en pidä muistoista

Täällä toinen. En tiedä miksi menneiden muistelu aiheuttaa ahdistusta.

Olettepa kummia. Minä ttkkään muistoista. Onko teillä ollut kurjaa, vai mikä.ahdistaa. tykkään muidenkin muistoista.

Ei ole ollut kurjaa, päin vastoin. En vain pidä muisteluista. Haluan katsoa eteen päin elämässäni, en muistella menneitä.

Nro 1

Minä elän imperfektissä.

Mennyt ja tuleva eivät ole toisensa poissulkevia eivätkä toistensa vastakohtia. Siksi ihmettelenkin, miksi ne sellaisiksi asetetaan. Nykyhetkessä eläminen sisältää sekä menneisyyden että tulevaisuuteen suuntautumisen. Se, mitä itselle on tapahtunut, on osa itseä. Ihminen, joka ei pidä menneiden muistelemisesta, ei kenties pidä myöskään itsetutkistelusta?

Vierailija kirjoitti:

Mennyt ja tuleva eivät ole toisensa poissulkevia eivätkä toistensa vastakohtia. Siksi ihmettelenkin, miksi ne sellaisiksi asetetaan. Nykyhetkessä eläminen sisältää sekä menneisyyden että tulevaisuuteen suuntautumisen. Se, mitä itselle on tapahtunut, on osa itseä. Ihminen, joka ei pidä menneiden muistelemisesta, ei kenties pidä myöskään itsetutkistelusta?

Saattaa pitää paikkansa. En kyllä pahemmin harrasta itsetutkiskeluakaan. En kyllä edes oikein tiedä mitä se onkaan. :D

Nro 1

Minäkään en pidä muisteluista, enkä kyllä itseäni tutkiskele. En myöskään halua osallistua mihinkään "luokkakokouksiin" tai muihin vastaaviin kerääntymisiin, joissa pitää tavata ihmisiä, joiden kanssa ei ole ollut tekemisissä vuosiin.

Aloittaja ajattelee kyllä pitävänsä itsetutkiskelusta. Ehkä se vaan kuormittaa liikaa, kun tuntuu että nykyisyydessä ja tulevaisuudessa on tarpeeksi ajateltavaa. Myös tykkään siitä, että ihmissuhteet soljuu vapaasti, eikä yritä pitää piirissään kaikenlaista porukkaa vain koska on joskus tutustunut. Joskus kaipaan vaikka entistä rakastettua, mutta järkeilen itseni lopettamaan - se suhde on jotain, mitä ei ole enää olemassa, joten miksi ei keskittyä johonkin muuhun.