Naapurin koirat juoksee ja ulvoo kaiket päivät

Vierailija

Aika tiukaa kuunnella vapaapäivinä ja viikonloppuisin tätä ulvontaa ja juoksemista koko ajan. Nyt koirat ovat ulvoneet 2 tuntia putkeen ja viime yönä juoksivat 3 kertaa sisällä. En olen koiraihminen, niin en roduista tiedä, mutta aika suuria koiria ovat. Olen lähestynyt naapuria muutamaan kertaan, mutta eihän hän voi lopettaa koirien ulvontaa silloin, kun on itse töissä.

Kommentit (4)

Vierailija

Tosi kurjaa, koirallekin kun ikävöi, on ikäänkuin stressitilassa. Naapuri voisi jättää esim.radion auki, tai jättää jonkun puruluun koiralle, tai kun on kotona, tehdä pieniä poistumisia kotoa, ja tulla heti takaisin, aina voi yrittää, niin, toivottavasti itse tietää että koira ikävöi.

Vierailija

Koiralle voi hankkia sitruunapannan, jolloin koiran ei pitäis haukkua. Juokseminen taitaa tarkoittaa sitä, että koirat leikkii, jos niitä on kerran useampia. Elämänääniä saa olla, mutta jatkuvasti pörräävät koirat, tai muut möykkäävät kotieläimet on kyllä valittamisen aihe. Ihan sama koskee huutavia ihmisiäkin.

Vierailija

Minusta se, että koira juoksee sisällä yöllä, ei ole mikään häätöaihe, vaikka toki kannattaa pyytää, ettei naapuri aktiivisesti leikitä koiriaan yöaikaan. Jos on noin herkkä yöuni, suosittelen korvatulppia. 

Ulvominen on isompi ongelma, jos se on pidempään jatkunut ilman helpotusta. Ulvomisesta poisopettaminen on pitkä prosessi ja siihen pitäisi tarttua heti kun ongelma havaitaan. Jos koirat ovat jo oppineet huutamaan sisällä, voi poisopettaminen viedä kuukausia. Hetken helpotusta voi tuoda sitruunapanta, mutta se pitäisi liittää muuhun koulutukseen. Kysyisin koirien omistajalta, että mitä konkreettisia toimia hän on aloittanut koirien kouluttamisen suhteen, ja jos vastaus on epämääräinen, lähestyisin isännöitsijää. Kohtuullinen aika poisopettamiselle on minusta asiallista antaa, mutta jos ongelmaa ei edes yritetä hoitaa, täytyy sitten edetä rankempaa tietä. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat