Resilientti ihminen selviytyy paremmin vastoinkäymisistä - vaikkapa koko perheen kuolemasta

Resilienssissä ei ole mitään ihailtavaa.

Vierailija kirjoitti:

On tällaisia ihmisiä olemassa. Tiedän pari naista, jotka ovat löytäneet uuden miehen muutaman viikon päästä miehensä hautaamisen jälkeen ja ovat heti rakastuneet ja menneet yhteen ja alkaneet puuhata yhteistä lasta. He ovat selviytyjiä, jotka pystyvät heti jatkamaan elämää ja avaamaan rakkautensa ja tunteensa uudelle mahdollisuudelle, eivätkä tuhlaa elämää turhaan menneisyydessä roikkumiselle.

Se täytyy muistaa näissä keskusteluissa, että kaikki ei toimi samalla tavalla niin kuin Sirkku ja lissu toimii. Sitä paitsi se on tiettyyn muottiin asettamista eli alistamista ja se ei tee ihmisestä vahvaa vaan katkeran.

Kuristamisesta hengissä selvinnyt .

Riippuu niin paljon asioista että minkä kestää ja mikä alkaa syödä ihan kunnolla. Sanotaan nyt vaikka että luottamuksen menetys johonkin perustavaan, itsestäänselvänäkin koettuun asiaan voi olla hyvin raskasta. On helppo olla relisientti jos kokemus jostakin moniulotteisesta hyvästä säilyy riittävän ehjänä ja uskottavana. Ja tähän taas vaikuttavat myös omat puolustusmekanismit jotka ovat osin tahdon ulottumattomissa.

Todellisuus saattaa siis ihan oikeasti olla jotain lähes käsittämätöntä/sietämätöntä tai toivotonta. Ei kukaan voi arvostella toista hänen kyvyssään kestää vaikka petetyksi tulemista. Jo siksi että näitä pettymyksiä saattaa olla jo useampi alla tai sitten kaikki rysähtää kerralla käsittämättömän hirveäksi.

Vierailija kirjoitti:

Taisin löytää termin itselleni. En ole koskaan vetistellyt eläinten tai ihmisten kuoleman takia, vaikka harmittanut onkin. Hautajaisissa olen joskus yrittänyt esittää "normaalia" ja itkeä tekoitkua, etteivät muut luulisi etten ole surullinen, mutta se on tuntunut aika teennäiseltä. Omasta mielestäni kuolema on osa elämää siinä missä syntymäkin.

Kuulostat minusta jotenkin tunteettomalta. Ihanko omien vanhempien ja lastenkin kuolema vain harmittaisi eikä itkettäisi yhtään...

Vierailija kirjoitti:

On tällaisia ihmisiä olemassa. Tiedän pari naista, jotka ovat löytäneet uuden miehen muutaman viikon päästä miehensä hautaamisen jälkeen ja ovat heti rakastuneet ja menneet yhteen ja alkaneet puuhata yhteistä lasta. He ovat selviytyjiä, jotka pystyvät heti jatkamaan elämää ja avaamaan rakkautensa ja tunteensa uudelle mahdollisuudelle, eivätkä tuhlaa elämää turhaan menneisyydessä roikkumiselle.

Epäilisin tuossa, että ei ole ollut kovin onnellinen suhde sen edesmenneen kanssa.

(Myönnän olevani ennakkoluuloinen.)

Minä kyllä olen hakenut apua, kun on joku omaa perusturvallisuutta ja elossa pysymistä uhkaava ongelma tullut vastaan. Sairauksia, ero, lähiomaisten menehtymiset olen käynyt läpi. Terveydenhuolto tai tuttavat on kaikki antaneet aina jotain, jolla mennä eteenpäin. Yleensä on tuntunut, että ei tästä ole mitään apua, mutta en tiedä miten olisi käynyt, jos en olisi edes etsinyt tukea. Ihmiset kun yleensä yrittävät auttaa, vaikka se apu ei olisi kovin isokaan. Sitten on ollut tilanteita, että tajuaa, että ei saa apua mistään ja päättää, että kyllä minä tästä selviän yksinkin. Eli miten milloinkin. Mutta kun aina ei voi korjata niitä menetyksiä mitenkään, ei voi hankkia tilalle niitä ihmisiä tai täydellistä terveyttä enää. Sitten kai vaan koittaa hyväksyä tilanteen, jos ei pysty sitä korjaamaan.

Millä perusteella voi sitten sanoa olevansa resilientti?

Vierailija kirjoitti:

Millä perusteella voi sitten sanoa olevansa resilientti?

Ehkä se liittyy itsetuntemukseen. Moni voi luulla kestävänsä vaikka mitä, monihan on nuorena kovinkin itsevarma. Elämä voi lyödä kuitenkin eteen kovia paikkoja joista onneksi useimmat luovivat läpi. Ja ovat aina oppineet jotain.

Nuorena auttaa se että tietää omia heikkoja kohtiaan. On valmis oppimaan, utelias ja realistisesti perusmyönteinen. Kaikki edistää ikävistä yllätyksistä selviämistä.

Mutta huonommillakin lähtökohdilla voi oppia matkan varrella, saada ehkä jostain tukea (esim terapiasuhde) ja siten vahvistua mieleltään. Huumorintaju liittyy resilienssiin: kaikkein vaikeimpina aikoina on koetettu lohkoa vitsiä karmeudesta. Liittyy suhteellistamiseen. Elämähän päättyy joka tapauksessa kuolemaan, sitä ennen kaikki rämmimme kuka mitenkin ja ulkoinenkin menestys voi sortua alta, maine kunnia ja kaikki..ja pienelle ihmiselle taas saattaa avautua tilanne jossa hän pääsee yllättävästi loistamaan ongelmanratkaisukyvyssään.