perheetön ei-vela: mistä tarkoitus elämään?

Vierailija

Siinä se otsikossa tulikin. Perhettä en oo voinut perustaa, infertiliteetti ollut tiedossa varhain. Samasta syystä (ja osin tiedostamattakin) vältellyt pitkäaikaisia, vakavamman tason suhteita miehiin, jotka ehkä jonakin päivänä sen perheen haluaisivat. Nyt elän yksin, satunnaista seksiseuraa kyllä on, mutta varsinaisiin ystäviin en jaksa suhteita ylläpitää. Ei  ole motiivia nousta sängystä ylös, vaivannäkö vaan oman itsen takia ei, no, se ei vaan maksa vaivaa. Laiminlöin töitä, koska en enää välitä.  Tunnen itseni turhaksi. En jaksa enkä halua enää mitään.

Mistä te muut yksineläjät löydätte motiivin elämiseen?

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Motiivi elämiseen löytyy elämästä itsestään, on tehtävä se sellaiseksi että on hyvä elää. Vaikutat vähän masentuneelta, kannattaisi siis tarkkailla hieman tuota henkistä puolta.

Vierailija

Kiitos vastauksista. Oon joo varmastikin melko masentunut - mutta kun en usko, että tätä elämäntilannetta mikään pillerien popsiminen radikaalisti muuttais. Ystävät, työ, taide, luonto, matkustelu kuulostavat hyviltä joo... en vaan saa evääni liikkeelle niiden(kään) suhteen.

On muuten hämmästyttävää, miten totaalisen paljon tutuilta ja sukulaisilta pystyykään salaamaan.

Vierailija

Mäkään en usko että tuo johtuu vain lapsettomuudesta. Muuten olisit varmaan hakeutunut siihen parisuhteeseen ja harkinnut ehkä adoptiota. Jos olet jotenkin kiinnittänyt koko identiteettisi ja onnesi siihen että tuleeko vaginastasi ulos toinen ihminen niin silloin (ja toki muutenkin) kannattaa mennä terapiaan.

Vierailija

Niin jos haluat perheen niin eihän pillereiden popsiminen tietenkään ole sama asia kuin perhe, mutta on perin outoa että et ole hakeutunut pitkään parisuhteeseen vain siksi että et voi saada biologisia lapsia: on paljon miehiä jotka eivät halua lapsia. Tai sitten voi ottaa miehen jolla niitä on. Tai adoptoida. Ehkä sulla on joku muu syy vältellä parisuhdetta?

Vierailija

Salaaminen vie paljon henkisiä voimavaroja. Kannattaisiko sinun ap ihan suoraan ilmoittaa ystäville ja sukulaisille todellinen asian laita. Uskon, että se helpottaa elämää jo valtavasti. 

Vaikka ymmärrän toisaalta masennuksesi lapsettomuuden takia. Itse olen lapseton, koska sopivaa isäehdokasta ei ole vain löytynyt ja olen jo 35-vuotias :( Ei ole edes sukulaisten lapsia hoidettavana, kun olen sukuni viimeinen. 

Toisaalta synnytys pelottaa, kun lukee täältä, mitä kaikkea kauheata siitä voi seurata. En tiedä, onko lasten hankinta niiden kaikkien riskien arvoista. 

Sinulla on sentään helppoa, kun tiedät jo, ettet lapsia voi saada, niin ei tarvitse pohdiskella, että hankkiako lapsia vai ei. Tietysti adoptio olisi yksi vaihtoehto, jos lapsia ehdottomasti haluaisi. 

Vierailija

Jeesus rakastaa sua ap (ja teitä muitakin), suosittelen seurakuntien toimintaa. Siellä on laidasta laitaan, itse saa hengellistä ravintoa ja jos on aikaa, niin voi auttaa muita esim. vapaaehtoistyöllä, mutta se ei ole välttämätöntä. 

Vierailija

Vitoselle: ei se nyt ihan noinkaan mene, reipasta kieltä.... :) Vertaan siis motiivin puutettani niihin ystäviini, joilla on perhe, jonka vuoksi pitää jaksaa yrittää. Ei se olekaan pelkästään biologisten lasten saamisesta kiinni. Mulla kyse on ollut pohjimmiltaan siitä, että fyysisen vian takia en oo koskaan sisimmässäni uskonut "riittäväni" kenellekään, ja se on estänyt ihmissuhteiden vakiinnuttamisen. Siksi oon yksin - ja nyt tämä motiivin puute alkaa lamaannuttaa kaiken elämisen.

Vierailija

Älä uhriudu. Älä käperry vain itseesi. Olet arvokas ihminen. Älä rakenna identiteettiäsi lapsettomuuden varaan. Pidä yhteyttä ystäviisi, he ovat voimavara. Opiskele, tai tee jotain muuta tavoitteellista, pitkäjänteistä josta saat iloa. Ja aivan ekaksi, hoida masennustasi!

Tiedän, polku on pitkä ja kivinen, mutta tässä oli asioita jotka ovat auttaneet minua. Tahattomasti lapseton, 6 vuoden vauvaprojekti on nyt loppu, lasta en tule koskaan saamaan. Paljon tsemppiä sinulle!

Ja mitä ikinä teetkin, älä katkeroidu! Se syö ihmistä sisältä. Taistele sitä vastaan kaikin keinoin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Oon joo varmastikin melko masentunut - mutta kun en usko, että tätä elämäntilannetta mikään pillerien popsiminen radikaalisti muuttais. Ystävät, työ, taide, luonto, matkustelu kuulostavat hyviltä joo... en vaan saa evääni liikkeelle niiden(kään) suhteen.

En minäkään saanut, kun olin masentunut. Masennuksesta tuo johtuu. Googlaa anhedonia. -2

Vierailija

Näillä ketjuilla ei ole pitkää ikää.
Täällä ei saa keskustella kurjista fiiliksistä

Sisältöä elämään on hankala löytää. Ainakaan kotoa.

Viimoisen vuoden aikana olen ainakin 3 kertaa ihan tosissani miettinyt päivien päättämistä, mutta en ole mitään tehnyt. Hauskojakin hetkiä on mahtunut väliin.

Nzt on taas tulossa ikävä yksinäinen viikonloppu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vitoselle: ei se nyt ihan noinkaan mene, reipasta kieltä.... :) Vertaan siis motiivin puutettani niihin ystäviini, joilla on perhe, jonka vuoksi pitää jaksaa yrittää. Ei se olekaan pelkästään biologisten lasten saamisesta kiinni. Mulla kyse on ollut pohjimmiltaan siitä, että fyysisen vian takia en oo koskaan sisimmässäni uskonut "riittäväni" kenellekään, ja se on estänyt ihmissuhteiden vakiinnuttamisen. Siksi oon yksin - ja nyt tämä motiivin puute alkaa lamaannuttaa kaiken elämisen.

Ainakin tuo riittämättömyyden tunne on korjattavissa. Sulla ei varmasti ole sellaista fyysistä vikaa mikä estäisi sen ettet voisi saada parisuhdetta. Esimerkiksi sillä yhdellä ex- mallilla, joka on ollut parikymppisestä asti locked in- tilassa eli periaatteessa kokovartalohalvaantunut eikä pysty liikuttamaan kuin silmäluomiaan, on aviomies. Vähän pöllö esimerkki ehkä mutta anyway. Sun ongelma on siis huono itsetunto ja jos et käperry itsesääliin niin sille voi tehdä vaikka mitä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Sun ongelma on siis huono itsetunto ja jos et käperry itsesääliin niin sille voi tehdä vaikka mitä.

Rohkaisevaa sinänsä. Miten huonoa itsetuntoa sais kohennettua? Sen tunnustan kyllä.

ap (samoin kuin 3 ja 8)

Vierailija

Saahan täällä keskustella kurjista oloista. Oot selvästikin masentunut ja ehkä pillerit ei ole ratkaisu (vaikka voivat oloa helpottaa kunnes ratkaisu löytyy) niin jollekulle ammattilaiselle juttelua kannattaa edes kokeilla. Joo, ei se ammattilainen sulle mieheksi tai lapsiksi muutu, mutta voi auttaa ulos siitä uskomuksesta ettet kelpaa tai riitä. Eikä sille psykologille tms juttelu ole sama asia kuin kaverille juttelu. Ei se ole sitä että sinä sanoisit "olen ihan paska" ja psykologi "voi voi etkä ole". Kokeile vaikka.

Vierailija

Itselläni huonoon itsetuntoon (ei se ole vielä mitenkään täysin korjaantunut ) on auttanut terapia, liikunta ja lääkkeetkin. Mutta eniten tuo terapia koska mulla oli niin monimutkaiset ongelmat. Vaikka koin ihan iloakin esim. liikunnasta niin se oli vähän sitä että "no, olihan se ihan kiva käydä lenkillä, mutta mitäs sitten." Joillain auttaa tyyliin että kokeilee tehdä asioita mitä eniten pelkää, tai itseapukirjat mitä on vaikka minkälaisia, mutta sitten uskon että toiset tarvitsevat ennen kaikkea sitä terapiaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat