Eron jälkeen menee hyvin :)

Erosin keväällä miehestä, jota tunsin edelleen rakastavani, mutta meillä oli paljon vaikeuksia, joita emme sitten enää pystyneet ratkomaan. Eroaminen tuntui molemmista pahalta ja jotenkin turhalta, kun tuntui että ne isot asiat oli kuitenkin hyvin (ei uskottomuutta, väkivaltaa tms.). Voin kesän aika huonosti ja ahdisti koko eroasian käsittely, mutta pakkohan se oli asiaa työstää. Olen aiemmin erotessani suhteesta heittäytynyt tosi nopeasti laastarisuhteisiin, mikä ei ole asiaa kohdallani oikeastaan auttanut. Nyt pysyttelin miehistä erossa ja annoin surun vyöryä yli kun siltä tuntui. Jaksoin kuitenkin kotia pyörittää ja töissä käydä ja lasten kanssa varsinkin tunsin ihan aitoa iloa, mutta yksin ollessa oli jotenkin paha olla. Mies tuntui toipuvan erosta hienosti ja aloitti deittailun pikaisella aikataululla, no eihän siinä mitään väärää ollut, mutta ei ainakaan auttanut omaa oloani tieto tästä. Hänen kanssaan viestiteltiin kesällä toisinaan ja molemmat hieman epäröivät onko päätös sittenkään oikea; nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että onneksi emme molemmat epäröineet samaan aikaan!

Loppukesästä vielä tunsin, että jos mies sanoisi ne oikeat sanat, lupautuisi oikeasti käsittelemään ja työstämään kanssani niitä ongelmia joita meillä oli ja aidosti näyttäisi halunsa kuitenkin korjata tilanteen, ottaisin ehdottomasti hänet takaisin.

Kuitenkin jossain vaiheessa alkoi tuntua, että mullahan on tosi hyvä näin. Kun saan olla yksin ja saadaan olla lasten kanssa omin päin, ei tarvitse jatkuvasti miettiä niitä ongelmia, ei tarvitse esittää iloista jos ei siltä tunnu, saan olla möllöttää juuri sellaisena kuin olen ja miten hienoa oli olla tehdä kaikkia kivoja juttuja, joita päätin tehdä päästäkseni surusta yli. Minua kiinnostavia asioita oman aikataulun mukaan. Taisi olla syyskuuta, kun tajusin, että en enää vaihtaisi tätä vapautta ja mielihyvää siihen munankuorilla kävelyyn tai miehen myrtsin naaman katseluun (joo, tajusin myös että se oli yksi ISO ongelma näin jälkeenpäin). Siinä vahingossa ajauduin myös muutamille treffeille mikä sekin tuntui erittäin mukavalta, vaikka mitään parisuhdetta en todellakaan kaipaa ihan pian, jos koskaan...

Viime viikolla kaksi läheistä ystävääni avautuivat, kuinka paha olla heillä on suhteissaan, kotona ei kiinnosta olla, mistään ei saa iloa, miehen naama ärsyttää, työkään ei anna mitään, huvittaisi vaan mennä, niin monta vuotta tuhlannut kotona ja tässäkö elämä oli. Niin surullista kuin olikin näitä kuulla, niin ihan viimeistään tajusin sen myötä, miten onnellinen olen tässä uudessa elämäntilanteessani! En kaipaa mitään enkä mihinkään, ei tarvitse selvitellä mitään kenenkään kanssa ja kotona on nyt pelkästään rentoa, kodikasta, ihanaa ja hyväntuulista! Ja toisaalta olen jatkanut tapailua tuon nuoren miehen kanssa, joka kyllä antaa mulle läheisyyttä silloin kun se aikatauluihini sopii, mutta emme ole millään tavoin tilivelvollisia toisillemme.

Vielä kesällä mietin että mulle on varmaan tulossa tosi kurja syksy, kun illat pimenee enkä varmasti ole päässyt yhtään eteenpäin tässä surutyössä, mutta tässä sitä porskutellaan! =)

Tsemppiä kaikille erotyötä tekeville.