Antibiootti allergia asiaa
Sain kefalosporiinista eli kefexinistä anafylaktisen reaktion. En saa enää käyttää mitään kefalosporiini ryhmään kuuluvia antibiootteja. Osa lääkäreistä ovat olleet sitä mieltä että penisilliiniäkään ei sovi ottaa koska on ristiallergian mahdollisuus. Eli on mahdollista että olisin myös yhtä allerginen penisilliinille.
Tiedän että olen lapsena alle 10-vuotiaana saanut muutaman penisilliini kuurin enkä saanut silloin mitään reaktioita. Mutta uskaltaako sen perusteella edes kokeilla mitään penisilliiniä? Onhan kehossa voinut tapahtua jotain muutoksia ja olisin nykyään allerginen myös penisilliinille. Sain tuota kefexiniä ekaa kertaa 14-vuotiaana ja sillon sain sen anafylaksian.
Olen tähän asti vältellyt penisilliiniä, olen nyt 30v.
Löytyy toki paljon muita hyviä antibiootteja joita voin käyttää mutta terveyskeskuksessa tehdään aina hirveän suuri ongelma siitä etten voi käyttää kefexiniä tai penisilliiniä.
:(
Kommentit (9)
Mene lääkäriin. Minulle on tullut koko ajan uusia antibioottiallergioita, joten kannattaa kysyä tuosta penisilliinistä.
En ole kärsinyt anafylaksiasta vaan nokkosihottumasta. Nokkosihottuma on voinut jäädä päälle viikkokausiksi. Ihottuman vuoksi, kesken antibioottikuurin, olen joutunut ryntäämään ensiapuun, koska on ollut mahdollista, että myös kurkku turpoaisi ja sitä myöten hengitys vaikeutuisi.
Olen käynyt lääkärissä. Ei tuota mahdollista penisilliini allergiaa voida selvittää muutaku altistamalla ja se voi olla vaarallista mikäli reagoin anafylaksialla niinku kefalosporiiniin.
Ap
Mulla sama. Sain yksityiseltä lääkäriltä penisiniilin, josta jouduin n. 12 tunniksi vessaan. Otin siis vain yhden annoksen. Molemmista päistä tuli koko ajan. Ja olin ottanut maitohappoa sekä sitä maitohapon tapaista, joku procpeca, en muista nimeä. Seuraavana päivänä luin kunnolla lääkkeen tuoteselosteen ja siinä sanottiin ettei kannata käyttää, jos on allergisoitunut kefalosporiinille aikaisemmin.
Olin kertonut allergiastani lääkärille ja silti määräsi tuota lääkettä. Seuraava lääke oli ihan ok.
Mä olen allerginen penisilliinille ja sen kanssa voi olla ristiallergia amoksilliinin kanssa. Kefexin-kuureja olen syönyt lukuisia.
Amoksisilliini on penisilliini ryhmään kuuluva lääke. Jos on allerginen penisilliinille on aika varmasti allerginen myös amoksisilliinille.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen allerginen penisilliinille ja sen kanssa voi olla ristiallergia amoksilliinin kanssa. Kefexin-kuureja olen syönyt lukuisia.
Ja kukaan lääkäri ei ole ikinä sanonut mulle että olisi ristiallergiamahdollisuus kefalosporiinin ja penisilliinin kanssa mutta eivät siis suostu tuota amoksilliiniä mulle määräämään penisilliiniallergian takia.
No, eipä mulle ainakaan vielä ole Kefexistä mitään tullut vaikka onkin monen monta kuuria tuota lääkettä mulle määrätty.
Mäkin olin syönyt vaihtelevasti antibiootteja, kunnes iski sen luokan allergiat kefexinistä ettei mitään määrää. Kesti ikuisuuden ja loppujen lopuksi iho kuoriutui päästä varpaisiin.
Suosittelen siis olemaan varovainen.
Meillä ei missään nimessä anneta penisilliiniä potilaalle, jos hän on saanut Kefexinistä anafylaksian.
sh
Nosto