Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ja minun urat vertailussa.
26.11.2015 |
Tapasimme, kun olin 18-vuotias abi. Mies opiskeli yliopistossa kolmatta vuotta, jonne oli päässyt ensiyrittämällä kiintiössä. Suoritti armeijan ja jatkoi opiskelemista.
Minä kirjoitin loistavat YO-arvosanat. Menimme naimisiin ylioppilaskirjoitusteni jälkeen kesällä. Luin koko kevään pääsykokeisiin yliopistoon. En päässyt sisään, jäin ensimmäiselle varasijalle. Menin töihin.
Seuraava vuonna tulin raskaaksi ja vaikka yritinkin työnteon ja kamalan raskauspahoinvoinnin ohella lukea pääsykokeisiin uudestaan, siitä ei tullut mitään, enkä päässyt vieläkään yliopistoon. Mies valmistui maisteriksi ja sai heti vakituisen työn. Itse asiassa sai kolme, mutta valitsi niistä mieluisimman.
Minä olin kotona ja tulin uudestaan raskaaksi, kun esikoinen oli 11kk. Olin ehtinyt ilmoittautua avoimeen yliopistoon, mutta opinnot etenivät hitaasti ja ne lopulta jäivät kesken. Toinen lapsi syntyi.
Aikaa kului, kolmas lapsi syntyi. Mies sai ensimmäisen ylennyksen ja palkankorotuksen.
Aikaa kului, pääsin lopulta opiskelemaan ja lapset laitettiin päiväkotiin. Mies eteni taas ylemmälle portaalle ja alkoi tehdä pidempää työpäivää, tuli työmatkoja ja iltakokouksia. Minä joustin, hoidin lapset ja yritin siinä sivussa opiskella jotenkin.
Omat opiskeluni venyivät, koska miehen työt menivät luonnollisesti aina edelle. Olihan hän perheen ainut elättäjä. Mies eteni ja eteni, puolison smart casual vaihtui pukuun ja meidän kauppakassiauto hienoon työsuhdeautoon.
Minulta meni kahdeksan vuotta valmistumiseen. En ollut ehtinyt kerätä oikein minkäänlaista työkokemusta opiskeluihin kuuluvien projektien tai työharjoittelujen lisäksi. Työnhaku takkusi. Eikä ihme. 34-vuotias, kolmen lapsen äiti, työkokemukseton turha maisteri.
Mies on nyt todella korkeassa virassa. Tulotaso ylittää kahden keskituloisen palkan. Minä olen työtön. Lapset ovat teini-ikäisiä.
En tiedä, missä mentiin vikaan. Olisiko pitänyt jättää lapset hankkimatta ja vain keskittyä siihen opiskelemaan pääsyyn? Olisin opiskellut nopeasti, mutta työnhaku olisi ollut samanlaista lottoamista? Olisinko sitten uskaltanut hankkia lapsia? Olisinko nyt jossain pätkätöissä, mutta jatkuvasti kotona hoitamassa sairaita pieniä lapsiani, jotka olisin hankkinut normaalissa 30-34-vuoden iässä?
Miksi minulla on katkera olo? Miksi mies on mennyt eteenpäin suoraviivaisesti, saanut opiskella, edennyt töissä jatkuvasti, sillä on vaimo ja kolme lasta ja kaikki hyvin? Ja minä nuhjaantunut, turha yksilö, joka en kehtaa esittäytyä puolison työkavereille? Koska en ole mitään.
MIKSI!?
Kommentit (30)
Miten niin urat vertailussa?? Eihän sulla edes ole mitään uraa. Ihme lapanen olet ollut, oma vikasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et selvästikään ole lukenut tätä palstaa riittävästi. Täällä sinulle olisi kerrottu, että lastenteko ei ole yhtään millään tavalla pois naisen urasta. Varsinkaan ei silloin, jos niitä lapsia on vain kolme maksimissaan.
Terveisin 37-vuotias nainen, jonka mies lopetti juuri yli 10 vuoden suhteen, koska en suostunut lapsentekokoneeksi (puoliksi jaetuilla vastuilla olisin suostunut).
Älä luovuta. 34- vuotias on oikeasti nuori työelämässä. Sinulla on lapset ja elämä edessä, ei asiat ole niin huonosti kuin kuvittelet.
Tsemppiä työnhakuun!
Syytät lapsiasi ja miestäsi omista valinnoistasi
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja, niin vahinkovauvat kuin pitkä ja hidas opiskelu. Olet toisaalta säästynyt työstressiltä, nautit miehesi hyvän palkan mukanaantuomasta korkeasta elintasosta. On ollut aikaa lapsille. Elämä on valintoja, niiden katuminen on turhaa. Jos on tyytymätön elämäänsä parempi tehdä asialle jotain. Olet 34-vuotias, yli puolet elämää edessä. Muuta asennetta ja toimi!
Lapsemme eivät kyllä ole missään nimessä olleet vahinkoja. Mistä sellaisen kuvan sait? Kaikki kolme äärettömän toivottuja. Mutta muuten totta, elämä on valintoja. Olisin voinut monessa kohdassa tehdä toisenlaisia valintoja. En tiedä, missä olisin nyt, jos olisin valinnut toisin. Olisinko yhtään onnellisempi tai urallani yhtään pidemmällä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uraputki ei ole menestyksen mittari. Ajattele teitä perheyksikkönä, perheenä lapsesi ovat saaneet läsnäoloa ja taloudellisesti teillä menee huolettomasti. Olet saanut viettää aikaa lastesi kanssa, mistä miehesi taas on väistämättä jäänyt paitsi. Sinä olet hyvä ja arvokas, vaikka et olisi työelämässä kannuksia kerännyt. Älykkyytesi on olemassa, ei se vähene, olet soveltanut sitä elämän muihin osa-alueisiin kuin työhön. Katkeruus ei kannata. Vaihda näkökulmaa: mitä on onni, mitä on menestys, mitä sait sen sijaan että olisit saanut uran. Ura ei ole monellekaan mikään tapa toteuttaa itseään ja potentiaaliaan, vaikka kiitokset ja kehut hivelevätkin itsetuntoa. Uraohjuksilla päin vastoin on ilmeisesti aika tyhjä olo ja heitä kaduttaa muusta elämästä uralle uhrattu aika. Voit edelleen löytää täyttymyksen muista asioista ja harrastuksista, joissa olet lahjakas. Olet tärkeä ihminen.
No kyllähän sä tavattomia riskejä olet ottanut kun perustit perheen ennen kuin hankit koulutuksen ja työn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syytät lapsiasi ja miestäsi omista valinnoistasi
En mielestäni syytä. Olen kateellinen ja katkera. Olen kateellinen miehelleni, jolle kaikki on jotenkin minun silmissäni mennyt hirveän helposti ja ongelmitta. Minä olen aina ollut se, joka on joustanut, koska muuta (todellista) vaihtoehtoa ei ole ollut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Uraputki ei ole menestyksen mittari. Ajattele teitä perheyksikkönä, perheenä lapsesi ovat saaneet läsnäoloa ja taloudellisesti teillä menee huolettomasti. Olet saanut viettää aikaa lastesi kanssa, mistä miehesi taas on väistämättä jäänyt paitsi. Sinä olet hyvä ja arvokas, vaikka et olisi työelämässä kannuksia kerännyt. Älykkyytesi on olemassa, ei se vähene, olet soveltanut sitä elämän muihin osa-alueisiin kuin työhön. Katkeruus ei kannata. Vaihda näkökulmaa: mitä on onni, mitä on menestys, mitä sait sen sijaan että olisit saanut uran. Ura ei ole monellekaan mikään tapa toteuttaa itseään ja potentiaaliaan, vaikka kiitokset ja kehut hivelevätkin itsetuntoa. Uraohjuksilla päin vastoin on ilmeisesti aika tyhjä olo ja heitä kaduttaa muusta elämästä uralle uhrattu aika. Voit edelleen löytää täyttymyksen muista asioista ja harrastuksista, joissa olet lahjakas. Olet tärkeä ihminen.
Kiitos tästä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tällä palstalla voi olla päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen tällaisia TYHJÄNPÄIVÄISIÄ sosiaaliluokka sitä ja tätä kisailuja? Miten voi olla? Oletteko kaikki materialistisia pikku pyrkyreitä?
Miten olet huolehtineet eläkkeen? Entä miten olette varautuneet sen varalta, että mies kuolee tai joutuu työkyvyttömäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa. On turha märehtiä kovin tarkkaan sitä, miksi tähän on tultu. Keskity mieluummin tulevaisuuteen. Sinulla on nyt työnhaussa se etu, että sinulla on kolme teini-ikäistä lasta, eli todennäköisesti et enää pamahda paksuksi. Jatka työnhakua ja opiskele vaikka jotain avoimessa yliopistossa lisää.
Olen vapaaehtoisesti sekä lapseton että työtön 34-vuotias. Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Toiset haluavat kaiken, ja me toiset vain nautimme vapaasta ajasta ja itsemme toteuttamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teinit tuskin kokopäivä-äitiä kaipaavat. Hankkiudu johonkin täydennyskoulutukseen tai opiskele ihan uusi ala. Saat mielekästä tekemistä ja pääset negatiivisista ajatuksista
Vika oli siinä, että lapset oli päiväkodissa, mutta sinä et opiskellutkaan, vaan teit jotain muuta.
Tässä vertailun vuoksi oma urani:
Valmistuin 22v iässä sairaanhoitajaksi, tein osastotyötä 4 vuotta. Samalla opiskelin avoimessa yliopistossa kaikenlaista kivaa ihan harrastuksena. Kohtasin tulevan mieheni, muutin perässään maalle, samalla vaihdoin hoitajaksi palvelutaloihin. Jatkoin harrastusopintoja. Täytin 30v ja saimme 3 lasta neljässä vuodessa. Kun kuopus oli vuoden ikäinen, hain yliopistoon opiskelemaan ja ihmeekseni pääsin. Koska pohjalla oli niitä avoimen opintopisteitä, olin valmis maisteri 3 vuodessa. Pääsin harjoittelijaksi projektiin ja sillä tiellä olen edelleen.
Mieheni on yrittäjä, tekee pitkää päivää, joten hänen varaansa en ole koskaan laskenut. En ole joustanut, vaan jos minulla on menoja, niin hankin lapsille hoitajan (anopin, naapurin lukiolaistytön, MLL:n hoitajan). En uhraudu. Valinnat ovat minun, miksi syyttäisin miestäni siitä, että olen tehnyt mitä olen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Lapsemme eivät kyllä ole missään nimessä olleet vahinkoja. Mistä sellaisen kuvan sait?
ap
En ole tuo, jolta kysyit, mutta itsehän sinä kuvasit, kuinka tulit kolmesti raskaaksi ja sitten kysyit "missä meni vikaan?"
Mikä meni vikaan??? Jos lapset olivat toivottuja, niin miten voit edes kuvitella, että olisit samassa tilanteessa kuin miehesi? Kannoitko sinä lapsiasi 9 kk omassa kehossasi ja synnytitkö lapset itse vai et? Ilmeisesti et, koska ihmettelet urasi puuttumista.
Joo terve, mä ajattelin heti ekaks että tässä on kyse persvakojen vertailusta..
Vierailija kirjoitti:
Miten olet huolehtineet eläkkeen? Entä miten olette varautuneet sen varalta, että mies kuolee tai joutuu työkyvyttömäksi?
Näistä on huolehdittu.
ap
Periaatteessa te olitte ihan samalla lähtöviivalla. Mies pääsi ensimmäisellä yrittämällä sisään, sinä et. Miten mulla tuli tekstiäsi lukiessani mieleen, ett yrität nyt omasta "epäonnistumisestasi" syyttää miestäsi ja ikään kuin pistää kaiken sen piikkiin, että koko ajan mennään miehen ehdoilla? Ehei, uskon että myös sinä olet ne lapset halunnut ja on maailman idioottimaisinta alkaa äitinä katumaan sitä, että on saattanut tähän maailmaan kolme suurta ihmettä. Sulla on koko loppuelämäsi aikaa opiskella ja miehesi varmasti tukee sua tässä asiassa. Taloudellisestikin pärjäätte varmasti, jos miehellä on noin hyvä palkka.
Kyllä mäkin toisinaan olen kateellinen miehelleni, joka valmistui äskettäin unelma-alaltaan ja tienaa 3x sen verran kun mä tulen tienaamaan ammatista, mitä tällä hetkellä amk:ssa opiskelen. Musta on ihanaa nähdä kuinka mies nauttii työstänsä, hyvästä palkastansa sekä ennen kaikkea siitä, että saavutti sen mitä halusi. Myös mulla on kiikarissa yliopistossa eräs ala, joka olisi mun unelma. Mies kannustaa mua ensi keväänä hakemaan sinne ja sanoi, ettei häntä haittaa lainkaan, vaikka mulla menisi vielä 5v siihen, että valmistun unelma-ammattiini. Summasummarum: Älä syytä miestäsi. Ole onnellinen hänen puolestansa. Hae itse opiskelemaan.
N21
Omia valintoja, niin vahinkovauvat kuin pitkä ja hidas opiskelu. Olet toisaalta säästynyt työstressiltä, nautit miehesi hyvän palkan mukanaantuomasta korkeasta elintasosta. On ollut aikaa lapsille. Elämä on valintoja, niiden katuminen on turhaa. Jos on tyytymätön elämäänsä parempi tehdä asialle jotain. Olet 34-vuotias, yli puolet elämää edessä. Muuta asennetta ja toimi!