Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kolmen kimpasta elämäni suurin sotku!

Vierailija
25.11.2015 |

Erosin melko riitaisesti noin kaksi viikkoa sitten  melkein neljän vuoden parisuhteesta. Henkisesti olen melko rikki ja läheisyyden kaipuu on ollut todella kova.

 Viime lauantaina menin ystäväni kanssa baariin ensimmäistä kertaa ikinä sinkkuna. Ilta meni mukavasti ja pidimme hauskaa. Loppuillasta tapasin myös ihanan miehen, jonka kanssa meillä synkkasi todella hyvin ja pilkun jälkeen uskaltauduin pyytää häntä luokseni jatkoille. Mies suostui, mutta hänellä oli mukanaan ulkopaikkakuntalainen ystävä, jonka tarkoitus oli yöpyä hänen luonaan. Mies meinasikin tämän vuoksi kieltäytyä, mutta heitti ehkä osittain vitsillä että otetaan kaveri mukaan. No minä en melko tukevassa humalassa halunnut, että ilta päättyisi vielä, joten pienen mietinnän jälkeen suostuin siihen että hänen kaverinsa tulisi sohvalleni yöksi. Mitäpä haittaa siitä olisi?

Asunnolle päästyämme avasimme vielä viinipullon tai kaksi. Tunnelma alkoi käydä minun ja toisen miehistä kanssa melko kiihkeäksi, joten ehdotin jos me siirtyisimme makuuhuoneen puolelle. Mies suostui mutta kysyi, että ei kai me Joonasta (toinen miehistä) voida yksin jättää? Hetken mietin mitä mies tarkoitti, kunnes hän nappasi minua kädestä kiinni ja alkoi viemään kohti makuuhuonetta ja toinen mies seurasi perässä. Hetken aikaa olin aivan ihmeissäni ja meinasin jo viheltää pelin poikki, mutta vahvasta humalasta ja henkisestä tilastani johtuen en kuitenkaan tehnyt mitään. Harrastimme sitten monta tuntia kolmen kimppaa.

Aamulla herättyäni miesten välistä morkkis ja paha oloni olivat entistä pahemmat ja mietin että mitä helvettiä sitä on tullut tehtyä. Eilen kuitenkin juttu meni vielä huomattavasti pahemmaksi kun exäni ilmoitti pettäneensä minua noin vuosi sitten ja saaneensa kyseiseltä hoidolta KLAMYDIAN! Olen siis harrastanut lähes vuoden suojaamatonta seksiä klamydiaa sairastaneen exäni kanssa! No eihän me näiden kahden miehenkään kanssa kondomia käytetty, koska syön pillereitä!

MITÄ HELVETTIÄ TEEN? Otanko yhteyttä miehiin ja ilmoitan että heidän kannattaa käydä testeissä vai yritänkö vaan unohtaa koko jutun? Asiaa monimutkaistaa entisestään se, että ainakin toinen miehistä tunnusti olevansa parisuhteessa. AUTTAKAA!!!

N19

Kommentit (35)

Vierailija
21/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koskaan ei jäädä odottelemaan mahdollisia oireita vaan testeihin mennään aina jos seksiä on harrastettu ilman kumia. Klamydia voi piillä naisella oireettomana vuosikausia (ja samalla saada pysyvää vahinkoa aikaiseksi). 

Vierailija
22/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huutista sanon minä :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei jäädä odottelemaan mahdollisia oireita vaan testeihin mennään aina jos seksiä on harrastettu ilman kumia. Klamydia voi piillä naisella oireettomana vuosikausia (ja samalla saada pysyvää vahinkoa aikaiseksi). 

Testeihin ei todellakaan ole järkevää mennä heti. Klamydian itämisaika on normaalisti 1-3 viikkoa ja esimerkiksi HIV:llä tuo jo aiemmin mainittu 3 kk. Eli jos nyt menet testeihin voi näyttää negatiivista siinä tapauksessa, että olet saanut tartunnan viime lauantaina kyseisiltä minimunilta. Eli nyt vaan kädet ja jalat ristiin ja kuukauden odotus minkä jälkeen testeihin. Ja sitten uudestaan kolmen kuukauden päästä HIV-testiin. Toki ajan voit varata jo.

T: Doctor34

Vierailija
24/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan oikein teit ku paljaalla annoit itteäs pistellä! ku pukille pääsee nii ei kylä yhtään kiinosta minkään kumien kanssa pelleily.siinä katoo fiilinki het alkuunsa eikä myöskään tunnu sillain milttään kun tuntuma katoo kullista.Varsinkin kun perus suomi naisten hehtovittuja rassaa jos ei olisi minun suurta kyrpääni ei se varmaan tuntuisi miltään edes ilman kortonkia!!

ja turhaan sitä porukka sukupuolitauteja pelkää. niitä tulee jos on tullakseen eikä ne nyt oikiasti normielämiseen juurikaan mitenkään vaikuta!

Vierailija
25/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhmyydestä sakotetaan...aina!

Mutta onhan se mukavampi kun klamydialla on kaveri...herpes, kuppa, tippuri tai hiv.

Ja koeta nyt olla jakamatta sitä toosaa paljaalla 3kk kun sitten vasta voit mennä hiv testiin ja saat luotettavan tuloksen. Älä tartuta enää muita.

Vierailija
26/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Testeihin ei todellakaan ole järkevää mennä heti. Klamydian itämisaika on normaalisti 1-3 viikkoa ja esimerkiksi HIV:llä tuo jo aiemmin mainittu 3 kk.

Dear doc, kun tuo klamydia on saatu jo siltä eksältä! Totta kai se kannattaa (varmistaa ja) hoitaa pois. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseksi varaat heti ajan sukupuolitautitesteihin. Kuten sanottua, sinulla ei välttämättä edes ole mitään tartuntaa ja mitään ongelmaa ei ole.

N41

NYT voi olla.

Nuo kolme panivat ilman kortsua. Testeissä kestää monta kk että tulokset näkyvät.He voivat levittää sitä viattomiin ja sehän aikaansaa mm lapsettomuutta naisille. Seksuaaliset seikkailut ovat ok, mutta pitää myös toimia vastuullisesti! Kyllä on siis ap:n velvollisuus ilmoittaa mahd klamydiasta ja sitten hoitaa omat testit oikeaoppisesti itsensä takia. Jos tuntisin toisen miehen tyttöystävän niin laittaisin hänelle tiedon esim anonyyminä viestinä, niin tietää myös testauttaa itsensä.

Vierailija
28/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jo on liikkeellä kunnon jeesustelijoita. Itse en ainakaan käytä kondomia IKINÄ. Seksi kondomin kanssa on täysin verrattavissa suihkussa käyntiin sadetakki päällä. Ja paljon pienempi vaiva on käydä kerran vuodessa testeissä ja sen jälkeen napata tarvittaessa pari pilleriä naamaan ja klamydiat ja muut ovat poissa.

Ja hiv:stä on turha tulla huutelemaan, koska sen saaminen on erittäin epätodennäköistä, sillä virusta kantaa häviävän pieni osa väestöstä ja se myös tarttuu erittäin epätodennäköisesti normaalissa heteroseksissä. Todennäköisyys tartuntaan on samaa luokkaa kun seitsemän oikein lotossa.

Itse olen tällä tavoin mennyt jo kohta kymmenen vuotta. Keskimäärin 10-20 eri seksipartneria vuodessa ja kahtena vuotena on löytynyt jotain tauteja jotka ovat pillereillä lähteneet! Eli kukin voi miettiä olisiko ollut fiksumpaa tuhertaa 150 kertaa kondomin kanssa vai käydä noin 10 kertaa testeissä ja nauttia jokaisesta seksikerrasta täysillä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Itse olen tällä tavoin mennyt jo kohta kymmenen vuotta. Keskimäärin 10-20 eri seksipartneria vuodessa ja kahtena vuotena on löytynyt jotain tauteja jotka ovat pillereillä lähteneet!"

Tässä oikiaa puhetta. Ei naimalla seksitauteja saa. Tämä karju todistaa sen selvästi. Kohta kymmenen vuotta naida napsutellut ilman kondomia ja tauteja vain joka neljäs vuosi. Ja sinä aikana, kun hän ei ole havainnut tartuntaa, hän on ehtinyt tartuttaa useita partnereitaan. Mutta mitäs siitä, napeilla ne lähtevät, jos lähtevät.

Vierailija
30/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

ÄKKIÄ testeihin!!!

Mun ex oli hankkinu klamydian ja ei sit viittinyt kertoa mulle.

Sairastin hirveissä tuskissa muutaman munasarjatulehduksen, jonka jälkeen lääkäri hoksasi että testataas taudit.

No, mulla oli ollut tauti vähän alle vuoden, noin. Lähellä ettei mennyt niveliin.

tuloksena lapsettomuus.

Kyllä vituttaa,teinirakkaus ja oltiin 5 vuotta oltu yhdessä.

Meni hermo ja kävin karjumassa ukolle sen työpaikalla..ei kovin fiksua mutta se vitutuksen määrä oli niin järkyttävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/35 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jo on liikkeellä kunnon jeesustelijoita. Itse en ainakaan käytä kondomia IKINÄ. Seksi kondomin kanssa on täysin verrattavissa suihkussa käyntiin sadetakki päällä. Ja paljon pienempi vaiva on käydä kerran vuodessa testeissä ja sen jälkeen napata tarvittaessa pari pilleriä naamaan ja klamydiat ja muut ovat poissa.

Ja hiv:stä on turha tulla huutelemaan, koska sen saaminen on erittäin epätodennäköistä, sillä virusta kantaa häviävän pieni osa väestöstä ja se myös tarttuu erittäin epätodennäköisesti normaalissa heteroseksissä. Todennäköisyys tartuntaan on samaa luokkaa kun seitsemän oikein lotossa.

Itse olen tällä tavoin mennyt jo kohta kymmenen vuotta. Keskimäärin 10-20 eri seksipartneria vuodessa ja kahtena vuotena on löytynyt jotain tauteja jotka ovat pillereillä lähteneet! Eli kukin voi miettiä olisiko ollut fiksumpaa tuhertaa 150 kertaa kondomin kanssa vai käydä noin 10 kertaa testeissä ja nauttia jokaisesta seksikerrasta täysillä!

Olet idiootti tai provo. Osa sp-taudeista ei lähde koskaan pois, esim. herpes. Vaikka osa lähteekin pillereillä, levität taudista tietämättömänä sitä muille. Kai muistat kehua seksipartnereillesi, ettet koskaan käytä kondomia ja sinulla on kymmeniä eri partnereita vuodessa.

Vierailija
32/35 |
27.11.2015 |

Et taida olla kovinkaan kova panomies? Tietenkään uusille kumppaneille ei mainita edellisistä kumppaneista eikä ainakaan sitä jos on vetänyt paljaalla!! Se on yksi suurimmista virheistä mitä panomies voi tehdä ainakin jos tavoitteena on kyseistä emakkoa vetää paljaalla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/35 |
27.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

ai että kun tuollaisten ap:n kaltaiset saatanan tyhmät vapaasti ja vastuuttomasti paneskelevat vituttaa! Vanhojen hyvien aikojen siveellisyydestä ei ole tietoakaan, nykyään nuoria tyttöjä ei kiinnosta mikään muu paitsi haarojen availu jokaiselle vastaantulijalle!! Ap ei ole kuin halpa huora, jonka AIDS tappaa ennen kuin hän täyttää 30! Siinäkin on noin tyhmälle aivan liikaa elinvuosia!

Tämän kaltaisten henkilöiden takia Suomen tilanne (niin taloudellisesti kuin muutenkin) on niin huono!!

N57

Vierailija
34/35 |
08.12.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Inha tietty kuulla että exäsi salasi sinulta näin suuren sairauden. Tosin oma käytöksesi olisi voinut johtaa samaan tulokseen jos harrastat seksiä ilman kumia. Kyllä jokaisen aikuisen pitäisi ymmärtää ettei harrasta irtosuhteita ilman kumia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/35 |
12.12.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap:lle: ime pamppuu lehmä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi yhdeksän