Milloin aikuisiällä olet ollut ylpeä vanhemmistasi, tai toisesta vanhemmastasi?

No en osaa sanoa mitään tiettyä tilannetta, mutta olen tosi ylpeä, että ovat edelleen 43 avioliittovuoden jälkeen yhdessä ja edelleen selvästi viihtyvät toistensa seurassa.

Mä olen usein ylpeä äidistäni. Hän on ylpeä kukkahattutäti, joka jaksaa keskustella asiallisesti (tosin joskus häneltäkin katkeaa hermo) ihmisten kanssa siitä, miten me kaikki olemme vain ihmisiä.

Viimeksi juuri äsken! <3 Neljä vuosikymmentä tupakoinut äitini soitti äsken että tänään oli KOLMAS PÄIVÄ ilman tupakkaa!!! <3

Silloin, kun tajusin, kuinka alhaisesta koulutuksestaan ja maalaisuudestaan huolimatta ovat kasvattaneet kaikki lapsensa muita tuomitsemattomiksi, ennakkoluulottomiksi ja suvaitsevaisiksi omalla esimerkillään. Lisäksi se, että kumpikaan ei ole katkeroitunut tai syyttänyt muita (vaikka ehkä syytä olisi ollut) epäonnisista asioistaan elämässään. Tämä on varmasti suurin henkinen pääoma, jonka olen vanhemmiltani saanut ja sen vuoksi olen vanhemmistani, vikoineen päivineen, ylpeä.

Suhteeni isääni on aina ollut kompleksinen. Häissäni hän piti aivan uskomattoman hyvän ja syvällisen puheen avioliitosta. En unohda sitä koskaan ja se on varmasti yksi parhaista puheista, joita olen koskaan kuullut. Silloin olin ylpeä hänestä.

Kun isäni voitti Vuoden luontokuva -kilpailussa. Tai tuo on tuollainen konkreettinen hetki. Arvostan kyllä kokonaisuudessaan sitä mitä vanhemmat ovat omassaan ja meidän elämässä rakentaneet.

Kun alkoholisti isäni otti itseään niskasta kiinni ja raitistui,nyt jo monta vuotta ilman alkoa.

Kun tajusin miten vaikeaa yksinhuoltajaäidilläni oli taloudellisesti kun olin lapsi. Lapsena harmitti kun en saanut kaikkia uusimpia leluja ja ulkomaanmatkoja, mutta aikuisena ymmärsin miten kovaa työtä äitini joutui tekemään, ettei köyhyytemme vaikuttanut elämääni sen isommin. 

Kun toinen vanhempi otti eron toisesta. Olin ylpeä, että uskalsi.

Olen vanhemmiten alkanut olemaan ylpeä äidistäni. Nuorempana näin vikana hänen itsekeskeisen ja hiukan ajattelemattoman tyylinsä olla ja elää, mutta nykyisin juuri se pitää hänet toimeliaana ja ennakkoluulottomana, saa ryhtymään asioihin ja opettelemaan jatkuvasti uutta. Erinomainen piirre kuusikymppiselle. 

Se kun vanhempani ovat edelleenkin 44-vuoden yhdessäolon jälkeen välillä kuin teinit toistensa kimpussa. Kipinä säilyy eikä yhdessä olla vain tottumuksesta. Sain kotoa erinomaisen parisuhdemallin, se että toista ei pidetä hetkeäkään itsestäänselvyytenä, vaan tehdään töitä suhteen eteen. Ja se että oikean ihmisen kanssa voit olla juuri sellainen kuin oikeasti olet.

Erityisesti silloin kun he ovat auttaneet muita ihmisiä.