Olen onneton parisuhteessa, mutta pelkään yksinäisyyttä.

Vierailija

Olen seurustellut jo melko pitkään erään miehen kanssa. Alku oli ihana, mutta sitten hän muuttui. Töidensä takia on jatkuvia kiireitä ja väsymystä. Tuntuu, että minä olisin tärkeysjärjestyksessä vasta töiden, kavereiden ja harrastuksen jälkeen. Hänestä tuli kylmempi ja itsekkäämpi ihminen. Ymmärrän, ettei seurustelu ole pelkkää alkuhuumaa, mutta minun mielestä nykyistä tilannetta ei voi kutsua rakkaudeksi.

Hän jopa jätti minut yhdessä vaiheessa, mutta juoksi itkien takaisin ja yritti taas hartaasti saada asiat ennalleen. Nyt ehkä hieman kaduttaa, että suostuin palaamaan yhteen. Kyllä meillä on ihania hetkiä, mutta olen tässä suhteessa onnellinen vain noin 1/4 ajasta ja loput allapäin. 

Tiedän että asiat tulee tästä eteenpäin vain pahenemaan ja nyt olisi hyvä aika lopettaa suhde. Pelkään kuitenkin yksinäisyyttä ja sitä, että katuisin päätöstä. Kiitos niille jotka jaksoivat lukea olen vain aivan hukassa. Onko kohtalotovereita tai neuvoja?

Kommentit (10)

Vierailija

Olin nuorena ja lapsena rikottu ja lasteni isän kanssa pitkään yhdessä. Erosin useamman vuoden jälkeen todella kamalasta liitosta. Olen yksin, nelikymppinen nainen. Toinen vaihtoehto olisi siinä kurjuudessa ja muusta haaveillen. Nyt olen tosiaan yksin! En jaksa bilettää tai esittää keski-ikäistä prinsessaa baareissa. Kaipaan ihanaa ja älykästä, hellää miestä viereeni aika-ajoin. Mutta en sitä entistäkään ukkoa halua.

Vierailija

Kun pärjäiskin ilman toista. Minulla taas se tilanne, että olen itse niin hankala, että satutan toista, omien ongelmieni takia tai ainakin koitan satuttaa. En välitä hänestä, teen asiat kuten minulle sopii. Toinen ei vain jätä minua. Koen, ettei hänkään välitä, vaan hän tekee asiat just niin kuin hänelle sopii. Mitä sitten vaikka niissä onkin mietitty minua, minä en silti mieti häntä! Eläköön sen kanssa jos jaksaa ja jos ei jaksa niin se on sit hänen päätöksensä.

Vierailija

Minä elin huonossa ja rakkaudettomassa suhteessa pari vuotta ennen kuin uskalsin lähteä. Ja en olisi lähtenyt jos mies ei olisi alkanut empimään "en ehkä rakasta sinua." -heti kun hän sanoi noin niin minä TIESIN että en ole häntä enää rakastanut. Onneksi erottiin enkä ottanut takaisin vaikka vuosia aneli. Nyt on ollut jo vuosia ihana mies jonka kanssa olen kyllä 99% ajasta onnellinen eikä alkuhuuma ole laantunut. Yksinäisyyttä ei kannata pelätä, itselle se oli kamalaa aikaa, mutta samalla palautin omanarvontuntoni ja päätin etten tyydy vaan vaadin mieheltä tasokkuutta. Elämäni paras päätös siis. Lähde ihmeessä tuollaisesta suhteesta, ei tästä maasta miehet lopu.

Vierailija

Vaikea on päästää irti mutta ajattele vaikka itseäsi viiden tai kymmenen vuoden päästä, jos tilanteella ei ole mitään todennäköisyyttä muuttua. Olisitko vain onnettomana edelleen tai ajattelisit eroa sitten vaan muutaman vuoden vanhempana ja ehkä katuisit, miksi et lähtenyt aiemmin. Itsekin vasta totuttelen yksinoloon eikä vielä mitään ruusuisia kuvia tulevaisuudesta ole. Aluksi tuli mieleen vain miehen hyvät puolet mutta muutaman kuukauden jälkeen osasi ajatella myös niitä huonoja asioita. Mitä enemmän aikaa kuluu sitä vähemmän haluan oikeasti palata yhteen. Hetkittäin sellaisia ajatuksia toki tulee, kun muistaa hyviä yhteisiä kokemuksia tai niitä suunnitelmia, jotka jäivät toteuttamatta.

Vierailija

Olen elänyt pitkän parisuhteen ja nyt yksin. Olen itsenäinen luonne ja oikukaskin joskus. Tarvitsen vahvan miehen, ehkä samanlaisen kuin oma isäni: älykäs, laaja-alaisesti ajatteleva ja jollain tapaa dominoiva. 

Vierailija

Moni huono suhde jatkuu yksinäisyyden pelon takia. Toisilla ihmisillä on laajat verkostot, paljon läheisiä ja ystäviä. Luulisi, että sellaisten ihmisten on helppo lähteä huonosta suhteesta.

Mutta entäs ne, joilla ei ole paljonkaan ystäviä? Ilman parisuhdetta voi tuntea olonsa todella yksinäiseksi. Toisaalta nykyisin on helppoa löytää ainakin virtuaalista juttuseuraa. Vaikka ei haluaisikaan alkaa tapailua, voi silti vaihtaa ajatuksia esim. nettitreffi-ihmisten kanssa. Sellainenkin voi antaa perspektiiviä siihen, että maailma on täynnä vapaita suhdetta etsiviä ihmisiä. Ei ole ollenkaan hassumpaa kuulua suureen sinkkujoukkoon. Parempaa se on varmasti kuin olla ansassa huonossa suhteessa. 

Vierailija

Moi ap, vähän hämmennyin kun toi ekaksi kirjoittamasi kappale kuvaa munkin tilannetta täysin. Tuntuu aika pahalta, että jäi toiseksi töille ja että kumppani on valmis uhraamaan tämän hyvän suhteen töidensä takia. :( sydän särkyy. En oikein tiedä mitä tehdä.

KirkkoSisko
Seuraa 
Liittynyt1.2.2011

Hei ap.

Kirjoitat rehellisesti yksinäisyyden pelosta, jos parisuhteesi loppuu. Se on usein ehkä tärkein syy, miksi ihmiset jatkavat epätyydyttävässä suhteessa.

Yksinäisyys voi pelottaa monella tavalla. Voi kokea sosiaalista arvon alenemaa, ikään kuin parisuhde olisi ainoa hyväksyttävä tapa olla olemassa ja ikään kuin merkki kelpaavuudesta. Jos on tottunut tukeutumaan toiseen, voi pelätä, ettei pärjää yksin. Oma historia, elämänpiiri yms vaikuttavat tietenkin kokemukseen.

Kuitenkin jokaisen ihmisen elämäntehtävä on elää omaa elämäänsä. Parisuhteessakin ollen pitää osata olla erillinen, itsenäinen, vapaa ihminen joka vapaasta tahdostaan (eikä esim. pelosta) on suhteessa. Jos ihminen ei ole erillinen, suhteesta muodostuu epäterve riippuvuussuhde.

Millainen ihminen olet luonteeltasi, osuisiko yhtään oikeaan kun minulle tulee mieleen, että entäpä jos lähtisit yksin vaikka viikonlopuksi jonnekin mökille tms  ihan itseksesi, ilman että olet yhteydessä muihin. Totuttelisit omaan itseesi, tutustuisit siihen mistä tykkäät, mistä et. Mitä tekisit kun olisit päivän vain omassa seurassasi? Piirtäisit, juoksisit, uisit, käsitöitä, musiikkia....?? Jospa tuollainen yhden hengen hiljaisuuden retriitti voimistaisi sinua tekemään vapaammin valinnan, haluatko olla tässä parisuhteessa ja jos niin millä ehdoilla. Voisitko valita paremmin, kun tiedät, että selviät myös itseksesi?

Vierailija

Kyllä siihen yksinoloon tottuu sitten kun päättää vaan itsensä siihen pakottaa. Itse olen jopa oppinut vuosien myötä nauttimaan siitä niin paljon, että en enää ikinä halua parisuhdetta. Myös muut ihmissuhteet olen jättänyt pois elämästäni, nautin niin paljon itsekseni olosta.

wenus

tuo on varmaan se arkipäiväistymisen vaihe suhteessa. Sanoisin että harkitse eroa huolella ja anna tilanteelle ja tunteille aikaa. Kannattaa myös miettiä onko muuten tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ylipäätään? joskus se ei ole edes se parisuhde mihin on tyytymätön vaan jokin muu asia elämässä. Onko työ/harrastukset/muut ihmissuhteet kunnossa? onko sun elämässä riittävästi mielekästä tekemistä?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat