Kekri- juhlaan vinkkejä!

Runsauden haltijatar

Haluan kunnioittaa suomalaisia vanhoja perinteitä ja opettaa ne myös lapsilleni. Mitä vinkkejä oikeanlaisen kekrin järjestämiseen. Alkaen vaikka tarjottavista :)

Kommentit (7)

Vierailija

Perinteistä kekriähän on vietetty satovuoden päättymisen aikaan eli silloin, kun sato oli korjattu ja säilötty. Talvisin ei ollut eläimille niin hyvin ruokaa kuin kesällä, joten ennen kekriä laitettiin osa lehmistä, lampaista ja sioista lihoiksi ja säilöttiin suolaan tai kuivaamalla. 

Meidän perheen kekripäivällinen valmistuu kotimaisista sesonkikasviksista eli juureksia ja kaalia pääraaka-aineina kasvispuolella.  Tänä vuonna luultavasti lihana tulee olemaan joko lammasta tai hirveä. Jälkiruuan teen varmaan  karpaloista tai puolukoista. Menu on kuitenkin vielä auki, mutta raaka-aineet siis näitä perinteisiä kauden raaka-aineita.

Meillä on kotona erilaisia luonnonmateriaaleista tehtyjä koristeita, joita laitan kekrinä ikkunaan, pöydille ja ovinkranssi ulko-oveen. Näitä on mukava askarrella lasten kanssa ja vain mielikuvitus on rajana, mitä askartelee.

Vanhan uskomuksen mukaan suvun vainajat voivat liittyä kekrina päivällispöytään ja olla muutenkin läsnä. Meillä on perinteisesti laitettu kynttilät jokaiselle edesmenneelle läheiselle pihalle, kerrostalossa asuessamme parvekkeelle. 

Tuossa nyt vähän kuvausta meidän kekristä, jota on hyvin samanlaisena vietetty meidän suvussa satojen vuosien ajan.

Vierailija

Ainakin kekripöydässä pitää olla syksyn kotimaista satoa: perunaa, porkkanaa, naurista, lanttua, punajuurta. Ja lihaa tietenkin, mieluiten lammasta. Syömisen ohella lauletaan, leikitään ja tannsitaan, sillä kekri on iloinen juhla suomalaisuudestaan huolimatta. Taikojakin saa tehdä ja ennustaa tulevia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Perinteistä kekriähän on vietetty satovuoden päättymisen aikaan eli silloin, kun sato oli korjattu ja säilötty. Talvisin ei ollut eläimille niin hyvin ruokaa kuin kesällä, joten ennen kekriä laitettiin osa lehmistä, lampaista ja sioista lihoiksi ja säilöttiin suolaan tai kuivaamalla. 

Meidän perheen kekripäivällinen valmistuu kotimaisista sesonkikasviksista eli juureksia ja kaalia pääraaka-aineina kasvispuolella.  Tänä vuonna luultavasti lihana tulee olemaan joko lammasta tai hirveä. Jälkiruuan teen varmaan  karpaloista tai puolukoista. Menu on kuitenkin vielä auki, mutta raaka-aineet siis näitä perinteisiä kauden raaka-aineita.

Meillä on kotona erilaisia luonnonmateriaaleista tehtyjä koristeita, joita laitan kekrinä ikkunaan, pöydille ja ovinkranssi ulko-oveen. Näitä on mukava askarrella lasten kanssa ja vain mielikuvitus on rajana, mitä askartelee.

Vanhan uskomuksen mukaan suvun vainajat voivat liittyä kekrina päivällispöytään ja olla muutenkin läsnä. Meillä on perinteisesti laitettu kynttilät jokaiselle edesmenneelle läheiselle pihalle, kerrostalossa asuessamme parvekkeelle. 

Tuossa nyt vähän kuvausta meidän kekristä, jota on hyvin samanlaisena vietetty meidän suvussa satojen vuosien ajan.

Kiitos kivoista vinkeistä, teidän kekrin vietto kuulostaa ihanalta :) ap

Vierailija

Joo. Ruoka syksyn sadosta ja oman suvun vainajille osa. Katso kuitenkin, että ne menevät vain omille. Kekritapoihin nimittäin kuuluu, että naapurilta käydään varastamassa joku pieni symbolinen  vuoden satoon ja talven selviytymiseen kuuluva juttu - tai ne vainajille tarkoitetut uutimet - ja siinä samalla varastetaan naapurin koko tulevan vuoden onni ja menestys tässä asiassa.

Miten se oman suvun vainajille tarkoitettu osa annetaan?

ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat