Kysymyksiä vanhemmille (vielä) lapsettomalta

Vierailija

Ahdistiko teitä ennen lapsen syntymää oma vapauden menetys? Tuntuuko teistä nyt, että teillä on vähemmän vapautta? Ahdistaako se?

Pelkäsittekö, että lapsenne perisi joitakin huonoja piirteitä teiltä itseltänne? Kävikö niin?

Kuinka turhauttavaa on katsoa vierestä, kun toinen ihminen tekee virheitä ja huonoja ratkaisuja?

Nämä ehkä itseä päällimmäisenä mietityttävät..

Kommentit (9)

Vierailija

Ahdisti, totuus oli pahempaa kuin kuvittelin mutta asian kanssa oppii elämään. Pikkuhiljaa on vain tottunut siihen, ettei saa enää esim lukea kirjaa tai katsoa telkkaria.

Pelkäsin että lapsista tulee yhtä epäsosiaalisia kuin minusta. Esikoiseni on onnekseni täysin itseni vastakohta siinä asiassa, on reipas ja saa helposti kavereita. Nuorempi taas on todella arka, toivon että vuosien myötä helpottuu.

Suuri pelkoni oli myös se, että lapset perivät mun ulkonäön. Tämäkin on valitettavasti ainakin osittain toteutunut.

Vierailija

Ahdisti ihan hirveästi. Oltiin yritetty lasta monta vuotta ja sitten kun olin vihdoin raskaana itkin järkytyksestä. Se saattaa olla joku ihmiseen sisäänrakennettu vanhemmuuteen valmistautumiseen liittyvä välttämätön henkinen siirtymävaihe.

Lapsi on perinyt ominaisuuksia meiltä molemmilta. Eikä varmasti ole kaikessa täydellinen, mutta aivan ihana omana itsenään. En ole ikinä katunut lapsen tekemistä.

Ihmistä ei ole luotu itse tekemään älyllistä päätöstä lapsen hankkimisesta. Lapsia pitäisi vaan tulla puolivahingossa. Raskaus ja synnytys muuttaa automaattisesti naisen hoivaavaksi äidiksi tavalla jota ei lapseton pysty kuvittelemaan eikä ymmärtämään.

Kyllä, on turhauttavaa katsoa vierestä kun toinen omasta mielestäni tekee virheitä, mutta sitähän elämä on.
Ja sen olen oppinut että se mikä minun mielestäni on virhe, ei välttämättä sitä ole toisen näkökulmasta. Ratkaisut jotka sopivat minulle eivät välttämättä sovi toiselle, johtuen synnynnäisistä persoonallisuuden ja tempperamentin eroista, joihin vaikea aikuisena vaikuttaa.

Vierailija

Ahdisti. Pelotti. Pelottaa. Ja on vaikea ymmärtää että lapsi ei olekaan paranneltu versio minusta.
Mutta. Vapautta tulee koko ajan lisää, lapset nyt teini-iässä. Olen oppinut ja kasvanut valtavasti, en olisi näin aikuinen jos olisin jäänyt lapsettomaksi. Oman lapseni ovat ihania ihmisiä, on mukavaa olla niin läheinen heidän kanssaan, vaikka en olekaan samaa mieltä kaikesta.
Ja sitä rakkauden määrää!!

Vierailija

Minulla on vasta noin 1,5-vuotias lapsi, mutta voinen vastata tämän lyhyen ajan perusteella edes jotain.

Kyllä se vapauden menettäminen iski ja kovaa.Raskausaikana etenkin, kun lapsi ei ollut vielä konkreettinen asia. Olin nuorehko (22) ja tullut tarkoittamatta raskaaksi (mutta pohtinut pitkään ja hartaasti kyllä tätä päätöstä), olo oli tosi ristiriitainen. Ahdisti, kun muilla "elämä jatkui" ja itse olin raskaana.
Pikkuvauva-aika oli raskasta, pariviikkoisena vauva alkoi itkemään joka ilta 2-6 tuntia ja tätä jatkui muutaman kuukauden. Olin henkisesti äärirajoilla ja silloin todella tuntui, että elämä päättyy - ei siis kuolemaan, vaan että tätä se on, ympäri olkkaria talsimista ja jatkuvaa huutoa.

Olen itse luonteeltani todella temperamenttinen, äkkipikainen ja teräväkielinen. Epävarmuuteni takia olen myös tosi ennakkoluuloinen uusissa porukoissa ja pelkäsin, että tartutan sen lapseeni.
Olen niin onnellinen, kun tuo lapsi on alusta saakka ollut todella sosiaalinen, reipas ja itkukuukausien päätyttyä pelkkää hymyä. Hän tervehtii iloisena kaikkia, on hyvin sopeutuvainen ja vaikka omaa tahtoa löytyy, on hänen pinnansa nyt jo pidempi kuin äidillään :D Tähän mennessä hän on siis ollut luonteeltaan enemmän isänsä kaltainen (ja ulkonäöltään äitinsä, eli hyvä jako ;D).

Saa nähdä, mitä tulee tullessaan, mutta en ollenkaan kaipaa "vapauttani", sitä saan toki kun lapsi on isällään mutta tuo lapsi on hienointa, mitä elämässäni on ollut. Hän on upea ja kasvattaa minua jatkuvasti. Etenkin kärsivällisyyttä ;)

Vierailija

Ei ahdistanut, eikä ahdista. Vapaus on hiukan muuttuva käsite, mutta toki lapset siihen vapauteen omat haasteensa ja esteensäkin asettaa.

Virheiden tekeminen ei omien mutta ei varsinkaan toisten ahdista. Virheet ja puutteellisuus kuuluu elämään. Toisista niistä oppii, toisten kanssa joutuu oppia elämään.

Vierailija

quote=Vierailija]Ahdisti ihan hirveästi. Oltiin yritetty lasta monta vuotta ja sitten kun olin vihdoin raskaana itkin järkytyksestä. Se saattaa olla joku ihmiseen sisäänrakennettu vanhemmuuteen valmistautumiseen liittyvä välttämätön henkinen siirtymävaihe.

Lapsi on perinyt ominaisuuksia meiltä molemmilta. Eikä varmasti ole kaikessa täydellinen, mutta aivan ihana omana itsenään. En ole ikinä katunut lapsen tekemistä.

Ihmistä ei ole luotu itse tekemään älyllistä päätöstä lapsen hankkimisesta. Lapsia pitäisi vaan tulla puolivahingossa. Raskaus ja synnytys muuttaa automaattisesti naisen hoivaavaksi äidiksi tavalla jota ei lapseton pysty kuvittelemaan eikä ymmärtämään..[/quote]

Älähän nyt - vaikka et itse pystynyt kuvittelemaan saati ymmärtämään, ei se tarkoita, etteivätkö jotkut pystyisi. Ihmisillä on vaihtelevainen empatiakyky ja ymmärrys ja mielikuvitus ja hoivaviettikin. Itse pystyin kuvittelemaan asian kokonaisvaltaisuuden jo ennen lasteni (2)  syntymää. Jatkuva lapsettomien arviointi ikään kuin ylhäältä alas ottaa todella päään. Siskoni on lapseton, ja hän on silti huomattavasti virittyneempi tajuamaan monia lapsiin liittyviä äidin tunnetiloja kuin vastaavasti jotkut äidit.

Katso maailmaa: ovatko kaikki äidit lämpimiä ja tuntevia ja lapsestaan huolehtivia ja välittäviä? Ovatko kaikki lapsettomat täysin tietämättömiä vastuusta ja hoivasta ja äitiydestä? Eivät - joissain meissä naisissa on sisäänrakennettuina jo ennen lasten tuloa paljon syvää ymmärrystä ja äitiyttä. Olemme kaikki äitimme lapsia ja luonnon naaraiksi valitsemia.

Monet lapsettomat olisivat parempia vanhempia kuin jotkut tämän päivän äidit ja isät.

Vierailija

Ahdisti. Tiesin että vapaus menee ja niinhän se menikin. Ekan raskauden myötä meni myös työpaikka, lama-aikana uutta oli vaikea saada ja opiskelin uuden ammatin, mikä vaati myös uudelle paikkakunnalle muuttoa ja monia muitakin muutoksia. Eli lapsien saaminen vaikutti elämään todella paljon. 

Lapsillani on samat huonot piirteet kuin minullakin, toisella vielä enemmän, ja on tosi ahdistavaa katsoa, että lapsilla on samoja vaikeuksia elämässä kuin minullakin, johtuen siis perusluonteesta, jota ei voi muuttaa. Toki heitä sitten myös ymmärrän ja osaan kertoa miten toimia että itsensä kanssa ns. pärjää.

Itse asiassa, jos olisin lapsettomana tiennyt sen minkä tiedän nyt, en olisi tehnyt lapsia.

Vierailija

Ei ahdistanut. Jos olisin tuolla lailla ajatellut että menetän oman vapauden niin en olisi tehnyt lasta. Ajattelin ennemmin, että saan elämääni tarkoitusta. Ei ole vähemmän vapautta kuin ennen, aina olen ollut se joka huolehtii perheestä, joten ei sillä lailla mikään muuttunut. Lapsi kulkee mukana ja tottakai elämä sen verran muuttunut. 

Lapsi on oma ihminen ja geenit tietty vaikuttaa. Se ehkä hieman harmittaa, että lapselle ei tule olemaan serkkuja ja sukua oikeastaan yhtään, mutta sille en ole voinut mitään. Hän hankkii sitten itse ystäviä jos haluaa. Lapsi tekee omat valintansa varsinkin sitten aikuisena muokkaa elämäänsä valintojen mukaan. Turha mun niitä on murehtia kun jokainen ihminen on vastuussa itsestään. Mun mielestä jotkut valinnat voi olla virheitä, mutta ei ne mun lapselle ehkä ole virheitä vaan elämää ja kokemusten kautta varttuu. Voin aina vain olla tukena.

Olen aina tiennyt, että jos haluan lapsen/lapsia niin tulen olemaan yksin ja mun täytyy olla varma että jaksan yksin. Toinen ihminen on vain plussaa ja olen oppinut elämässäni että se voi muuttua ja loppua yhtäkkiä. Jos ajattelee ja tuntee että ei pärjäisi yksin tai että elämä ja vapaus loppuu niin ei todellakaan kannata tehdä sitä lasta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
quote=Vierailija]

Ihmistä ei ole luotu itse tekemään älyllistä päätöstä lapsen hankkimisesta. Lapsia pitäisi vaan tulla puolivahingossa. Raskaus ja synnytys muuttaa automaattisesti naisen hoivaavaksi äidiksi tavalla jota ei lapseton pysty kuvittelemaan eikä ymmärtämään..

Älähän nyt - vaikka et itse pystynyt kuvittelemaan saati ymmärtämään, ei se tarkoita, etteivätkö jotkut pystyisi. Ihmisillä on vaihtelevainen empatiakyky ja ymmärrys ja mielikuvitus ja hoivaviettikin. Itse pystyin kuvittelemaan asian kokonaisvaltaisuuden jo ennen lasteni (2)  syntymää. Jatkuva lapsettomien arviointi ikään kuin ylhäältä alas ottaa todella päään. Siskoni on lapseton, ja hän on silti huomattavasti virittyneempi tajuamaan monia lapsiin liittyviä äidin tunnetiloja kuin vastaavasti jotkut äidit.

Katso maailmaa: ovatko kaikki äidit lämpimiä ja tuntevia ja lapsestaan huolehtivia ja välittäviä? Ovatko kaikki lapsettomat täysin tietämättömiä vastuusta ja hoivasta ja äitiydestä? Eivät - joissain meissä naisissa on sisäänrakennettuina jo ennen lasten tuloa paljon syvää ymmärrystä ja äitiyttä. Olemme kaikki äitimme lapsia ja luonnon naaraiksi valitsemia.

Monet lapsettomat olisivat parempia vanhempia kuin jotkut tämän päivän äidit ja isät.

 [/quote]

Et nyt ymmärtänyt yhtään mitä tarkoitin.

Tarkoitin sitä että raskaus ja synnytys hormonimyrskyineen muuttavat naisten aivoja ja tarkoitan sitä että nainen joka ei ole aiemmin ollut hoivaava voi sellaiseksi tämän prosessin kautta muuttua. Tämä raskauden ja synnytyksen hurja hormonaalinen puoli on kyllä vaikeasti lapsettoman kuviteltavissa. Ja juuri tämä tekee älyllisen päätöksen lasten hankkimisesta aika mahdottoman vaikeaksi.
Tämä ei ollut kannanotto esim adoptioäitejä vastaan.

Lapsien hankintaa ei ole voitu kovin tehokkaasti säännöstellä ihmislajin olemassaolon aikana kuin vasta viimeiset 60 vuotta. Joten nämä kovin älylliset pohdinnat lasten hankinnasta tai sen ajankohdasta eivät ole alunperin kuuluneet ihmislajin normaaliin toimintaan. Lisääntyminen on hoitunut vaistonvaraisesti biologian ohjaamana. Mikä taas ei tunnu nykyisin onnistuvan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat