Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Timo Soini arvostelijoille: So what? Olemme yhä toiseksi suurimpia

Vierailija

Timo Soini muistuttaa kannatuslukujen aaltoilevan.

”Hallitustaival on alussa. Juoksua on parannettava. Se vaatii kaikkien panosta, eikä valitusta ja uikutusta”, perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini toteaa blogissaan.

Hän sanoo saaneensa viime viikonloppuna ja nyt maanantaina erityisen paljon palautetta.

”(Vesa-Matti) Saarakkalan uhkaus erota ryhmästä avasi patoluukut. Tällaista käytöstä ei hyväksytä. Perussuomalaisten syvät rivit eivät pidä omien mollaamisesta etenkään julkisuudessa”, Soini kirjoittaa.

Hän viittaa perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan perjantaiseen ilmoitukseen. Saarakkala uhkasi erota perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, jos puolue ei järjestä satojen perussuomalaisten vaatimaa puoluevaltuuston, -hallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokousta, jossa päätettäisiin siitä, voiko puolue jatkaa hallituksessa, ja jos voi, millä ehdoilla.

Saarakkala on sittemmin perääntynyt eroaikeistaan.

”Pohjanmaalta mies soitti ja kysyi menikö Saarakkalalta länget kaulaan vai tuliko järki päähän? En sanonut siihen mitään, kun en tiedä. Puolueveli todisti ja sillä hyvä”, Timo Soini toteaa.

Soini kommentoi myös perussuomalaisten pudonnutta kannatusta.

”Gallupeja tulee vielä runsaat neljäkymmentä ennen vaaleja. Ne menevät ylös ja alas. Neljä kuukautta ennen viime vaaleja kannatus oli gallupissa 13,3 ja vaaleissa neljä kuukautta myöhemmin 17,7. Kaikki on omasta politiikasta ja työstä sekä äänestäjästä kiinni.”

Soinin mukaan julkisuudessa on ilakoitu puolueen haasteilla.

”So what? Meillä on edelleen eduskunnan toiseksi suurin ryhmä”, Soini heittää.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/soini_so_what-41927

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat