Elämä on turhaa mielenterveysongelmaisena

Vierailija

Jos on joutunut hoitoon ja saanut diagnoosin niin elämä on turhaa. Kaikki kyllä kertovat miten paljon tai vähän arvostavat sinua. Ei ole enää samaa ihmisarvoa.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Minä olen ajatellut sen,niin että jos joku ei minua mt-ongelmieni takia arvosta, niin en minä sellaisia ihmisiä elämääni tarvitsekaan. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita ihmisinä oli sairaus tai ei.

Vierailija

Elämä on turhaa yksinäisenä. Kaikki päivät samanlaisia, mikään ei koskaan muutu. Et muista mitään koska mitään ei koskaan tapahdu. Kaikki paska painaa mieltä niin etten nuku lähes lainkaan ja dokaan usein koska sillä voi ainakin pienen hetken verran paeta hieman paskaa todellisuutta. Päivä päivältä on vähemmän syitä jatkaa elämää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä olen ajatellut sen,niin että jos joku ei minua mt-ongelmieni takia arvosta, niin en minä sellaisia ihmisiä elämääni tarvitsekaan. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita ihmisinä oli sairaus tai ei.

Silloin kun elämässä mukana olevien ihmisten määrä on 0 kpl, voi maailmankuva muuttua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ajatellut sen,niin että jos joku ei minua mt-ongelmieni takia arvosta, niin en minä sellaisia ihmisiä elämääni tarvitsekaan. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita ihmisinä oli sairaus tai ei.

Silloin kun elämässä mukana olevien ihmisten määrä on 0 kpl, voi maailmankuva muuttua.

Jep. Ja mikään ei estä, että kaltaisiensa joukkoon hakeutumalla saisi seuraa, sillä yhtälailla muilla mt-ongelmaisilla on oikeus katkaista välit toisiin kaltaisiinsa. Esim. kun minä kärsin masennuksesta en ollutkaan bipolaariselle hänen maniakautensa jälkeen enää kiinnostavaa seuraa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Elämä on turhaa yksinäisenä. Kaikki päivät samanlaisia, mikään ei koskaan muutu. Et muista mitään koska mitään ei koskaan tapahdu. Kaikki paska painaa mieltä niin etten nuku lähes lainkaan ja dokaan usein koska sillä voi ainakin pienen hetken verran paeta hieman paskaa todellisuutta. Päivä päivältä on vähemmän syitä jatkaa elämää.

en ymmärrä tällaisia, itseaiheutettua avuttomuutta. Itsekin olin yksinäinen, ei rl kavereita, mutta arvaapa mitä! Elämme nettiaikaa, maailma on avoinna hankkia ystäviä online! Mulla on nyt enemmän ulkomaalaisia kavereita kun suomalaisia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on turhaa yksinäisenä. Kaikki päivät samanlaisia, mikään ei koskaan muutu. Et muista mitään koska mitään ei koskaan tapahdu. Kaikki paska painaa mieltä niin etten nuku lähes lainkaan ja dokaan usein koska sillä voi ainakin pienen hetken verran paeta hieman paskaa todellisuutta. Päivä päivältä on vähemmän syitä jatkaa elämää.

en ymmärrä tällaisia, itseaiheutettua avuttomuutta. Itsekin olin yksinäinen, ei rl kavereita, mutta arvaapa mitä! Elämme nettiaikaa, maailma on avoinna hankkia ystäviä online! Mulla on nyt enemmän ulkomaalaisia kavereita kun suomalaisia.

Ilmeisesti olen sitten tarkoitettukin yksinäisyyteen, koska en ole saanut netistäkään ystäviä pitkästä yrittämisestä huolimatta.

Vierailija

Voi kyynel. Olette selkeästi valinneet mt-potilaan identiteetin. Mikäs siinä, kyllä mäkin mielelläni makoilisin päivät ja dokailisin. Mutku se nyt vähän on niin että ihmisen tulisi elättää itsensä. Nythän on tietty niin, että mä elätän teitä mt-"ongelmaisia".

Milloin ja miten olette viimeksi yrittäneet jollain tavalla parantaa oloanne tai elämäänne?

Let me guess. Never.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ajatellut sen,niin että jos joku ei minua mt-ongelmieni takia arvosta, niin en minä sellaisia ihmisiä elämääni tarvitsekaan. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita ihmisinä oli sairaus tai ei.

Silloin kun elämässä mukana olevien ihmisten määrä on 0 kpl, voi maailmankuva muuttua.

Olisikohan silloin paremminkin syytä pohtia vakavasti,mistä tuo hyvin kiteytetysti kuvaamasi tilanne johtuu ?

Vierailija

Pyh ja pah! Minulla on mielenterveysongelma ja olen sen takia hoidossa. Kuitenkin ystäviä löytyy ja minua arvostetaan paljonkin.

Minä pääsin hoitoon ja sain diagnoosin. Nyt hommaudun kuntoon ja tulevaisuudessa voin muistella tätä kasvattavana kokemuksena ja olen vahvempi ihminen, joka ymmärtää erilaisia ihmistarinoita.

Vierailija

Kun ei ole niitä ystäviä. Pelkään että vähäisetkin tutut tai perhe jopa hylkäävät. Työelämässä ei arvosteta jos on diagnoosi tai ollut sairaslomalla.

Ap

Vierailija

Oletko käynyt juttelemassa jonkun kanssa? Voisi auttaa. Kyllä minäkin olen yksinäinen, vaikka puoliso löytyykin, mutta hänhän on töissä ja minä kotona. Vaikeaa se on lähteä ihmisten ilmoille, varsinkin jos niitä kavereita ei ole. Minua ei yksinäisyys sinänsä haittaa. Oma valinta, kun en jaksa kavereita tavata. Olen tottunut siihen ja nautinkin, jos saan olla yksin. Se on kanssa se totuus, ettei kukaan kotoa tule hakemaan eli on pakko tehdä jotain jos haluaa seuraa, niin vaikeaa kuin se onkin. Tsemppiä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ajatellut sen,niin että jos joku ei minua mt-ongelmieni takia arvosta, niin en minä sellaisia ihmisiä elämääni tarvitsekaan. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita ihmisinä oli sairaus tai ei.

Silloin kun elämässä mukana olevien ihmisten määrä on 0 kpl, voi maailmankuva muuttua.

Olisikohan silloin paremminkin syytä pohtia vakavasti,mistä tuo hyvin kiteytetysti kuvaamasi tilanne johtuu ?

ps. en sano (enkä edes  ajattele) etteikö yhteskunnalla kokonaisuutena olisi monessa asiassa (mm. tähän mt-ongelmaisiin jäseniinsä suhtautumisessa) ns. peiliin katsomista itsessään, ja paljonkin ,mutta tehdä kannattaa kuitenkin se mitä omalta osaltaan voi siihen vaikuttaa. Esim. yrittää, (vaikka sitten ihan  yhteiskunnan ja muidenodotusten  "kiusaksi" )säilyttää täysin syrjäytettynäkin vielä itsetuntonsa ja ajatella että aika kovistakin paikoista ja pitkistä vaikeuksien ja huolien  täyttämistä ajanjaksoista ihmiset ovat sentään  historian mittaan aina selvinneet.

En siis  sano että se helppoa olisi ollut (enkä voi tietenkään muiden,jo menneiden ihmisten puolesta mitään sanoakaan siitä miten he ovat aikanaan onnistuneet siinä) ,mutta esim. historiasta kirjoitettuun tutustumalla voin ehkä yrittää oppia siitä ja heidän elämäänsuhtautumisestaan ja 'selviytymisstrategioistaan jotain niistä  omaankin käyttööni....

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel. Olette selkeästi valinneet mt-potilaan identiteetin. Mikäs siinä, kyllä mäkin mielelläni makoilisin päivät ja dokailisin. Mutku se nyt vähän on niin että ihmisen tulisi elättää itsensä. Nythän on tietty niin, että mä elätän teitä mt-"ongelmaisia".

Milloin ja miten olette viimeksi yrittäneet jollain tavalla parantaa oloanne tai elämäänne?

Let me guess. Never.


Aika monta kertaa yritin. Aina joudun kiusatuksi, en syrjityksi vaan ihan oikeasti kiusatuksi, pilkatuksi. Joo, tiedän että on ihan kokonaan omaa syytä ja että sitä pitäisi vaan sietää mutta kyllä veikkaan ettei kovin moni noista tärkeilijöistä itse sellaista jaksaisi sietää. Muilta on aina helppo vaatia. En mä koe olevani tällaiselle yhteiskunnalle yhtään mitään velkaa, ihan on muualla tehty valinta siitä että muilla on oikeus ajaa minut syrjään.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat