Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Miten ihmeessä saan oman kälätykseni ja draamailun loppumaan. Se on tuskallista jo minullekin. Edellinen parisuhteeni toimi tältä osin hyvin. Minulla on ystävät jotka jakavat elämäni tapahtumat ja tunteet kanssani ja mies kotona säästyy silloin kuuntelemasta minua. Arkemme sujui hyvin. Päivän kauppalistasta ja säästä suurempia juttuja ei käsitelty ja tietysti omat aikataulut. Välillä seksiä. Nykyisessä suhteessa olen kehittänyt häiritsevän tunne-elämän joka ajaa suhteemme rikki. En tajua miksi en pysy hiljaa. Olenko lopullisesti sekoamassa vai mitä hemmettiä tämä on?

Sivut

Kommentit (43)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävät jotka jakavat elämäni tapahtumat ja tunteet kanssani ja mies kotona säästyy silloin kuuntelemasta minua. Arkemme sujui hyvin. Päivän kauppalistasta ja säästä suurempia juttuja ei käsitelty ja tietysti omat aikataulut. Välillä seksiä. 

Kuka haluaa tuollaisen kylmän parisuhteen? :O Mistä sen tiesi, että toinen rakasti sinua?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävät jotka jakavat elämäni tapahtumat ja tunteet kanssani ja mies kotona säästyy silloin kuuntelemasta minua. Arkemme sujui hyvin. Päivän kauppalistasta ja säästä suurempia juttuja ei käsitelty ja tietysti omat aikataulut. Välillä seksiä. 

Kuka haluaa tuollaisen kylmän parisuhteen? :O Mistä sen tiesi, että toinen rakasti sinua?

kovasti se oli järkyttynyt kun lähdin ja pyysi takaisin ja hirveästi masentui, että kai se jotenkin. Nykyinen taas on et joo mee vaan ja onnea uuteen elämään jos mulla on eriäviä mielipiteitä tai vahvoja tunteita. Silleen leppoisan ymmärtävästi sanoo sen. Hän taas kuulemma elää itselleen ja omaa elämäänsä. Minäkin haluaisin elää omaa elämääni parisuhteessa mutta tunnen olevani hirveä riippa ja ripustautuja kun vaadin huomiota.
Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävät jotka jakavat elämäni tapahtumat ja tunteet kanssani ja mies kotona säästyy silloin kuuntelemasta minua. Arkemme sujui hyvin. Päivän kauppalistasta ja säästä suurempia juttuja ei käsitelty ja tietysti omat aikataulut. Välillä seksiä. 

Kuka haluaa tuollaisen kylmän parisuhteen? :O Mistä sen tiesi, että toinen rakasti sinua?

kovasti se oli järkyttynyt kun lähdin ja pyysi takaisin ja hirveästi masentui, että kai se jotenkin. Nykyinen taas on et joo mee vaan ja onnea uuteen elämään jos mulla on eriäviä mielipiteitä tai vahvoja tunteita. Silleen leppoisan ymmärtävästi sanoo sen. Hän taas kuulemma elää itselleen ja omaa elämäänsä. Minäkin haluaisin elää omaa elämääni parisuhteessa mutta tunnen olevani hirveä riippa ja ripustautuja kun vaadin huomiota.
Ap

Eli miehesi ei kaipaa sinulta mitään? Miksi olette yhdessä? Mä olen ainakin just siks toisen kanssa yhdessä, että haluan häneltä jotain. Olkoon huomiota tai mitä vaan. Haluaisin olla siksi, että rakastan toista, mutta se ei ole ollut mahdollista, koska kukaan, ketä mä olen rakastanut syvästi ja ehdottomasti ei ole halunnut olla minun kanssani.

Vierailija

Ei se kai sitten kaipaa. Haluaa kyllä ehdotonta rehellisyyttä ja henkistä yhteyttä jota on vaikea toteuttaa kun ei jaksa kuunnella minua, joko näyttää että ei kuuntele tai sanoo suoraan että ole hiljaa ei kiinnosta. Minä kuuntelen taas jokaisen sanan häneltä kuin janoon kuoleva haluaa vettä aavikolla. Ihan mitä vaan kunhan sanoo jotain. Vaikka haukkuisi kunhan puhuu. Vihaan tätä tilannetta että minusta on tullut näin heikko ja herkkä.
Ap

Vierailija

Jos sä osaisit rakastaa ei sulla olis tuollaista ongelmaa. Rakkaus on sitä että kunnioittaa, arvostaa, haluaa tehdä toiselle hyvää. Eikä vaadi itselleen mitään. Toki käytännön asioita pitää sopia. Mut rakkaudessa ei ole draamaa. Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella. Ja luulee, että toinen on sun henkkoht tunnevammojasi ja vaille jäämisiäsi varten ja usein myös vastuussa sun onnellisuudestasi. Näin ei o. Jos oikeasti haluat onnistua ihmissuhteessa, kannattaa mennä ammattilaisen kanssa selvittämään omia ongelmia. Muuta tietä ei oikeastaan edes ole.  Aika moni ihinen kärsii läheisriippuvuudesta. SE on semmoista, että kun sä sitten saat osaksesi ihan oikeaa rakkautta- sä haluat toiselta aina vaan lisää eikä mikään riitä ja silloin alkaa tuollainen ripustautuminen. Tsemppiä. vastuu on 100% sinun. Voit siis auttaa itseäsi. Jos hyvin käy, kumppanisi osaa tukea sua.

Vierailija

Niin lisäys vielä tuohon; jos se toinenkaan ei osaa rakastaa niin eihän häneltä voi silloin saada rakastavaa kohtelua osakseen. ja semmoiseen suhteeseenhan ei kannata jäädä, jos toinen ei oo valmis kehittymään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jos sä osaisit rakastaa ei sulla olis tuollaista ongelmaa. Rakkaus on sitä että kunnioittaa, arvostaa, haluaa tehdä toiselle hyvää. Eikä vaadi itselleen mitään. Toki käytännön asioita pitää sopia. Mut rakkaudessa ei ole draamaa. Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella. Ja luulee, että toinen on sun henkkoht tunnevammojasi ja vaille jäämisiäsi varten ja usein myös vastuussa sun onnellisuudestasi. Näin ei o. Jos oikeasti haluat onnistua ihmissuhteessa, kannattaa mennä ammattilaisen kanssa selvittämään omia ongelmia. Muuta tietä ei oikeastaan edes ole.  Aika moni ihinen kärsii läheisriippuvuudesta. SE on semmoista, että kun sä sitten saat osaksesi ihan oikeaa rakkautta- sä haluat toiselta aina vaan lisää eikä mikään riitä ja silloin alkaa tuollainen ripustautuminen. Tsemppiä. vastuu on 100% sinun. Voit siis auttaa itseäsi. Jos hyvin käy, kumppanisi osaa tukea sua.

Aika ärsyttävästi sanottu tää (vaikka muuten hyvin kirjoitettu): "Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella." Miten niin pönkittämään? Jokainen ihminen tarvitsee tunteen kelpaamisesta toiselle tai tarpeittensa täyttymisestä. Onko se pönkitystä, jos niitä hakee? Hyvähän se on, ettei jää johonkin nurkkaan mykkänä, vaan vaatii osaansa. 

Varmaan pitäisi kasvattaa itsetuntoa, että kykenisi rakastamaan? Se on vaikeaa, ellei toinen tue. Jos toinen haukkuu pönkittäjäksi niin ei se toisen itsetunto paljoa kohene.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ei se kai sitten kaipaa. Haluaa kyllä ehdotonta rehellisyyttä ja henkistä yhteyttä jota on vaikea toteuttaa kun ei jaksa kuunnella minua, joko näyttää että ei kuuntele tai sanoo suoraan että ole hiljaa ei kiinnosta. Minä kuuntelen taas jokaisen sanan häneltä kuin janoon kuoleva haluaa vettä aavikolla. Ihan mitä vaan kunhan sanoo jotain. Vaikka haukkuisi kunhan puhuu. Vihaan tätä tilannetta että minusta on tullut näin heikko ja herkkä.
Ap

Ehkä sä rakastat elämäsi ekaa kertaa? Ainakin itselleni kävi noin kun rakastin. Silloin ei ollutkaan helppoa lähteä, kun toisessa olikin jotain "vikaa". Normaalisti en katsele mitään vikoja.

Vierailija

Siinähän se on mitä suren kun olen niin vaativa. En pääse irti kun olen vaatimassa koko ajan. Ihan kuin en selviäisi yksin. Se on raskasta kummallekin. Nytkin hän on ollut poissa viikkoja ja joka päivä minulla on pakottava tarve kirjoittaa hänelle. Miksi? Ihan kuin minun elämä olisi jotenkin raportoitavaa. Ihan kuin olisi joku sairas addiktio.
Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kai sitten kaipaa. Haluaa kyllä ehdotonta rehellisyyttä ja henkistä yhteyttä jota on vaikea toteuttaa kun ei jaksa kuunnella minua, joko näyttää että ei kuuntele tai sanoo suoraan että ole hiljaa ei kiinnosta. Minä kuuntelen taas jokaisen sanan häneltä kuin janoon kuoleva haluaa vettä aavikolla. Ihan mitä vaan kunhan sanoo jotain. Vaikka haukkuisi kunhan puhuu. Vihaan tätä tilannetta että minusta on tullut näin heikko ja herkkä.
Ap

Ehkä sä rakastat elämäsi ekaa kertaa? Ainakin itselleni kävi noin kun rakastin. Silloin ei ollutkaan helppoa lähteä, kun toisessa olikin jotain "vikaa". Normaalisti en katsele mitään vikoja.

Rakastan. 2 pitkää suhdetta ennen tätä ja luulin olleeni rakastunut mutta ne oli järkiliittoja. Tämä taas. Minä rakastuin. Mielettömästi.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Ei se kai sitten kaipaa. Haluaa kyllä ehdotonta rehellisyyttä ja henkistä yhteyttä jota on vaikea toteuttaa kun ei jaksa kuunnella minua, joko näyttää että ei kuuntele tai sanoo suoraan että ole hiljaa ei kiinnosta. Minä kuuntelen taas jokaisen sanan häneltä kuin janoon kuoleva haluaa vettä aavikolla. Ihan mitä vaan kunhan sanoo jotain. Vaikka haukkuisi kunhan puhuu. Vihaan tätä tilannetta että minusta on tullut näin heikko ja herkkä.
Ap

Ehkä sä rakastat elämäsi ekaa kertaa? Ainakin itselleni kävi noin kun rakastin. Silloin ei ollutkaan helppoa lähteä, kun toisessa olikin jotain "vikaa". Normaalisti en katsele mitään vikoja.

Rakastan. 2 pitkää suhdetta ennen tätä ja luulin olleeni rakastunut mutta ne oli järkiliittoja. Tämä taas. Minä rakastuin. Mielettömästi.
ap

Mies ei siis jaksa vastaanottaa juttujasi, se on ongelma? Voisitko sä mennä vuodattamaan niitä terapeutille? Toisaalta jos mies rakastaa takaisin niin luulisi vielä jaksavan, alkuhuumassa. Mutta ehkä hedelmällisempää tässä nimenomaisessa tilanteessasi olisi miettiä itseä, kuin mitä mies miettii.

Vierailija

Mikset sä saisi ap olla tarvitseva?? Anna kuin arvaan: jokin kotioloissasi on leikannut tämän tarpeen kokonaan pois? Ja nyt on sitten tuttua, kun miehestä sä et sais olla tarvitseva, etkä itsekään hyväksy sitä itsellesi. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Ei se kai sitten kaipaa. Haluaa kyllä ehdotonta rehellisyyttä ja henkistä yhteyttä jota on vaikea toteuttaa kun ei jaksa kuunnella minua, joko näyttää että ei kuuntele tai sanoo suoraan että ole hiljaa ei kiinnosta. Minä kuuntelen taas jokaisen sanan häneltä kuin janoon kuoleva haluaa vettä aavikolla. Ihan mitä vaan kunhan sanoo jotain. Vaikka haukkuisi kunhan puhuu. Vihaan tätä tilannetta että minusta on tullut näin heikko ja herkkä.
Ap

Ehkä sä rakastat elämäsi ekaa kertaa? Ainakin itselleni kävi noin kun rakastin. Silloin ei ollutkaan helppoa lähteä, kun toisessa olikin jotain "vikaa". Normaalisti en katsele mitään vikoja.

Rakastan. 2 pitkää suhdetta ennen tätä ja luulin olleeni rakastunut mutta ne oli järkiliittoja. Tämä taas. Minä rakastuin. Mielettömästi.
ap

Mies ei siis jaksa vastaanottaa juttujasi, se on ongelma? Voisitko sä mennä vuodattamaan niitä terapeutille? Toisaalta jos mies rakastaa takaisin niin luulisi vielä jaksavan, alkuhuumassa. Mutta ehkä hedelmällisempää tässä nimenomaisessa tilanteessasi olisi miettiä itseä, kuin mitä mies miettii.

niinpä. Sitä itseä pitäisi miettiä koska ongelma olen minä. Jaksaa mies vastaanottaa jutut. Mikäs siinä kun kuittaa viestin. Alkuhuuma meni miehellä ohi kahdessa kuukaudessa ja ei sitä itselläkään ole ollut... aika samoihin aikoihin loppui kuin miehelläkin. Halusin siirtyä siihen arkeen mutta jotenkin se ei sitten sujunutkaan. Erotaan vuorotellen. Varmaan 4 kerta ollut jo vuoden aikana.
ap

S

Ettei sinulle olisi kehittymässä läheisriippuvuutta mieheäsi kohtaan? Edellinen suhteeni kuulostaa kuvailemaltasi noin niinkuin puolisoiden valta-asetelmien suhteen. Eksä oli järkähtymätön mielipiteissään ja periaatteissaan eikä jaksanut kuunnella "hömpötyksiäni", minä taas kaipasin hänen kiintymyksenosoituksiaan ja pistin itseni ihan solmuun yrittäessäni olla mieliksi ja saada häneltä suosionosoituksia. Voin pitkään tosi pahoin mutta en pystynyt eroamaan, koska tuntui että rakastan liiikaa - vasta eron jälkeen ymmärsin, että kyse oli rakkauden sijaan läheisriippuvuudesta, joka oli päässyt itämään epätasa-arvoisessa suhteessamme.

Mitä enemmän vaadit sitä vähemmän saat, ja sitä enemmän hänellä on valtaa sinuun. Ja sitä pahemmin sinä olet koukussa, ja tulet antamaan periksi ihan kaikessa hänelle, ja lopulta huomaat olevasi elämääsi katkeroitunut marttyyri, joka samalla vihaa puolisoaan sen takia kun tämä ei anna sinulle haluamiasi asioita ja samalla koet rakastavasi niin paljon ettet pysty irroittautumaan.

Keskustelkaa. Jos miehesi asenne on se, että sen kun lähdet sitten - niin sitten lähde. Ja etsi itsellesi tasa-arvoinen kumppani, joka oikeasti rakastaa sinua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sä osaisit rakastaa ei sulla olis tuollaista ongelmaa. Rakkaus on sitä että kunnioittaa, arvostaa, haluaa tehdä toiselle hyvää. Eikä vaadi itselleen mitään. Toki käytännön asioita pitää sopia. Mut rakkaudessa ei ole draamaa. Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella. Ja luulee, että toinen on sun henkkoht tunnevammojasi ja vaille jäämisiäsi varten ja usein myös vastuussa sun onnellisuudestasi. Näin ei o. Jos oikeasti haluat onnistua ihmissuhteessa, kannattaa mennä ammattilaisen kanssa selvittämään omia ongelmia. Muuta tietä ei oikeastaan edes ole.  Aika moni ihinen kärsii läheisriippuvuudesta. SE on semmoista, että kun sä sitten saat osaksesi ihan oikeaa rakkautta- sä haluat toiselta aina vaan lisää eikä mikään riitä ja silloin alkaa tuollainen ripustautuminen. Tsemppiä. vastuu on 100% sinun. Voit siis auttaa itseäsi. Jos hyvin käy, kumppanisi osaa tukea sua.

Aika ärsyttävästi sanottu tää (vaikka muuten hyvin kirjoitettu): "Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella." Miten niin pönkittämään? Jokainen ihminen tarvitsee tunteen kelpaamisesta toiselle tai tarpeittensa täyttymisestä. Onko se pönkitystä, jos niitä hakee? Hyvähän se on, ettei jää johonkin nurkkaan mykkänä, vaan vaatii osaansa. 

Varmaan pitäisi kasvattaa itsetuntoa, että kykenisi rakastamaan? Se on vaikeaa, ellei toinen tue. Jos toinen haukkuu pönkittäjäksi niin ei se toisen itsetunto paljoa kohene.

Ärsyttävää tai ei mutta niin se on. Toiselta ihmiseltä ei ole oikeus vaatia yhtään mitään. Jos se ei itse halua antaa, niin ei sille mitään voi. Silloin ennen pitkää huomaa ettei toiselta saa mitään ja ymmärtää lähteä muihin maisemiin. Paitsi jos on se läheisriippuvainen joka alkaa vaatia entistä enemmän. Kenenkään velvollisuus ei ole täyttää toisen tarpeita vaikka kuinka vaadittais. Rakkaus on nimenomaan hyvää ja vapaata tahtoa. Ja se toimii ainoastaan niin. Eikä sitä kelvatuksi tulemisen tunnetta tule koskaan vaatimalla saamaan. Mut tässä se just onkin. Kovin harva osaa rakastaa. Suuri osa ihmisistä luulee että rakkaus on se läheisriippuvuusdraama jossa vaaditaan. Sekin unohtuu ettei toista voi muuttaa. Ei sitten milliäkään. Ainoastaan hyväksyä sellaisena kuin tämä on. Itseään voi muuttaa. Rakkaus ei ole osansa vaatimista. SE on toisen rakastamista. Hyvässä lykyssä saa osakseen toisen rakkauden. Vaatimalla ei koskaan. Tästä syystä ihmisillä usein on yllättävän huonot ihmissuhteet.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mikset sä saisi ap olla tarvitseva?? Anna kuin arvaan: jokin kotioloissasi on leikannut tämän tarpeen kokonaan pois? Ja nyt on sitten tuttua, kun miehestä sä et sais olla tarvitseva, etkä itsekään hyväksy sitä itsellesi. 

tietenkään kotioloni ei ole ollut ihan normaalit. Mies ei halua että tarvitsen häntä. En ole koskaan ennen tarvinnutkaan muissa parisuhteissa vaan olen osannut elää omaa elämääni. En voi antaa mitään hänelle kun hän ei halua minulta mitään. Ei me nytkään syödä yhdessä, yhteiset laskut maksetaan sentilleen puoliksi ja kumpikin omat menonsa ja omat ruokamme. Käymme itsekseen ulkona ja vietämme aikaa omien ystäviemme kanssa. Muutaman kerran ollaan kaupassa käyty yhdessä.
ap
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ettei sinulle olisi kehittymässä läheisriippuvuutta mieheäsi kohtaan? Edellinen suhteeni kuulostaa kuvailemaltasi noin niinkuin puolisoiden valta-asetelmien suhteen. Eksä oli järkähtymätön mielipiteissään ja periaatteissaan eikä jaksanut kuunnella "hömpötyksiäni", minä taas kaipasin hänen kiintymyksenosoituksiaan ja pistin itseni ihan solmuun yrittäessäni olla mieliksi ja saada häneltä suosionosoituksia. Voin pitkään tosi pahoin mutta en pystynyt eroamaan, koska tuntui että rakastan liiikaa - vasta eron jälkeen ymmärsin, että kyse oli rakkauden sijaan läheisriippuvuudesta, joka oli päässyt itämään epätasa-arvoisessa suhteessamme.

Mitä enemmän vaadit sitä vähemmän saat, ja sitä enemmän hänellä on valtaa sinuun. Ja sitä pahemmin sinä olet koukussa, ja tulet antamaan periksi ihan kaikessa hänelle, ja lopulta huomaat olevasi elämääsi katkeroitunut marttyyri, joka samalla vihaa puolisoaan sen takia kun tämä ei anna sinulle haluamiasi asioita ja samalla koet rakastavasi niin paljon ettet pysty irroittautumaan.

Keskustelkaa. Jos miehesi asenne on se, että sen kun lähdet sitten - niin sitten lähde. Ja etsi itsellesi tasa-arvoinen kumppani, joka oikeasti rakastaa sinua.

Viisasta puhetta. Juuri noin meillä. Ei tässä puhumiset auta kun hän huutaa päälle aina. Kyllä se on erottava. En voi pakottaa häntä kiinnostumaan vaikka sanoo rakastavansa minua niin teothan sen ratkaisee ei mitkään höpinät. Luultavasti sitäkin viljelee vain hiljentääkseen minut sävyisäksi.
ap

Vierailija

No voiko olla niin että ripustaudut, draamailet ja vaadit huomiota nimenomaan siksi kun et sitä saa edes normaalissa määrin? Onko tilanne ollut koko ajan tuollainen vai rupesiko mies jossain vaiheessa vetäytymään kun aloit ripustautua, ja sitä ennen suhteenne oli  normaali? Ei tuo kyllä mitenkään kovin kummoiselta parisuhteelta kuulosta tällä hetkellä. Tai edes parisuhteelta. Lähinnä kuulostaa että mies vaivautuu toisinaan olemaan kanssasi samassa tilassa koska saa sinulta seksiä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

No voiko olla niin että ripustaudut, draamailet ja vaadit huomiota nimenomaan siksi kun et sitä saa edes normaalissa määrin? Onko tilanne ollut koko ajan tuollainen vai rupesiko mies jossain vaiheessa vetäytymään kun aloit ripustautua, ja sitä ennen suhteenne oli  normaali? Ei tuo kyllä mitenkään kovin kummoiselta parisuhteelta kuulosta tällä hetkellä. Tai edes parisuhteelta. Lähinnä kuulostaa että mies vaivautuu toisinaan olemaan kanssasi samassa tilassa koska saa sinulta seksiä.

ei se hirveästi seksistä ole kiinnostunut. Voi olla kuukauden parinkin taukoja. Se ei ole siis syy.
ap

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat