Mielenterveyshoitoon pääseminen lähes mahdotonta

eihyvinmene

Tämänpäiväisessä Iltalehdessä "Juha" kertoo kuinka mahdotonta oli saada kahdelle ex-puolisolleen hoitoa. 

http://www.iltalehti.fi/mieli/2015112520721554_md.shtml

 

Olen itse huomannut täysin saman ongelman, ensin monien läheisten tai heidän tuttuviensa kanssa ja lopulta omakohtaisesti. Vaikka kuinka puhui lääkäreille ja sairaahnoitajille, ei kukaan ohjannut oikeaan suuntaan. Vasta 5.-6. kerta tuotti tulosta, jolloin sain lähetteen mielenterveyspuolelle. Meni monta kuukautta, ennenkuin joku otti yhteyttä. Tässä vaiheessa moni pahemmassa tilassa olisi varmaan jo tehnyt itsemurhan. Ensimmäisen kerran pääsin asiassa etenemään melkein vuoden odotuksen jälkeen. Tämänkin jälkeen pompoteltiin paikasta toiseen. Ja tämä rumba oli vasta sieltä helpoimmasta päästä ja olin ites aktiivinen, eikä ongelmani ollut läheskään niin paha kuin monilla. Olen useamman kerran kuullut, että edes useat itsemurhayritykset eivät ole auttanut hoitoon pääsemisessä. Aivan käsittämätöntä, miten voi olla niin vaikeata! Näihin asioihin pitäisi rahaa löytyä heti, jotta voitaisiin jo ongelmien alkuvaiheessa antaa apua! Tämä olisi loppujen lopuksi varmastai huomattavasti halvempaakin. Resurssipulaa siisi on, mutta tässä maassa, jos jossain luulisi olevan alan ammattilaisia. Rahaa ei siis vain heru, eihän tämä ole tärkeää... Esimerkiksi pakoilaisiin löytyi juuri LISÄRAHAA ensi vuodelle noin 500 000 000 EUROA!!!

 

Suomi on yksi maailman sivistyneimmistä valtioista ja loistava terveydenhuolto on yksi sen kulmakivistä. Nyt tämä elämän tärkein asia, terveys, on erittäin monella jopa siellä itsemurhan tietämillä, koska apua ei saa, vaikka sitä kuinka itse haluaisi! Kyllä kansan terveys pitäisi olla prioriteetti numero yksi! Mutta miten kävi reumasairaalan, lastensairaalan ym. kanssa? Ei ainakaan ihan putkeen. 

 

Nyt päättäjät herätys! 2 miljardin euron lisärahoitus ensivuoden suomalaisen kansan terveyden kehittämiseen, kiitos!

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Samaa olen mietiskellyt jo vuosia. Apua pitäisi saada jo sairauksien alkuvaiheessa ja yleensä parhaiten sen huomaa joku läheinen henkilö, ei "potilas " itse. Tuskimpa nää asiat kiinnostaa poliitiikkoja, eihän ne edes käytä julkista terveydenhuoltoa.

Rahaa on, mutta menee niin helv---sti väärään paikkaa, kuten mainitsemaasi pakolaisten lellimiseen.

Vierailija

Minä vetoan teihin ja meihin kaikkiin palstamammoihin. Ennen kuin valtio laittaa asiat kuntoon, niin tehdään me ainakin se mitä me kykenemme. Eli välittäkää läheisistänne. Kysykää mitä naapurille kuuluu. Pyrkikää sopimaan riitanne. Kutsukaa sukulaisia ja entisiä ystäviä kylään. Lisätään hyvää mieltä ja henkistä hyvinvointia Suomessa. Unohdetaan kyynisyys ja valitus. Meillä on avaimet siihen ihan ilman rahaakin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä vetoan teihin ja meihin kaikkiin palstamammoihin. Ennen kuin valtio laittaa asiat kuntoon, niin tehdään me ainakin se mitä me kykenemme. Eli välittäkää läheisistänne. Kysykää mitä naapurille kuuluu. Pyrkikää sopimaan riitanne. Kutsukaa sukulaisia ja entisiä ystäviä kylään. Lisätään hyvää mieltä ja henkistä hyvinvointia Suomessa. Unohdetaan kyynisyys ja valitus. Meillä on avaimet siihen ihan ilman rahaakin.

Hyvää tekstiä ja iha asiaa! Valitettavasti monesti tarvitaan myös sitä ammattiapua. Niin moni ns. normaali ihminen, joka käy töissä, näkee kavereita, vaikuttaa ulkopuolelta olevansa onnen kukkuloilla, on kuitenkin sairastunut masennukseen. Tähän ei helpolla saada hoitoa, varsinkaan ilman alan ammattilaisia, lääkäreitä, terapeutteja ym.

Vierailija

Tästä tuli mieleen blogi kuolleentytönpäiväkirjat. Todella koskettava blogi, jonka tragedia olisi voitu välttää jos apua olisi saatu ajoissa.

Vierailija

Itsellä vakava toistuva masennus, itsetuhoisuutta, ahdistusta, syömishäiriö jo teini-iästä, eikä muuta hoitoa saa kuin tk-ajan joskus. Silti mua harmittaa yli kaiken, että pakolaiset vedetään tähänkin keskusteluun mukaan.

Vierailija

Mulla on ainakin ollut erittäin tiivis ja toimiva hoitosuhde jo 10 vuoden ajan psykiatrian poliklinikalla. Ikinä ei ole tarvinnut apua erikseen pyytää. Kävin monta vuotta 1-2krt/vko ja nykyään kahden viikon välein. Lääkärille pääsee kahden päivän varoitusajalla. Sairaalaan pääsin suoraan vastaanotolta taksilla. Joskus julkisellakin puolella voi homma toimia näin hyvin. Olen elävä (kiitos ammattimaisen hoidon) esimerkki siitä. 

Vierailija

Ei ole mun ongelma, joten en välitä. Kuolkoot vaikka kadulle jos se että välillä on paha mieli on oikeasti noin elämää järisyttävää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei ole mun ongelma, joten en välitä. Kuolkoot vaikka kadulle jos se että välillä on paha mieli on oikeasti noin elämää järisyttävää.

Toivon, että et lisäänny.

Ensinnäkin tuonkaltaisia geenejä ei kannata jakaa eteenpäin.

Toiseksi, jos olet jo lisääntynyt, olen kovin pahoillani lapsesi puolesta, jos hän sairastuu mt-sairauteen. Sinulta hän ainakaan ei ymmärrystä tule saamaan, mutta tuolla asenteella edesautat kyllä sairauden syntymistä ja kehittymistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla on ainakin ollut erittäin tiivis ja toimiva hoitosuhde jo 10 vuoden ajan psykiatrian poliklinikalla. Ikinä ei ole tarvinnut apua erikseen pyytää. Kävin monta vuotta 1-2krt/vko ja nykyään kahden viikon välein. Lääkärille pääsee kahden päivän varoitusajalla. Sairaalaan pääsin suoraan vastaanotolta taksilla. Joskus julkisellakin puolella voi homma toimia näin hyvin. Olen elävä (kiitos ammattimaisen hoidon) esimerkki siitä. 

Mikä sun dg? Edes minä en päässyt F29 diagnoosilla rupattelemaan hoitsun kanssa kuin kerran kuukaudessa, jos silloinkaan. Mitään muutakaan ei kyllä tehty, ei mitään kuntoutusta tai terapiaa. Diagnoosikin on väärä, koska ei vaivauduttu edes tekemään vaadittavia tutkimuksia, siitä mikä mahtaa potilasta vaivata. Kerran vuodessa näin lääkäriä, joka oli aina eri henkilö (ja pahimmassa tapauksessa vielä ulkomaalainen tai erikoistuva), jotenka mentiin vaan vuosikaudet mutuilemalla ilman mitään diagnostisia kriteereitä. Sanomattakin selvää, etten jäänyt moista pelleilyä katselemaan. Valituksen tein, ja viimeinen psykoatri myönsikin, ettei diagnostiikka ole helppoa ja ettei minulla taida olla psykoosia :D

Että sellaista hoitoa psykiatrialla.

Vierailija

Oma haivantoni on että useimmat mielenterveysjutut tuntuvat olevan vain huomionhakua, ja pahenevat kun saavat haluamaansa huomiota. Paras lääke on liikunta ja säännölliset ja terveet elämäntavat.

Vierailija

Hmmm... Taidan olla seinähullu, koska aina olen saanut apua ja nopeasti (tunneissa, max kahdessa päivässä) ja sairausjaksoja on ollut jo viisi. Unettomuuksiin ja ahdistukseenkin on reagoitu nopeasti.

-Aluksi hoidettiin muutaman kerran toistuvasti masentuneena ja nyt 2-suuntainen mielialahäiriö.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ainakin ollut erittäin tiivis ja toimiva hoitosuhde jo 10 vuoden ajan psykiatrian poliklinikalla. Ikinä ei ole tarvinnut apua erikseen pyytää. Kävin monta vuotta 1-2krt/vko ja nykyään kahden viikon välein. Lääkärille pääsee kahden päivän varoitusajalla. Sairaalaan pääsin suoraan vastaanotolta taksilla. Joskus julkisellakin puolella voi homma toimia näin hyvin. Olen elävä (kiitos ammattimaisen hoidon) esimerkki siitä. 

Mikä sun dg? Edes minä en päässyt F29 diagnoosilla rupattelemaan hoitsun kanssa kuin kerran kuukaudessa, jos silloinkaan. Mitään muutakaan ei kyllä tehty, ei mitään kuntoutusta tai terapiaa. Diagnoosikin on väärä, koska ei vaivauduttu edes tekemään vaadittavia tutkimuksia, siitä mikä mahtaa potilasta vaivata. Kerran vuodessa näin lääkäriä, joka oli aina eri henkilö (ja pahimmassa tapauksessa vielä ulkomaalainen tai erikoistuva), jotenka mentiin vaan vuosikaudet mutuilemalla ilman mitään diagnostisia kriteereitä. Sanomattakin selvää, etten jäänyt moista pelleilyä katselemaan. Valituksen tein, ja viimeinen psykoatri myönsikin, ettei diagnostiikka ole helppoa ja ettei minulla taida olla psykoosia :D

Että sellaista hoitoa psykiatrialla.

Vaikea-asteinen psykoosipiirteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta pari mun ystävää ovat saaneet paljon lievimmillä diagnooseilla hoitosuhteen. 

Sama lääkäri mulla on ollut 5 vuotta ja omahoitaja vaihtunut muutaman kerran. Hoitajien lomien ajaksi saan sijaisen. Lisäksi mulle on tehty psykologiset testit.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vetoan teihin ja meihin kaikkiin palstamammoihin. Ennen kuin valtio laittaa asiat kuntoon, niin tehdään me ainakin se mitä me kykenemme. Eli välittäkää läheisistänne. Kysykää mitä naapurille kuuluu. Pyrkikää sopimaan riitanne. Kutsukaa sukulaisia ja entisiä ystäviä kylään. Lisätään hyvää mieltä ja henkistä hyvinvointia Suomessa. Unohdetaan kyynisyys ja valitus. Meillä on avaimet siihen ihan ilman rahaakin.

Hyvää tekstiä ja iha asiaa! Valitettavasti monesti tarvitaan myös sitä ammattiapua. Niin moni ns. normaali ihminen, joka käy töissä, näkee kavereita, vaikuttaa ulkopuolelta olevansa onnen kukkuloilla, on kuitenkin sairastunut masennukseen. Tähän ei helpolla saada hoitoa, varsinkaan ilman alan ammattilaisia, lääkäreitä, terapeutteja ym.

Totta on, että ei perhe, suku ja ystävät takaa, etteikö mielenterveysongelmia voisi tulla. Kuitenkin tiedetään, että syrjäytyminen ja yksinäisyys lisää riskiä sairastua. 

Meillä on pidetty huolta toisistamme jo neljässä sukupolvessa, joskin se neljäs on vielä niin nuorta, että ovat vielä vain huolenpidon kohteena. Pidämme paljon yhteyttä, kokoonnumme yhteen vähintään kerran kuukaudessa, soittelemme toisillemme ja teemme asioita yhdessä. Autamme toisiamme, kun tarvetta on, ja jokainen myös uskaltaa pyytää tarvitessaan apua muilta. 

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat