Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vinkkejä "roikkuvan" 2 vuotiaan kasvattamiseen?

Vierailija

Kaipaisin kokeneemmilta vanhemmilta vinkkejä 2 vuotiaan kanssa jaksamiseen. Olen neljääkymppiä lähestyvä lähivanhempi-äiti ja lapsi on ainokaiseni. Asumme syrjäseudulla köyhässä maalaiskunnassa jossa ei ole mitään lapsille, matkaa lähimpään kaupunkiin 35 km.

Etä-isä on mukana kuvioissa mutta hänellä on lähinnä satunnaisen leikittäjän rooli eikä tilanne siihen suuntaan ole muuttumassa. Isovanhemmat ovat modernia mallia eli hoitoapua ei ole. Omalle elämäntyylilleni tämä malli sopii oikein hyvin, mutta nyt alkaisi olla kiire miettiä kasvatuksellisia ja virikkeellisiä asioita lapsen kehityksen näkökulmasta ja tässä kaipaisin kokeneempien vinkkejä.

Lapsi on taidoiltaan hieman ikäistään kypsemmän tasolla ja on kiinnostunut vain aikuisten seurasta ja valikoiden siitäkin. Tietyntyyppisten aikuistenkin lähestymiseen reagoi "nirppanokkamaisesti" ja tekee selväksi että vieras voi poistua. Kotioloissa lapsi roikkuu minussa, ei leiki yksin leluilla, ei kiinnosta kirjat, padilta katselee ohjelmaa mutta siinäkin kelpaa vain yksi ja sama.
 

Päiväohjelmaamme kuuluu kotityöt, pihahommat, eläinten hoitamista, ulkoilua ja autolla pitkän matkan päähän kauppoihin, kirppareille ym. menoa. Harrastamme kotioloissa paljon musiikkia, jumppaa, tanssia ja vastaavaa. Lapsi nukkuu parin tunnin päiväunet ja yöllä 10 tuntia säännöllisesti.

Lapsi roikkuu minussa kuin takiainen, saattaa jankuttaa "äiti, äiti, äiti.. " ja vaikka tekisin hommaan lopun niin että itkua väännetään niin sama jatkuu. Lapsi ei keskity mihinkään omiin juttuihin, tulee perässä vessaankin tai jankuttaa oven takana. Pihalla haravoidessa lapsi seisoo useimmiten tönkkönä keskellä pihaa ja huutelee äitiä perääni. Koiraa lenkitettäessä en jaksa antaa lapsen "kävellä" koska meno on pelkkää huomionhakevaa jumittamista ja hidastelua. Rattaissa kuskaamista protestoi haluamalla perä jälkeen milloin mitäkin ja fiksuna tyttönä koventaa keinoja kun en reagoi, eli nyt esitetään jo "pipiä" ja itketään kuin olisi piru irti. Show päättyy ilkikuriseen nauruun tai mököttämiseen. Nyt on otettu ensiotteet lyömisessä, raapimisessa ja esineillä heittelyssä jonka olen kieltänyt niin kovaa että loppuu todellakin saman tien.

Tilannehan on varmaan ihan normaalia uhmaikäisen "ainoan silmäterän" äidin arkea, mutta kokemukset tai vinkit lapsen lempeään ruotuun laittamiseen tai päivärytmin selkeyttämiseen auttaisi. Lapsen on tarkoitus mennä osa-aikaiseen päivähoitoon 3-vuotissyksynä eli vajaan vuoden kuluttua. Näyttää siltä että lapsestani on kasvamassa kusipäinen prinsessa ja vaikka ilmiö kuinka kuuluisi ikään, kaipaisin jotain tukea.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Kerro paikkakunnan nimi, me kerromme sitten sinulle, mitä kaikkea siellä on lapsille tarjolla. Maalla asuvana olen huomannut, että meillä on paljon enemmän ilmaista puuhaa lapsille kuin mitä kaupungeissa on, joten mikä kunta?

Vierailija

Muuta pois sieltä periferiasta sivistyksen pariin niin siitä muksustas ei tuu tuilla loisivaa, syrjäytynyttä peräkammarinpoikaa/tyttöä.

Vierailija

Jos jotain asiallisia kasvatusvinkkejä vielä tulee niin keskustelen mielelläni. Paikallisessa MLL:n perhekahvilassa käytiin, siellä 4 räkäistä lasta leikki likaisilla leluilla avovankilan kahvihuonetta vastaavissa olosuhteissa ja itseäni 20 vuotta nuoremmat äidit vertailivat monesko antibioottikuuri on lapsellaan menossa. Se tämän kunnan palveluista, asia ei jankkaamalla muutu miksikään.

Olen toki valmis kuljettamaan lapsen autolla vaikkapa Helsinkiin päiväkerhoon mikäli se on tässä ratkaisu. Eli äidin on turha petrata kasvatusasioissa, senkun vien lapsen muiden ikäistensä koulutettavaksi niin hyvä tulee? Ap

Vierailija

Eli sinulla ei ole koko paikkakunnalla yhtään äitikaveria tai lapsellasi ikäistään leikkiseuraa? Siinä ei tosiaan ole kyse siitä, että muut kasvattaisivat vaan että lapsesi saisi muutakin mielekästä tekemistä kuin sinun kanssasi hengailu.

Vierailija

tää varmaan tulee yllätyksenä, mutta valtaosa vauvoista, taaperoista on kiinni äidissä.

Kyllä se siitä irtaantuu, viimeistään kun menee yliopistoon.

Tiedän että kävelylenkit taaperon kanssa voivat olla rasittavia, mutta suosittelen liikkumista 2 vuotiaan tahdilla. Näin hän saa eniten irti ja ei se koiraa tapa jos välillä pitää mennä hiljempaa. Raitista ilmaa hänkin saa.

Vierailija

Kiitos kutoselle rohkaisusta, näin pyritään tekemään  joka päivä vaikka sitten välillä kuulokkeet korvilla. Ap
 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jos jotain asiallisia kasvatusvinkkejä vielä tulee niin keskustelen mielelläni. Paikallisessa MLL:n perhekahvilassa käytiin, siellä 4 räkäistä lasta leikki likaisilla leluilla avovankilan kahvihuonetta vastaavissa olosuhteissa ja itseäni 20 vuotta nuoremmat äidit vertailivat monesko antibioottikuuri on lapsellaan menossa. Se tämän kunnan palveluista, asia ei jankkaamalla muutu miksikään.

Olen toki valmis kuljettamaan lapsen autolla vaikkapa Helsinkiin päiväkerhoon mikäli se on tässä ratkaisu. Eli äidin on turha petrata kasvatusasioissa, senkun vien lapsen muiden ikäistensä koulutettavaksi niin hyvä tulee? Ap

Kyllä, se on ratkaisu, jos et suostu hyväksymään sitä, että myös maalla on seurakunnan perhekerhoja, muskareita, jumppakerhoja jne. Valitse siis Helsinki ja se, että käy lapsen kanssa 2-3 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan paikoissa, joissa on muita lapsia ja joissa lapsi saa kokea, että maailmassa on muitakin ihan kivoja tyyppejä kuin aikuiset. Olkoot se vaikka siedätyshoitoa lapsellesi, koska hän joka tapauksessa joutuu olemaan koulussa ikätovereiden eikä aikuisten kanssa.

MLL ei ole kunnan palvelu. Yksi ratkaisu voisi olla päivähoitopaikka, jos sinulle tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa hyväksyä sitä, että lapsesi kaipaa ikäistään seuraa. Ei vielä leikkikaveriksi vaan olemaan olemassa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kutoselle rohkaisusta, näin pyritään tekemään  joka päivä vaikka sitten välillä kuulokkeet korvilla. Ap
 

Miksi kuulokkeet korvilla? Onko sinulle jotenkin ylivoimaisen vaikeaa kuunnella lastasi ja puhua hänelle?

Vierailija

Jo useamman veijarin tuon iän yli kasvattaneena sanoisin että tuossa on todellakin, kuten tuumailitkin, kyse normaalista vaiheesta niin lapsen kuin aikuisenkin kohdalla. Kovatahtoisten lasten kanssa uhma- ja itsenäistymisvaihe voi ottaa todella koville. Tuossa vaiheessa äidin ja lapsen symbioosi alkaa pikkuhiljaa löystyä ja purkautua lapsen oman tahdon kehittymisen myötä. Ekan lapsen kohdalla tämä tuntuu oman kokemuksen mukaan äidistä raskaimmalta. Tässä vaiheessa oma lapsi yleensä (viimeistään :D ) alkaa todenteolla nyppimään äitiä, lapsi alkaa protestoida kaikkea eikä pelkästään yhteiset  kahdenkeskiset hetket enää jaksa viihdyttää kumpaakaan. Tässä vaiheessa ensikertalainen äiti yleensä myös alkaa heräillä siihen tosiasiaan ettei tämä lapsi-äiti symbioosi voikaan kestää ikuisesti, vaan ympäröivä maailma alkaa pikkuhiljaa pyrkiä väkisin mukaan niiden aikaisemmin ehkä turhiksi koettujen virikkeiden, ulkopuolisen seuran, kerhojen jne muodossa. Kasvun paikka myös äidille! Ulkopuolinen maailma tunkeutuu "yhteiseen pikku pesään", ja tarvitaan uusia taitoja myös äidiltä avata sitä maailmaa lapselle, kukin tietenkin omien mieltymysten mukaan. Kuljetaan kohti uutta elämänvaihetta! Oman kokemuksen mukaan kannattaa yrittää hankkia itselle sopivaa lapsiperheseuraa tai kerhoilla tms, vaikkei siitä itse niin nauttisikaan, sillä lapsi ja te yhdessä hyödytte siitä takuulla. Pienissä piireissä kasvava lapsi tarvitsee vielä enemmän aikuisen apua sosiaalisten taitojen ja ympyröiden oppimiseen ja niihin täytyy ihan varta vasten hakeutua ellei perhe/tuttavapiirissä ole samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Äitikin hyötyy siitä ettei lapsen tarvitse olla koko ajan äidin kimpussa, nythän hän luonnollisesti vaatii kaiken sinulta, koska olet ilmeisesti ainoa hlö joka tarjoaa hänelle kokemuksia, seuraa jne. Rankkaa! Itsekin vähän erakkoluonteisena olen saanut opetella "sosialisoimaan" sopivasti lasten tarpeiden mukaan. Toki näin pienen lapsen kohdalla ei vielä tarvitse mitään isoja juttuja tai usein, mutta 3 vuotias alkaa jo tarvita lapsiseuraa tueksi sosiaaliselle kasvulle. 

Tsemppiä uuteen vaiheeseen! 

Vierailija

2-vuotias on vielä kiinni äidissä normaalisti.

Nyt elät vain lapsen ehdoilla kun sulla lapsi on.

Pikkulapsiaika menee yhdessä hujauksessa tietää äiti ja mummu 60 v.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jo useamman veijarin tuon iän yli kasvattaneena sanoisin että tuossa on todellakin, kuten tuumailitkin, kyse normaalista vaiheesta niin lapsen kuin aikuisenkin kohdalla. Kovatahtoisten lasten kanssa uhma- ja itsenäistymisvaihe voi ottaa todella koville. Tuossa vaiheessa äidin ja lapsen symbioosi alkaa pikkuhiljaa löystyä ja purkautua lapsen oman tahdon kehittymisen myötä. Ekan lapsen kohdalla tämä tuntuu oman kokemuksen mukaan äidistä raskaimmalta. Tässä vaiheessa oma lapsi yleensä (viimeistään :D ) alkaa todenteolla nyppimään äitiä, lapsi alkaa protestoida kaikkea eikä pelkästään yhteiset  kahdenkeskiset hetket enää jaksa viihdyttää kumpaakaan. Tässä vaiheessa ensikertalainen äiti yleensä myös alkaa heräillä siihen tosiasiaan ettei tämä lapsi-äiti symbioosi voikaan kestää ikuisesti, vaan ympäröivä maailma alkaa pikkuhiljaa pyrkiä väkisin mukaan niiden aikaisemmin ehkä turhiksi koettujen virikkeiden, ulkopuolisen seuran, kerhojen jne muodossa. Kasvun paikka myös äidille! Ulkopuolinen maailma tunkeutuu "yhteiseen pikku pesään", ja tarvitaan uusia taitoja myös äidiltä avata sitä maailmaa lapselle, kukin tietenkin omien mieltymysten mukaan. Kuljetaan kohti uutta elämänvaihetta! Oman kokemuksen mukaan kannattaa yrittää hankkia itselle sopivaa lapsiperheseuraa tai kerhoilla tms, vaikkei siitä itse niin nauttisikaan, sillä lapsi ja te yhdessä hyödytte siitä takuulla. Pienissä piireissä kasvava lapsi tarvitsee vielä enemmän aikuisen apua sosiaalisten taitojen ja ympyröiden oppimiseen ja niihin täytyy ihan varta vasten hakeutua ellei perhe/tuttavapiirissä ole samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Äitikin hyötyy siitä ettei lapsen tarvitse olla koko ajan äidin kimpussa, nythän hän luonnollisesti vaatii kaiken sinulta, koska olet ilmeisesti ainoa hlö joka tarjoaa hänelle kokemuksia, seuraa jne. Rankkaa! Itsekin vähän erakkoluonteisena olen saanut opetella "sosialisoimaan" sopivasti lasten tarpeiden mukaan. Toki näin pienen lapsen kohdalla ei vielä tarvitse mitään isoja juttuja tai usein, mutta 3 vuotias alkaa jo tarvita lapsiseuraa tueksi sosiaaliselle kasvulle. 

Tsemppiä uuteen vaiheeseen! 

Mitä ihmettä olet "sosialisoinut" lapsen tarpeiden mukaan? Tarkoititko kuitenkin, että sosiaalistumaan?

Vierailija

Kiitos hyvistä kommenteista!

Ketjun tarkoitus ei ollut kerhoasiassa jankkaaminen. Lapsi käy nyt isänsä kanssa kaksi kertaa viikossa kerhoissa, kysymys oli kasvattamisesta eikä kerhon puutteesta. Lasta ei kiinnosta ikätoverit pätkääkään näissä kerhoissakaan, kerhottelun määrä on ikä huomioiden nyt aivan riittävä. Alle 3 vuotias ei kuulu hoitopaikkoihin eikä kaipaa tutkimusten mukaan mitään perheen ulkopuolista ikätovereiden seuraa, siksi lapsi menee 3 vuotiaana hoitoon että kavereita saa kun niitä ikävaiheen mukaan tarvitaan.

Ilmeisesti siis tämä äidin jankkaaminen ja 3 tuntia keskellä pihaa äitiä jankuttaen jököttäminen on siis normaalia käytöstä johon ei tarvitse puuttua mitenkään. Tämä' lähinnä huoletti.

Kuten kerroin käytän aikaani tunteja päivässä täysin keskeytyksettömän huomion antamiseen lapselle kotitöiden, leikin, laulun, tanssin yms merkeissä joten jos nyt mainitsin että olen hermolevon puitteissa joskus rääkymisen kuuntelemisen sijaan pistänyt puoleksi tunniksi kärrylenkille tulpat korviini niin voi ei! Varmaan tulee psyykelle pienemmän vauriot jos äiti kuuntelee pari kertaa viikossa musiikkia kuin että lapsi huutaisi siellä kerhossa 2 tuntia portin takana sinisenä äitiä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo useamman veijarin tuon iän yli kasvattaneena sanoisin että tuossa on todellakin, kuten tuumailitkin, kyse normaalista vaiheesta niin lapsen kuin aikuisenkin kohdalla. Kovatahtoisten lasten kanssa uhma- ja itsenäistymisvaihe voi ottaa todella koville. Tuossa vaiheessa äidin ja lapsen symbioosi alkaa pikkuhiljaa löystyä ja purkautua lapsen oman tahdon kehittymisen myötä. Ekan lapsen kohdalla tämä tuntuu oman kokemuksen mukaan äidistä raskaimmalta. Tässä vaiheessa oma lapsi yleensä (viimeistään :D ) alkaa todenteolla nyppimään äitiä, lapsi alkaa protestoida kaikkea eikä pelkästään yhteiset  kahdenkeskiset hetket enää jaksa viihdyttää kumpaakaan. Tässä vaiheessa ensikertalainen äiti yleensä myös alkaa heräillä siihen tosiasiaan ettei tämä lapsi-äiti symbioosi voikaan kestää ikuisesti, vaan ympäröivä maailma alkaa pikkuhiljaa pyrkiä väkisin mukaan niiden aikaisemmin ehkä turhiksi koettujen virikkeiden, ulkopuolisen seuran, kerhojen jne muodossa. Kasvun paikka myös äidille! Ulkopuolinen maailma tunkeutuu "yhteiseen pikku pesään", ja tarvitaan uusia taitoja myös äidiltä avata sitä maailmaa lapselle, kukin tietenkin omien mieltymysten mukaan. Kuljetaan kohti uutta elämänvaihetta! Oman kokemuksen mukaan kannattaa yrittää hankkia itselle sopivaa lapsiperheseuraa tai kerhoilla tms, vaikkei siitä itse niin nauttisikaan, sillä lapsi ja te yhdessä hyödytte siitä takuulla. Pienissä piireissä kasvava lapsi tarvitsee vielä enemmän aikuisen apua sosiaalisten taitojen ja ympyröiden oppimiseen ja niihin täytyy ihan varta vasten hakeutua ellei perhe/tuttavapiirissä ole samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Äitikin hyötyy siitä ettei lapsen tarvitse olla koko ajan äidin kimpussa, nythän hän luonnollisesti vaatii kaiken sinulta, koska olet ilmeisesti ainoa hlö joka tarjoaa hänelle kokemuksia, seuraa jne. Rankkaa! Itsekin vähän erakkoluonteisena olen saanut opetella "sosialisoimaan" sopivasti lasten tarpeiden mukaan. Toki näin pienen lapsen kohdalla ei vielä tarvitse mitään isoja juttuja tai usein, mutta 3 vuotias alkaa jo tarvita lapsiseuraa tueksi sosiaaliselle kasvulle. 

Tsemppiä uuteen vaiheeseen! 

Mitä ihmettä olet "sosialisoinut" lapsen tarpeiden mukaan? Tarkoititko kuitenkin, että sosiaalistumaan?

Kyllä, juuri sitä tarkoitin. Lainausmerkkejä käytin jotta mahdollisimman moni ymmärtäisi minun käyttävän höpöhöpömukahauskaamurreslangia. Tässä siis vielä lisäselvennys. :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat