Hermot menee! (mustapäät ja tukkeutunut iho)
Hei! Olen 26-vuotias urheilullinen ja suht terveellisesti elävä nainen. Olen yli 10 vuotta kärsinyt huonosta ihosta, viimeisen vuoden aikana olen saanut 80% itse finneistä pois ruokavalion avulla (maitotuotteiden, gluteenin ja sokerin radikaali vähentäminen, MSM-jauhe ja sinkki), mutta kasvoissani JOKA IKINEN ihuokonen on tukkeutunut. Siis oikeasti, ainoat sileät kohdat ovat silmien ympärillä! Jopa kaulani ja rintakehäni on "tukkoinen", vaikkei siellä varsinaisia mustapäitä ole. Sanomattakin selvää, että kasvojeni keskiosa on myös todella rasvoittuva. Pesun jälkeen nenän ihohuokosista on jo tunnin kuluessa tullut öljy"pisarat" ihon pintaan. Hiukseni eivät onneksi ole yhtä pahat, vaikka ne yleensä joka päivä urheilun takia pesenkin.
Olen koittanut oikeasti kaiken, paitsi roaccutania. E-pillerit varmaankin auttaisivat ongelmaan, mutta en halua aloittaa niitä varsinkaan näin sinkkuna. Tällä hetkellä pesen kasvoni aamuin illoin hellävaraisella puhdistustuotteella, joka poistaa lian ja meikin (meikkeinä mineraalimeikit), jonka jälkeen kasvovesi ja kevyt kosteusvoide. Joskus olen koittanut aamupesun poisjättämistä, ei vaikutusta, paitsi vielä likaisempi olo naamassa koko ajan. Käytössä myös mieto Paula's Choicen BHA-kuorinta noin joka toinen päivä, jonka pitäisi vähentää tukkeumia, joopa joo.
Olenkin alkanut miettimään, voisiko tilannetta auttaa kaikkien hoitotuotteiden poisjättö? Iltaisin pesu eikä muuta. Eiväthän miehetkään käytä ihoonsa yleensä mitään, ja heillä harvemmin näkee tällaista tukkeumaa ihossa mitä minulla, eikä heidän ihonsa punoitakaan. Onko kellään kokemuksia?
Kommentit (35)
Kokeile hunajaa! Itse laitan hunajaa kasvoille noin vartiksi, jonka jälkeen pesen sen pois, ja iho on ihanan sileä ja syväpuhtaan tuntuinen, finnitkin on vähentyneet selvästi kun kerran viikossa laitan hunajanaamion
Ei kannata ainakaan puristella, saa vaan entistä isommat huokoset. Entäs Cliniquen pesuneste (pumppupullossa) ja saman sarjan kasvovesi?
Kaiken kokeilleena , myös Roaccutan kuurin 6kk, voin kertoa että ihon saa kuntoon Hydrocortison kuurilla! Mieluiten vahvempaa 2.5% voidetta. Viikon verran ainakin iltaisin valkoinen paksu kerros voidetta. Aamulla kasvojen pesu miedolla pesuaineella ja vedellä ja ohut kerros voidetta päiväksi. Illalla taas pesu ja yöksi paksu kerros voidetta. Tätä jatketaan 7 päivää, jonka jälkeen viikon tauko ja sitten kuuri uusitaan. Tulehdus lähtee ihosta ja mustapäät myös.
Äläkä pelkää voiteen rasvaisuutta vaikka sinulla olisi kuinka rasvainen iho. Voide on lääke joka normalisoi ihon toimintaa poistaen samalla tulehduksen, ja pehmittämällä pintakuivaa ihoa niin totaalisesti että mustapäät suorastaan tippuvat pois! TOIMII!!
Käyttäjä53 kirjoitti:

Kuulostaa mielenkiintoiselta! Mutta luulisi, että tuollaisen kuurin joutuu uusimaan aika usein? T: ei-ap
Minä suosittelen myös kasvoharjaa. Ei tarvitse edes olla se kallein malli. Saa ihon muutenkin näyttämään terveemmältä ja heleämmältä. GlamGlow savinaamiot myös hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä53 kirjoitti:
Kaiken kokeilleena , myös Roaccutan kuurin 6kk, voin kertoa että ihon saa kuntoon Hydrocortison kuurilla! Mieluiten vahvempaa 2.5% voidetta. Viikon verran ainakin iltaisin valkoinen paksu kerros voidetta. Aamulla kasvojen pesu miedolla pesuaineella ja vedellä ja ohut kerros voidetta päiväksi. Illalla taas pesu ja yöksi paksu kerros voidetta. Tätä jatketaan 7 päivää, jonka jälkeen viikon tauko ja sitten kuuri uusitaan. Tulehdus lähtee ihosta ja mustapäät myös.
Äläkä pelkää voiteen rasvaisuutta vaikka sinulla olisi kuinka rasvainen iho. Voide on lääke joka normalisoi ihon toimintaa poistaen samalla tulehduksen, ja pehmittämällä pintakuivaa ihoa niin totaalisesti että mustapäät suorastaan tippuvat pois! TOIMII!!Kuulostaa mielenkiintoiselta! Mutta luulisi, että tuollaisen kuurin joutuu uusimaan aika usein? T: ei-ap
Minäkään en ole ap mutta mietin että meneekö iho vain pahemmaksi koska tuo on jo myrkkyä ja naamassa on ohut ihokerros...
No oletko kokeillut kokonaan kasvojen rasvaamisen ja hoitamisen lopettamista? Toki, jos käytät paksulti meikkivoidetta, mutta itse käytän mineraalisuolaa ihon puhdistukseen ja hoitoon. Iho alkoi parantumaan heti ja ihoni on myös rasvoittuva. Aluksi iho tuntui kuivalta, mutta helpotti nopeasti. Vähän sama juttu kuin huulien rasvaamisen kanssa.
Kokeile Bion- tuotteita. Erityisesti blackhead /whitehead eraser. En suostu olemaan enää ilman tätä tuotetta. Meikin allekin täydellinen! Käytän joka päivä koko kasvoalueelle ja illalla aina pesun jälkeen yöksi Humektan tai vastaava. Bionin kaikki tuotteet ovat täydellisiä kaltaisillemme rasva-ja näppynaamoille. Ja mulla ei siis ole aknea mutta helvetin epäpuhdas iho!
Bionia saa tilattua Suomestakin nettikaupasta. Luultavasti tulet pärjäämään kasvoharjalla, puhdistusaineella (mikä tahansa rasvaisella sopiva), tuo blackhead eraser ja kunnon kosteutusta aina yöksi!
Minä otin käyttöön kissasaippuan ja vähensin kaikkien voiteiden ym äytön ihan minimiin. Auttoi myös finneihin.
Mulla on ollut täysin sama tilanne. Olen käyttänyt viime vuodet luonnonkosmetiikkaa, välillä en mitään. Mitään ei ole tapahtunut, vain pahentunut. Ostin kaupasta erisanin kosteuttavaa kasvovoidetta kokeiluun ja ah, toimii! Pesu himalajansuolasaippualla ja päälle lopuksi toi aamuin/illoin tai vain illoin.
AP löysi vanhan ketjun puolentoista vuoden takaa! Jätin kokeiluni kahden viikon jälkeen kesken, sillä naamasta tuli pikkuhiljaa punoittava ja muutenkin huono, näppyjä entistä enemmän. Iho on yhä samanlainen, lyhyttä roaccutan-kuuria voisi kyllä todellakin kysellä. Apuja on kuitenkin tuonut konjac-sienen käyttö, xyliderm kosteusvoide ja L300 vaaleanpunainen kosteusvoide sekä cliniquen kasvovesi! Iho on yhä rasvainen ja tukkeutunut, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Tässä nykyinen rutiini:
Aamulla puhdistusliinoilla pyyhkiminen, tällä hetkellä yllättäen Pirkka siniset argan pudistusliinat käytössä. Sitten Clinique 1 kasvovedellä pyyhkiminen ja xyliderm kosteusvoide. Neutrogena CC-voide ja mineraalimeikit.
Illalla puhdistus konjac-sienellä ja L300 vaahdolla, clinique kasvovesi ja xyliderm kosteusvoide ja sen sekaan mahdollisesti tippa argan- tai kaktusviikunaöljyä.
Etsinnässä on uusi iholle jätettävä bha-kuorinta, kerran pari viikossa olen kuorinut ihon neutrogenan kuorintavoiteella ja kevyesti kuorintahanskoilla ihoa tuputellen, tämä saa ihon pinnan huomattavasti sileänmäksi ja paremman näköiseksi! Käytössä on ollut myös lorealin musta mutanaamio, se myös saa ihon pinnan näyttämään ainakin hetkellisesti paljon paremmalta.
Saas nähdä mihin tästä seuraavaksi edetään!
Avidcid voide(reseptillä) ja kuorinta murskatulla theo aspiriinillä+kasvoharja.toimii!