Mitkä ovat sinun häpeäbiisejäsi? Kuunteletko koskaan niitä salaa?

Antti Tuiskuun olen salaa ihastunut tänä vuonna. Peto on irti ja En kommentoi soivat aina välillä salaa.

Kuuntelen muuten lähinnä klassista, Pink Floydia ja Kentiä.

Uskomaton ketju!! :DD No mä olenkin hyvällä itsetunnolla varustettu 40v nainen. Mun en tarvitse kuunnella häpeillen salaa mitään :) Ihanan vapauttava tunne! Suosittelen! :)

One Direction - Night Changes

en todellakaan tykkää ko. bändistä enkä tuon tyyppisistä musiikista muutenkaan. kappale kuitenkin liittyy olennaisesti erännäisiin muistoihin ja kappaletta tulee tarkoituksella kuunneltua toisinaan, kun muita ei ole kuulemassa. alunperin en tiennyt kenen esittämä kappale on, se selvisi vasta kun aloin alunperinkin selvittelemään minä kappale se oikein oli. häpeälliseksi sen on tehnyt enimmäkseen varmaan vain omassa päässään, mutta kyllä muiden kommentointikin aiheuttaa sitä ettei kaikille halua paljastaa että pitää ko. bändin jostain kappaleesta. 

M22 kirjoitti:

Jenni vartiaisen koko tuotanto soi tyomatkalla joka aamu repeetillä kuulokkeista. Ei ehkä muuten hävettäisi mutta tunnustaminen on vaikeeta kun kaikki tällä palstalla vihaa ja halveksii Jenniä :(

Ei vihaa kuin yks tyyppi mutta hän on sitäkin aktiivisempi.

Mulla on Dallape-orkesterin levy. Syy on se, että isäni ilmeisesti fanitti alkuperäistä ryhmää joskus 50-luvulla ja jotenkin liitän tän häneen. Voisin varmaan kertoo avoimestikin, mutta kun oikeesti kuuntelen raskasta metallia :D

Ei minäkään yleensä häpeile musiikinkuuntelua oli se sitten mitä tahansa, mutta en missään illanistujaisissa näitä oudompia suosikkejani lähtisi ekana soittelemaan (no ehkä tarpeeksi tumussa).

Antti Tuisku

Italoballadit

The Rasmus

-N38-

Up

Minä kuuntelen mitä haluan milloin tahansa, ei ole mitään mielentilamusiikkeja.

Itselläni myös tietyt tilanteet ja muistot liittyvät vahvasti joihinkin satunnaisiin kappaleiisin, vaikken kyseisen artistin suuri fani olisikaan. Joskus haluan oikein tahallani ärsyttää, jossain "paremmassa" seurassa ja soittaa tahallani jotain, mitä tiedän muiden pitävän alatyylisenä tai jollain tavalla nolona. Se tuntuu vapauttavalta. Olen tosin aina ollut sellainen, ettei itsearvostukseni ole rakentunut millekään laumasieluisuudelle ja toisten kommenteille.

Mietin, että onkohan Roosa ottanut vähän turhan vakavasti tuon Arttu Wiskarin tuotannon? Itselleni tulee mieleen kyseisestä tuotannosta lähinnä tietynlainen parodia alempien soisaaliryhmien elämästä. Tavallaan se kertoo kurjuudesta, joka on suomalaisille ominainen olotila. Silti kaikki joskus haaveilevat kyseisen kaltaisesta elämästä ja siihen liittyvästä sietämättömästä keveydestä. Itse ainakin haluan samaistua Sirpaan, vaikka oma elämäni on mennyt aivan eri rataa.

Ei mulla ole mitään häpeilybiisejä, kuuntelen ihan avoimesti vaikka Mattia ja Teppo-, Paula Koivuniemeä, 80-luvun kappaleita, Italodiscoa, Robinia, Antti Tuiskua jne. Äsken parin tunnin yksinäisellä autoreissulla kuuntelin ja lauloin täysillä mukana vanhoja suomalaisia Euroviisu -biisejä. En ole enää vuosiin miettinyt mitä muut ajattelevat, mitä väliä sillä on? Olen 41 vuotias, tiedän mistä tykkään ja itsetunto on hyvä.

Olen mies ja Hävettää kun tykkään kuunnella guntteria. Muistatteko sitä laulajaa 2000 luvun alusta. Guntterin kappaleita teeny weeny string bikini, touch me ja mikä se yks hyvä oli.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että onkohan Roosa ottanut vähän turhan vakavasti tuon Arttu Wiskarin tuotannon? Itselleni tulee mieleen kyseisestä tuotannosta lähinnä tietynlainen parodia alempien soisaaliryhmien elämästä. Tavallaan se kertoo kurjuudesta, joka on suomalaisille ominainen olotila. Silti kaikki joskus haaveilevat kyseisen kaltaisesta elämästä ja siihen liittyvästä sietämättömästä keveydestä. Itse ainakin haluan samaistua Sirpaan, vaikka oma elämäni on mennyt aivan eri rataa.

Juttu oli muuten hyvä, mutta minullakin kiinnitti huomion Wiskariin takertuminen, että Wiskari on vähän huono esimerkki jutun aiheena olevasta elitismistä, kun inhoamiselle on oikeitakin perusteita. 

Minusta Wiskari on kuin parodia Leevi and The Leavingsin musiikista, mutta ilman ilman huumoria, ontto, pintapuolinen kopio. Leevi taas kertoi elämän kurjuudesta huumorilla ja älykkyydellä, joka Wiskarilta puuttuu, ja kehitti tavaramerkikseen oman tunnistettavan tyylin. Wiskarissa inhottaa sen törkeä kopiointi, eikä junttien suosio. Ei yleisö artistia pahenna, Leevikin oli syvien kansanrivien suosikki, mutta silti nerokas ja arvostettava bändi.

Minusta esim. Lauri Tähkä, Antti Tuisku ja Cheek ovat parempia esimerkkejä tyhjänpäiväisen harmittomasta viihdemusiikista, jota inhotaan imagosyistä.

Mulla ei enää ole! Mä olen tullut ylpeenä kaapista ulos näiden omien ketkutuksieni kanssa jo kymmenen vuotta sitten.

Nykyään tosiaan avoimesti kuuntelen kasari-ysäri renkutuksia. Kaikkea hilipatihippaa, ette edes uskokaan. 

Popedaa fanitin kersana ja sitä piti jossain vaiheessa nolostella, ja paskat, eikun Pitkä kuuma kesä soimaan ja kerralla häpeästä pois. - todella moni kaveri järkyttyi hetkeksi, oikeasti.