><>< MARRASVAUVOJEN MAAILMAANTULO ><><

Saas nähdä ehdinkö kirjoittaa tarinan, ennenkuin typy taas kutsuu.. mutta asiaan;

Keskiviikkona 16.11., rv 40+4 mulla oli äippäpolikontrolli raskausmyrkytysepäilyn takia. Supistellut oli jo syyskuun alusta lähtien enemmän ja vähemmän, niiden vuoksi jäin sairaslomalle kuukautta ennen äippälomaa. Supistukset olivat kipeitä myös tänä äippäpolipäivänä. Lääkäri totesikin, että tilanne on erittäin kypsä ja synnytys saattaa alkaa hetkenä minä hyvänsä. Veikkasi, että ennen viikonloppua syntyy. Olis osastollekin mut jo ottanu, mutta halusin kotiin, koska ei ollut mitään lääketieteellistä syytä jäädä sairaalaan.



Onneksi lähdin kotiin, sain levättyä siellä hyvin, eikä yön aikana juurikaan supistellut. Seuraavana eli torstai aamuna 17.11. vessassa käydessä bongasin limatulpan. Se oli ihana tunne, kun jo kovasti odotti, et alkais jotain tapahtua. Laitoin miehelle viestin töihin, et varautuu lähtöön. Supparitkin alkoivat tulemaan huomattavasti vielä kipeämmiksi kuin aiemmin. Menin kotona suihkuun ja olin siellä noin puoli tuntia, kunnes lämmin vesi loppui varaajasta. Epäsäännöllisiä suppareita tuli, mutta välillä oli puolentunninkin taukoja ja aattelin, et ei tässä hätiä. Mies tuli kotiin töistä.



Kun mies hetken katteli kärvistelyäni niin hän alkoi jo hoputtaa, et lähdetään sairaalaan. Ite ajattelin, et turhaa reissua sinne ei tehdä, se maksaakin(pihi kun oon..). No, tovin päästä olin jo itsekkin valmis lähtöön ja ei muuta kun meitsi auton takapenkille makaan ja autonnokka kohti taysia kello noin 15.



Synnärillä kerroin, et supparit on epäsäännöllisiä mut hirmu kipeitä ja pääsin käyrälle. Ei tullut käyrälle mitään ja menin sängylle odottamaan lääkäriä. Kunnes sitten lorahti housuun vettä. Menin näyttään housujeni sisältöä kätilölle ja tämä totesi sen lapsivedeksi. Hän päätti tehdä sisätutkimuksen, kun lekuria ei ollut mailla halmeilla. Olinkin tässä vaiheessa jo 6cm auki. No sairaalan vaatteet päälle, peräruiske, wc-käynti ja kohti salia. Kätilö sanoi, että te saatte vielä tänään lapsen ja se tuntui uskomattomalta.



Salissa pyysin kivunlievitystä, sain ilokaasua. Kärvistelin, kunnes ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä anestesialääkäri tuli paikalle ja hän oli sitä mieltä, et epiduraalia ei enää anneta, kun synnytys niin pitkällä. Sain sitten spinaalin noin klo 17.30 ja siitä olo helpottuikin kummasti. Sitten odoteltiin, supparit tuntuivat, mutta ei olleet kovin kipeitä tässävaiheessa. Kello oli noin 19.30, kun alkoi ponnistuttamaan ja samoihin aikoihin spinaalin teho loppui. Luomuna siinä ponnistelin ja tuntui, etten saa vauvaa ikinä puserrettua ulos. 54minuuttia ponnistelin ja se tuntui ikuisuudelta. Teki todella kipeetä. Kunnes neiti oli maailmassa kello 20.24. Mitoiksi saatiin 3770g ja 48cm. Pisteet 8-9.



Lapsivesi oli vihreetä, joten vauvan hengitystiet imettiin. Vauva täristeli, sokerit olivat alhaalla ja lämpöä meillä oli kummallakin 38 astetta. Meistä otettiin tulehduskokeet, ne olivat normaalit, joten pääsimme yhdessä vierihoito-osastolle.



Synnytys eteni aika nopeasti ekakertalaiseksi. Hyvät muistot jäi, vaikka ponnistusvaihe oli pitkä ja siinä ei ollut kivunlievitystä. Vauva syntyi siis rv 40+5.



Tuli aika sekava lyhennelmä tapahtumista, mutta oon jokaisen lauseen jälkeen juossut laittamaan tuttia suuhun :)



Vilma ja neiti pian 3kk

Odotimme innolla ja jännittyneinä uusperheeseemme uutta perheenjäsentä. Olin käynyt jo viikkoa aiemmin äitipolilla ja käynnistys sovittiin seuraavaksi maanantaiksi, mutta olisin voinut jäädä jo silloin sairaalaan, mutta en halunnut. Syynä oli edellisen raskauden päättyminen rv 15+5 ja vaikea raskaus : verenpaineet nousivat, vauvan sydänäänissä häikkää jne.



14.4 Saavuimme sairaalaan aamulla 9:00. Oli ktg:ssä ja lääkräintarkastuksessa, jonka jälkeen menimme osastolle. Söin ruoan ja odottelin ekaa cytoteciä.



11:00 eka murunen, puolikas ja heti alkoi supistelemaan, ei kuitenkaan kipeästi ja vauvalle alkoi tulla sydänääniin muutoksia : ykstoikkoiset, monotoniset sydänäänet. Uutta tablettia ei voitu laittaa ja olin pitkään koneessa. Lääkäri kävi luonamme ja sanoi että minun pitäisi mennä saliin oksitosiinirasitukseen ja katsottaisiin miten vauva kestää supistelut.



15:45 synnytyssaliin ja tippa tippumaan. Mitään ei tapahtunut olin koko ajan auki sen 2 cm ja kaulaa jäljellä 2 cm !!! Ajattelin että tässä tämä, ei se sieltä tule ja lääkäri käväisi 18:00 luonamme sanoen että katsotaan kymmeneen ja jos ei edistystä niin lopetetaan tippa astmalääkkeillä ja osastolle nukkumaan. Joo, kivat vain.



20:00 halusin iltapalaa ja mies sitä osastolta hakikin. Ajattelin että jos ei synny niin ihan hyvin voinen syödä. Siinä iltapalaa syödessä ajattelin että kylläpä alkaa nipistää jonnekin masuun ja päätin kuitenkin että iltapala ensin kun on siitä(kin) maksettu =DDD. Sen verta alkoi tuntumaan ilkeälle että sanoin miehelle josko voisi lautasta pitää, lyseli vielä tyhmä että tuutko syömään pöydän ääreen vaiko sängyssäkö syöt ;o) : joo, pöydän ääreenhän pomppaan tiputusletkun, verenpainemittarin ja vauvan seurantalaitteiden kanssa !



20:15 sanoin miehelle et pyytää kätilöä antaa kivunlievitystä kun alkaa tuntumaan et haluis jotain. No kätilö tuo tovin päästä KAURAPUSSIN, sitä en edes kokeile vaan sanon et ILOKAASU ja heti. Kätilö arvelee et eihän tuo edes synnytä ja kuvittelee nainen kipunsa ;o). Kätilö kuitenkin tutki vastahakoisesti ja sitten tuli kiirusta. Sanoi että jos haluan tosiaan sen epiduraalin niin nyt ois viimenen hetki ja lähti samalla soittaa lääkärin paikalle.



20:40 puhkaistiin kalvot. Pinniä ei vauvan päähän saatu kun ei tyttö ollut vieläkään lasketunut lähtökuoppiin =). Epiduraalin lisäksi otin koko ajan ilokaasua kun sen rytmiin oli helppo hengitellä. Missään vaiheessa ei tuntunut että oisin kipeä vaan nautin siitä tilanteesta (tosin keuhkokuume saattoi estää nautintoa hieman).



22:10 pyysin päästä pisulle kun kätilönä muistin että täysi rakko voisi haitata synnytyksen etenemistä jne. Samalla sanoin josko kätilö voisi tutkia kun kohta kai tää lapsi syntyy. Siinä vielä toinen kätilö kävi laittaa puudutetta ruiskuun jos kuulemma pitäs väliliha leikata ;o). Hah, sanoin et edellisessä synnytyksessä oli ponnistusvaihe 2 minuuttia ja koskaan ei oo leikattu ja tää vaan naurahti ( ei kai uskonut).



Kätilö teki tutkimuksen ja sanoi että elä herranen aika ponnista tää tulee nyt. Ai, mies nousi tuolilta että näkisi tyttönsä syntymän, mutta sen sijaan näkikin juuri syntyneen ensimmäisen lapsensa =). Ponnistusvaihe merkitty 0 minuuttia ! Klo 22:19 rakas pieni tyttömme 3170 g, 49 cm oli maailmassa.



Mies oli aivan pöllämystynyt että mistä se vauva tuli ? Siinä sitten jälkikäteen kyseli et missä vaiheessa niitä valmennuksessa opeteltuja asentoja ehtii käytännössä kokeilee ;o). Etenkin ponnistusvaiheen !!!



Ja ette usko miten kaunis näky oli siinä mies juuri syntynyt tytär käsivarsillaan. Mies piti lastaan aivan kuin tämä painaisi 100 kiloa, käsivarret jäykkinä, posket kuumottaen ja sydän rakkaudesta pakahtuen...



Oli ihana ja kaunis ja erittäin helppo synnytys. Pettymys siinä että kesti liian vähän aikaa =). Vaikea raskausaika oli kuitattu tuolla.



Tosiaan keuhkokuumetta ei noteerattu osastolla vaan sanottiin että kuumeeni johtuu (vaikka yskin kuin hevonen) hormoneista. Tytön ollessa 6 päivää olinkin joutua (en halunnut) takaisin sairaalaan crp:een ollessa 196. Tämä 3 kk:tta on mennyt toipuessa tuosta taudista ja katkera olen siitä että imetys ei koskaan lähtenyt käyntiin saamieni vahvojen lääkkeiden takia, mutta tuo sängyssä tuhiseva pieni ihminen kyllä saa mielen taas iloiseksi.



Ja hmmm, vauvakuume taas jyllää, tosin juuri sairastamani oksennustauti sai muistamaan mitä se ekat 6 kk:tta taas olisi.....



T : Rapuäiti ja Amalia 3 kk:tta sekä 4 isoa siskoa.

Vaava sai täydet 10 pistettä kun ei ollut neiti mitenkään joutunut olee synnytyskanavassa puristuksissa. Pää oli ja on edelleen kauniin pyöreä. Osastollaa oltiin 3 yötä tytön verensokeriseurannan vuoksi, sitä seurattiin verenpaineeni takia.

Eli tyttö syntyi 39+3 8.11.2005 klo 16.04



Tämä toinen synnytykseni alkoi samassa paikassa kuin ensimmäinenkin: WC:ssä. Eli siinä istuskelin isommalla hädällä klo 13.30 aikaan ja tajusin, että nyt tuolta kyllä lorisee jotain vaikkei pitäisi. Lapsivesi siis tuli purskauksittain ja samalla suoli tyhjeni. En vielä odottanut synnytystä, joten olin aika hämmennyksissäni, mutta soitin sairaalaan ja käskivät tulemaan viim. illalla tai kun supistukset alkavat. Supistukset alkoi puolentunnin sisällä, heti 3 min. välein ja hälytimme esikoiselle vahdit. Klo 15 aikaan olimme valmiina lähtemään sairaalaan, itse olin tuskanhiki otsalla mutten olisi vielä malttanut lähteä (oli noloa juosta sairaalaan vasta tunnin supistelujen jälkeen, tässähän kestää vielä tuntikaupalla! ajattelin).



Autossa istuminen oli yhä tuskaa ja hyppäsin sairaalan pihalle suunnilleen vauhdissa ulos kun just alkoi taas supistus. Kipittelin ankkana yläkertaan osastolle.



Ilmoitteuduin kätilölle joka katsoi kerran naamani ja sanoi, että mennäänpä synnytyssaliin. Klo oli jotain 15.20. Tutkittiin ja oli 6cm auki. Pyysin ilokaasua, vaihdoin vaatteet, ammeeseen laitettiin tulemaan vettä. Olimme ilokaasun kanssa erottamattomat senjälkeen. Vinguin mitä tahansa helpotusta parin minsan välein tuleviin koko kroppaa vapisuttaviin supistuksiin. Kätilö katsoi huolestuneena ja tuumasi, että petidiini voisi ehtiä, mutta olin kyllä laittanut papereihin ettei lievitystä (eikä etenkään petidiiniä). No, kokeilimme aquarakkuloita sitten, ja ne helpottivat parin supistuksen ajan. Kätilö tsemppasi, että 3 supistusta enää ja päästään ponnistamaan, joten kestin sitten kolme supistusta (olikohan vaihtoehtoja?). Vielä pari supistusta piti odottaa ponnistusjakkaralla, kun oli jotain reunaa tiellä vaikka olin täysin auki. Vauva porasi kokoajan päätä kamalasti alaspän, joten ponnistamistarve oli kova, mutta yritin olla ponnistamatta.



Kun sain luvan ponnistaa olin niin kypsä kaikkeen siihen tuskaan, et ajattelin, et nyt kyllä ponnistan niin kovaa kun lähtee et saadaan homma ohi ja äkkiä! Jotain 3 supistusta ponnistin naama punaisena ja kelailin, että kylläpä kirvelee. Muuten en vauvan tuloa tuntenut synnytyskanavassa supistuksilta. 4 minsaa kesti ja vauva oli maailmassa! (tuntui pidemmältä ajalta) Istuin äimänä jakkaralla ja kyselin, että joko se on ohi, vaik vauva oli sylissä. En edes tajunnut kysyä kumpi tuli, kun ihmettelin, että joko se nyt tuli, vastahan tultiin sairaalaan, eikä ammekaan ole vielä täysi! 10 pistettä tyttö sai heti ja kamalat kivut loppuivat siihen. Pari tikkiä laitettiin puudutussprayn kanssa pieniin repeämiin. Tyttö oli heti tosi virkeä, oli ollut niin kiire maailmaan, että heti piti katsella tarkasti ympärille.



Kokonaisuutena hieno synnytys, vaikka sen aikana itkinkin, että tähän en kyllä ikinä enää rupea, kivut olivat uskomattoman kovat. Nopeasti ne kuitenkin unohtuu... Miljoonat kiitokset kätilölle, joka tsemppasi, uskoi heti et vauva on tulossa nyt eikä kohta (en itse uskonut...) eikä heti juoksuttaut lääkäriä saliin, vaik sitä ulisin tuskissani.



Akane + tyttö nyt jo 3kk