Vuokra-asuminen on elinkautinen, asuntolaina vain määräaikainen

Voin irtisanoa vuokra-asunnon milloin vain ja muuttaa vaikka maailman toiselle puolelle, onnistuuko sama omistusasunnossa?

Minä aina tällä palstalla ihmettelen tätä vuokra-asumisen halveksuntaa. Eikö mammat tosiaan ole ikinä asuneet vuokralla? Edes nuorena opiskelijana? Vai asuuko av-mamma noin kolmekymppiseksi asti oman mammansa helmoissa ennenkuin on tarpeeksi säästöjä ja tuloja oman asunnon ostamista varten? Vai iskeekö av-mamma miehen sillä perusteella, että kunhan vaan on omakotitalo, johon voi muuttaa?

Ihmiset ovat vain ruvenneet nauttimaan vapaudesta,eivätkä enää ota niskoileen isoa lainaa ja kitkuta vuosikymmeniä samassa asunnossa.

Työtilanne kun on mikä on niin nopeus on valttia. Työnperässä voi muuttaa nopeasti ja helposti. Ei tarvitse odotella että saa asunnon myytyä.

Sanoisinko että vuokra-asuminen on nykyaikaa ja muissa maissa ihan normaalia. Suomessa on joku ihme kiima siihen että asunto pitää omistaa. Ei niitä asuntoja mukaan saa kun täältä lähdetään.Perintönäkään ei asunto ole kovin kummoinen,varsinkaan jos jakajia monta ja lopulta tapellaan myydäänkö vai ei jne.

Av-mammat ovat pääasiassa lompakkoloisia. Eipä siinä kai elämän realiteetteja oikein pystykään ymmärtämään.

Me asumme Helsingin kaupungin asunnossa, kolmio lähellä kantakaupunkia. Vuokra 720e. Vastaavissa asunnoissa tällä alueella on pelkästään vastike vesimaksuineen sen noin 400e, tähän korot päälle, noin 500e. Saamme tähän asumistukea 320e/kk, koska toinen meistä on opiskelija. Emme siis menetä mitään. Saman summan heittäisimme hevon tuuleen omistuasunnossa vastikkeen ja korkojen sekä remonttien muodossa. 

Minä taas tunnen olevani velvotteista vapaa kun asun vuokralla. Kaikki laina tuntuu kamalalta. Silloin kun minulla oli vielä opintolainaa, tunsin olevani raskaan taakan alla. Enää en halua elää velallisena. Minusta on ihanaa, että voin milloin tahansa lähteä vaikka puolen vuoden tai vuoden reppureissulle tai muuttaa ulkomaille nopeallakin ailataululla. Vapauden tunne on itselleni tärkeintä asumisessa.

No kyllä sitä lainaa joutuu välillä remontteihin ottamaan lisää, jos ei ole hyvätuloinen tms. ja joka tapauksessa, asunto ei ole maksettu sitte kun laina on maksettu vaan vaikka nyt säästöjäkin olisi, on niitä remontteja silti maksettava. Asunnosta tulee arvoton, jos sitä ei välillä kunnosteta. Itse asumme vuonna 1971 rakennetussa kerrostalossa ja joka kolmas vuosi on jotain remonttia, koska sen ikäinen talo tarvitsee jo ylläpitoa. Putket on remontoitu, hissi muutettu uudenaikaiseen, ikkunat uusittu, autopaikat uusittu ja tehty lisää, koska autopaikat eivät enää aikoihin olleet riittävät kasvaneeseen autokantaan nähden, taloyhtiön saunatilat on uusittu...Eli kun asunnolla on ikää 30 vuotta ja viimeistään 40, remontit ovat väistämättömiä. 

Aplla tarve saada oma korpitalo/ kaukolähiökämppä myytyä ja koittaa jotakin houkutella ensiasuntoansaan.

Itse en tajua yhtään mitä tuolla haetaan takaa. Mielestäni se on juuri toisinpäin, vuokra-asunto on juuri nimenomaan määräaikainen/väliaikainen ratkaisu, siitä pääsee myös eroon koska tahansa, ilmoittaa vaan vuokranantajalle! Omistusasunto taas on enemmän loppuelämän koti ja voihan se muuttua tuollaiseksi elinkautiseksi rangaistukseksikin jos tapahtuu jotain, joka radikaalisti laskee asunnon arvoa, jolloin siinä ei enää itse viihdy ja myyminen on melkein mahdottomuus.

Ei ei ei ei.
Ei mitään omistusasuntoa kaupungista osteta! Ainoa hyväksytty asumismuoto on jumalan selän takana sijaitseva omakotitalo ja velkaa niin paljon, että ehkä eläkeikään mennessä se on maksettu takaisin!
(Hyvällä tuurilla)

Vierailija kirjoitti:

Me asumme Helsingin kaupungin asunnossa, kolmio lähellä kantakaupunkia. Vuokra 720e. Vastaavissa asunnoissa tällä alueella on pelkästään vastike vesimaksuineen sen noin 400e, tähän korot päälle, noin 500e. Saamme tähän asumistukea 320e/kk, koska toinen meistä on opiskelija. Emme siis menetä mitään. Saman summan heittäisimme hevon tuuleen omistuasunnossa vastikkeen ja korkojen sekä remonttien muodossa. 

Näin. Me omistusasujat maksamme remonttiemme lisäksi muiden asumistuet. Toivottavasti molemmat päädytte myös työelämään ja maksumiehiksi.

Mä voin ehkä heittää rahaa hevon tuuleen tällä asumismuodolla, mutta on mulla aika hyvä pääoma tässä perseen alla, jos vaikka esim. sairastun. Vastike rivarissa vesineen 260 euroa. Tuleva maalämpö maksaa itsensä muutamassa vuodessa takaisin ja vastike menettää korotuspaineensa.

Vierailija kirjoitti:

Voin irtisanoa vuokra-asunnon milloin vain ja muuttaa vaikka maailman toiselle puolelle, onnistuuko sama omistusasunnossa?

Aika harvinaista se on että asunto on vaikea myydä. Yleensä myynti onnistuu ja saa kivan summan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä aina tällä palstalla ihmettelen tätä vuokra-asumisen halveksuntaa. Eikö mammat tosiaan ole ikinä asuneet vuokralla? Edes nuorena opiskelijana? Vai asuuko av-mamma noin kolmekymppiseksi asti oman mammansa helmoissa ennenkuin on tarpeeksi säästöjä ja tuloja oman asunnon ostamista varten? Vai iskeekö av-mamma miehen sillä perusteella, että kunhan vaan on omakotitalo, johon voi muuttaa?

Melkein jokainen omistusasuja on asunut myös vuokralla ja tietää molempien asumipuolien hyvät ja huonot puolet. Samaa ei voi sanoa vuokralla asuvista.

Vierailija kirjoitti:

Työtilanne kun on mikä on niin nopeus on valttia. Työnperässä voi muuttaa nopeasti ja helposti. Ei tarvitse odotella että saa asunnon myytyä.

Koskee ehkä sinkkuja. Mutta jos on perhettä, niin myös puolison työpaikka ja lasten koulut sekä kaverit hidastaa yks kaks muuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Saman summan heittäisimme hevon tuuleen omistuasunnossa vastikkeen ja korkojen sekä remonttien muodossa. 

Niin, vuokrahan ei ole hukkaan heittettyä rahaa, saahan sillä asua aina kuukauden kerrallaan.

Vuokraaminen on kannattavaa just niille, jotka ei itse maksa vuokraansa.

Ystäväni muuttaa just vuokralle miehensä kanssa, koska eivät halua enää huolehtia omakotitalosta. Taloon pitäisi myös tehdä remppaa, putket uusia yms. Lisäksi vaatii paljon työtä. He haluavat nauttia elämästään, joten vuokra- asunto keskustassa viehättää enemmän.

on se kivaa kun on enää alle 2 vuoden lyhennysten verran maksettavana omasta talosta. Sen jälkeen aion ottaa tosi löysin rantein asumismenojen ollessa n. 200€/kk

Jos on tiedossa perintöasunto voi hyvin asua vuokralla, kunnes jossain vaiheessa saa hommattua oman asunnon vanhoille päiville (ainakin jonkinlaisen, jostakin). Jos ottaa asuntolainan loppupeleissä voittaa kyllä jotakin, mutta siinä voi tulla kitkutteluvaiheita juuri silloin kun haluaisi käyttää rahaa muuhunkin. Mutta jos on penninvenyttäjä...

Mä olen asunut vuokralla sekä omistusasunnossa ja vuokralla-asuminen on osoittautunut kannattavammaksi ja huoltovapaaksi asumismuodoksi. Rahaa olen tehnyt ihan muulla tavalla. Voin ihan koska vaan irtisanoa vuokrasopimuksen ilman huolta huomisesta. Tässä kohtaa mietinkin että onko näissä ketjuissa kirjoittelemassa yhtään omistusasunnon omistajaa koska omistusasunto ei ole mikään rahasampo Suomessa. Se lasketaan osaksi omaisuutta kun sen omistaa mutta kun sen myy niin suuri osa tätä "omaisuutta" katoaa lainanmaksuna pankille. Hyvin harva, olematon määrä suomalaisia onnistuu maksamaan asuntolainaa tänä päivänä niin pitkälle että saa sen maksettua loppuun ja myytyä talon, hankittua uuden ja sitten vielä tilille jää jotakin vanhasta. Enpä ole kuullut enkä nähnyt tälläistä tapahtuneen. Kovia juttuja kyllä kylillä aina kerrotaan mutta olen huomannut että mitä rikkaampi asunnonomistaja puheissaan sitä persaukisempi todellisuudessa:) Persaukisia on toki kummassakin ryhmässä. Niitä jotka maksavat vuokraa yksityiselle ja niitä jotka maksavat sitä pankille.

Vierailija kirjoitti:

Minä aina tällä palstalla ihmettelen tätä vuokra-asumisen halveksuntaa. Eikö mammat tosiaan ole ikinä asuneet vuokralla? Edes nuorena opiskelijana? Vai asuuko av-mamma noin kolmekymppiseksi asti oman mammansa helmoissa ennenkuin on tarpeeksi säästöjä ja tuloja oman asunnon ostamista varten? Vai iskeekö av-mamma miehen sillä perusteella, että kunhan vaan on omakotitalo, johon voi muuttaa?

Ei vaan ainakin tämä mamma osti ensimmäisen oman asuntonsa vuonna 1991, kun aloitti opiskelut yliopistossa. Sitten möin sen pari vuotta sen jälkeen kun olin valmistunut ja myyntivoitolla ostin vähän isomman asunnon. Sen myin ja sitten törmäsinkin jo tulevaan aviomieheen joka oli toiminut ihan samalla tavalla fiksusti ja ekaan omaan taloon ei tarvittu onnistuneiden asuntokauppojen vuoksi kuin pikkusumma lainaa. Asuntosijoittaminen kannattaa aina.