Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on iltaisin kotona, mutta ei ole läsnä
06.11.2015 |
Ennen juttelimme päivän tapahtumista, kokkailtiin yhdessä ja teimme kaikenlaista töiden jälkeen (käytiin uimahallissa, lenkillä, kahvilla...)
Nykyään hän tulee kotiin, mutta puuhailee omua juttujaan eikä kiinnostu viettämään mun kanssa aikaa. On muuten aika kurjaa :/
Onko teillä samanlaista?
Kommentit (39)
Jep jep. Just laitoin yksin lapset nukkumaan. Hoidettuani niitä ja kotia, yksin, noin neljätoista tuntia tänään. Laitoin ruoat, ruokin ja siivosin keittiön. Ai niin ja koko kämpän muutenkin. Pyykkäsin. Ulkoiltiin. Silitin kahdeksan miesten kauluspaitaa. viikkasin koko viikon pyykit. Ratkoin riitoja minkä kerkesin.
Niin, totta, onhan niillä isäkin. Tuli töistä tossa viiden aikaan. Istahti nojatuoliinsa kännykän ja kaukkarin kanssa, eikä paljon nähnyt tarpeelliseksi osallistua mihinkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ääh, enkä tarkoita nyt että joka ilta pitäis olla äksöniä, mut jos vaikka kysyy, että hei, miten työpäivä meni, vastaus on "iha ok" ja jatkaa pelaamista tai muuta mitä tekee koko illan. (28v ja koukussa pelaamiseen...)
Minkäs ikäinen itse? Eikö ole muuta elämää kuin miehen tenttaaminen ja miehen odottaminen kotiin?
Vierailija kirjoitti:
Jep jep. Just laitoin yksin lapset nukkumaan. Hoidettuani niitä ja kotia, yksin, noin neljätoista tuntia tänään. Laitoin ruoat, ruokin ja siivosin keittiön. Ai niin ja koko kämpän muutenkin. Pyykkäsin. Ulkoiltiin. Silitin kahdeksan miesten kauluspaitaa. viikkasin koko viikon pyykit. Ratkoin riitoja minkä kerkesin.
Niin, totta, onhan niillä isäkin. Tuli töistä tossa viiden aikaan. Istahti nojatuoliinsa kännykän ja kaukkarin kanssa, eikä paljon nähnyt tarpeelliseksi osallistua mihinkään...
Olet siis kotona ja miehesi käy töissä? Onhan 14 h kovin pitkä päivä. Sinun pitäisi saada siihen apua. Ennen vanhaan oli ihan tavallista että oli kotiapulaisia tai kodinhoitaja kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep jep. Just laitoin yksin lapset nukkumaan. Hoidettuani niitä ja kotia, yksin, noin neljätoista tuntia tänään. Laitoin ruoat, ruokin ja siivosin keittiön. Ai niin ja koko kämpän muutenkin. Pyykkäsin. Ulkoiltiin. Silitin kahdeksan miesten kauluspaitaa. viikkasin koko viikon pyykit. Ratkoin riitoja minkä kerkesin.
Niin, totta, onhan niillä isäkin. Tuli töistä tossa viiden aikaan. Istahti nojatuoliinsa kännykän ja kaukkarin kanssa, eikä paljon nähnyt tarpeelliseksi osallistua mihinkään...
Olet siis kotona ja miehesi käy töissä? Onhan 14 h kovin pitkä päivä. Sinun pitäisi saada siihen apua. Ennen vanhaan oli ihan tavallista että oli kotiapulaisia tai kodinhoitaja kävi.
Kiitos. Tuli itku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli selväksi että normaalit osallistumiset perheen elämään eivät ole liikaa vaadittu vaan avioliiton ja isyyden perusta.
Tuo niin yksilöllistä. Sama juttu kuin työelämässä: mikä on yhdelle tosi helppoa ja kohtuullista, on jollekulle toiselle aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Emme ajattele, että kaikki olisivat täysin työkykyisiä, mutta jostakin syystä oletamme kaikkien kyllä ilman muuta suoriutumaan nykyvanhemmuuden kovista vaatimuksista.
Näinhän se valitettavasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies,lapsen isä, tulee töistä kotiin ja istuu sohvalle räplään puhelinta tai menee omaan huoneeseensa pelaamaan tietokonetta. Tätä jatkuu koko illan. Jos lapsi haluaa tehdä jotain isin kanssa tai mulla on menoa,niin ehdottaa nallepuh elokuvaa tai youtubesta jotain ohjelmaa ja jatkaa omaa puhelimen räpläystä...oon jo vähän ottanut sen asenteen,että treenataan lapsen kanssa kaksin oloa. Sen verran ärsyttää. Mun mielestä kertoo aika paljon,kun lapsi tuli hoidosta isänpäiväkortin kanssa ja kertoi tehneensä lahjan mulle. Kysyin et eikö antaisi sitä isille,niin ei kuulemma halua antaa..:(
Eivät kaikki jaksa tuollaisia "läsnäolon" vaatimuksia.
Ei jaksa läsnäolon vaatimuksia? Jos mies ei jaksa olla lapsensa kanssa pitää miehen hakea apua joltain ulkopuoliselta jotta jaksaisi paremmin. Hänellä on suorastaan velvollisuus jaksaa omaa lastaan.
Valitettavasti ihmisen on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta muuttaa omaa temperamenttiaan. Minkälaista "apua" tuohon jaksamiseen ehdottaisit?
Pariskunta voi ihan aluksi istua yhdessä alas ja keskustella mitä arjeltaan toivovat ja mitä tarvitsevat, mihin voimavarat riittävät, miten saisivat asiat rullaamaan niin että molempien jaksamisesta pidettäisi yhdessä huolta. Jos mies on sitä mieltä hänen voimansa ovat aivan loppu työpäivän jälkeen, saattaisi ratkaisu löytyä vaikka sieltä työpaikan suuunnalta. Keskustelu henkilöstöpäällikön / työsuojeluvaltuutetun / työterveyshoitajan kanssa liian kuormittavasta työstä. Voisiko mies siirtyä kevyempiin tehtäviin? Tehdä lyhennettyä työpäivää tai -viikkoa? Jos aikuinen, terve mies on puolikuollut työpäivän jälkeen, asiaan on tottakai puututtava. Tuosta kärsivät miehen lisäksi myös miehen läheiset - eikä uupuneen ihmisen työn jälkikään voi olla priimaa.
Jos taas tilanne on se ettei mies "jaksa", voi tilanteen kartoittaminen jonkun ulkopuolisen parisuhdeneuvojan / - terapeutin tms. kanssa olla paikallaan. Jos tämäkään ei auta, pitää vaimolle ja lapselle järjestää asiat kuntoon. Ero on tuossa tilanteessa varmasti yksi hyvä vaihtoehto, äidin ei enää tarvitsisi lapsen lisäksi huolehtia miehestä. Joku sosiaali-ihminen varmaan tuossa sitten arvioi isän tilaa ja sitä riittääkö isän terveys yhteishuoltajuuteen ja jos ei riitä, millä tavalla tapaamiset järjestetään.
Yhtä tärkeää tässä on myös äidin jaksamisen tukeminen, hänhän tulee todennäköisesti olemaan lapsen lähivanhempi.
Perheneuvola saattaisi olla myös yksi sellainen osoite josta apua voisi saada?
Älkää naiset heittäytykö marttyyreiksi. Ja älkää nyt suuttuko tuosta kommentista, mutta monesti väsyneenä tulee hieman liioiteltua asioita.
Ymmärrän kyllä myös sen, että töissä pakertaminen väsyttää myös miehiä ja kun kotiin pääsee ei välttämättä jaksa mitään muuta kuin olla.
Mutta vituttaahan se. Minuakin tänään sama aihe. Onneksi sain juteltua läheisen ystävän kanssa asian ja päästää pihalle kaikki. Kyllä helpotti.
Mutta leuka pystyyn! Juttelemalla moni asia ratkeaa. Ja ei ne meidän miehet varmastikaan ihan läpi mätiä ole. Lapsiperheillä on rankkaa. Niin iseillä, kuin äideillä. Jaksamista itse kullekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee töistä, syö, nukkuu, on tietokoneella.. Vie kyllä lapsia harrastuksiin, mutta siinä kaikki.. Aiemmin jaksoin nalkuttaa, nyt annan olla, toista ei voi muuttaa.. Siinä on vain kaksi vaihtoehtoa, joka hyväksyä tai erota.. Mä teen muuten kaiken, jopa silloin kun olen töissä, pyykit, imuroinnit, vaipanvaihdot, valvon yöt.. Pahimmilta tuntuu Se että kun olet valvonut yön ja toinen saa nukkua aamulla niin pitkään kuin haluaa ja menee vielä päiväunille vaikkei tee mitään.. Pahimmillaan saattaa nukkua kahdetkin tai jopa kolmet päiväunet päivässä ja silti olla illalla väsynyt... Höh hoijaa.. Ja muuten maksan myös asumisesta, ruuasta eli en edes rahan takia ole yhdessä.. En vain jaksa ryhtyä tappelemaan lapsista jos ero tulisi..
Vierailija kirjoitti:
Peli- ja someriippuvaisuus. Se voi todella tuhota koko elämän. Henkisesti hän on siellä pelissä ja somessa. Hänet pitää saada takaisin oikeaan elämään.
Tai ihan vaan ihastunut toiseen naiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tilanne kuulostaa omalta tilanteeltani paitsi, että meillä molemmat käy vakitöissä ja meistä kahdesta minulla on vielä se vastuullisempi työ, josta työt seuraavat kotiinkin (teen niitä lasten mentyä nukkumaan tai vastaan s.postiin siinä kotipuuhien lomassa). Mutta mies on se, joka tarvitsee aikaa, vetäytyy kännykän taakse, ei kuuntele, ei noteeraa, kun lapset näyttää piirustusta, vaan miehelle täytyy sanoa, että katso nyt, kun "Liisa" ojentaa sulle hienoa tekelettä (vaikka minä olisin keittiössä ja mies ja lapsi olkkarissa). Sitten havahtuu, että joo on hieno, ja jatkaa puuhiaan.
On se kumma, että äidin pitää jaksaa töiden jälkeen olla läsnä, antaa syliä, kuunnella, hoitaa kotia, miettiä seuraavan päivän retkieväät hoitoon ja onko hoidossa riittävästi lämmintä mukana, sitten mies ehdottaa illalla kylmiltään sekstailua vaikka on ollut koko illan "muualla" ja sitten ihmettelee, kun en oikein ole tuulella. Mutta jos äiti päättää, että haluaa sitä omaa rauhaa, niin lapset kattoo telkkaria ja youtubea koko sen ajan ja kun saavun kotiin niin lapset ovat kahta enemmän huomion tarpeessa ja kotihommat odottaa edelleen tekemättä. Hoitojuttuja hän ei muista koskaan vaikka paperille kirjoittaisin.
Välillä ajattelen, että olisi helpompaa, jos olisi tuo yksi lapsi vähemmän. Aina ei ollut tällaista, vielä pari vuotta sitten hän oli osallistuva isä, kiinnosti perheen touhut jne, nyt kiinnostaa känny, tietsikka tai vain sohvalla makaaminen ja kattoon tuijottaminen (jota tajua kaikkein vähiten: miten voi kuluttaa tunninkin siihen, että vain makaa sohvalla omissa ajatuksissaan eikä tiedosta yhtään mitä siinä ympärillä puhutaan).
Jonkin aikaa vielä katselen...
Ei kannata olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen ei ole läsnä. Molempien vanhempien ainakin pitää olla läsnä. Varmaan monet äiditkin viettää liikaa aikaa puhelin kädessä. Imettää palstaillen. 3v ei osaa puhua, koska kukaan ei ole läsnä heidän elämässään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole yhteisiä ja lapsia kotona ja nekin nuoria aikuisia, mutta mies viettää aikansa somessa tai pelaa pasianssia illat. Samalla valittaen että ei saa huomiotani. Minä istun käytännössä sohvalla ODOTTAMASSA että hän puhuisi minulle. Tuo miesten käyttämä työlässytystys on puutaheinää. Kun lapset oli pieniä minä sanoin käyväni töissä lepäämässä ja en sentään ollut mikään konttorirotta vaan siivooja. Välillä myönnän että kotiin meneminen oli niin raskasta että tein mieluummin 12 tunnin työpäivän. Mutta älkää menkö tuohon" kun olin töissä" höpinään. Minä olin 7 vuotta kotiäitinä ja työpäivä alkoi aamulla viideltä ja kun perheessä oli vauva niin työpäivä saattoi loppua vasta klo 2 yöllä. Mies kävi silloin töissä ja joo oli väsynyt ja liirumlaarum piti saada nukkua. Lopulta pisimmän kuukausien valvomisjakson jälkeen minä vaan nukahdin enkä jaksanut enää välittää kuka lapsia katsoo. Nukuin 4 päivää. En ole yhdenkään, edes 10pv yksi vapaa 5 työtä putken jälkeen tarvinnut unta päiväkausia.
Tekee pahaa nämä "introverttien" selitykset täällä. Olen itsekin introvertti ja kaipaan (ja otan) omaa rauhaa, mutta tääĺlä kuvatut esimerkit menevät liian pitkälle. Ei tuollainen ole enää parisuhde eikä vanhemmuutta. Kannattaisi ehkä kumminkin tarkastella omaa suhdetta siihen pelaamiseen ennen kuin pilaa parisuhteensa ja vanhemmuutensa lopullisesti. Pelaaminen on kiva harrastus, mutta imaisee helposti mukaansa varsinkin jos syystä tai toisesta kaipaa pakoa arkielämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä isät eivät kuitenkaan ulkoista itseään täysin, koska odottavat kodin palveluksia. Olisi reilumpaa asua yksin ja hoitaa isyys, siivous, pyykit ja ruoka rahalla, jos kerran henkisesti on liian rankkaa antaa itsestään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Normimeininkiä.
Onko?
Tuo niin yksilöllistä. Sama juttu kuin työelämässä: mikä on yhdelle tosi helppoa ja kohtuullista, on jollekulle toiselle aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Emme ajattele, että kaikki olisivat täysin työkykyisiä, mutta jostakin syystä oletamme kaikkien kyllä ilman muuta suoriutumaan nykyvanhemmuuden kovista vaatimuksista.