Hiljainen olettaminen ihmissuhteessa

Vierailija

Olemme olleet miehen kanssa yhdessä jo useamman vuoden. Lapsiakin on. Nyt kävi ilmi, että mies odottaa minulta sanattomasti asioita, joista minulla ei ole oikeastaan edes kokemusta omasta lapsuudestani. Minun on edes vaikea selittää, varmaan se on sellaista yhteisöllisyyttä. Hän kokee ettei voi luottaa minuun, koska en ymmärrä että asioissa odotetaan sanattomasti jotain. Myönnän olevani aika itsekeskeinen, mutta toisaalta jos tiedän minulta odotettavan jotain niin en ole sillälailla itsekeskeinen, että päätätn, että minähän en tätä tee, vaan kerron esim. heti toisen ehdottaessa, että ei onnistu, jos asia vaatii minulta liikaa. Näistä ei olekaan tullut ongelmaa.
Äskettäin pyysin miestä kertomaan tunteistaan (panttaa myös niitä) mutta muuta mies ei ole kertonut kuin odotuksistaan, jotka tulivat minulle yllätyksenä.
Minä taas loukkaannuin, että minulle ei ole edes kerrottu näistä odotuksista, enkä nyt sen takia jaksaisi olla rakentava. Tyhmää, tiedän. En edes tiedä rakastanko miestäni. Muutenhan kaikki olisikin helppoa tai ainakin helpompaa. En ole koskaan tuntenut erikoista rakkautta häneen, hän halusi olla minun kanssani ja minäkin pidin hänestä, joten siltä pohjalta syntyi suhde.

Kommentit (14)

Vierailija

Mietin vain, olenko jotenkin ihan hölmö, kun en ole näitä olettamuksia havainnut? Eli mies puhuu kuin ne olisivat jotain universaalia, hiljaista tietoa, joka on kaikilla, ja minä voin käsi sydämellä rehellisesti sanoa, että ne ovat minulle aivan uusi asia. Tulemme NIIN erilaisista perheistä kun olla ja voi, olen yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi, mies 8-lapsisen (ei vl) perheen nuorimmaisia. Heillä tehtiin kaikki ja kaikkea yhdessä (hoidettiin tilaa), meillä äiti hoiti kaiken, etten minä sotke hänen tehokkuuttaan ja toisaalta haukkui, etten tehnyt mitään. Nyt nämä haasteet parisuhteessamme koskevat tekemiseen liittyviä asioita. No, ei kai mikään ihme.
Ap

Vierailija

Vaikea antaa, ettei minua teilata maanrakoon. Mutta ymmärrän kyllä, että vaikeaa ottaa kantaa liian yleistävään puheeseen... Ja tuskin on juuri saman kanssa painivia langoilla. Mietin vain sitä, että ei ole tullut mieleenkään, että parisuhteessa pitää puhua, puhua, puhua ja vieläkerran puhua.
Olenhan mä huomannut, että mies sulkee suunsa kohdissa, joissa olisi tervettä antaa palautetta, mutta en ole sitten alkanut toisen puolesta vatkaamaan, että kerro nyt, mitä ajattelet, ehkä on pelottanut, ettei nyt mitään hyvää ainakaan :((

Mies vaan kysyi esim. eilen onko MINULLA kello herättämässä (oli puhetta että käväistään aamulla yhdessä paikassa). Sanoin, että on ajatuksenani, että nyt mies tietää, ettei MINUN heräämisestäni tarvitse ottaa murhetta tai vastuuta. Niin miehestä se olikin tarkoittanut, että LUPASIN HERÄÄTTÄÄ HÄNETKIN. Kun kelloni nimittäin aamulla soi olin tosi väsynyt (nukahdin vasta noin kolmelta ja mieskin valvoi yöllä osan aikaa kanssani (tulin pikkujouluista, selvänä)) ja kun mies vaan nukkui en herättänyt häntä, vaan jatkoin uniani. Tai kysyin ääneen pari kertaa "oletko hereillä" jos hän olisi ollut koiranunessa (ja minun mielestäni valmis heräämään) mutta hän ei herännyt. Päättelin kun hänellä ei ollut kello soimassa, ettei hän aio herätä ja emme sitten päässeet kyseiseen paikkaan.

Miehen mielestä en ole yhteisöllinen, koska en herättänyt häntä.

Vierailija

Niin ja mies ei koe minua luotettavaksi, kun MINUUN ei voinutkaan luottaa, että herätän hänetkin. Ymmärrän sen tavallaan, mutta ihmettelen todella paljon, ettei miehelle oma kellonsoitto ole se tärkein, johon luottaa.
Ap

Vierailija

Ap, ihmissuhteissa on paljonkin tällaisia olettamuksia, jotka kaikkien siis oletetaan tajuavan. Tuo esimerkkisi on juuri sellainen. Jos sinulla on paljon vastaavanlaisia vaikeuksia, se voi viitata esim. johonkin neurologiseen häiriöön/poikkeamaan. Asiaa selvitetään neuropsykologisilla testeillä.

Jos miehesi saa selityksen sille, miksi et tulkitse automaattisesti oikein näitä, hänen voi olla helpompaa sietää sitä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vaikea antaa, ettei minua teilata maanrakoon. Mutta ymmärrän kyllä, että vaikeaa ottaa kantaa liian yleistävään puheeseen... Ja tuskin on juuri saman kanssa painivia langoilla. Mietin vain sitä, että ei ole tullut mieleenkään, että parisuhteessa pitää puhua, puhua, puhua ja vieläkerran puhua.
Olenhan mä huomannut, että mies sulkee suunsa kohdissa, joissa olisi tervettä antaa palautetta, mutta en ole sitten alkanut toisen puolesta vatkaamaan, että kerro nyt, mitä ajattelet, ehkä on pelottanut, ettei nyt mitään hyvää ainakaan :((

Mies vaan kysyi esim. eilen onko MINULLA kello herättämässä (oli puhetta että käväistään aamulla yhdessä paikassa). Sanoin, että on ajatuksenani, että nyt mies tietää, ettei MINUN heräämisestäni tarvitse ottaa murhetta tai vastuuta. Niin miehestä se olikin tarkoittanut, että LUPASIN HERÄÄTTÄÄ HÄNETKIN. Kun kelloni nimittäin aamulla soi olin tosi väsynyt (nukahdin vasta noin kolmelta ja mieskin valvoi yöllä osan aikaa kanssani (tulin pikkujouluista, selvänä)) ja kun mies vaan nukkui en herättänyt häntä, vaan jatkoin uniani. Tai kysyin ääneen pari kertaa "oletko hereillä" jos hän olisi ollut koiranunessa (ja minun mielestäni valmis heräämään) mutta hän ei herännyt. Päättelin kun hänellä ei ollut kello soimassa, ettei hän aio herätä ja emme sitten päässeet kyseiseen paikkaan.

Miehen mielestä en ole yhteisöllinen, koska en herättänyt häntä.


Kyllä meillä pidetään toi ihan itsestään selvyytenä, että jos mies ei herää MINUN kellon sointiin ja meillä johonkin menoa, MINÄ herätän hänet ja toimii myös toisin päin. Kyllä tuo hieman itsekkäälle kuulostaa Ap.

Vierailija

Tuossa kello esimerkissä minäkin olisin tulkinnut niin että herätät miehen: kysymys tarkoitti että jos sinulla on kello herättämistä niin miehen ei tarvitse laittaa herätystä. Mulla ei ole mitenkään yhteisöllinen perhe varsinkaan lapsuudessa; voi tosiaan olla että nuo on enempi jotain tiedonkäsittelypoikkeamia mitkä ei liity kasvatukseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap, ihmissuhteissa on paljonkin tällaisia olettamuksia, jotka kaikkien siis oletetaan tajuavan. Tuo esimerkkisi on juuri sellainen. Jos sinulla on paljon vastaavanlaisia vaikeuksia, se voi viitata esim. johonkin neurologiseen häiriöön/poikkeamaan. Asiaa selvitetään neuropsykologisilla testeillä.

Jos miehesi saa selityksen sille, miksi et tulkitse automaattisesti oikein näitä, hänen voi olla helpompaa sietää sitä.

En tajua, siis neurologiseen poikkeamaan? Ettäkö se selittäisi sen, ettei toinen osaa sanoa ääneen toiveitaan? On minulla tämänkaltaisia hankaluuksia muutenkin, mutta katson sen johtuvan kotona saamastani kylmästä kohtelusta ja kohtaamattomuudesta, ennemmin kuin että olisin asperger. Olen tehnyt as-testejä netissä, eikä ne pauku punaisella kuin ehkä joissain asioissa painottuu mutta toisissa sitten on hyvinkin "vihreällä" alueella. Välillä se jopa harmittaa, koska tietty jos olisi assi se selittäisi jotain, mutta näin ei tunnu olevan lääketieteellisesti katsottuna.
Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuossa kello esimerkissä minäkin olisin tulkinnut niin että herätät miehen: kysymys tarkoitti että jos sinulla on kello herättämistä niin miehen ei tarvitse laittaa herätystä. Mulla ei ole mitenkään yhteisöllinen perhe varsinkaan lapsuudessa; voi tosiaan olla että nuo on enempi jotain tiedonkäsittelypoikkeamia mitkä ei liity kasvatukseen.

Minun äitini hoiti aina kaikki asiat ja velvoitti minut tavallaan tekemään kuten hän haluaa, tosin se piti tehdä itsenäisesti, eli hän ei todellakaan ole niitä, joka vielä siivoaa aikuisen lapsensa kotona.
Jos minä olisin vastaavassa tilanteessa herättänyt äitini (eli tilanne olisi se, että illalla on ollut puhetta mennä jonnekin, mutta aamulla äiti nukkuisikin), niin lapsuudessani se olisi tarkoittanut, että äidin mieli on yöllä muuttunut (on esim. valvonut paljon) ja hän olisi tullut suurinpiirtein silmilleni, jos olisin mennyt herättämään hänet. Näin ei kylläkään käynyt, koska äitini oli todella vastuuntuntoinen ihminen, joka on aina vastannut (vain) itsestään (eli ei ole mikään kanaemo) ja laittanut kellon soimaan aina, jos on halunnut herätä. Mutta jos siis ei olisikaan laittanut kelloa soimaan se olisi tarkoittanut "en aio lähteä ja minulla on siihen painavat syyt".
Ap

Vierailija

Ja siis mies sanoi aamulla, että toinen lapsistamme oli herättänyt hänet sen lisäksi, että valvoi jonkin aikaa minun kanssani (jo oltuaan sitä ennen unessa, itse heräsi vessaan ja jäi hetkeksi valvomaan, ihan tyypillistä hänelle) eikä hän ollut saanut unta lapsen tultua viereensä, mikä on miehelleni poikkeuksellista eli hänkin oli väsynyt ja nukkunut aika vähän aamulla. Sitä en varsinaisesti tiennyt, mutta etenkin jos olisin tiennyt plus se, ettei mies ole laittanut kelloa soimaan kertoi taas minulle, että "ei mennäkään".

Vielä kun mies oli eräänlaisen riidan jälkeen minusta kun olimme jo sovinnossa ehdottanut sitä menemistä, niin mietin, että mistäs nyt tuulee. Ja ajattelin, että ei tarkoittanut tosissaan. Mutta ehkä se sitten olikin toisin päin ja mies siinä toi nimenomaan omaa haluaan esille.
Noh, itse olisin pannut OMAN herätyskelloni soimaan, jos olisin omaa haluani halunnut toteuttaa.
Ap

Vierailija

Vastaavassa tilanteessa olisin herättänyt mieheni ja kysynyt että nukutaanko vai lähdetäänkö, minä olen ainakin tosi väsynyt niin onko tää sulle tärkeää vai skipataanko. Ei tuo kylä kuulosta mitenkään erityisen oudolta olettamalta. Kyllä minäkin oletan että mies herättää minutkin, jos ollaan puhuttu että mennään jonnekin ja miehellä on kello soimassa. Siis teillä on lapsiakin? Ajattelin että kyse on tuoreesta suhteesta. Onko tämä siis yhä vaan sulle vaikeaa vaikka olette olleet jo vuosia yhdessä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea antaa, ettei minua teilata maanrakoon. Mutta ymmärrän kyllä, että vaikeaa ottaa kantaa liian yleistävään puheeseen... Ja tuskin on juuri saman kanssa painivia langoilla. Mietin vain sitä, että ei ole tullut mieleenkään, että parisuhteessa pitää puhua, puhua, puhua ja vieläkerran puhua.
Olenhan mä huomannut, että mies sulkee suunsa kohdissa, joissa olisi tervettä antaa palautetta, mutta en ole sitten alkanut toisen puolesta vatkaamaan, että kerro nyt, mitä ajattelet, ehkä on pelottanut, ettei nyt mitään hyvää ainakaan :((

Mies vaan kysyi esim. eilen onko MINULLA kello herättämässä (oli puhetta että käväistään aamulla yhdessä paikassa). Sanoin, että on ajatuksenani, että nyt mies tietää, ettei MINUN heräämisestäni tarvitse ottaa murhetta tai vastuuta. Niin miehestä se olikin tarkoittanut, että LUPASIN HERÄÄTTÄÄ HÄNETKIN. Kun kelloni nimittäin aamulla soi olin tosi väsynyt (nukahdin vasta noin kolmelta ja mieskin valvoi yöllä osan aikaa kanssani (tulin pikkujouluista, selvänä)) ja kun mies vaan nukkui en herättänyt häntä, vaan jatkoin uniani. Tai kysyin ääneen pari kertaa "oletko hereillä" jos hän olisi ollut koiranunessa (ja minun mielestäni valmis heräämään) mutta hän ei herännyt. Päättelin kun hänellä ei ollut kello soimassa, ettei hän aio herätä ja emme sitten päässeet kyseiseen paikkaan.

Miehen mielestä en ole yhteisöllinen, koska en herättänyt häntä.


Kyllä meillä pidetään toi ihan itsestään selvyytenä, että jos mies ei herää MINUN kellon sointiin ja meillä johonkin menoa, MINÄ herätän hänet ja toimii myös toisin päin. Kyllä tuo hieman itsekkäälle kuulostaa Ap.

Mutta me emme ole sopineet koskaan siitä, että mihin aikaan kukakin esimerkiksi haluaa herätä. Toinen haluaa herätä 2,5 tuntia ennen lähtöä, toinen 45 minuuttia ennen.
Omalla kellolla sen voi toteuttaa.
Oikeasti ajattelin, että mies nukkuu, miksi mies nukkuu, kun on itse ehdottanut menoa? Minä vähän niin kuin hänen mielikseen olin lähdössä, tosin oli minulla omaakin halua siinä, mutta koska yöni oli tosi vaikea (nukahdin kierroksiltani vasta kolmelta) niin ei kyllä aamulla niin hotsittanut lähteä enää.
Näin mielessäni miehen, jonka herätän, molemmat olemme väsyneitä, sitten minä alan hermostua, kun mies ei heti nouse koska on kerran vastuutta ut minut heräämisestään, niin jos olen siitä vastuussa se on tehtävä tavalla, jonka minä hyväksyn.
Eli heti ylös, mielellään hymy naamalle ja kiitokset, että herätin, silloin tuntisin, että mies todella halusi, että minä herätän hänet ja uskon, että HÄN HALUSI LÄHTEÄ. En silloin, jos mies omaa hidasta tapaansa noudatellen tulee. Kun olin pieni minunkin piti toimia siten, että äidillä pysyi mieli hyvänä, koska hän hoiti asioita puolestani.
Jos se oli äidiltä väärin, niin olen uhri ja äitini vinksahtaneisuuden vanki (tietysti rankkaa mieheelnikin, en sitä kiistä), en syyllinen.
Ap

Vierailija

Mä kyllä ymmärrän ap:tä ja iso osa omien ihmissuhteideni vaikeuksista johtuu samantyylisestä asiasta. Lapsuudenperheessäni kaikki olivat ylikorostetun itsenäisiä, syötiin eri aikaan, tehtiin asioita kertomatta niistä muille, jokaisella oma päivärytmi, joka ei tuntunut toisia paljoa kiinnostavan. Jokainen ikään kuin eli omaa erillistä elämäänsä saman katon alla. Läheisyyttä ei ollut.

Tästä on tullut paljon törmäyksiä miesten kanssa. En esimerkiksi erota, milloin poikaystäväni tarkoittaa että me yhdessä tekisimme jotain ja milloin hän aikoo tehdä jotain kavereidensa kanssa. Jos hän puhuu jostain tulevasta tapahtumasta, olen usein vain että ok, ja vasta tapahtumapäivänä saan tietää että minun odotetaan osallistuvan myös. Tällaisia pikkuesimerkkejä on vaikka kuinka paljon, minkä takia poikaystäväni mielestä olen etäinen ja minun mielestäni hän on epäselvä. Hän on kyllä todella erilainen ja erilaisesta perheestä kuin minä. Sosiaalinen ja tiiviit perhesuhteet jne.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vastaavassa tilanteessa olisin herättänyt mieheni ja kysynyt että nukutaanko vai lähdetäänkö, minä olen ainakin tosi väsynyt niin onko tää sulle tärkeää vai skipataanko. Ei tuo kylä kuulosta mitenkään erityisen oudolta olettamalta. Kyllä minäkin oletan että mies herättää minutkin, jos ollaan puhuttu että mennään jonnekin ja miehellä on kello soimassa. Siis teillä on lapsiakin? Ajattelin että kyse on tuoreesta suhteesta. Onko tämä siis yhä vaan sulle vaikeaa vaikka olette olleet jo vuosia yhdessä?

Itseasiassa keskustellessamme tästä tämä kysyminen tuli esille. Se oli minulle kuin Heureka, aivan, olisin voinut kysyä! Eipä tullut mieleeni aamulla, tosi harmi. Silloin en olisi kokenut, että minä vedän kivirekeä perässäni, jos koitan kuitenkin väsymykseltäni lähteä ja toinen onkin jo vähän vastahankainen, enkä toisaalta tällälailla pettänyt sanattomia odotuksia.

Mutta jotenkin vaikka sanoinkin miehelleni, että joo, toi ois ollut hyvä, kysyä, niin jäi paha maku kummallekin nyt varmaan suuhun.

Huomaan, että kasvatukseni takia olen joko tai -ihminen. Asiat olivat lapsuudessani aina joko on tai off, ei voitu muuttaa mitään, vaan hampaat irvessä pakerrettiin. Että vihasin sitä! Ehkä en siksi halua kantaa kenestäkään vastuuta.

Olemme (ta minä olen) kasvuprosessin ja kriisin keskellä, ei tietyt ongelmat ole tätä ennen tulleet esille taikka ongelmiksi, nyt ne nousevat, ja ollaan kuin kaksi toisilleen ventovierasta niissä kohdissa.
Ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat