Viimeisillään raskaana ja epäilen, että miehellä toinen nainen

Epätoivoinen

Otsikossa se tulikin. Eli olen viimeisilläni raskaana ja laskettu aika on parin viikon kuluttua. Nyt olen kuitenkin alkanut epäillä, että mieheni ei ole ihan rehellinen. Hän on alkanut käyttäytyä eritavalla kuin aikaisemmin ja se ihmetyttää.

Esimerkiksi hän on nykyään paljon enemmän netissä kuin aiemmin ja tuntuu ettei halua viettää aikaa kanssani. Tänäänkin esimerkiksi oli tuntikausia tabletilla makuuhuoneessa vaikka aiemmin viihtyi kanssani. Hän myös ikään kuin hermostuu jos viattomasti kysyn mitä hän katselee netistä. Muutenkin hän on ärtyneempi kuin aiemmin. Lisäksi hän on alkanut vahtia puhelinta eikä ole ennen niin tehnyt. Äsken esimerkiksi hänen puhelimensa oli sängyllä kun tulin makuuhuoneeseen. Heti hän nappasi puhelimensa pois ja kun kysyin miksi niin ei antanut vastausta.

En usko, että mies ihan kirjaimellisesti pettää minua sillä hän ei kuulemma enää uskalla jättää minua yksin kotiin koska kuten sanoin niin synnytys on niin lähellä. Hänellä ei siis ole ollut tilaisuutta pettämään fyysisesti. Epäilen kuitenkin, että hänellä voisi olla netissä jotain juttua naisten kanssa. Mutta miten ihmeessä voisin saada sen selville? Tänää epäilys kasvoi niin suureksi, että kysyin suoraan kenen kanssa hän oikein chattailee netissä. Mies siitä kysymyksestä hermostui ja väitti, että kyttään häntä. Meni taas makkariin tabletin kanssa väittäen minun olevan vainoharhainen ja liian takertuva koska en kuulemma anna hänen olla rauhassa.

Mitä te tekisitte minun tilanteessani? :/

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Lisään vielä, että tuleva lapsi on erittäin toivottu ja varsinkin mies on sanonut odottavansa innolla vauvan tuloa eikä kuulemma malttaisi enää odottaa. Joten ihmetyttää suuresti miehen yhtäkkiä muuttunut käytös :/

AP

Vierailija

Pettää sua. Puhun kokemuksesta. Kysy siltä mitä se tekee tabletilla ja kenen kanssa, ja vaadi vastaus. Ja kyllähän sä oot jo huomannut sen reaktioista et kaikki ei oo ok. Mun vauva oli 2vk vanha kun sain selville mun miehen puuhat. Merkkejä oli ollu ilmassa mut olin sinisilmäinen. Tajusin vasta ku katoin sen puhelinta ja siellä viestejä molemmin puolin. Kaiken kielsi sitä ennen. Kaiken.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Sehän tässä onkin ongelma, että olen yrittänyt puhua muttei siitä tule mitään kun mies vaan väittää minun olevan vainoharhainen ja väärässä. Olen jopa ajatellut tarkistaa miehen tabletin ja puhelimen, mutta tabletin suojakuviota en tiedä ja puhelin on hänellä aina mukanaan.

yritä ensin jutella rauhallisesti, pyydä että katsoo sua silmiin ja sano että sä koet.. Tai susta tuntuu pahalle...eli älä syytä sun miestä mistäänmutta anna sille mahdollisuus kertoa. Ja jos ongelmaa ei ole sen pitää pystyä kertomaan ja näyttämään missä mennään. Yöllä voit katsoa sen puhelinta jos pakko. Kyllä se tulee jäämään kiinni jos pettää sua, ennemmin tai myöhemmin.. Sä löydät kyllä tilaisuuden tarkastaa sen puhelimen. Mun mielestä tällaisessa tilanteessa se on ok. Vaikka kun se on suihkussa ta jotain.

Vierailija

Annat asian olla. Jos mies rakastaa sua ja on sun kanssa niin ei niillä viesteillä ole väliä. Puhuu tuhmia jonkun naisen kanssa ketä ei tule koskaan edes näkemään
Mun mielestä toi ei ole pettämistä. Keskity nyt itseesi ja pyri saamaan mies kaikkiin juttuihisi mukaan. Älä stressaa....

Vierailija

Mä epäilin samaa viime raskaudessa, käytös oli ihan samanlaista, tyhmänä kuitenkin lakaisin asian maton alle. Vauva syntyi ja olimme maailman onnellisimpia,en yhtään miettinyt muita naisia. Kunnes vauvan ollessa 6kk tilaisuus teki varkaan ja selasin miehen facebookin ja pam, parinkin eri naisen kanssa viestittelyä, viesteistä sai selkeästi sen käsityksen ettei mitään ole tapahtunut mutta ne olivat täynnä flirttailua, ja sitä oli jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti mun selän takana yli puoli vuotta :/ mies muutti käytöstään ja jatkoimme yhdessä, mutta en vaan pysty enää luottamaan. Eli lue ne viestit.

Vierailija

Mä oon varmaan (taas) ihan eri linjoilla koko muun naisluomakunnan kanssa, kun mun mielestä flirttailu ei ole pettämistä. Sanat ja teot on eri asia, eikä ihmistä sokeita, kuuroja ja tunteettomia tule, vaikka liitto onkin solmittu. Oikeestiko ihmiset tuollaisen takia on pistämässä suhdettaan katkolle lapsensa isän kanssa?

Mies pettää jos on pettääkseen. Millään tenttaamisella tai vahtimisella sitä ei saa estettyä, vaan päin vastoin sellainen tuo hommaan jännää kielletyn hedelmän makua. Unohda vahtiminen ja anna miehen tehdä omat päätöksensä ihan itse. MIkään muu ratkaisu ei pitemmän päälle tule toimimaan.

Oletko mahdollisesti itse ollut tuollaisessa tilanteessa, että tiedät todella mille tuntuu, jos mies pelehtii muiden naisten kanssa vaikka vain netissäkin. Oma vaimo raskaana ja tuntee muutenkin itsensä varmasti ei niin viehättäväksi. Joo, tekee todella hyvää itsetunnolle huomata miehen olevan kiinnostuneempi muista naikkosista kuin omasta vaimostaan.

Oon ollut tilanteessa, jossa mieheni on öisinkin chättäillyt ja hihitellyt netissä tuntemattoman naisen kanssa. Luuli todennäköisesti, etten tiedä, ainakaan en ikinä ottanut asiaa puheeksi. Lopetti sitten aikansa lirkuteltuaan. Ihanan jääräpäämieheni tuntien se kyllästyi typerehtimiseen ja pisti prioriteettinsa järjestykseen. Mä tosiaan luotan miehen arvostelukykyyn. Jos se itselleen paremman löytää, niin milläs ilveellä mä sitä estäisinkään? Pakottamallako? Heh... ei muuten onnistuisi :)

Vierailija

Mun jääräpäämiehet elämässäni eivät jostain ihmeen syystä ole kyllästyneet typerehtimiseen aikansa lirkuteltuaan, vaan homma on jatkunut kaukana kotoa eri horojen kanssa, eritteiden vaihtoon peittojen heiluessa. On se kumma. Mun piti niissä tilanteissa pistää ne prioriteetit järjestykseen ja pistää lirkuttelija pihalle.

Jostain syystä en voi enää luottaa yhdenkään arvostelukykyyn...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon varmaan (taas) ihan eri linjoilla koko muun naisluomakunnan kanssa, kun mun mielestä flirttailu ei ole pettämistä. Sanat ja teot on eri asia, eikä ihmistä sokeita, kuuroja ja tunteettomia tule, vaikka liitto onkin solmittu. Oikeestiko ihmiset tuollaisen takia on pistämässä suhdettaan katkolle lapsensa isän kanssa?

Mies pettää jos on pettääkseen. Millään tenttaamisella tai vahtimisella sitä ei saa estettyä, vaan päin vastoin sellainen tuo hommaan jännää kielletyn hedelmän makua. Unohda vahtiminen ja anna miehen tehdä omat päätöksensä ihan itse. MIkään muu ratkaisu ei pitemmän päälle tule toimimaan.

Oletko mahdollisesti itse ollut tuollaisessa tilanteessa, että tiedät todella mille tuntuu, jos mies pelehtii muiden naisten kanssa vaikka vain netissäkin. Oma vaimo raskaana ja tuntee muutenkin itsensä varmasti ei niin viehättäväksi. Joo, tekee todella hyvää itsetunnolle huomata miehen olevan kiinnostuneempi muista naikkosista kuin omasta vaimostaan.

Oon ollut tilanteessa, jossa mieheni on öisinkin chättäillyt ja hihitellyt netissä tuntemattoman naisen kanssa. Luuli todennäköisesti, etten tiedä, ainakaan en ikinä ottanut asiaa puheeksi. Lopetti sitten aikansa lirkuteltuaan. Ihanan jääräpäämieheni tuntien se kyllästyi typerehtimiseen ja pisti prioriteettinsa järjestykseen. Mä tosiaan luotan miehen arvostelukykyyn. Jos se itselleen paremman löytää, niin milläs ilveellä mä sitä estäisinkään? Pakottamallako? Heh... ei muuten onnistuisi :)

Ei voi ehkä estää mutta se ei tarkoita että kyseistä käytöstä pitäisi sietää. Jokainen päättäköön itse haluaako olla kynnysmatto.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat