koira lopetettavaksi?

Minimii

Olen alkanut miettiä koiramme lopettamista ja kaipaisin ulkopuolista näkemystä aiheeseen. Koiria meillä on 2 joista nuorempi täysin terve. Vanhempi on 8 v ja sairastele koko ajan enemmän. 2-vuotiaana alkoivat allergiat ja atopia, joiden seurauksena on sairastanut vuosien aikana lukuisia iho- ja korvatulehduksia. Ruokia on kokeiltu kymmeniä raakaruokinnasta eläinlääkäreiden kalliiseen ruokaan. Oireet ovat kohtalaisessa hallinnassa. Vuosi sitten kastraation yhteydessä huomattiin lievä munuaisten vajaatoiminta, joka rajoitti ruokavaliota entisestään. 1,5 v sitten joutui bitbullin purema kai. Arjessa ei enää näy mutta sen verran arkuutta jätti että kaikki harrastustoiminta ja koiratreffit on ohi. Välillä kävelee lonkat erikoisesti ikäänkuin jäykkinä. Rappukäytävässä joskus kaatuu liukkaalla alustalla, entinen agility-hirmu :/ Puoli vuotta on verta ollut kakassa, hemoglobiini on pysynyt hyvänä eli vähäistä on vuoto. Paino ei ole laskenut ja ruoka maistuu. Välillä veriulosteeseen liittyen on tullut kivuliaaksi, pahenemisvaihe on rauhoittunut antibiooteilla, mutta vuoto alkaa uudelleen. Pääosin koira on melko virkeä, lähtee lenkille jne. Viikossa on viime aikoina ollut 1-2 päivää joina voi huonosti. Huonoina päivinä lenkillä ei merkkaile ja kotona nukkuu sängyn alla piilossa. Sitten taas reipasta vähän mutta selvästi väsyneempi ja eristäytyy vuoden takaiseen nähden.
Vatsaa voisi jatkotutkia tähystyksellä. Rehellisyyden nimissä en tiedä jaksaisinko edes tyhjennyshoitoa ennen tähystystä viedä läpi saati siitä seuraavia hoitoja. Asutaan hissittömässä talossa, käyn töissä, lapsi pian 3 v ja olen raskaana. En voisi omistautua sairaan koiran hoitoon vaikka haluaisinkin, rahkeet ei riitä.
Nyt koiralla on myös iholla muutama märkänäppy, vatsalla outoa tummaa ihottumaa ja korvassa varmaan hiiva kun kutiaa ja puhdistamaan tulee vaaleaa röhnää.
Päätin alkusyksystä että seuraavassa lääkärilierteessä vien lopetettavaksi. Nyt en ole varma. Tervettä koiraa jaksaisin hoitaa tässä elämäntilanteessa, sairaan hoito vie voimia ja aikaa. En enää osaa erottaa mikä on koiran parhaaksi. Uusi koti ei varmasti, koska sairaana luottaa vain minuun, muiden lähestyessä näykkii ilmaa. Terveenä ei tekisi kenellekään mitään.
Onko väärin lopettaa koira joka 80% ajasta voi ulkoisesti hyvin?

Kommentit (6)

Vierailija

Ihan sinun päätös. Voit halutessasi lopettaa täysinkin terveet koirat.

Meillä oli vähän vastaava tilanne, kun kahden vanhevan koiran sairaudet ja perheenjäsenten pidentyvät kotoapoissaoloajat aiheuttivat hankaluutta koirien hoitoon. Lopulta päädyttiin siihen että koirista sairaampi on armeliaampi lopettaa ja toisellekkin on parempi lähteä samalla kerralla.

Vierailija

Vaikka lemmikistä luopuminen on raskasta ja surullista, saattaa lopettaminen olla armollinen ratkaisu tilanteessanne :( Ei koirakaan nauti lääkärikierteistä saati itse sairastelusta. Vielä jos omat voimasi ovat äärirajoilla, koiran hoito vie liikaa aikaa muulta. Stressi heijastuu myös herkkään koiraan. Realistisesti koirasi ei luonnollisestikaan eläisi enää kauaa, kun on niin sairas. Ent kertonut minkä rotuinen kaveri on niin en tiedä onko yleensä pitkäikästä sorttia.

Vierailija

Oman jaksamisesi kannalta ei ole väärin viedä lopetettavaksi.

Vaikka se koira vaan välillä rojahtaa rappukäytävässä lattialle ei välttämättä tarkoita sitä, ettei sillä olisi kipuja ja särkyjä muulloinkin. Oma koirani ei koskaan ole kipeän oloinen vaikka  juuri muutama viikko sitten sen vatsa aukaistiin ja vatsasta poistettiin sen syömiä kiviä. Käyttäytyi ihan normaalisti leikkauksen jälkeen vaikka varmasti leikkaushaava oli kipeä.

Vaikka lopettamispäätös on vaikea ja varsinkin sen jälkeen on ihan kauhea suru, niin ainakaan kaveria ei enää satu. 

Vierailija

Kauhea tilanne. Onko sun mahdollista saada apua koiran hoitoon? Niin että kun sinun pitää hoitaa koiraa, joku vahtisi lapsia jollei koira muihin luota kuin sinuun. Tässä luottamusasiassa on sekin huonoa että jos sinulle käy jotain.

Mitä mieltä ell on? Konsultoisin itse pariakin eläinlääkäriä ennen päätöksen tekoa, ja jos sieltä suunnalta tulee viestiä että koira on parempi lopettaa niin lopettaisin. Omistaja kun ei aina osaa tuossa tilanteessa olla objektiivinen koiran ololle. Kauhea tilanne ja kovasti tsemppiä täältä päätöksen tekoon!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat