Lue keskustelun säännöt.
5-vuotias temppuilee mustasukkaisuuttaan. Mikä avuksi?
25.10.2015 |
Minulla oli maailman kiltein ja reippain ja ystävällisin tyttö viime vuoteen asti. Hänellä on melkein 4 vuotta vanhempi isoveli, ja noin vuosi sitten syntynyt pikkuveli. Minusta tuntuu kuin koko tyttö olisi muuttunut pikkuveljen syntymän jälkeen. Olen joutunut sanomaan välillä, että odota, luetaan se satu sitten, kun olen syöttänyt tuon pienimmän tai että mennään vaan puistoon kunhanveli käy päiväunille, jos ei sada jne. Tytär vetäytyy usein leikkimään yksin , koska ei siedä pienempää sisarusta. Hän jättää huomiotta, jopa huutaa pikkuveljelle. On mustasukkainen. Jos leikin puistossa 10 min. pienimmän kanssa ja keskitän huomioni keskimmäiseen 30
min. ajaksi, saan silti kuulla, miten tyhmä äiti on ja veli vasta tyhmä onkin. Tytär meni osa-aikahoitoon, että saisi omia kavereita, mutta silti vetää karmeat raivatut, jos en ehdi "teekutsuille" hoidon jälkeen, kun pitää nukuttaa pienimmäinen unille. Vaikka näitä raivareita on ymmärretty ja välillä vedetty rajoja, minusta tuntuu, että hän on aina vähän onneton. Ei naura enää kuten ennen. Isoveljestä pitää. Vanhimman kanssa ei koskaan ole ollut tällaista.
Kommentit (21)
Oletteko te vanhemmat viettäneet ihan kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä vedetty rajoja... Siinähän sitä jo onkin.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te vanhemmat viettäneet ihan kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa?
Usein vietetään. Luen kirjaa tai käydään ostoksilla. Muskarissa ei ole pikkuveli mukana yleensä. En voi kuitenkaan koko ajan olla kahden kesken keskimmäisen kanssa, kun on kaksi muutakin lasta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Välillä vedetty rajoja... Siinähän sitä jo onkin.
Sinä sitten varmaan huutaisit äänesi
käheäksi, jos toinen mustasukkaisuuttaan jättää ruokansa syömättä tai sanoo, että pikkuveli ei saa tulla samaan huoneeseen. Kyllä näin on, että joka asiasta ei voi tehdä kasvatuskeskustelua. Arjen sujumisen vuoksi on välillä joustettava ja ymmärrettävä myös tunteita. Tätä ei natsimutsit ymmärrä. Ihmisiä ne ovat pienetkin naiset mustasukkaisuuden tunteineen!!!!
terv. Äiti vm. 77, kotiäitinä vuosia ollut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te vanhemmat viettäneet ihan kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa?
Usein vietetään. Luen kirjaa tai käydään ostoksilla. Muskarissa ei ole pikkuveli mukana yleensä. En voi kuitenkaan koko ajan olla kahden kesken keskimmäisen kanssa, kun on kaksi muutakin lasta.
-ap
Onko nuo tekemiset sellaisia, että lapsi on itse halunnut tai ehdottanut? Minä en nimittäin näe tuota ostoksilla käymistä sinällään sellaisena tekemisenä, mitä 5v. ehkä haluaisi tehdä. Ei meillä ainakaan 5v. tykkää kierrellä yhtään kaupungilla (mutta totta kai lapsiakin on erilaisia).
Meillä siis noilla kahdella lapsella on neljä vuotta ikäeroa ja totta kai esikoinen oli mustis. Juuri kuopuksen syntymän kieppeille ajoittui myös päiväkotiin (puolikkaana) meno.Tosin syynä oli tukitoimet kielellisessä kehityksessä mutta se ei kyllä helpottanut mustasukkaisuutta vaan päinvastoin. Lapsi koki, että hänet halutaan pois jaloista. Ehkä teilläkin lapsi ajattelee samalla tavalla vaikka perimmäisenä ajatuksena teillä onkin ollut kavereiden hankkiminen.
Mitenkäs isä? Viettääkö hän minkä verran aikaa tytön kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te vanhemmat viettäneet ihan kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa?
Usein vietetään. Luen kirjaa tai käydään ostoksilla. Muskarissa ei ole pikkuveli mukana yleensä. En voi kuitenkaan koko ajan olla kahden kesken keskimmäisen kanssa, kun on kaksi muutakin lasta.
-ap
Onko nuo tekemiset sellaisia, että lapsi on itse halunnut tai ehdottanut? Minä en nimittäin näe tuota ostoksilla käymistä sinällään sellaisena tekemisenä, mitä 5v. ehkä haluaisi tehdä. Ei meillä ainakaan 5v. tykkää kierrellä yhtään kaupungilla (mutta totta kai lapsiakin on erilaisia).
Meillä siis noilla kahdella lapsella on neljä vuotta ikäeroa ja totta kai esikoinen oli mustis. Juuri kuopuksen syntymän kieppeille ajoittui myös päiväkotiin (puolikkaana) meno.Tosin syynä oli tukitoimet kielellisessä kehityksessä mutta se ei kyllä helpottanut mustasukkaisuutta vaan päinvastoin. Lapsi koki, että hänet halutaan pois jaloista. Ehkä teilläkin lapsi ajattelee samalla tavalla vaikka perimmäisenä ajatuksena teillä onkin ollut kavereiden hankkiminen.
Mitenkäs isä? Viettääkö hän minkä verran aikaa tytön kanssa?
Minähän olin töissä ennen kuopuksen syntymää! Tyttö on nyt kotona enemmän kuin vuosiin. Tykkää olla hoidossa, kun on kavereita. Meillä tytär itse on kiinnostunut lähtemään ostoksille, koska rakastaa vaatteita ja koruja. Juhlakenkiäkin löytyy 3 paria, eli enemmän kuin äidillä. Kukkaostokset on kaikkein parhaita. Käydäänkin kerran kuussa vähintään kukkaostoksilla. Tyttö istuttaa itse ja hoitaa mielellään kukkia. Isä ei paljon vietä kahdenkeskistä aikaa kenenkään kanssa. Jos menee jonnekin, vaikka Hoplopiin, koko remmi on mukana. Se on ihan ok. Itse kasvoin ilman isää, joten hienoa, kun omilla lapsilla on isä, joka välittää ja kasvattaa.
-ap
En nyt ota koko ongelmaan kantaa, mutta yritä välttää sitä, että perustelet tekemisiä pienemmän sisaruksen tarpeilla. Eli älä sano "nyt täytyy mennä kotiin, koska pienemmällä on nälkä/väsy/mikä vaan" vaan sano, että nyt lähdetään kotiin. Ei sitä tarvitse edes perustella, mutta jos on pakko, niin sano mielummin, koska itse tahdot/sinulla on nälkä/ tai vaikka että ehditte sitten paremmin kotona vielä tekemään jotain kivaa tms. Mustasukkainen lapsi varmasti kiinnittää huomiota siihen, että kaikki kiva lopetetaan aina pienemmän tarpeiden takia. Ja joskus näin voi tietenkin sanoakin, mutta sitä tekee äitinä huomaamatta tehtyä kyllä vähän liian usein. Vanhemman täytyy asettaa ne rajat - ei saa vedota pikkusisarukseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti on totta, että miehesi on parempi isä, kuin omasi oli, mutta eihän se poista sitä seikkaa, että keskimmäisesi saattaisi kaivata kahdenkeskistä aikaa isän kanssa? Ja myös hyötyisi siitä? Miksi isä ei voisi välillä mennä vain yhden kanssa uimahalliin ja sinulle jää ne kaksi muuta?
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on totta, että miehesi on parempi isä, kuin omasi oli, mutta eihän se poista sitä seikkaa, että keskimmäisesi saattaisi kaivata kahdenkeskistä aikaa isän kanssa? Ja myös hyötyisi siitä? Miksi isä ei voisi välillä mennä vain yhden kanssa uimahalliin ja sinulle jää ne kaksi muuta?
Mieheni valitsee ihan itse, miten hän luo suhteen lapsiinsa ja mitä tekee heidän kanssaan. Minä en ole mieheni äiti ja vältän määräämästä, mitä hänen pitää tai ei pidä tehdä. Jos hän haluaa käydä Hoplopissa 3 lapsen kanssa ja minä saan sillä aikaa kerrankin rauhassa siivota ja laittaa hyvää ruokaa, niin mahtavaa. Kun perheessä on kolme muksua ja kahta vanhempaa pitää kyyditä harrastuksiin, ei sitä luppoaikaa tahdo olla. Minusta se on hyvä, että mies on kotona kahden lapsen kanssa, että minä pääsen joskus 5 v. tytön kanssa kahden kesken muskariin mukaan tai ostoksille tai vanhimman pojan matseja katsomaan. Häntä viedään harrastuksiin 3 iltana viikossa. Hänen kanssaan olen käynyt laskettelemassa ja hiihtämässä talvisin kahdestaan noin kerran viikossa. Mieheni kanssa käyvät joskus kahdestaan elokuvissa katsomassa pojille suunnattuja leffoja. Jos meillä olisi siivooja ja kokki sekä autonkuljettaja, kahden kesken-aikaa jäisi huomattavasti enemmän.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaatko ettet suostu ottamaan minkäänlaista kritiikkiä omaa vanhemmuuttasi kohtaan ? Joko ohitat kaikki kommentit tai nouset jyrkälle puollustus kannalle. Jos kuitenkik lukisit kommentit uudestaan ja miettisit mikä on parasta lapsillesi, ei itsellesi.
Tosiaan tekstistäsi painottui se että kiellät tytöltä asioita vain pikkuveljen varjolla, se vain lisää kaunaa. Sinulle hän ei jaksa vihoitella vaikka vetoaisit omiin syihisi, mutta jos kokee että syy on aina pikkuveljen niin vaivaa se sisarus suhdetta aina.
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ettet suostu ottamaan minkäänlaista kritiikkiä omaa vanhemmuuttasi kohtaan ? Joko ohitat kaikki kommentit tai nouset jyrkälle puollustus kannalle. Jos kuitenkik lukisit kommentit uudestaan ja miettisit mikä on parasta lapsillesi, ei itsellesi.
Tosiaan tekstistäsi painottui se että kiellät tytöltä asioita vain pikkuveljen varjolla, se vain lisää kaunaa. Sinulle hän ei jaksa vihoitella vaikka vetoaisit omiin syihisi, mutta jos kokee että syy on aina pikkuveljen niin vaivaa se sisarus suhdetta aina.
Voi olla. Ehkä minä olen se, joka ei halua muuttaa asioita, kun ne ovat nyt minun kannaltani ok. Miestäni en kylläkään ala määräillä, koska en voi sietää nalkuttamista. Meillä on lähipiirissä pariskunta, jossa mies myötäilee ja vaimo määrää ihan joka asian. Kuin olisi äiti ja yksi lapsi lisää kasvatettavana. Vaimo määrää jopa, mitä miehen pitää tehdä lasten kanssa, mitä kaupasta ostetaan, mitä jääkaapista saa antaa lapsille yms.
Tyttärelläni ei ole mitenkään lämmin suhde pikkuveljeensä, vaikka isoveljensä on aina näyttänyt mallia, miten pienemmän kanssa ollaan. Toisaalta isoveli on ollut parempi aina odottamaan vuoroaan, eikä ole herkkä loukkaantumaan. Voinhan minä yrittää sanoa tytölle, että luetaan vain satu, kunhan äiti on juonut kahvinsa loppuun, vaikka oikeasti olisin syöttämässä 1-vuotiasta kuopusta, jonka ruokailu on sotkuista ja vaatii aikaa. Jos se sitten helpottaisi tuota mustasukkaisuutta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on sellainen ilmapiiri, että mustasukkaisuus loppuu, kun äiti tai isä tekee jotain toisella tavalla. Hmm... Paras neuvo, jonka minä olen koskaan saanut, tuli kasvatusalan ammattilaiselta. En muista, oliko hän kasvatustieteilijä vai psykologi, mutta hän sattui paikalle, kun oli tilanne päällä. Jouduin lähtemään perhekerhosta aiemmin, koska 1,5-vuotiaalla tuli päiväuniväsymys. Hänen 3,5-vuotias siskonsa veti kauheat velttoilumakaamishuutoraivarit naulakoiden luona, koska ei olisi halunnut lähteä. Minä hyssyttelin ja silittelin selkää ja lupasin, että ensi kerralla ollaan pitkään, kun pienempi sisarus ei ole edes mukana. Komensin olemaan hiljaa ja yritin selittää asioita parhain päin, että pikkusisarukset pitää päästä nyt nukkumaan, mutta voidaan tehdä leivontajuttuja kotona kaksin.
Tämä kasvatusasiantuntija tuli viereen laittamaan kenkiä jalkaansa ja kysyi yhden kysymyksen: " Miksei hän saa huutaa? Ei se ketään häiritse." Se oli minulle äitinä ahaa-elämys. Tuskaansahan se pieni ihminen huutaa. Kun on pikkusisarus, joutuu sopeutumaan siihen, ettei aina mennä sen yhden lapsen mukaan. Jokainen lapsi on yhtä tärkeä. Ei siitä mustasukkaisuudesta rikki mene, mutta ei se myöskään ole vanhemman "vika". Antaa lapsen ilmaista ne tunteensa.
Kahdeksikko ja 13 puhuivat viisaita sanoja. Mustasukkaisuus on luonnollista, ja viisivuotias on muutenkin vaikeassa iässä, puhutaan jopa uudesta uhmaiästä. Älä siis hermostu ja luovu toivosta, kyllä se isosiskouskin sieltä voi vielä puhjeta esiin ajan kanssa...
Minusta voisit lisätä kahdenkeskistä aikaa keskimmäisen kanssa. Ei myöskään - kuten 8 aivan oikein sanoi - kannata kovin usein vedota siihen kuopukseen, kun lapsen kehottaa odottamaan hetkisen. Sanot vaan, että odota, vartin päästä luetaan sitä kirjaa.
Älykkäälle lapselle voi myös yrittää a) muistuttaa, että HÄN on myös ollut kuopus ja pikkuinen, ja vaatinut paljon aikaa ja hoivaa. Katselkaa vanhoja valokuvia ja kerro, miten esikoinen oli aikoinaan samassa tilanteessa kuin hän nyt eli joutui luopumaan osasta huomiosta vauvan takia. Kerro, miten häntä imetettiin ja hoivattiin. B) voisit myös sanoittaa hänen tunteitaan. Että ymmärrät ja näet, että häntä harmittaa, kun joutuu jakamaan äidin ajan pienemmän kanssa, mutta että hän on ollut samassa asemassa ja vauvat vaan nyt ovat aika paljon äidin aikaa vieviä. Että se ei tarkoita, ettet rakastaisi häntä ihan yhtä paljon kuin kahta muutakin.
Kuten 13 sanoi, kiukkua saa ilmaista sanallisesti. Mutta tiukka ei-linja vedetään tietenkin haukkumiseen, tavaroiden rikkomiseen, väkivaltaan ja haitantekoon.
Ps. Se päiväkotipäivän jälkeinen teehetki on keskimmäiselle tärkeä, koska hän kokee, että olet tehnyt jotain kivaa kuopuksen kanssa hänen poissaollessaan ja hän haluaa tavallaan "vallata sinut takaisin" kotiin tultuaan. Koeta järjestää sille hetkelle aikaa, ja yritä jaksottaa kuopuksen hoito niin, että ehdit sen vartin jakamaan huomiota keskimmäiselle! Kun sen teet, loppuilta sujuu todennäköisesti jo paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka tässä on puhunut mistään nalkuttamisesta miehelle? Sinulla on ap kovin kummallinen kuva vanhemmuudesta. Vaikka isäsi ei ole ollut mukana sinun lapsuudessa, niin miehesi nyt on. Tietenkin hän saa viedä kolme lasta hoploppiin, mutta jos yksi lapsi oireilee, niin silloin molemmat vanhemmat lyövät päänsä yhteen ja miettivät a) mistä se mahdollisesti voisi johtua ja b) mitä voitte vanhempina asialle tehdä. Kukaan ei nalkuta tai käskytä, eikä myöskään ole kyse, mitä te vanhemmat haluatte (omaa aikaa tai viedä kaikki lapset johonkin riehumaan). Omiakin toiveita tietenkin on, mutta ne nyt ei siinä tilanteessa välttämättä ratkaise ongelmaa! Ja ihan vain sivuhuomautuksena, minullakin on kolme lasta, eikä kokkia tai siivoojaa. Kydyt apua ongelmaan, mutta kauhean kärkkäästi puolustat omia näkemyksiä. Mitä sitten haluaisit kuulla?
Ei tuo ole paha, tääl näkyy palstalla olevan TAAS joku kolmen äiti, joka on nyt niiiin pahoittanut mielensä, kun hänen neuvonsa ei kelpaa. Koska muut ei osaa neuvoa. Jos et nyt usko, että ukon pitää kuskata yksitellen lapset uimaan, nii oot ihan paska ihminen ja miks kysyt neuvoa, kun et usko. Vitsivitsi. Oikeesti lapset on mustiksia. Meillä oli tappelu käynnissä aina kun äiti ei mähnyt. Meitä oli 3 siskosta 4 vuoden sisällä syntyneitä. Jos äiti osti yhdelle jotain, kaksi muuta möksähti. Nuorin veti turpiin, jos tuli leluista riitaa. Nyt aikuisena ollaan läheisiä kuiteski, ei kantsi ylireagoida siis.
16 korjaa, siis kun äiti ei nähnyt... Arska paistaa silmiin, joka viestiin tulee nyt virhelyöntejä.
Lapsi reagoi herkästi äidinkin syyllistydentuntoihin. Jos sinä uskot että pikkusisarus on pilannut sen keskimmäisen elämän niin lapsikin uskoo sen.
Sen sijaan että koitat loputtomasti hyvitellä ja pyydellö anteeksi pikkuveljen olemassaoloa niin kouttakaa olla enempi perheenä, tehkää asioita yhdessä. Leikkikää vaikka piilosta yhdessä, sitä yksvuotiaskin osaa leikkiä. Tai lorutelkaa niin että sanot samat lorut ja hyppyyttelyt vuorotellrn kummallekin. Tai ota se yksivuotias kans leikkiin mukaan kun siskontarjoaa teetä. Anna siskon hoivata pienempää, kutitella ja päristellä massua jne.
Meillä lapset rakastaa 'tanssiaisia' jotka järkätään illalla jos ja kun lattia saadaan reippaasti siivottua leluista. Sit saa halutesssaan pukea tanssiaismekon(äitikin) ja tanssitaan yhdessä lastenmusiikin tahtiin, myös isä! Tämäkin on mukavaa perheen yhteistä tekemistä mihin eri-ikäiset voi yhtälailla osallistua.
Ota se viisvuotias mukaan laittamaan ruokaa, tiskaamaan, pesemään pyykkiä jne.
Anna yksvuotiaan syödä itse sormin, älä yritä väkisin syöttää jossei kerta halua tulla syötetyksi. Sulla jää sitten aikaa esim siivota keittiö sillä aikaa kun pieni syö.
Jäi surettamaan vanhimman lapsen puolesta. Ap:n huomio on vauvasta, tyttö draamailee ja kiukuttelee saaden extra määrän huomiota niin mikä onkaan pojan kohtalo? Odottaa vuoroaan niin kuin ap itse totesikin.
Vierailija kirjoitti:
Jäi surettamaan vanhimman lapsen puolesta. Ap:n huomio on vauvasta, tyttö draamailee ja kiukuttelee saaden extra määrän huomiota niin mikä onkaan pojan kohtalo? Odottaa vuoroaan niin kuin ap itse totesikin.
Kai joka perheessä pitäisi olla vanhemmat poissa töistä, että kullannuput saa riittävästi kahdenkeskistä huomiota. Jos tuon noin 9-vuotiaan äiti on kotona, niin ehkä hän automaattisesti saa paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin keskimäärin. Meillä ainakin vanhemmat käy töissä, iskä matkustelee työn vuoksi ja äiti hakee pienemmät tarhasta klo 16.30. Joka arkipäivä. Vanhin on 9 ja itse kulkee harrastuksiin, koska minä en ehdi kuljettamaan. Oikein liukkaalla ja pimeällä teen poikkeuksen. Näin mentiin jo viime vuosi. Meillä myös lähtee kaikki aina uimaan kerralla. En usko, että lapseni silti saavat traumoja. Soittoharrastuksessa ja läksyissä autan kahden kesken vanhinta, muuten ollaan toimittu perheenä.
Ihan normaaliahan tuollainen on. Eikö sinun tehtäväsi äitinä nimenomaan ole etsiä tällaisiin tavanomaisiin pulmiin ratkaisu? Osoita tyttärellesi, ettei pikkusisarus vaikuta sinun rakkauteesi tyttöä kohtaan ollenkaan, ja hän on edelleen sinulle rakas ja tärkeä.