Kaunista ihmistä voi sorsia...?

Ruma ankanpoikanen

Täällä tuntuu mikä tahansa keskustelu menevän ennen pitkää reisille, mutta kokeilen silti saisinko joitain hyviä ajatuksia ja vastauksia.

Monesti tuntuu olevan ajatus se, että kauniit/laittautuvat ihmiset ovat itsekeskeisiä, pinnallisia ja muita arvostelevia. Näin päälle kolmekymppisenä on tullut usean vuoden ajan todettua asian olevan toisinpäin. Ne tavallisemman näköiset ihmiset niitä arvostelevia vasta ovatkin.
Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla hyökkäävä tai trollaus, vaan kirjoitan tätä oikeastaan aika surullisena viime aikojen tapahtumien jälkeen.

Olen mielestäni suht keskiverto ulkonäöltäni, tykkään laittautua kyllä, meikata ja hiukset kivasti ja kynnet nätit jne. Liikun paljon ja kroppa on kunnossa. Olen kuitenkin saanut niin kauan kuin muistan, paljon palautetta ulkonäöstäni. Milloin olen kaunis ja milloin upea, joskus kuulen kehuja esim kaverin kautta, kun joku on sanonut että olen kaunis (noloa kirjoitella näin...). Leikitäänpä siis hetken, että olen sitä mitä muut sanovat, sen verran kaunis, että se laitetaan merkille joka paikassa.

Kauneusasia hetkeksi syrjään ja lyhyesti siitä millainen olen. Olen vähän sivustaseuraaja, kuuntelen mielummin kuin puhun, mutta puhun kyllä avoimesti ja olen rehellinen. Ja osallistun kyllä keskusteluihin ja annan vastakaikua kun ihmiset juttelevat! En ole tuppisuu. Olen ystävällinen, enkä ole juoruakka. En myöskään ole hienostelija, vaikka itseni tykkään kauniina pitää. Jos pitää valita menenkö akkalaumassa ryysykauppaan vai alanko kaivamaan ojaa pihalla, kaivan mielummin ja teen miesten hommia. En viihdy pinnallisten asioiden parissa vaan teen mielelläni elämässäni ylipäätään asioita joilla on enemmän merkitystä. Ystävystyn helposti miesten kanssa, mutta en juurikaan naisten.
En ole mikään tyrkky, en pukeudu paljastavasti tai mitään sellaista, jos joku sitä miettii.

Tutustun hirveän huonosti ihmisiin. Minulla ei ole jäänyt opiskelupaikoista kavereita, eikä työpaikoistakaan juuri. Jotain puolituttuja kyllä.
Kaikkialla missä olen, ihmiset suhtautuvat minuun hyvin arvostelevasti, vaikken olisi ehtinyt mitään sanomaankaan. Ennakkoluuloja riittää. Tämä ei ole kuvitelmaa, olen saanut mm ystävältäni neuvoja toimia jonkun asian kanssa tietyllä tavalla, koska jotkut ihmiset ovat minusta jotain mieltä.
Olen käytökseltäni hyvätapainen ja ystävällinen, huomioin kaikki ja isommassa joukossa tervehdin kaikkia. Välitän ihmisistä paljon.
Nyt on viime aikoina alkanut tulla todella surullinen ja yksinäinen olo (olen kyllä parisuhteessa ja elämä muuten hyvin), kun tuntuu siltä, ettei kelpaa mihinkään. Joka paikassa on kuin joku "hylkiö", jota arvostellaan ja johon suhtaudutaan epäillen.
Tuntuu todella pahalta. Olen lueskellut vanhoja keskusteluja samantyyppisistä murheista, ja joku ehdotti, että viestii jotain mitä itse ei huomaa. En tiedä mitä sitten viestin, jos siitä kyse, kun todellakin ihan reippaasti, avoimesti ja hymyillen otan kontaktia ihmisiin, ihan samalla tavalla kuin muutkin. Viime aikoina kontaktin otto on jäänyt ehkä vähemmälle, seuraan vaan sivusta hymyillen, kun muut halailevat toisiaan ja ovat kavereita keskenään. Joskus olisi kiva olla itsekin yksi heistä, joita halataan ja jonka läsnäolo on odotettu ja toivottu.

Ei jää oikein muuta vaihtoehtoa, kuin että ennakkoluulot liittyvät jotenkin ulkoiseen olemukseen. Kyllähän minä monissa paikoissa olen laittautuneempi kuin muut, mutta en ajatellut sitä mitenkään muuttaa, koska viihdyn tällaisena kuin olen. Minä olen tällainen kuin olen. En pukeudu erikoisesti, ihan tavallisiin vaatteisiin, farkut, neule, jne. Hiukset, kasvot ja kädet ovat ne laitetut osuudet.

Haluaisin kuulla asiallisia kommentteja sekä samassa tilanteessa olevilta, että niiltä jotka mahdollisesti itse arvostelevat ihmisiä nopeasti ulkonäön takia. Ei ole tarkoitus hyökätä kenenkään kimppuun, haluaisin vain ymmärtää erilaisia ajatuksia, jotta ymmärtäisin paremmin omaa tilannettani.

Tänään satuin törmäämään tällaiseen ja se herätti ajatuksia http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2014091118652319_iq.shtml

Sivut

Kommentit (51)

Vierailija

Kyllä esim. introvertti tai ujo ja kaunis on yhdistelmä, jota ihmiset usein vieroksuvat. Itse olin nuorena tuota (enää en niin kaunis), ja minua yleisesti pidettiin tylynä ja ylimielisenä jo ensi näkemältä. Kauniista kun yleensä kukaan ei oleta että se olisi ujo tai sulkeutunut, vaan jos hänellä on välttelevä kehonkieli ja käytös, se tulkitaan että on ylpeä. 

Mutta sittenkin ajattelen että ei se ulkonäkö päätekijä ole siinä ollut etten koskaan ole ollut ns. suosittu, vaan luonteeni. Sellaista se meidän sisäänpäinkääntyneiden ihmisten elämä on. Onneksi kolmenkympin iässä aloin hyväksyä oman luonteeni ja tajusin, että en edes oikeastaan haluaisi ihmisten seuraa, ja olin vain joutunut ulkoisten ihanteiden aivopesemäksi siinä kun ennen luulin haluavani.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä esim. introvertti tai ujo ja kaunis on yhdistelmä, jota ihmiset usein vieroksuvat. Itse olin nuorena tuota (enää en niin kaunis), ja minua yleisesti pidettiin tylynä ja ylimielisenä jo ensi näkemältä. Kauniista kun yleensä kukaan ei oleta että se olisi ujo tai sulkeutunut, vaan jos hänellä on välttelevä kehonkieli ja käytös, se tulkitaan että on ylpeä. 

Mutta sittenkin ajattelen että ei se ulkonäkö päätekijä ole siinä ollut etten koskaan ole ollut ns. suosittu, vaan luonteeni. Sellaista se meidän sisäänpäinkääntyneiden ihmisten elämä on. Onneksi kolmenkympin iässä aloin hyväksyä oman luonteeni ja tajusin, että en edes oikeastaan haluaisi ihmisten seuraa, ja olin vain joutunut ulkoisten ihanteiden aivopesemäksi siinä kun ennen luulin haluavani.

Kakkonen jatkaa vielä, että "tämä".
Ja vastaa ykköselle, että kyllä ihminen kuitenkin tarvitsee edes vähän ihmiskontakteja, että pysyy mieli terveenä.

Hyvää tätä päivää kauniille ja ei kauniille! :) Jokaisessa on jotain kaunista ja mitä vanhemmaksi tullaan, sitä isompaa osaa näyttelee se sisäinen kauneus. Ulkokuori kun meillä kaikilla rapistuu kuitenkin..

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä esim. introvertti tai ujo ja kaunis on yhdistelmä, jota ihmiset usein vieroksuvat. Itse olin nuorena tuota (enää en niin kaunis), ja minua yleisesti pidettiin tylynä ja ylimielisenä jo ensi näkemältä. Kauniista kun yleensä kukaan ei oleta että se olisi ujo tai sulkeutunut, vaan jos hänellä on välttelevä kehonkieli ja käytös, se tulkitaan että on ylpeä. 

Mutta sittenkin ajattelen että ei se ulkonäkö päätekijä ole siinä ollut etten koskaan ole ollut ns. suosittu, vaan luonteeni. Sellaista se meidän sisäänpäinkääntyneiden ihmisten elämä on. Onneksi kolmenkympin iässä aloin hyväksyä oman luonteeni ja tajusin, että en edes oikeastaan haluaisi ihmisten seuraa, ja olin vain joutunut ulkoisten ihanteiden aivopesemäksi siinä kun ennen luulin haluavani.

Kakkonen jatkaa vielä, että "tämä".
Ja vastaa ykköselle, että kyllä ihminen kuitenkin tarvitsee edes vähän ihmiskontakteja, että pysyy mieli terveenä.

Hyvää tätä päivää kauniille ja ei kauniille! :) Jokaisessa on jotain kaunista ja mitä vanhemmaksi tullaan, sitä isompaa osaa näyttelee se sisäinen kauneus. Ulkokuori kun meillä kaikilla rapistuu kuitenkin..

Tuo ihmiskontaktien tarve on kyllä tosi yksilöllinen. Itselläni ei niitä ole kymmeneen vuoteen käytännössä lainkaan ollut, mutta olen oikeasti onnellinen ihminen. Olen tietoisesti valinnut työnikin niin että saan tehdä pelkkää etätyötä, koska en halua ihmiskontakteja. Ei puolisoa, ei ystäviä, ei suvun kanssa tekemisissä. Mutta tiedän kyllä toki, että enemmistö ei tykkäisi näin elää. Olen äärimmäinen erakko-introvertti. Ja hassua silti, minäkin kolmekymppiseksi asti itkin sitä kun olen niin yksin, vain koska joka paikassa toitotetaan että ihmienn ei voi olla onnellinen niin.

Vierailija

Vähemmän kauniit pitävät sinua uhkana ja luulevat sinun olevan ylimielinen. Sinun täytyy aktiivisesti todistaa nämä ennakkoluulot vääriksi ja tutustua ihmisiin sekä näyttää, että kauneudesta huolimatta olet ihan samanlainen kuin hekin. Itselleni on todella moni, nykyään hyvä ystäväni, sanonut että ennen tutustumista pitivät mua jotenkin todella vittumaisena ihmisenä (vaikkemme olleet edes sanaa vaihtaneet). Ennakkoluulot jyräävät Suomessa, valitettavasti.

T: Toinen kaunis ja hoikka

Ruma ankanpoikanen

Vierailija kirjoitti:
Kyllä esim. introvertti tai ujo ja kaunis on yhdistelmä, jota ihmiset usein vieroksuvat.

Tämä osui ja upposi kyllä heti, ja on varmasti totta. Se on harmillista, kun torjuvan ilmapiirin kautta on oppinut entistä enemmän jännittämään ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, niin ei olekaan niin helppoa enää opetella ulospäinsuuntautuneeksi, jota vielä lapsena olin. Mutta kyllä, nyt kun mietin niin enemmän itsekin arastelee hiljaa olevia kaunottaria (tulee jäinen vaikutelma), kuin sellaisia kauniita jotka tulevat höpöttelemään ja ovat iloisia ja rempseitä. 

Ärsyttävää tämä ihmisenä olemisen vaikeus joskus. En ehkä kaipaa uusia ihmisiä kovin lähelle elämääni, mutta töissä ja harrastuksissa olisi ihan kiva, jos tuntisi kuuluvansa joukkoon. 

Pitää ehkä ihan tietoisesti alkaa pienin askelin avautumaan hieman enemmän, mutta vaikeaa se kyllä on. 

Kiitos vastauksista :)

Vierailija

Olen ihan "tavallisen" näköinen, en osaa sen kummemmin laittautua. Parikymppisenä olin työharjoittelussa työpaikassa, jossa oli pelkkiä naisia. Samaan aikaan harjoittelun aloitti kaunis nuori nainen, joka myös laittautui. Hän ei ollut ylimielinen, hän oli todella mukava. Työpaikan vakituiset nuorimmat työntekijät ottivat kauniin naisen sylkykupikseen, haukkuivat tätä ihan estoitta, ilman mitään syytä. Vanhemmat naiset eivät piitanneet, olivat omissa kuppikunnissaan. Päätin, etten ikinä mene töihin paikkaan, jossa syntyy tuollaisia akkojen myrkyllisiä keitoksia. Olin kauniin naisen kaverina töissä, mutta en saanut siitä hyvästä paljon lokaa niskaani, olin varmaan riittävän ruma muiden mielestä. Sairasta.538

Vierailija

Mulla on sama kuin aloittajalla. Olen omasta mielestäni ja saamani palautteen perusteella kaunis, mutta minusta ei pidetä, vaan automaattisesti oletetaan, että olen ylimielinen tms.

Vierailija

Samaa täällä. Olen hieman ujo ja saanut paljon palautetta myöskin kauneudestani. Esim. työpaikoilla samanikäiset naiset tuntuvat varautuneilta heti ensinäkemältä, kun taas sivusta seuranneena näen miten samat naiset ovat suhtautuneet ensitapaamisesta asti paljon lämpimämmin toisennäköiseen naiseen. 

Ystävyyssuhteita on ollut vaikea saada, mutta tietysti persoonani on tähän pääsyy eikä ulkonäkö. 

Mimiu

Mulla samoja ongelmia. Illanistujaisiin kun pyydetään, tuntuu kuitenkin, että naiset, kaverini, katsovat pahasti. Koska minulla on kivemmat kuteet, kalliimmat korut (tuhansia euroja) ja olen hoikempi kuin muut. Ja osaan meikata paremmin kuin muut. Eikä minulla todellakaan ole mitään viivakulmakarvoja.

Tuntuu,,että jotta tulisi hyväksytyksi, pitäisi olla täysin average. Jos olet jotain poikkeavaa, suuntaan tai toiseen, joudut olemaan erityisen mukava ihminen, jotta sinut hyväksyttäisiin....

Vierailija

Joo, olen huomannut samaa kuin ap:kin. Olen ajan myötä oppinut, ettei kannata laittaa liian kauniita vaatteita, kihartaa hiuksia tai meikata (harmi, sillä tykkään kauniista vaatteista!). Muuten luullaan heti, että yrittää olla jotain parempaa kuin muut. Suomessa ei saa pukeutua kauniisti, ainoastaan käytännöllisesti. (Euroopassa on ihanaa matkustaa, koska siellä saa laittautua ilman, että kukaan olettaa mitään.)

Suhtautuminen älykkyyteeni on ventovieraille vaikeaa. Jotkut ovat  opiskelu- ja työpiireissä joskus lipsauttaneet etteivät käsitä, miten noin kaunis voi olla vieläpä näin älykäs ja ystävällinen (?!). Hieman erikoinen kohteliaisuus.

Kaveriporukassa koin valaistumisen: olin ainoa varattu ja tyttökaverini olivat sinkkuja. Yhdessä mentiin silti illanviettoihin ja meillä oli keskenämme hauskaa. Kuulin jälkikäteen, ettei minua haluttu mukaan, koska "X:än rinnalla me muut näytettiin niin mitättömiltä ja kaikki miehet kiinnostui vaan X.stä." Menivät sitten salaa keskenään. Todellisia ystäviä.

Selviytyäkseni kaveriporukassa olen aina vähätellyt itseäni ja tsempannut muita. Olen huono tässä ja tuossa, olen ahdistunut, olen saanut jonnekin ihottumaa - painottanut epäonnistumisia. Tuolloin vaikuttaa siltä, että muut ovat tyytyväisiä ja kaveruus kukoistaa. 

sylkykuppi

Tämä kaikki antaa surullisen kuvan meistä naisista. Me muita, omissa mahdollisissa epävarmuuksissamme muita haukkuvat ihmiset olemme niitä naisia, jotka ovat äitejä lapsillemme. Niitä jotka koittavat opettaa ihmisen aluille, miten muiden ihmisten kanssa eletään. Kerrotaan, että saa olla oma itsensä  Saa elää kuten itse haluaa . Saa olla omia mielipiteitä. Ihmisiä ei saa haukkua. Eikä arvostella. Jokainen on yhtä arvokas ja tärkeä.

Onko? Vai yltääkö nämä kauniit ajatukset vain sinuun itseesi? Sinulla on koskemattomuus, muilla ei?

Mun mielestä hirveintä ja ruminta käytöstä on keltä tahansa, arvostella toista sen perusteella miltä näyttää. Asian vääristyneisyys ja tekopyhyys tulee parhaiten ilmi siinä, jos ihmisellä on esimerkiksi joku synnynnäinen vika ulkonäössään, tai vamma, ihmiset ovat oikein yltiöhyväksyviä ja paukuttavat suvaitsevaisuutta ja sitä kuinka jokainen on erilainen ja siihen on oikein lupa. Mutta auta armias jos se ulkoinen asia ja erilaisuus onkin kauneutta, niin yhtäkkiä onkin lupa arvostella ja sylkeä päälle.

jeppis

Sorsiminen ei ole kuviteltua, jos kerran ystävätkin ovat itse sanoneet vetäneensä johtopäätöksiä ennen tutustumista, kuten yhdessä vastauksessa kerrotaan. Ennakkoluulot ovat olleet ihan todellisia ja olemassa. Miettikääpä jokainen omalla kohdalla kun seuraavan kerran juoruatte jostakin ihmisestä tuntematta, että mikähän bimbo tuokin on, niin te olette juuri se "kuviteltu" sorsiminen.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat