Yksilapsinen perhe - plussia ja miinuksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Sisarukset tuovat turvaa toisilleen. Tai ainakin meillä näin on ollut. Joskus jäivät päivähoitoon kaikki kolme käsikkäin vilkuttamaan tai iltaisin voi mennä sisaruksen viereen nukkumaan jos pelottaa ja veli tai sisko silittää kunnes uni tulee (vanhempi kun kuitenkin haluaa, että lapsi nukahtaa ilman aikuisen jatkuvaa läsnäoloa). 

 

 

Eivät kaikki vanhemmat halua että lapsi nukahtaa itsekseen. Meillä täysin päin vastoin. Kaksi lasta, toinen vanhemmista nukuttaa toisen ja toinen toisen. Pidän päivän tärkeimpänä hetkenä sitä, että kaikessa rauhassa käydään läpi päivän ilot ja surut, hassutellaan ja höpötellään ihan kahdestaan lapsen kanssa, niin että kaikki huomio on sen hetken vain ja ainoastaan siinä lapsessa. Vaikka päivä olisi ollut lapselle raskaskin, niin ainakin se päättyy aina hyvin. Minusta on aina ollut aivan ihanaa pistää lapsi nukkumaan. Laulaa, piirtää selkään, keksiä yhdessä tarinoita.   En ole mitenkään hirveän hyvä äiti muuten, usein väsynyt ja haluaisin olla rauhassa, mut siihen sentään minäkin pystyn, että sen yhden hetken päivässä voin näyttää lapselle että lapsi on minulle tärkein ja kuuntelen kaiken mitä hän haluaa kertoa.

 

Nukutan ja peittelen siis itsekin kaikki kolme lasta erikseen. Siihen kuluu kyllä aikaa ihan mukavasti. Tarkoitin, että tämän jälkeen en jaksa olla siinä vieressä puolta tuntia, mitä esim. esikoisella menee aikaa nukahtamiseen valojen sammuttamisen jälkeen. Silloin hän voi sipsuttaa esim. veljen viereen ja veli jaksaa sitten silitellä niin kauan kunnes nukahtaa. Toisin sanoen, ei tarvitse nukkua yksin jos ei halua. 

Ei ollut tarkoitus kritisoida sinun tapojasi, tarkoitin vain että tuskin ainokaisetkaan joutuvat sängyssään pelkäämään. T. 16.

+ Lapsi oppii, että pelkät perhesuhteet eivät ole kaikki kaikessa vaan esimerkiksi läheisiä ja elinikäisiä ystävyyssuhteita voi solmia, vaikka ei ole sisaruksia

+ Kaikki hankalat ihmisten elämään kuuluvat vaiheet (lastentaudit, uhmaiät yms) tarvitsee käydä läpi vain kerran

+Vanhemman pinnan ei tarvitse venyä jonkun tarpeisiin ympäri vuorokauden, on hetki jolloin se yksi lapsi esimerkiksi nukkuu ja on ihanaa kun toista hoidettavaa ei ole ja saa itsekin nukkua

+ puolien listaa voisi jatkaa loputtomiin....

- Ajoittain on raskasta toimia viihdytyskomiteana, etenkin jos leikkiminen ei suju vanhemmalta luontaisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi miinuksia, teillä tulisi vielä kaiken lisäksi aika pieni ikäero ja monen kohdalla lähipiirissä on 3-4v ikäero ollut rankka ja lapset lähinnä riitapukareita kun ei natsaa. Tuurista kiinni. Toinen lapsi kannattaa tehdä jos sellaisen vanhemmat haluaa, ei muusta syystä.

Meillä on kohta 5v poika eli pitkään takana yksilapsista elämää. Ihanaa on ollut, nyt tulossa toinen 5.5v ikäerolla ja mukavaa sekin. Tarkoin harkittu toinen :)

Millä logiikalla ikäero olisi "aika pieni" tai pienempi kuin tuo 3-4 vuotta, jos esikoinen on parivuotias ja toista harkitaan?

Tässä tarkoitetaan aika pieni ikäero = 3-4v. Siinä on oikeasti hommaa uhmiksen ja vauvan kanssa.

No niinpäs olikin. Ymmärsin viestin alun väärin - että pieni ikäero olisi parempi kuin 3-4 vuotta, eikä siinä olisi mitään miinuksia.

Toisen lapsen myötä maailma avartuu yllättävän paljon. Yksilapsisten vanhemmat luulevat tietävänsä lapsista, mutta eivät aavistakaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Sisarukset tuovat turvaa toisilleen. Tai ainakin meillä näin on ollut. Joskus jäivät päivähoitoon kaikki kolme käsikkäin vilkuttamaan tai iltaisin voi mennä sisaruksen viereen nukkumaan jos pelottaa ja veli tai sisko silittää kunnes uni tulee (vanhempi kun kuitenkin haluaa, että lapsi nukahtaa ilman aikuisen jatkuvaa läsnäoloa). 

 

 

Eivät kaikki vanhemmat halua että lapsi nukahtaa itsekseen. Meillä täysin päin vastoin. Kaksi lasta, toinen vanhemmista nukuttaa toisen ja toinen toisen. Pidän päivän tärkeimpänä hetkenä sitä, että kaikessa rauhassa käydään läpi päivän ilot ja surut, hassutellaan ja höpötellään ihan kahdestaan lapsen kanssa, niin että kaikki huomio on sen hetken vain ja ainoastaan siinä lapsessa. Vaikka päivä olisi ollut lapselle raskaskin, niin ainakin se päättyy aina hyvin. Minusta on aina ollut aivan ihanaa pistää lapsi nukkumaan. Laulaa, piirtää selkään, keksiä yhdessä tarinoita.   En ole mitenkään hirveän hyvä äiti muuten, usein väsynyt ja haluaisin olla rauhassa, mut siihen sentään minäkin pystyn, että sen yhden hetken päivässä voin näyttää lapselle että lapsi on minulle tärkein ja kuuntelen kaiken mitä hän haluaa kertoa.

 

Nukutan ja peittelen siis itsekin kaikki kolme lasta erikseen. Siihen kuluu kyllä aikaa ihan mukavasti. Tarkoitin, että tämän jälkeen en jaksa olla siinä vieressä puolta tuntia, mitä esim. esikoisella menee aikaa nukahtamiseen valojen sammuttamisen jälkeen. Silloin hän voi sipsuttaa esim. veljen viereen ja veli jaksaa sitten silitellä niin kauan kunnes nukahtaa. Toisin sanoen, ei tarvitse nukkua yksin jos ei halua. 

Ei ollut tarkoitus kritisoida sinun tapojasi, tarkoitin vain että tuskin ainokaisetkaan joutuvat sängyssään pelkäämään. T. 16.

Enkä sitä itsekään tarkoittanut. Lähinnä vain sitä, että sisaruksesta saattaa olla iloa siinä mielessä, että läheisyyttä ja rakkautta voi saada vanhempien lisäksi myös joltain muulta päivittäin. Itse muistan lapsuudesta juuri tuon, miten ihanaa oli mennä joka ilta veljeni viereen nukkumaan eikä tarvinnut nukkua yksin. Ehkä siksi olen myös kannustanut lapsiani tähän. Yleensäkin olen pyrkinyt siihen, että osoittavat hellyyttä sanoin ja teoin joka päivä myös toisilleen. En tarkoittanut missään vaiheessa tietenkään sitä, että sisarusten läsnäolo korvaisi vanhempien läsnäoloa vaan että se voi olla lisänä vanhempien huomion ohella. 

Mun vanhemmat sai mut 36-vuotiaita ja oon ainut lapsi. En oo oikeestaan koskaan pahemmin kaivannut tai halunnut sisarusta :D

Joskus on tietenkin tullut sellainen "Miltähän tuntuis jos ois sisko/veli" mutta oon ollut tyytyväinen tähän ainoan lapsen asemaan. Musta ei siltikään tullut lellitty, itsekäs, yksinäinen tai mitään muutakaan mitä monesti kuulee ainoiden lasten olevan.

Vierailija kirjoitti:

Toisen lapsen myötä maailma avartuu yllättävän paljon. Yksilapsisten vanhemmat luulevat tietävänsä lapsista, mutta eivät aavistakaan..

Kai sama pätee kolmanteen lapseen, ja voi se kahdeksaskin avata ihan uuden maailman, jos sattuu olemaan erityisen hankala.

Vanhemman henkinen kasvu on hieno juttu, mutta mielestäni kuitenkin alisteinen perheen jaksamiselle ja hyvinvoinnille kokonaisuutena.

Veljeni vaimo (lestadiolaisesta perheestä) on itsekkäin tuntemani ihminen. 12 sisarusta, eikä tämä ihminen ole valmis jakamaan omistaan edes lapsilleen.

Jos yritän miettiä jotain mitä ei oltaisi vielä sanottu, niin

- jos on tärkeää saada aikanaan lapsenlapsia, niin useampi lapsi on silloin "turvallisempi" valinta

Minä koin ainoaksi miinuspuoleksi sen, että lapsella ei ollut kotona ikäistään seuraa. Joskus olisin toivonut, että hänellä olisi ollut leikki- ja tappelukaveri, jotta olisin hyvällä omallatunnolla voinut keskittyä omiin toimiini. Toki leikin tai pelasin hänen kanssaan, mutta eihän aikuinen jaksa yhtä kauan ja samalla intensiteetillä kuin lapset.

Toisaalta lapselle kehittyi hyvä mielikuvitus, kun piti itse keksiä tekemistä. Päivähoidosta ja koulusta saatiin kavereita, ja suuresta suvusta löytyy serkkuja, jotka paikkaavat sisarusten puutetta. Ainakin tämä lapsi on saanut tarpeeksi huomiota ja vaikuttaa varsin tyytyväiseltä ja tasapainoiselta.

Lapsen kannalta miinukset ja plussat

-lomat ja juhlapyhät viettää usein yksin, siis ilman lapsiseuraa, näihin joutuu usein keksimään jotain spesiaalia

- ja+ sisarus voi olla joko siunaus tai kirous, jos sisarus on sairas tai jollain tavalla täysin eriluontoinen, voi hankaloittaa lapsen elämää paljon, ei välttämättä ole seuraksi tai leikkikaveriksi, kiusaa, satuttaa fyysisesti, liittoutuu toista lasta vastaan vanhempien kanssa, ihan mitä vaan, tai sitte voi olla hyvä ystävä, koskaan ei voi tietää, myös aikuisena välit voi olla etäiset/riitaisat

+lapsi saa todella olla oma itsensä ilman että kukaan siihen puuttuu, kasvunrauha, vapaus, uskon että esim. koulunkäynti on ainoalla lapsella helpompaa, ainoa lapsi vastaa vain itsestään koko lapsuutensa ajan

+ainoalta lapselta ei puutu huomiota, hoivaa, vaatteita, varusteita, harrastuksia, ruokaa, mitään aineellista, ainoan lapsen fyysiseen ja henkiseen hoivaan voi panostaa 100%

esim. hampaiden oikomiset yksityisellä, opiskelut, auto, asuntosäästäminen, ajokortti, kielikurssit ym. , ei perintöriitoja

Kolmen äitinä olen sitä mieltä, että kolmen erilaisen persoonan kasvattaminen on ihan huippua.

Jos ajattelet, että lapsesi on mahtava persoona ja antaa sinulle paljon, niin miten paljon saisit iloa kahdesta lapsesta. Itse ajattelen äitiyden olevan niin antoisaa ja mahtavaa, että en keksi mitään parempaa. Jokainen lapsi on oma persoona ja äitiys on jokaisen kohdalla erilainen kokemus.

Jos ap ei näe asiaa samoin, ei toista lasta kannata hankkia vain sen vuoksi että niin kuuluu tehdä tms.

Heh... aika paljon löytyy hyviä puolia yhdelle lapselle. Tosin ne kaikki tuntuvat olevan sellaisia, että se yksikin on liikaa. (Vähemmän tappeluita, riitaa, harrastuksiin kuskaamista...)

Jos siitä yhdestäkään lapsesta ei saa mitään, niin miksi sekään pitää hankkia. Ja kyllä sisarus useimmiten on ihan hyvä olla olemassa lapsellekin. Joskus tietysti katkeaa välit aikuisena, mutta ei aina.

Tuo "ei perintoriitoja" oli kyllä paras. Tätä varmaan ap:kin ajattelee, kun miettii lapselleen sisarusta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo "ei perintoriitoja" oli kyllä paras. Tätä varmaan ap:kin ajattelee, kun miettii lapselleen sisarusta.

No voi hyvinkin miettiä, jos ajattelee asiaa lapsen eikä vain itsensä näkökulmasta. Onhan täällä perusteltu useampaa lasta sillä, että lapsille jää joku ihmissuhde vanhempien kuoltua. Eikö sitäkään saisi ajatella?

Vierailija kirjoitti:

Toisen lapsen myötä maailma avartuu yllättävän paljon. Yksilapsisten vanhemmat luulevat tietävänsä lapsista, mutta eivät aavistakaan..

Kolmannenkymmenenneljännen lapsen myötä maailma avartuu yllättävän paljon. Muutamalapsiset vanhemmat luulevat tietävänsä lapsista, mutta eivät aavistakaan...