Mitä tekisitte tilanteessani?

Vierailija

Olen 25-vuotias nainen ja olen sairastanut elämästäni viimeiset 15 vuotta yhtäjaksoisesti. Diagnooseina vakava masennus, ahdistuneisuushäiriö, dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö, dysmorfinen ruuminkuvan häiriö ja paniikkihäiriö. Voitettuina paha anoreksia ja pakko-oireinen häiriö. Takana monta itsemurhayritystä, vuosia osastohoitoa ja erilaisia terapiota. Tällä hetkellä kokeilussa viimeinen lääkitys, jota en ole vielä testannut. Olen myös kokeillut lääkkeettömyyttä, erilaisia vaihtoehtohoitoja, sähköhoitoa ja mitä erilaisimpia asioita arjessa, jotka voisivat auttaa. Koulutusta ei ole, koska en ole ollut opiskelukunnossa kovin pitkiä aikoja. Koulu muuten on ollut aina helppoa, arvosanat kiitettäviä ja äo:ta Mensan tasoisesti. Sitä ei vaan ole koskaan pystynyt hyödyntämään paljoakaan. Ulkonäköä myöskin siihen asti, että mallin töitä on useamman kerran tarjottu, vaikkakin omin silmin näen itseni epämuodostuneena. Ihmissuhteet eivät innosta kun yhteyttä muihin ei synny tarpeeksi. Lapsuuden traumat myöskin vaikuttanee asiaan. Talous on Kelan eläkkeen ja tukien varassa. Tällä(kin) hetkellä olen siis hoidossa ja todella tehnyt töitä parantumisen eteen koko sairastamiseni ajan, mutta terveyttä ei näy. Mietteitä?

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Melkoinen lista. Alkaisin varmaan polttaa kannabista. Ei se ainakaan tilannetta pahenna, mutta ehkä rentouttaisi oloa? En tiedä, kun en ole vielä kokeillut (aion kokeilla, siitä tämä idea oli sullekin antaa).

Vierailija

Aika rankan kuuloinen tausta. Ei tuosta varmaan uraohjukseksi ponkaista, mutta hengissä voi yrittää pysytellä ja omin pienin keinoin tuoda yhteiskunnalle panosta takaisin.

Vierailija

Mitäpä tuohon osaisin sanoa, aikamoisen taakan olet saanut elämässäsi kannettavaksi.

Mikä on vointisi tällä hetkellä? Löydätkö elämääsi iloa joistain asioista? Kiinnostasiko sinua opiskelu, toisiko elämääsi jotain myönteistä? Ymmärtääkseni opiskelusuunnitelmia räätälöidään myös henkilökohtaisesti.

Mikä on sosiaalisen elämäsi tilanne? Onko sinulla läheisiä ihmisiä?

Vierailija

Heh, niin no kieltämättä tilanne on se, että kaikkea voisi kokeilla kun menetettävää ei ole. Kannabista olen kylläkin paristi sattunut polttamaan ja en huomannut sen vaikuttavan minuun mitenkään. Muita huumeita en ole ajatellut testailla. Oman sairastamisen myötä olen myös nähnyt sivusta esim. osastolla kuinka päihteet eivät yleensä pidemmän päälle helpota asiaa. Tosin ei tämä mun nykyinenkään elämä ole elämisen arvoista. Mutta kiitos sinulle viestistä :)

Vierailija

Tuo 21:54 lähettetty kommentti siis viestin 1 lähettäjälle :)

Viestin 2 kirjoittaja: Samaa olen itsekin tuuminut. Oma paikkaa ja merkitystä etsiskelemässä. Sisältöä, joka toisi tähän jonkun mielen :)

Viestin 3 kirjoittaja: Tällä hetkellä tilanne on aikamoisen paha. Elämä ollut herkässä viime aikoina... Tällä hetkellä kliseisesti "mikään ei tunnu miltään", mutta teoriassa haluaisin jatkaa joskus opiskeluja jos siihen kykenisin. Opiskelun ja vähän kaiken suhteen tulee ehkä välillä vaadittua itseltään "terveen tasoista" jaksamista ja sen suhteen tulisi varmasti hellittää. Etäisempiä kavereita on jokunen ja sinänsä kaverustuminen ei ole ollut hankalaa, mutta en jostain syystä pääse kovin lähelle kenenkään kanssa ja jotenkin kukaan ei tunnu "omanlaiselta". Ehkä mun tausta vaikuttaa siihen. Vanhemmat myös on, mutta suhde heihin onkin sitten monimutkaisempi juttu... Olen miettinyt myös isompaa irtiottoa, vaikka ulkomaille lähtöä, mutta rahatilanne ei sitä pahemmin salli ja toisaalta en tiedä mitä siitä tässä kunnossa muutenkaan tulisi. Taikka sitten jotain ihan muuta pois näistä ympyröistä. Kiitos sinulle paneutumisestasi :)

-ap-

Vierailija

Mua jotenkin huvittaa. Miksei sulla ole itsetuntoa? Jos sulle on suotu älyä ja vielä kaiken lisäksi pyydetty malliksi. Mua on aina vaan sanottu rumaksi ja mieheksi. Ja oonko mä tappanut itseäni vielä, vaikka kuulen näitä kommentteja jatkuvalla syötöllä. En, olenko mä alkanut syömään lääkkeitä, en. Kasvata munasolut akka! Ja lopeta länkytys tai sitten tee se itsemurha varmemmalla tavalla, esim hirttäydy. 

Se mitä ei näe

Uskoisin. Taistelisin. Katsoisin eteenpäin. Näkisin alkuun ja antaisin murtaa itseni. Sanon murtaa koska kun murrun, aika sen jälkeen on niin selkeää.

Aloittaisin lukemaan ensimmäistä lukua, taas. Kääntäisin sivun päivässä mutta päättäisin kuinka tarina päättyy. Eikä se päättyisi tänään, ei huomenna.

Kirjassa on vielä tyhjiä sivuja, älä revi niitä. Sanoista näet  itsesi kun niitä joskus luet, mutta käsialastasi todella tunnistat. Se on arvokasta. 

Anteeksi, tämä vain tuli jostain. Ja kiitos, että sait sen esiin.

Vierailija

Noin lähtökohtaisesti ulkomaan irtiottoa miettiessä olisi aina hyvä miettiä psyyken ja fyysisen kunnon kohdillaan oloa. On haastavaa mennä toiseen kulttuuriin ja mahdollisesti vielä yksin. Siinä joutuu kohtaamaan ne omat ongelmat vielä rankemalla kädellä, jos ei jo alkujaan huolehtinut asioita kuntoon, vaan päätti lähteä karkumatkalle.

Mikäli asiat ovat suhteellisen kunnossa, niin sitten saa kyllä todella paljon irti ja on voimavaroja kohdata uudet haasteet.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kasvata munasolut akka! Ja lopeta länkytys tai sitten tee se itsemurha varmemmalla tavalla, esim hirttäydy. 

Mistä näitä ruisleivän elättejä sikiää? Peruskoulussa opetetaan ihan tasapuolisesti kaikille munasolujen kehittyminen jo sikiövaiheessa.

Vierailija

Viestin 6 kirjoittaja: Kerroin tuollaisia taustoja siksi, että saisi paremmin kokonaiskäsitystä asiasta. Osan ehkä olisi voinut jättää pois. Olet ihan oikeassa, että itsetuntoa minulla ei liiemmin ole. Kuitenkin sairaus on sairaus, oli se sitten syöpä tai mielenterveydenhäiriö. Sitä ei munasolut paranna. Olet varmasti osaltasi vahva ihminen kun olet selvinnyt ilman lääkkeitä ja hengissä. Minuakin on kiusattu vuosia koulussa, vaikkakaan en miellä sitä ongelmieni syyksi. Ymmärrän myös huvituksen, itsestänikin elämäni on usein tragikoominen. Ethän silti pura muihin sitä pahaa oloa, jolta ilman vahvinkaan ei tästä elosta selviä, sillä se ei vahvista. Itse olen elossa tällä hetkellä juurikin muiden takia, sillä minulle on sanottu, että täältä lähtee muitakin henkiä sen seurauksena jos itse lähden. Hirttäytyminen on kyllä tuttu teema kuluneeltakin vuodelta. Hyvyyttä sinulle :) -ap-

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Aika rankan kuuloinen tausta. Ei tuosta varmaan uraohjukseksi ponkaista, mutta hengissä voi yrittää pysytellä ja omin pienin keinoin tuoda yhteiskunnalle panosta takaisin.

Ja elämässäkö on tärkeintä olla tuottava yhteiskunnan jäsen? No näinhän täällä tunnevammaisessa Suomessa ajatellaan ja itsemurhaluvut on sen mukaisia.

Vierailija

Varaisin ajan sairaalapastorille. Kävisin kirkossa. Etsisin Jeesuksen elämääni. Mä löysin vastaukset siten ja paranin (vakavat mielenterveys- ja päihdeongelmat, traumatausta). Siunausta <3

Vierailija

3 tässä.

Tuo itseltään liikaa vaatiminen on tyypillistä älykkäille ihmisille:)   Kuinka voisit oppia olemaan armeliaampi itseäsi kohtaan? Kognitiivinen terapia, onko kokeiltu?

Ei varmaan olisi paras mahdollinen ajatus tuo ulkomaille suuntaaminen, jos sairautesi kerran oireilevat toistuvasti. Tuo hoito kun taitaa olla hyvinkin erilaista ja eritasoista eri maissa...

Olen itse jo vanhempi ihminen, eläkeellä mt-syistä. Tunnistan oikein hyvin tuon, että ei pääse lähelle oikein kenenkään, perhettäni lukuunottamatta, kanssa. Se johtuu nimenomaan minusta, ei muista. Olen koko ikäni kokenut ulkopuolisuuden tunnetta , vaikka minut voisi määritellä sosiaaliseksi ihmiseksi.. Työnkuvani vaati hyviä vuorovaikutustaitoja ja  pärjäsin hyvin. Todennäköisesti siksi, että tavallaan puin ylleni työroolin.

Määrittelisitkö itsesi luovaksi ihmiseksi? Mitkä asiat koet vahvuudeksesi?

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat