Ongelmallinen tilanne isäni kanssa, mitä tehdä?

Vierailija

Ongelma on tilanteessa isäni kanssa. Emme ole kovin läheiset, mutta silti olen hänelle hänen lapsistaan läheisin. Asun aika pitkällä ja näemme noin kahden kuukauden välein. Soittelen hänelle pari kertaa kuukaudessa, mutta vaihdamme vaan nopeasti kuulumiset. Hän sairastaa syöpää, mutta se ei ole hengen vaarallista. Hoidoilla syöpä pysyy kurissa ja hän todennäköisesti elää sen kanssa loppuun saakka. Vanhempani erosivat 10 vuotta sitten, mutta isäni on edelleen katkera tuosta erosta. Hänellä ei ole ystäviä ja hän on erittäin yksinäinen. Hän on tänä syksynä syytellyt minun huijanneen häntä, kun myin hänelle vanhan autoni vuosia vuosia sitten ja syytellyt minun vain odottavan hänen kuolemaansa. Hän ei tullut ensimmäisen ja ainoan lapsenlapsensa, siis minun lapseni, ristiäisiin, koska ei halunnut tavata äitiäni, eli ex-vaimoaan. Olen ihan kyllästynyt kuuntelemaan hänen haukkuvan äitiäni ja syyttelevän minua ihan päättömästi. En ole nyt käynyt hänen luonaan, enkä puhunut hänen kanssaan. Laitoin hänelle viestin ja kerroin olevani todella loukkaantunut ja pahoilla mielin. Hän vastasi, ja sivuutti loukkaamiseni täysin ja jatkoi vain paasaamista äitini virheistä ja siitä, että hän on sairas ja yksinäinen. Toisaalta säälin häntä ja toisaalta olen ihan kyllästynyt tilanteeseen, enkä jaksaisi enää kuunnella haukkumista ja syyttelyjä. Pitääkö vain kestää, vai voinko olla olematta häneen yhteydessä? Mitä tehdä?

Kommentit (9)

Samanlaisen tytär

Onko isäsi ollut sinulle koskaan ISÄ? Oletko voinuut turvautua häneen lapsena, onko hän ollut tukenasi ja kannustanut, onko ollut kiinnostunut sinun aidosta persoonastasi ja rakastanut sinua ehdoitta? Onko hän aiemmin välittänyt tunteistasi ja siitä, mitä ajattelet ja mitä sinulle aidosti kuuluu?

Jos kyllä, niin hänen käytöksensä voi olla masennusta/vanhuuden alkavaa höperyyttä. Silloin voisi olla inhimillistä yrittää etsiä hänelle apua esim vertaistukiryhmistä (eronneet ja syöpäryhmät nyt ainakin) tai ihan yksilöterapiasta. Tietenkään aikuista ihmistä ei voi auttaa jos hän ei apua halua, mutta hyvä olisi edes yrittää. Omat rajasi sinun pitää silti pitää ettet sairastu itsekin.

Jos taas ei, eli jos hän käytännössä on ollut sinulle isä vain siinä määrin että on luovuttanut spermaansa ja pitänyt sinut ehkä hengissä lapsena tarjoamalla ruoan ja katon pään päälle, on vastaukseni eri. Silloin kyseessä on luonnehäiriöinen ihminen ja vanhempi-lapsi-roolinne ovat todennäköisesti olleet aina pielessä, sinun ollessa se huolehtija/ilostuttaja/potenssintodiste/terapeutti omalle isällesi. Tällöin hän on täysin avun ulottumattomissa, ainoa mitä voit tehdä, on pelastaa itsesi ja alkaa korjata moisen vanhemman aiheuttamia vahinkoja.

Vierailija

No, minusta hänellä on syytäkin olla katkera äidillesi, jos tämä hylkäsi hänet. Sinuna tuntisin siitä myötätuntoa häntä kohtaan.

Autokauppa: no,.olitko ookeastu reiöu häntä kohtaan. Jos olit siinä liian ahne,.kuten hänen.mielestään olit, niin anna hänelle vähän rahaa takaisin.

Vierailija

Alkuperäinen: Kiitos asiallisista vastauksista.

Avioero oli ihan heidän molempien syytä, he molemmat ovat hankalia ihmisiä, ja heidän olisi pitänyt erota jo paljon aiemmin.

Autossa, jonka hänelle myin, ei ollut minulla ollessaan mitään vikaa koko aikana. Kaupanteon jälkeen siitä hajosi kaikki mahdollinen. En todellakaan osannut sellaista aavistaa. Autoin isääni pääsemään autosta lopulta eroon, mutta korjauskustannuksissa en silloin voinut auttaa. En todellakaan häntä huijannut, se on ihan hullu väite.

Se on totta, ettei isäni ole koskaan ollut aidosti kiinnostunut elämästäni...

Pyysi häntä jo pari kuukautta sitten menemään johonkin syöpäryhmään keskustelemaan, koska mina en pysty häntä auttamaan.

Kyllä tama nyt vahvistaa ajatustani siitä, että en vain pysty häntä auttamaan, enkä voi potea siitä huonoa omaatuntoa koko ajan...

Samanlaisen tytär

Vierailija kirjoitti:

No, minusta hänellä on syytäkin olla katkera äidillesi, jos tämä hylkäsi hänet. Sinuna tuntisin siitä myötätuntoa häntä kohtaan.

Tällaisten katkeruuksien purkaminen omalle lapselleen, sen äidinkin lapselle, on totaalisen väärin. Ja yleensäkin, jos ei kymmenessä vuodessa pääse erosta yli, on katkeruus jo sairautta, ei todellakaan normaalia millään mittarilla. Silloin haetaan ammattiapua, ei kaadeta sitä paskaa oman lapsen niskaan.

Vierailija

Sinuna soittaisin tai laittaisin isälle vielä viestiä: voit sanoa että välität hänestä, mutta et pysty pitämään häneen yhteyttä jos hän vain syyttää sinua ja äitiäsi. Hänet pitää saada ymmärtämään että hän joutuu olemaan yksinäinen, jos karkottaa ihmiset luotaan omilla syytöksillään. Luulisi isäsi ymmärtävän että yksin jää jos ei muuta käyttäytymistään. Jos ei mene viesti perille, lopettaisin sinuna yhteydenpidon ainakin joksikin aikaa.

Samanlaisen tytär

Vierailija kirjoitti:

Pyysi häntä jo pari kuukautta sitten menemään johonkin syöpäryhmään keskustelemaan, koska mina en pysty häntä auttamaan.

Kyllä tama nyt vahvistaa ajatustani siitä, että en vain pysty häntä auttamaan, enkä voi potea siitä huonoa omaatuntoa koko ajan...

Hyvä vanhempi ei istuta lapseensa huonoa omaatuntoa alkujaankaan. Hyvä vanhempi ei velvoita lastaan toimimaan omana terapeuttinaan, ja hyvä vanhempi kokisi ITSE huonoa omaatuntoa jos vahingossa lapsensa siihen asemaan altistaisi.

Virheellinen huono omatunto on siis vanhempasi/vanhempiesi sinuun istuttama ohjelmointi, jolla he hallitsevat sinua - teet mitä hän/he haluaa, tai muuten tuo "ohjelmanpätkä" laukeaa ja huono omatunto pakottaa sinut tottelemaan. Heidän ei tarvitse pakottaa sinua, koska tuo kasvatuksen aiheuttama ohjelmointi tekee sen automaattisesti.

Ohjelmointi on vieläpä niin ovela, että jos edes epäilet että sinua manipuloidaan, se vain huutaa entistä punaisemmalla - jos yrität päästä huonosta omastatunnosta, tulee sinulle kahta kauheammin huono olo! Miten voitkaan epäillä omaa vanhempaa moisesta! Lisäksi et ehkä edes tiedosta että kyse on heidän istuttamastaan ajattelumallista, joten voi mennä pitkään (useilla jopa keski-ikään asti) ennen kuin alkaa nähdä ettei kyse olekaan mistään luonnonvakiosta ja totuudesta, vaan virheellisestä, manipuloivasta, aivopesevästä kasvatuksesta. 

Siksi tärkeää onkin oppia näkemään tuo "ohjelmointi", ja ymmärtää ne huonon omantunnon signaalit virheellisiksi. Huonoa omaatuntoa kuuluu kokea silloin, kun on tehnyt tahallisesti jollekin pahaa. Se ei ole pahantekoa, ettei suostu muiden hyväksikäytettäväksi. Ja hyväksikäyttöähän tuo on, selkeästi. Isäsi saa paremman mielen kun heittää kuvaannollisesti paskansa sinun niskaasi, eikä välitä siitä, että aiheuttaa sillä sinulle huonon mielen. Voi helpottaa ajatella asiaa niin, että jos joku haluaisi vetää sinua turpaan, niin tulisiko sinulle huono omatunto jos kieltäydyt olemasta nyrkkeilysäkkinä? Ei pitäisi tulla, eikä tuosta henkisestä pahoinpitelystäkään kieltäytymisestä.

Vierailija

Mulla ihan samanlaista oman isäni kanssa.Ovat kyllä edelleen äidin kanssa jostain ihmeen syystä yhdessä.Isä ollut aina juoppo ja väkivaltainen.Kuvittelee että minäkin olen olemassa vain hänen takiaan.Just kaikkee autokauppaa ja muuta joita olen tehnyt ihan hänen takiaan ja sittenkin pystyy laittamaan minun syykseni jos autoon jotain vikaa tulee..

Todella raskaita ihmis-suhteita!!Liekö on jotain vikaa suomalaisen noin 70 vuotiaitten miesten päässä tai sitten jotain piilo skitsofreniaa?

Minkä sille voi..huono omatunto jos ei yhteydessä..kuunnella sitten haukkuja omasta äidistään..niin tuttua..Eikä noi edes tajua tekevänsä jotain väärin..ei ne vaan tajua!!Koitat keksiä jotain "pelisääntöjä" niiden kanssa niin ne vähät välittää..?

Koita kestää ja anna olla,muutettua sää et sitä saa..älä ota sen juttuja ittees..ei ne vaan tajua!

Vierailija

7 - miksi pitäisi koettaa kestää, oikeasti? Miksi tuhlata energiaansa moisiin kusipäihin, jotka eivät teistä välitä paskan vertaa?

Vierailija

Kai se sääliä on..ja just sitä sisään rakennettua huonoa omaa tuntoa..rakastan kuitenkin isääni joka on hyvinä aikoina aivan ihana ihminen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat