Pyhäinpäivänä mietin:

Pyhäinpäivänä oli ihan hyvä muistella edesmenneitä.

Arjessa ei kuitenkaan kannata jäädä surkuttelemaan itseään ja miettimään mitä kaikkea ei elämässä saa. Vaan keskittyy niihin hyviin mitä elämässä on.

Ilman historiaa ei ymmärrä nykyisyytta, joten oman taustansakin pohdinta silloin tällöin on enemmän kuin paikallaan.

Mulla samat mietteet. Mulla ei ole yhtään isovanhempaa, ei isää, ei äitiä. Nuorin lapseni ei ehtinyt nähdä edes äitiäni, kukaan lapsistani ei saanut hänestä minkäänlaista muistikuvaa. Muutakaan sukua ei ole. Olen juureton, eikä mulla ole tarjota mitään taustaa lapsilleni,

Mun isän äiti kuoli kun isäni oli 14, mun äiti kuoli kun mä olin 14, ja mua pelottaa kuolenko mä kun joku mun lapsista on 14......

Kauheaa lapsena, etenkin vielä tyttölapsena menettää äiti, joka olisi halunnut kokea eniten maailmassa lapsenlapsensa, ja mulla on niin sairas ihminen anoppina, jota ei kiinnosta lapsemme ja joka on ollut mulle pahin ihminen kuin kukaan!

Kyllä tuntuu pahalta, miksi tuo piru elää ja äitini ei.