Veljen vaimo pilannut perhesuhteet! :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos te olette ihan oikeasti ystävällisiä veljen vaimolle, on tuo ikävää ja ymmärrän ettei tee mieli olla tekemisissä.

Mä olen kuitenkin seurannut omassa perhepiirissä tilannetta, jossa siskot ja miehen äiti tuntuivat tosissaan inhoavan tämän vaimoa. Vaimo oli vääränlainen mielipiteiltään ja tyyliltään, häntä arvosteltiin seläntakana miehellekin. Mies oli tosi vaikeassa raossa, kun rakasti vaimoaan mutta ei halunnut loukata lapsuudenperhettäänkään. Päin naamaa naiselle oltiin melko ystävällisiä.

Tapa, jolla mulle rakkaat ihmiset puhuivat tuosta naisesta järkytti mua. Ymmärrän että tuo veljen vaimo oli sen verran erilainen, ettei lämpimiä ystävyyssuhteita syntynyt mutta en ymmärrä sitä inhoa joka oli aika alusta asti. Tilanne johti siihen, ettei tuo vaimo vieraillut anoppilassaan enää ollenkaan, mies hoiti vierailut (joita vaimo ei estänyt tai rajoittanut mitenkään), myös lasten syntymän jälkeen.

Liitto kesti parikymmentä vuotta, sitten tuli ero. Tämän miehen sukulaiset heti tuomitsivat naisen syyksi, koska "se oli niin vaikea ihminen jne". Joskus mietin, miten paljon tuohon eroon vaikutti miehen lapsuudenperheen negatiivinen suhtautuminen ja sen tuoma taakka suhteeseen. En itsekään ole ollut tuon ex-vaimon kanssa tekemisissä enää eron jälkeen, mies on mulle rakas ja läheinen ja toki näkyy että ero on todella häntä surettanut.

Olisin siis todella varovainen suhtautumisessani kälyyn tuollaisessa tilanteessa. Vaikka toinen olisi hankala, voi hänelle olla ystävällinen ihan aidosti, ja yrittää ajatella että on syy, miksi veli siihen naiseen on rakastunut ja yrittää sen tähden suhtautua itse aidosti ystävällisesti. Näin tein itse, ja ne jotkut loukkaavat jutut ym, jätin sivuun ja tulin ihan hyvin toimeen tuon siskojen inhoaman naisen kanssa vaikkei kovin samanlaisia oltukaan eikä varsinaisesti ystävystytty koskaan. Mulle se, kun näin miten rakastunut tuo veli oli vaimoonsa alusta asti, riitti syyksi olla naiselle ystävällinen aina.

Täällä yksi kuvaamasi kaltainen veljen vaimo. Tosin sillä erolla, ettei liitto ole vielä päättynyt ja mies loukkaa mieluummin vaimoaan kuin lapsuudenperhettään. Itsekin olen vähentänyt anoppilassa käyntiä, koska en vain enää jaksa. Minun annetaan ymmärtää rivien välistä, että olen vähäpätöinen ja mitätön ja kaikki mitä teen, on jollain tavalla surkeaa ja väärää. Nyt on jo alettu arvostelemaan lasten, siis minun ja mieheni lasten, vaatteita ja pituutta ja painoa...lapsissa kun on puolet miniää, niin joku vikahan niissä täytyy olla.

Ja mies tuntuu vaan päivä päivältä arvostavan enemmän äitiään ja siskojaan..

Pistäisin ukon kävelemään jos olisi tollanen tossu että arvostaa enemmän äitiä kuin vaimoa. Huhhuh.

Jaa-a, mun miehen siskoko siellä itkee? Kannattaisi miettiä mitä itse on äitinsä kanssa tehnyt ja puhunut. En yhtään ihmettele että mies laittoi välit poikki lapsuudenperheeseensä.

Sitten itketään kun ei veljen lapsia koskaan näe. Oma vikanne.

Vierailija kirjoitti:

Hei 19! Pidä puolesi ja viimeistään siihen vedä raja jos ruvetaan lapsia arvostelemaan ja haukkumaan. Mies voi varmaankin jatkaa elämäänsä äitinsä ja siskojensa kanssa jos ei oma perhe ole ykkösenä elämässä.

Älä mene siihen ansaan että alat itsekin uskoa että olet mitätön ja surkea vaan olet hyvä juuri sellaisen akuin olet ja sinulla on oikeus olla oma itsesi. 

Kiitos rohkaisusta! Olen huomannut, että anoppi nyt nostaa itsensä kaikkien yläpuolelle. Lapsiin kohdistuvaan nälvimiseen olen yrittänyt puuttua, mutta se kuitataan vain sillä että etkös nyt huumoria ymmärrä. Vakavasti on kyllä ero harkinnassa, koska keskusteyritykset miehen kanssa eivät tuta tulosta.

Ekana tuli mieleen kysymys, että jos veli on (tai siis oli ennen) oikeasti niin superhyvä tyyppi, ja lapsuudenkotiin lämpimät välit, miksi se olisi ottanut puolisokseen huvikseen riitaa haastavan ja teidän välit rikkovan noita-akan? Vai voisiko kyse olla vain normaalista lapsuudenkodista irtautumisesta, jossa miniästä helposti tehdään syntipukki...

Puhukaa (ja kuunnelkaa), että mikä oikeasti kiikastaa. Otan osaa, jos miniä on oikeasti ilkeä.

Ap hävis ku pieru saharaan eikä ikinä tullut täsmentämään omaa rooliaan tässä jupakassa.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tähän kaikkeen pitäisi suhtautua?

Kyseessä on riitainen, kateellinen, veljestäni mustasukkainen veljenvaimo (mustasukkainen esim. äitini suhteesta omaan poikaansa!), joka on tuntunut hämmentävän perheemme keitosta siitä hetkestä lähtien kun hän kuvioihin tuli. Lietsoo riitaa, nauttii kun saa sotkettua perheenjäsenten välejä, puhuu selän takana, levittelee toisten sanomisia, keksii valheita, liioittelee.

Veljeni oli ennen häntä kaikille mukava, rento, toisia kannustava. Sellainen live and let live -tyyppi. Nyt hän on stressaantunut äksyilijä, joka kyräilee ärsyyntyneenä ja piikittelee kaikesta mahdollisesta, on kuin hänkin olisi nykyään kateellinen toisten saavutuksista ja hankinnoista, matkoista, ostoksista. Tullut siis erittäin paljon vaimonsa kaltaiseksi.

Ehkä tämä vaimonsa posmottaa veljelleni ja yrittää tietoisesti kääntää häntä meitä muita vastaan? Olemme järkyttyneinä katsoneet veljen nykyistä käytöstä. Muutos on niin suuri entiseen.

Sama tapahtui meille. Ennen valoisa ja rento veli muuttui sulkeutuneeksi ja kireäksi ukkomieheksi - ''perheeisäksi'' naidessa pirttihirviön. Kun täällä lukee hirweistä anopeista ja veljien siskoista, niin kannattaa tosiaan suhtautua varauksella. Kuinka moni sukuun naitu on tosiaan pakottanut välit poikki entiseen perheeseensä oman mustasukkaisuuden ja itsekkyytensä (lapsellisutensa) takia.

Liian moni.

Tunnistin kirjoituksestani oman ''veljen pirttihirviön''. Surullinen katse ollut veljen silmissä siitä asti, kun alttarille astui. Poiskaa ei voi konservatiivisen taustan takia liueta. Vaimo ei selkästikään koskaan ole rakastanut häntä. Ison talon ja perheen toki halusi. Sen sai. Säälin veljeäni, josta elämä on kadonnut.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tähän kaikkeen pitäisi suhtautua?

Kyseessä on riitainen, kateellinen, veljestäni mustasukkainen veljenvaimo (mustasukkainen esim. äitini suhteesta omaan poikaansa!), joka on tuntunut hämmentävän perheemme keitosta siitä hetkestä lähtien kun hän kuvioihin tuli. Lietsoo riitaa, nauttii kun saa sotkettua perheenjäsenten välejä, puhuu selän takana, levittelee toisten sanomisia, keksii valheita, liioittelee.

Veljeni oli ennen häntä kaikille mukava, rento, toisia kannustava. Sellainen live and let live -tyyppi. Nyt hän on stressaantunut äksyilijä, joka kyräilee ärsyyntyneenä ja piikittelee kaikesta mahdollisesta, on kuin hänkin olisi nykyään kateellinen toisten saavutuksista ja hankinnoista, matkoista, ostoksista. Tullut siis erittäin paljon vaimonsa kaltaiseksi.

Ehkä tämä vaimonsa posmottaa veljelleni ja yrittää tietoisesti kääntää häntä meitä muita vastaan? Olemme järkyttyneinä katsoneet veljen nykyistä käytöstä. Muutos on niin suuri entiseen.

Oletkohan minun veljeni sisko? Hän ajattelee minusta samoin. Tosin hän on se joka on kateellinen veljelleen ja veljen vaimolle. Kuule, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, näin olemme päättäneet miehen kanssa toimia. Meidän elämä ei muille kuulu. Elämme sen ihan niin kuin haluamme.

niin tuttua aloitus 

hyvin itsekäs naikkonen tuli veljen elämään ja sitä myöden katkesi välit perheeseemme.

surullista että tulee valittua väärin ja on kärsinyt koko elämänsä. riutunut silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tähän kaikkeen pitäisi suhtautua?

Kyseessä on riitainen, kateellinen, veljestäni mustasukkainen veljenvaimo (mustasukkainen esim. äitini suhteesta omaan poikaansa!), joka on tuntunut hämmentävän perheemme keitosta siitä hetkestä lähtien kun hän kuvioihin tuli. Lietsoo riitaa, nauttii kun saa sotkettua perheenjäsenten välejä, puhuu selän takana, levittelee toisten sanomisia, keksii valheita, liioittelee.

Veljeni oli ennen häntä kaikille mukava, rento, toisia kannustava. Sellainen live and let live -tyyppi. Nyt hän on stressaantunut äksyilijä, joka kyräilee ärsyyntyneenä ja piikittelee kaikesta mahdollisesta, on kuin hänkin olisi nykyään kateellinen toisten saavutuksista ja hankinnoista, matkoista, ostoksista. Tullut siis erittäin paljon vaimonsa kaltaiseksi.

Ehkä tämä vaimonsa posmottaa veljelleni ja yrittää tietoisesti kääntää häntä meitä muita vastaan? Olemme järkyttyneinä katsoneet veljen nykyistä käytöstä. Muutos on niin suuri entiseen.

Oletkohan minun veljeni sisko? Hän ajattelee minusta samoin. Tosin hän on se joka on kateellinen veljelleen ja veljen vaimolle. Kuule, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, näin olemme päättäneet miehen kanssa toimia. Meidän elämä ei muille kuulu. Elämme sen ihan niin kuin haluamme.

Siis mieheni sisko :DD

Oletko Ap pikkusisko? Näiden on joskus vaikea jäädä veljen vaimolle kakkoseksi. Ja ehkä perheessänne oikeasti on epäreilua toimintaa, josta veli uskaltaa nyt itsenäistyttyään sanoa?

Joka tapauksessa, veljen käytös on vain ja ainoastaan veljen vastuulla, puhut hänestä kuin hän olisi täysin holhouksen alainen. Ei ehkä ihme ettei välit veljen kanssa ole hyvät, jos sinulle vain veljen vaimo on täysipäinen tekemisistään vastuussa oleva ihminen.

Joskus on vain luovuttava joistakin ihmissuhteista. Minä tein niin. Annan veljeni elää omaa elämäänsä vaimonsa kanssa. En odota yhteydenpitoa enkä itse aio ottaa mitään yhteyttä jos ei ole aivan pakko. Aikani tätä asiaa surtuani tajusi lopulta että kaikki hyvä elämässäni on ihan tässä ympärilläni, oma perhe, vanhemmat, ystävät, kiva koti. Miksi murehtia asiaa, jolle ei voi mitään.

miehen kielloista huolimatta koitin pitää yhteyttä hänen lapsuuden perheeseensä....

tänä päivänä ymmärrän miksei olisi koskaan pitänyt.

Vierailija kirjoitti:

Joskus asia voi olla myös niin että äiti ei ole osannut katkaista sitä henkistä napanuoraa poikaansa ja muuttuu täysin sekopäiseksi huomattuaan ettei olekaan enää pojan elämässä se "ykkösnainen". Kokemusta on läheltä seurattuna.

Meillä kävi näin lasten synnyttyä. Kamala tilanne. Ja monestihan ne sisarukset komppaavat äitiään, kun perhesuhteet ovat muutenkin vinoutuneet ja epäterveet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus asia voi olla myös niin että äiti ei ole osannut katkaista sitä henkistä napanuoraa poikaansa ja muuttuu täysin sekopäiseksi huomattuaan ettei olekaan enää pojan elämässä se "ykkösnainen". Kokemusta on läheltä seurattuna.

Meillä kävi näin lasten synnyttyä. Kamala tilanne. Ja monestihan ne sisarukset komppaavat äitiään, kun perhesuhteet ovat muutenkin vinoutuneet ja epäterveet.

Näin. Meilläkin miehen sisko on sitä mieltä, että minä olen tuhonnut täydellisen perheidyllin, koska mies haluaa rajoittaa alkoholistivanhempiensa olemista lastemme kanssa. On vain niin helppo ajatella, että vika on siinä pahassa vieraassa naisessa, joka ei oikeasti liity tilanteeseen mitenkään. Mies ei itse halua lapsiensa kokevan sitä samaa, mitä itse on kokenut.

No, kyllä se veljen vaimo voi joskus olla se kenessä on jotain vikaa, vaikka täällä yleisesti tuntuu olevan käsitys, että siskot ja äidit ovat niitä pahiksia. Oma veljeni on naimisissa sellaisen tapauksen kanssa, että näin parhaaksi ettei olla missään tekemisissä. Vanhempiani käy sääliksi, sillä heitä kiristetään ettei näe lapsenlapsia, jos eivät tee sitä tai tätä.

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä se veljen vaimo voi joskus olla se kenessä on jotain vikaa, vaikka täällä yleisesti tuntuu olevan käsitys, että siskot ja äidit ovat niitä pahiksia. Oma veljeni on naimisissa sellaisen tapauksen kanssa, että näin parhaaksi ettei olla missään tekemisissä. Vanhempiani käy sääliksi, sillä heitä kiristetään ettei näe lapsenlapsia, jos eivät tee sitä tai tätä.

Niin. Meilläkin kiristetään isovanhempia olemaan juomatta kun tapaavat lapsenlapsia. Olet sikäli ihan oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus asia voi olla myös niin että äiti ei ole osannut katkaista sitä henkistä napanuoraa poikaansa ja muuttuu täysin sekopäiseksi huomattuaan ettei olekaan enää pojan elämässä se "ykkösnainen". Kokemusta on läheltä seurattuna.

Meillä kävi näin lasten synnyttyä. Kamala tilanne. Ja monestihan ne sisarukset komppaavat äitiään, kun perhesuhteet ovat muutenkin vinoutuneet ja epäterveet.

Näin. Meilläkin miehen sisko on sitä mieltä, että minä olen tuhonnut täydellisen perheidyllin, koska mies haluaa rajoittaa alkoholistivanhempiensa olemista lastemme kanssa. On vain niin helppo ajatella, että vika on siinä pahassa vieraassa naisessa, joka ei oikeasti liity tilanteeseen mitenkään. Mies ei itse halua lapsiensa kokevan sitä samaa, mitä itse on kokenut.

Joskus voi olla niinkin, että lapsettomat sisarukset eivät välttämättä ymmärrä sitä, kuinka omaa lapsuutta alkaa uudelleenarvioimaan oman lapsen syntymän myötä. Tai ainakin minulla ja miehelläni on käynyt näin. Omien vanhempien vanhemmuudesta on repäisty ikään kuin sumuverho pois edestä - niin hyvässä kuin pahassa. Joskus voi käydä ylivoimaiseksi luottaa siihen omaan vanhempaan enää. Voi olla että itseä on kohdeltu täysin ikätason vastaisesti, kenties jopa samalla syyllistäen ja manipuloiden. Esimerkiksi alkoholistien puolisoilla voi olla taipumis uhriutumiseen, lapsi ei saa olla lapsi, kun hänen tulee huolehtia äitinsä tunnemaailmasta jatkuvasti. Näistä voi olla äärimmäisen vaikea keskustella sisarusten kanssa (varsinkin kun ovat enemmän vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen liittyviä asioita), jos he eivät kykene syystä tai toisesta näkemään vanhempia samalla tavalla. Esim alkoholisti-isän kanssa eläessä äitihän voidaan nähdä uhrina ja "syyttömänä", niin kauan kuin itse irtaudutaan äidistä. En nyt tarkoita missään nimessä etteivätkö lapsettomat irtautuisi vanhemmistaan, mutta oman kokemuksen mukaan oma vanhemmuus on se viimeinen repäisevä tekijä monille.

Ja kun toinen ei halua puhua näistä sisaruksille syyllistämisen ja ymmärtämättömyyden pelossa, on kovin helppoa syyttää sitä "vävyä/miniää", että tämä estäisi isovanhempien ja lastenlasten suhteet. Tosiasiassa äärimmäisen harvoin tuollainen on vain toisen osapuolen päätös. Toinen vanhempi ymmärtää toista lähes aina jollain tapaa asian, vaikka rajanveto olisikin lähtöisin siltä ei-sukua olevalta osapuolelta. Jos siis ollaan kuitenkin parisuhteessa.

Olet varmaan mun käly. En vaan jaksa mieheni siskon täydellistä elämää kun kaikki on ihanaa ja räiskyvää. Haluan viettää esim. juhlapyhinä aikaa ihan oman perheen kesken ja en ole niin suulas ja sanavalmis kuin sinä. Kysyttäessä puhun usein suoraan ikävätkin mielipiteeni mutta en sanoisi selän takana. Sori, en vaan pidä teistä. Miehestäni kyllä.

Perhesuhteet muuttuvat ilmankin miniöitä ja vävyjä. Se nyt vain on luonnollinen osa aikuistumista, vaikka toki haikeaakin. Olisi kuitenkin aika kamalaa, jos lapsuudenperheessä säilyisi muuttumatta sama dynamiikka vauvasta vaariin, joten muutos kannattaa ottaa vastaan iloisena uutena tuulena, kun siihen pystyy.

Minulla on ollut tosi pomottava sisko, mutta varmaan n. 25-vuotiaana tämä suhde muuttui minun etäisyydenoton vuoksi. Siskollani oli vaikeaa ymmärtää, ettei yksinkertaisesti voi letkauttaa ulkonäöstäni, ammatinvalinnasta tai muusta vastaavasta samalla tavalla kuin olisi teini-ikäisenä niistä. Samalla hän joutui ymmärtämään, ettei voi esimerkiksi kysellä minulta kaikkea mitä mieleen tulee kysyä, tai puuttua asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Nyt suhteemme on jo oikein hyvä, suorastaan aito ystävyyssuhde, mutta etäisyyttä se vaati rutkasti!

Monesti nämä sisarus- ja lapsi-vanhempisuhteet muuttuvat vasta kun toinen osapuoli niitä aktiivisesti muutta. Toiselle osapuolelle se näyttää varmasti hetken ajan ikävältä ja surulliselta tapahtumalta. Kyseessä on kuitenkin terve ja luonnollinen muutos, jonka vuoksi äidin ja lapsen tai sisarusten välille voi kehittyä aito ystävyyssuhde. Tämä vaatii sen, että toinen pystyy päästämään toisesta irti. Jos ei pysty, niin ei uudenlaista suhdettakaan synny.

Uskon että aika monilla laukaisevana tekijänä voi hyvinkin olla puoliso tai oman lapsen syntymä. Silloin toiselle osapuolelle suhteen muuttuminen voi olla vielä kovempi pala. Itselleni esimerkiksi lapseni syntymä muutti kovasti suhdetta omaan äitiin. En ollut enää ensisijaisesti, enkä edes toissijaisesti, tytär. lin äiti ja puoliso ennen kaikkea muuta. Äitini oli onnekseni viisas nainen, hän antoi tilaa ja ymmärsi kohdella minua kunnioittavasti, kuin olisin kuka tahansa hänen ystävänsä. Itse pyrin nyt samaan (ollessani samassa tilanteessa), ja olen jo näkevinäni työni hedelmiä. Lyhykäisyydessään haluaisin aloittajalle sanoa, ettei suinkaan kannata unohtaa sitä tosiasiaa, että lapsuudenperheen suhteet kokevat vääjämättä isoja muutoksia ajan kanssa. Jos näitä muutoksia asettuu kovin vastustamaan eikä pysty näkemään toista ihmistä irrallisena lapsuudenperheestä, voi menettää lopullisesti tämän ihmisen.

-Äiti, mummo ja anoppi

Minulla vähän samanlainen kokemus, kuin ap.lla.

Vanhin veljeni meni nuorena naimisiin ja sai lapsenkin. Hänen vaimonsa oli aina aika tyly ja äidille varsinkin tosi inhottava välillä. Isälle mielinkielin. Meille sisaruksille (yksi veli ja kaksi siskoa) oli aina vähän nokka pystyssä.

Veli muuttui myös äreäksi ja alkoi arvostella meitä ja laskea, saammeko jotain enemmän, kuin hän. Toinen veljeni meni myös naimisiin ja siitä homma repesi. Vanhimman veljeni vaimo laski tarkalleen, maksoivatko vanhempani nuoremman veljen häistä enemmän ja minkä hintaisia lahjoja ja saammeko me siskot jotenkin salaa rahaa yms.

Ero tuli sitten vanhimmalle veljelle jossain vaiheessa. Hänen vaimollaan oli ollut pitkään salasuhde pomonsa kanssa. Siinä haukuttiin sitten koko meidän perhe ja vaadittiin meitä maksamaan isoja summia muka toisille annetuista ennakkoperinnöistä jne.

Tästä on jo päälle 30 vuotta aikaa ja viimeksi olen kyseisestä naisesta kuullut, että erosi pomostaankin ja aika lailla kuppi maistuu. Heidän lapsensa jäi äidin luokse ja on myös alkoholisoitunut.

Jälkeen päin äiti uskalsi kertoa, kuinka tämä nainen oli soitellut ja haukkunut äitiäni kännissä jo naimisissaoloaikana. 

Huh, oli hirveä nainen.