Viimeinen lauantai kun haaskaan poikaystävään
Ihan mukava ja ystävällinen mies ja kaikkea, mutta en kyllä enää jaksa yhtään vapaapäivää näin. Ensin odottelen iltapäivään että saapuu paikalle, mitään suunnitelmia tai haluja mihinkään suuntaan ei ole. Minun piti tehdä muutama ostos (jotka oisin hyvin voinut hoitaa jo aamulla jos oisin tiennyt aikataulun), pyysin että syötäisiin jotain joten pika-ateriapaikasta jotakin ja sitten miehellä olikin jo kiire lähteä sukulaisen luo yöksi. Eipä erityisen iloinen ja levännyt mieli. Oon kattonu netistä nyt sit ohjelmia suurimman osan päivästä kun olin ite varautunut lähinnä mukavaan yhdessäoloon ja siten akkujen lataamiseen. Vituttaa.
Kommentit (16)
Huhuu, ketään paikalla? Tää yksinäisyys vituttaa äärettömästi, kun kuitenkin olevinaan on poikaystävä, oma lapsi, ystäviä ja lapsuudenperhe. Miksi vitussa mun silti pitää enimmäkseen olla yksinäinen? Eikö täälläkään ketään hereillä?
Miksi ihmeessä ette sovi kellonaikoja? Miksi mies ei jäänyt sun luo yöksi? Erikoinen suhde.
Älä tosiaan hauskaa tuollaiseen enempää. Oot onnellisempi ilman turhia toiveita, jotka ei toteudu.
Sun pitää sit antaa ne kellonajat. Sano. Menen ostoksille aamusta klo ae ja se. Tule tänne klo XX ja hae ruokaa sieltä. Ja sit menemme kävelylle ruuan jälkeen.
Mies ei lue sun avoituksia. Siksi nainen puhu.
Niin, miksi ei yöksi sun luo vaan sukulaiselle (pitääkö edes paikkaansa, joku toinen nainen jossain...)?
Yöksi menon tiesin etukäteen. Ehkä odotan sitten liikoja. Odotin mukavaa rentoa yhdessäoloa. Nyt oli odottamista, parin velvollisuuden suorittamista ja kiire pois. Ehkä odotan liikaa muilta. Mutta jäi niin kurja mieli etten yksin jäätyäni osannut enää piristyä ja ainut yö jonka olisin saanut viikkoihin nukkua rauhassa, niin ylensöin ja selasin nettiä.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää sit antaa ne kellonajat. Sano. Menen ostoksille aamusta klo ae ja se. Tule tänne klo XX ja hae ruokaa sieltä. Ja sit menemme kävelylle ruuan jälkeen.
Mies ei lue sun avoituksia. Siksi nainen puhu.
Onko tää enää suhde? Että minä kerron kaiken mitä ja milloin tehdään? Onko liikaa odottaa että miehelläkin olisi toiveita?
Odotanko siis liikaa, ja minulla itselläni kehittämisen varaa?
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää sit antaa ne kellonajat. Sano. Menen ostoksille aamusta klo ae ja se. Tule tänne klo XX ja hae ruokaa sieltä. Ja sit menemme kävelylle ruuan jälkeen.
Mies ei lue sun avoituksia. Siksi nainen puhu.
Onko tää enää suhde? Että minä kerron kaiken mitä ja milloin tehdään? Onko liikaa odottaa että miehelläkin olisi toiveita?
Minulla on sen tyyppinen mies, joka ei ole aloitteellinen siinä mielessä, että ehdottaisi elokuviin menoa, teatteriin menoa, päivän suunnitelmasta ei tietoakaan. Työssään johtaa ja orgniseeraa. Mutta kotona havahtuu siinä kohtaa kun tulee nälkä, kurkkaa jääkaappiin, ja jos en ole selkeästi sinne ostanut jotakin päivälliseksi sopivaa, niin SITTEN ehdottaa syömistä ulkona. Matkoilla ei ole toiveita siitä, mihin mennään ja mitä tehdään. Minä olen meidän parisuhteessa matkanjohtaja ja ohjelmatuottaja.
Joskus olen kilahtanut, kun en itse aina jaksaisi laatia ja suunnitella. Mutta pakko on, jos haluan jotakin kokea ja tehdä. Itse olen kumppanini valinnut, ja valitsen edelleen jatkaa hänen kanssaan, tästä yhdestä puutteesta huolimatta. Olen päässyt asian yli ajattelemalla, että olen etuoikeutettu kun saan valita, että mitä kiinnostavaa tänään nähdään ja tehdään. Hän kuitenkin mielellään jakaa kokemuksia ja asioita kanssani.
Ap:lle ei voi sanoa muuta kuin että puhu miehelle, että koet asian ongelmaksi. Sitten jos tilanne ei muutu, täytyy sinun miettiä, että haluatko hyväksyä asian, vai siirtyä seuraavaan mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää sit antaa ne kellonajat. Sano. Menen ostoksille aamusta klo ae ja se. Tule tänne klo XX ja hae ruokaa sieltä. Ja sit menemme kävelylle ruuan jälkeen.
Mies ei lue sun avoituksia. Siksi nainen puhu.
Onko tää enää suhde? Että minä kerron kaiken mitä ja milloin tehdään? Onko liikaa odottaa että miehelläkin olisi toiveita?
Minulla on sen tyyppinen mies, joka ei ole aloitteellinen siinä mielessä, että ehdottaisi elokuviin menoa, teatteriin menoa, päivän suunnitelmasta ei tietoakaan. Työssään johtaa ja orgniseeraa. Mutta kotona havahtuu siinä kohtaa kun tulee nälkä, kurkkaa jääkaappiin, ja jos en ole selkeästi sinne ostanut jotakin päivälliseksi sopivaa, niin SITTEN ehdottaa syömistä ulkona. Matkoilla ei ole toiveita siitä, mihin mennään ja mitä tehdään. Minä olen meidän parisuhteessa matkanjohtaja ja ohjelmatuottaja.
Joskus olen kilahtanut, kun en itse aina jaksaisi laatia ja suunnitella. Mutta pakko on, jos haluan jotakin kokea ja tehdä. Itse olen kumppanini valinnut, ja valitsen edelleen jatkaa hänen kanssaan, tästä yhdestä puutteesta huolimatta. Olen päässyt asian yli ajattelemalla, että olen etuoikeutettu kun saan valita, että mitä kiinnostavaa tänään nähdään ja tehdään. Hän kuitenkin mielellään jakaa kokemuksia ja asioita kanssani.
Ap:lle ei voi sanoa muuta kuin että puhu miehelle, että koet asian ongelmaksi. Sitten jos tilanne ei muutu, täytyy sinun miettiä, että haluatko hyväksyä asian, vai siirtyä seuraavaan mieheen.
Ehkä ongelma on minussa. On vain koko ajan olo, että haluaako tämä ihminen ylipäätään olla kanssani, kun ei ole kiire luokseni, ei ole mitään toiveita jne. Vaikka toisaalta hän kyllä sanoo ja osoittaa että haluaa olla. Teen varmaan kärpäsestä härkäsen. Minulla vain oli niin kauhean mukava perjantai ja tuo lauantai yksinäisyys lävähti kasvoille, kun sen piti olla se viikon ihana parisuhdepäivä...
Et toivo liikoja! Tuollaisissa tilanteissa harvemmin kuitenkin toimii se että "vaatii". Se toimii että asettaa itse rajansa ja pitää niistä kiinni ilman katkeroitumista.
Tämä kuulostaa nyt manipuloivalta, mutta oikeasti aloitekyvyttömille miehille paras motivaattori on naisen poissaolo ja ei-saatavillaolo. Kun nainen ei jousta ja odottele vaan lähtee omiin menoihinsa kohtuullisen odottelun jälkeen (eli sinun tapauksessasi viimeistään lounasaikaan) eikä singahdakaan yhdestä tekstarista miehen kainaloon, niin mies yleensä reipastuu.
Todellisuudessa tämä on vain käytännön sovellus periaatteesta, että sinun pitää itse näyttää oma arvosi ihmisille.
Tietysti ideaali olisi, että poikaystävä tajuaisi arvosi ilman mitään turhia pelejä. Tämän vuoksi kannattaisi edelleen treffailla muita.
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää sit antaa ne kellonajat. Sano. Menen ostoksille aamusta klo ae ja se. Tule tänne klo XX ja hae ruokaa sieltä. Ja sit menemme kävelylle ruuan jälkeen.
Mies ei lue sun avoituksia. Siksi nainen puhu.
Onko tää enää suhde? Että minä kerron kaiken mitä ja milloin tehdään? Onko liikaa odottaa että miehelläkin olisi toiveita?
Minulla on sen tyyppinen mies, joka ei ole aloitteellinen siinä mielessä, että ehdottaisi elokuviin menoa, teatteriin menoa, päivän suunnitelmasta ei tietoakaan. Työssään johtaa ja orgniseeraa. Mutta kotona havahtuu siinä kohtaa kun tulee nälkä, kurkkaa jääkaappiin, ja jos en ole selkeästi sinne ostanut jotakin päivälliseksi sopivaa, niin SITTEN ehdottaa syömistä ulkona. Matkoilla ei ole toiveita siitä, mihin mennään ja mitä tehdään. Minä olen meidän parisuhteessa matkanjohtaja ja ohjelmatuottaja.
Joskus olen kilahtanut, kun en itse aina jaksaisi laatia ja suunnitella. Mutta pakko on, jos haluan jotakin kokea ja tehdä. Itse olen kumppanini valinnut, ja valitsen edelleen jatkaa hänen kanssaan, tästä yhdestä puutteesta huolimatta. Olen päässyt asian yli ajattelemalla, että olen etuoikeutettu kun saan valita, että mitä kiinnostavaa tänään nähdään ja tehdään. Hän kuitenkin mielellään jakaa kokemuksia ja asioita kanssani.
Ap:lle ei voi sanoa muuta kuin että puhu miehelle, että koet asian ongelmaksi. Sitten jos tilanne ei muutu, täytyy sinun miettiä, että haluatko hyväksyä asian, vai siirtyä seuraavaan mieheen.
Ehkä ongelma on minussa. On vain koko ajan olo, että haluaako tämä ihminen ylipäätään olla kanssani, kun ei ole kiire luokseni, ei ole mitään toiveita jne. Vaikka toisaalta hän kyllä sanoo ja osoittaa että haluaa olla. Teen varmaan kärpäsestä härkäsen. Minulla vain oli niin kauhean mukava perjantai ja tuo lauantai yksinäisyys lävähti kasvoille, kun sen piti olla se viikon ihana parisuhdepäivä...
Ei ole ongelma sinussa, eikä sinun pitäisi joutua parisuhteessa tuntemaan noin.
Ehkä odotat liikoja siinä mielessä että et kerro odotuksistasi toiselle ja sitten hän ei tietysti osaa niiden mukaan toimia. Minusta on hyvä ajatus että kerrot etukäteen ehdotuksesi miehelle, kellonajatja muut. Sittenpä hän kertoo jos haluaa toisin. Se on neuvottelua. Joka tapauksessa jos sulla on joku odotus mikä toisen pitäis täyttää etkä kerro hänelle niin itsesihän siinä loukkaat. Etkä anna toisellekaan mahdollisuutta.
Käyttäjä358 kirjoitti:
Odotanko siis liikaa, ja minulla itselläni kehittämisen varaa?
Niin no, kuinka vähällä rakkausravinnolla aoit tulla toimeen, aika laihaltahan toi jo kuulostaa.
Ap jatkaa, että ei edes olla mitään nuoria enää tai lapsettomia, joten mä ainakin arvostan sitä vähäistä rauhallista yhteistä aikaa. Oisko muilla kokemuksia tms?