Yksilapsiset perheet, tuleeko koskaan mieleen lapsen yksinäisyys tulevaisuudessa (aikuisena)?

Vierailija

Ja en tarkoita että ei olis ystäviä, vaan että on yksin ilman perhettä? Minä olen 52-vuotias, naimisissa ja kolme lasta. Olen ainoa lapsi, ja puoli vuotta sitten äitini kuoli. Isä menehtyi kolme vuotta sitten. Voin kertoa että tämä puolivuotinen on ollut miehestä, lapsista ja ystävistä huolimatta yksinäisintä aikaa elämässäni. Jos vaikka kotona tapahtuu jotakin isompaa, ensimmäisenä tulee mieleen että nyt soitan jollekin, sitten tajuaakin että ei ole ketään kenelle soittaa. Tietenkin ystäville voisi, mutta ehkä ymmärrätte pointin.
Mieheni vanhemmat ovat myös molemmat kuolleet kymmenisen vuotta sitten, ja silloin jo panin merkille sisarusten merkityksen vaikeassa tilanteessa. Hänellä sis veli ja sisko, ja kaiken jälkeen heidän välinsä lähenivöt entisestään ja he tukivat, kuuntelivat toisiaan, muistelevat lapsuuttaan ja vanhempiaan. Minulla ei ole ketään joka jakaisi saman surun kanssani, tai muistelisin lapsuuttani, kiistelisin huolettomasti siitä oliko kesämökin huussi punainen vai keltainen.
En ole katkera, en kateellinen. Minulla on asiat hyvin, lapset ja mies. Siinä on minun perhe. Mutta toisinaan kaipaisin sisaruksen jonka kanssa voisimme itkeä ja nauraa muistoille. Te joilla on sisaruksia, pitäkää kiinni ja olkaa heistä kiitollisia. Jonakin päivänä heidän merkityksensä elämässäsi kasvaa suuremmaksi kuin ehkä osaat odottaakkaan. :)
Ps. En halua syyllistää yksilapsisia perheitä, haluan vain kertoa oman kokemuksen siitä.

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Se, että on sisaruksia, ei mitenkään takaa sitä, että olisi heidän kanssaan läheinen aikuisenakin ja että heistä olisi tukea. Itselläni on yksi sisarus, jonka olen viimeksi nähnyt 1,5 vuotta sitten vaikka asumme samassa kaupungissa. Emme aikuisiällä ole juurikaan olleet tekemisissä keskenämme, puhumattakaan siitä että hänestä olisi ollut tukea minulle missään elämäntilanteessa. Yhdellä ystävälläni on kaksikin sisarusta, joista toinen kuoli ja toisen kanssa ei vain ole mitään yhteistä. Joten kyllä tällaisissa tapauksissa on aivan sama vaikka olisi ainoa lapsi.

Vierailija

Mulla on kaksi veljeä, joista molemnat ovat suoraan sanottuna spurguja ja metsien miehiä. Ei olla missään tekemisissä oltu vuosikymmeniin, alun alkaen heidän päätöksestään. Ei kyllä muakaan kiinnosta yhteydenpito näihin kahteen yhtään. Mulle riitti kun jouduttiin isämme perunkirjoituksissa tapaamaan. Molemmat saapuivat sinne haisten raadoilta ja öristen humalassa.

Välirikon syitä on monia, eli ei ne sisarukset automaattisesti läheisiä ole.

Vierailija

Ap, ymmärrän sua hyvin. Eikä voi muistella yhdessä kenenkään kanssa perhejuttuja tai varmistaa jonkun asian paikkansapitävyyttä tms. Olen 40 v., ei vanhempia, ei sisaruksia, ei omaa puolisoa tai lapsia, irrallinen olo ja tunne siitä, että on erilainen kuin muut.

Vierailija

Ei se sisarusten tehtaileminen auta jos sisarusten välit menevät. Ja usein ainut lapsi ei tiedä "mistä jää vaille" kun ei ole kokemusta siitä että olisi sisaruksia.

Kyseenalaistaisin myös oman kykyni solmia perheen ulkopuolisia, hyviä ystävyyssuhteita jos ei koe ketään itselleen todella hyväksi ystäväksi. Omat rakkaimmat ystävät ovat olleet kuvioissa lapsuudesta asti niin iloissa ja suruissa.

Vierailija

Sisarusten kanssa ollaan ystävien tavoin tekemisissä tai sitten ei nähdä kuin jossain sukutapahtumissa ja kanssakäyminen perustuu silloin yhteen tervehdyssanaan. Tiedän kummankinlaisia. Muista, että ihan yhtä hyvin sinulla olisi voinut olla viileä suhde sisaruksiisi.

Onko sinulla serkkuja? Voisikohan onnistua luoda vielä nytkin hyvät suhteet serkkuihin? He ovat vanhempiesi sisarusten lapsia, siis aika läheisiä hekin, ja teillä oli yhteiset isovanhemmat. Onnistuisikohan kontaktien luominen heihin? Aloita vaikka kutsumalla kylään.

Vierailija

Meillä ei ollut varaa toiseen lapseen. Kyllä laskimme hyvin tarkkaan joten tiedämme tämän asian. Olemme pienipalkkaisia ja elätämme lapsemme itse. Jos emme kävisi pienipalkkaisessa työssä vaan olisimme sossun asiakkaita tilanne olisi eri koska silloin saisimme mm asumistukea yms tukia. Nyt maksamme pienistä tuloista asuntolainan itse.

Itselläni on kaksi sisarusta ja miehelläni on yksi sisar ja hyvin huonot välit meillä on eli ei sitä tukea välttämättä tule vaikka sisaruksia olisi.

Vierailija

Tulee kyllä mieleen, mutta toinen puoli on joka asiassa. Meitä on kolme lasta. on katkaissut välit minuun, mikä on ollut ja on edelleen hyvin kipeä asia. Veljeni kanssa tulen hyvin toimeen, mutta hän on moniongelmainen, syrjäytynyt mies. Kun vanhemmista aika jättää, taakka jää minulle.

Ei oikeastaan tunnu pahalta ajatus, että ei olisi sisaruksia (vaikka veljeäni en pois tietty antaisikaan).

Vierailija

Minulla on sisarus jota olen nähnyt yli kaksi vuotta sitten. Asuu eri maassa. Emme soittele. Olemme puhuneet fbssä muutaman kerran. Välimme eivät ole huonot mutta ei läheisetkään. Meillä on 8v ikäeroa ja siskoni muutti monen sadan kilometrin päähän kun olin 8v. Mietin joskus olisiko suhteemme läheidempi jos olisimme asuneet yhdessä pidempään. Sisarud ei takaa yhtään mitään. Tarinani osoittaa lapsia ei kamnata tehdä myöskään liian isolla ikäerolla. Jonka jälkeen joku sanoo ettei ole tekemisissä kaksoissisarensa kanssa.

Vierailija

Hei Ap!
Ymmärrän tuntemuksesi. Tämä oli juuri yksi syy minkä takia teimme toisen lapsen. (ja sitä tosiaan teimme kauan aikaa)

Sitähän ei voi tietää minkälaiset välit sisaruksilla aikuisena on. Olemme kuitenkin yrittäneet molemmille korostaa, että tämä suhde on elämänne pisin. Pitäkää välit kunnossa.

Itselläni on yksi sisarus. Olemme monella tapaa hyvin erilaisia ja aina ei yhteydenpito ole puolin eikä toisin ollut helppoa. Välit olemme kuitenkin halunneet pitää ja toinen toisiamme tukeneet kaikkein vaikeimmilla hetkillä.

Minulla on myös läheiset välit muutamaan serkkuun. Heistä on tullut vara siskoja/veliä.

Vierailija

Ajattelisin, että vanhemmille ihmisille 50+ voi olla jo sinänsä poikkeuksellista, ettei ole sisaruksia. Ainakin yhden tapauksen tiedän, jossa äiti ei olisi halunnut lapsia. Tuntuuhan se lapsesta ikävältä ja se että kaikilla muilla on aina ollut isot perheet lähiympäristössä.

Nykyaikana yksilapsisuus on enemmän kuin tavallista ja tulevaisuudessa se on yleisempää ettei ole sisaruksia kaikilla.

Vierailija

Mä uskon, että suurin osa sisaruksista on kuitenkin tekemisissä, vaikka täällä saa aina lukeakin, että "mullakin on viisi siskoa, mutta kehenkään en pidä yhteyttä".

Vähän sama kun sanoisi kauan lasta toivoneelle ja keskenmenon saaneelle, että olisi se voinut kuolla vaikka 1-vuotiaana, hyvin menee ilmankin.

En voi samaistua ap:hen koska mulla on kaksi sisarusta ja näin aikuisiällä olen ymmärtänyt sisarusten merkityksen. Ymmärrän kuitenkin ap:n "surun".

Vierailija

Ymmärrän ap:ta jollain tasolla.

Olen 29v, minulla on 4 nuorempaa sisarusta. Kaikki olemme aikuisia, yksi asuu vielä lapsuudenkodissa. Meidän nuorin sisko menehtyi onnettomuudessa muutama vuosi sitten.

Se oli kamalaa. Huomasin että vanhemmat ikäänkuin surivat keskenään kahdestaan. Tämä kotona asuvat "muutti" väliaikaisesti meille kun ei kestänyt vanhempien keskinäistä surua. Kun yksi menehtyi niin me muut olemme lähentyneet entisestään. Meillä osalla on parisuhde ja lapsiakin. Ihanaa kun serkut ovat ainakin tällä hetkellä läheisiä keskenään.

Minulla on yksi lapsi. Tiedän että ap ei syyllistä, mutta 5vuotta olemme koittaneet saada toista lasta. Ei ole tullut sitä ihanaa raskaustestin toista viivaa edes. Tästäkin puhun eniten omien sisarusteni kanssa mieheni lisäksi! Haluaisin niin lapselle sisaruksen kun omani ovat minulle tärkeitä.

Toisaalta. Miehelläni on yksi veli. Heillä on vuosi ikäeroa. He asuvat samassa kaupungissa. Heidän elämäntilanteet ovat hyvin samanlaiset ja veljen vaimokin tulee toimeen mieheni (ja minunkin) kanssa. He ovat nähneet viimeeksi.. Pari vuotta sitten erään sukulaisen häissä! Eivät tule lapsemme synttäreille vaikka aina kutsutaan, ei nähdä anoppilassa joulun alla tai muulloinkaan.

Eli vaikka niitä sisaruksia olisi niin niiden kanssa ei välttämättä olla yhteyksissä.

Vierailija

Mulla on kaksi sisarusta ja vanhempamme kuoltua ollaan oikeastaan etäännytty enemmän ja riitaannuttu lisäksi omaisuuden hoidosta. En oikein tiedä miksi näin on käynyt, ei se ole rahasta kiinni vaan siitä valtajärjestelmästä joka piilevänä oli sisarusparvessa. Se järkkyi kun olimme jossain asiassa yhtäkkiä samalla viivalla.
Lapsena koin, että jäin sisarusteni varjoon ja äitini on tämän sanonut myös. Kaikessa puolensa. Mutta ymmärrän että tuossa tilanteessa ap ajattelee noin ja tuntee yksinäisyyttä. Silti, kellään ei ole kaikkea, ei meillä sisaruksellisillakaan ole yksilapsisen kokemuksien etuja puolestaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ollut varaa toiseen lapseen. Kyllä laskimme hyvin tarkkaan joten tiedämme tämän asian. Olemme pienipalkkaisia ja elätämme lapsemme itse. Jos emme kävisi pienipalkkaisessa työssä vaan olisimme sossun asiakkaita tilanne olisi eri koska silloin saisimme mm asumistukea yms tukia. Nyt maksamme pienistä tuloista asuntolainan itse.

Itselläni on kaksi sisarusta ja miehelläni on yksi sisar ja hyvin huonot välit meillä on eli ei sitä tukea välttämättä tule vaikka sisaruksia olisi.

Etkö surisi sisarustesi kuolemaa? Muista sanasi silloin, kun sen aika koittaa. Maailman huonoin syy jättää toinen tekemättä, että ei ole "varaa". Itse olen hautaamassa kohta äitini, isäni ollaan jo menetetty. Vaikka veljeni on syrjäytynyt ja mielenterveysongelmainen, en ikinä antaisi häntä pois. Enkä tiedä kuinka selviäisin kaikesta tästä ihan yksin. On minullakin mies ja lapset, mutta se on eri asia. Miehenikään ei ymmärrä omien veljiensä tärkeyttä, mutta tulee vielä oppimaan. Itse teen lapsille sisaruksia vaikka ei olekaan varaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat