AUTTAKAA TOSI NOPEE!

Vierailija

Oon 15v poika en ole sama joka kirjoitti toisessa ketjussa kiveskyhmystä. Kuitenkin mullakin on ollut ainakin puolivuotta oikean kiveksen vasemmalla puolella melko ylhäällä kiinni pieni kyhmy/nystyrä. Se on n. 3 milliä leveä ja 5 milliä pitkää. Tuntuu kiinni kiveksen pinnassa ei siis pullota sisältä vaan tuntuu samalta kuin kivekseni pinnassa olisi kiini pieni riisinjyvä.

Kävin huhtikuussa lääkärissä eikä lääkäri löytänyt edes pattia käsin, sanoi, että on varmaan niin pieni, ettei tunne sitä itse, kuitenkin sanottuani että minusta tuntui, että patti on löytämis hetken jälkeen kasvanut ihan vähän niin sain lähetteen varmuuden vuoksi kivespussin ultraan.

Siinäkään ei näkynyt mitään poikkeavaa. Ja lääkäri sanoi, että on niin pieni, että ei näy ultrassa. Ei käskenyt enää seuraamaan pattia.

No tuntuin, kesän aikana se olisi taas paidunut vähän ja mulla oli syyskuussa terveystarkastus jossa lääkäri kokeili kiveksien koon. Kuitenkaan pattia en muistanut näyttää eikä ainakaan sillä kokeilu mitään löytänyt mutta ei tietysti niin tarkkaan katsonut. Eikä tuo patti kovin paljoa ole voinut kasvaa sillä se on muutenkin edelleen niin pieni. En tiedä voiko sitä edes patiksi sanoa. Enemmän ehkä se on nystyrä.
Voi myös olla, että olen kuvitellut kokojutun kasvamisesta sillä minulla ennenkin ollut sairauden pelkoja. Voi myös olla että olen vain nyt tunnustellut tarkemmin sillä jos kokeilen epähuolellisesti niin se tuntuu samalta kuin ennen jos taas olen kokeilla erikulmista ja kääntelemään niin minusta että se on kasvanut.

Sitten luin netistä niin sielä sanottiin, että pääasia on ettei patti ole kiinni kiveksessä ja mulla on niin.

Mitä jos se on kasvain, mutta niin pieni vielä että minä vain tunnen sen itse?

Kommentit (5)

Vierailija

 Kiveksiäsi on useamman lääkärin voimin tutkittu ja todettu normaaleiksi 15-vuotiaan nuoren miehen kasseiksi. Unohda nyt patti ja kiveksesi vähäksi aikaa! Hanki itsellesi harrastus (muu kuin taskubiljardi). Kuulostaa, että olet (turhasta) korostuneen huolestunut, miten sinulla noin niinkuin muuten menee?

Vierailija

Usko jo että oot luulosairas. Jos oot se sama 15v joka pelkäsi imusolmukesyöpää, keuhkosyöpää ja olevansa pedofiili.

Sinun kanattaa jutella ammattilaiselle PELOISTASI! Ei vaivoista. Sillä sinulla on selkeästi jokin pakko oireyhtymä.

Vierailija

Kuinka monta saatanan provoa sinä päästäsi vialla oleva trolli oikein ajattelit laittaa tälle palstalle? Tämä on nyt noin 100 000. kerta kun tästä aiheesta laitat tämän saman paskan topikin tänne. Siihen sitten vielä ne syöpä-ja pedofiliatopikit sun muut päälle. OIKEASTI: hae jo apua noihin mielenterveysongelmiisi jotka laittavat sinut pukkaamaan palstan täyteen noita paskoja provojasi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat