Vierailija

siis erosimme miehen kanssa myrskyisästi vuosi sitten. Mies on ollut kyvytön ja haluton pitämään yhteyttä lapsiinsa ja 6-v poika reagoi siten, että haukkuu, riitelee, on tyytymätön minuun kokoajan. Poika jopa aamulla sanoi veljelleen 4-v, että lyö äitiä, kun äiti ei auta häntä vessassa. En tiennyt että lapsi on vessassa, kun tein hommia toisessa huoneessa.( Iso talo). Tietysti menin auttamaan kun kuulin asian.

Olen ollut tänään niin väsynyt vääntöön, aamusta alkaen ja taas kotiin tullessa alkaa se huuto, haukkuminen (paska äiti), sylkeminen, jne.  Soitin äidilleni, että tulee hakemaan pojat hoitoon, tuntui, että oikeasti en enää jaksa sitä poikien kiukkua. Kaupassakin sylkivät päälleni, kun en antanut periksi kaikille haluille.

Niin mitä kävikään, äitini alkoi leperrellä lapsille, mummi vie teidät kaupungille, lähdette ihmisten ilmoille täältä. teidän on parempi asua muualla. siinä vaihessa mä romahdin. en tajunnut muuta, kuin alkaa viikkaamaan pyykkejä. Sanoin, että en mä voi antaa kaikkea periksi. Nyt lapset ovat siis olleet mummin mukana koko iltapäivän ja illan. Ja kun soitin, niin mummi niskojaan nakellen sanoi, että lapset on siellä ja laittaa heille ruokaa. Mä olin ihan järkyttynyt, että kukaan ei kuule mua tai ole mun tukena kasvatuksessa. Olin ihan hiljaa puhelimessa ja sitten mummi laittoi luurin korvaan.  Miten ihmeessä mä kestän tän homman, mulla ei ole ketään, kuka todella olisi mun tukena tässä erossa ja varsinkin kannustaisi minua lapsille. Nyt lapsille jäi se tunne, että he saavat riehua ja sitten mummi vie ne kaupungille ja passaa niitä.

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Ymmärrän lapsen erosta johtuvatn raivoamisen, mutten sitä, että vielä 6-vuotiasta pitää auttaa vessassa. Mitä jos veisit lasta esim. perheneuvolaan käsittelemään tunteitaan eroon liittyen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Itsenäistymisvaihe

6 vuoden ikää on kutsuttu mm. kuningasvuodeksi: esikouluikä on kuin varhaislapsuuden kruunaus. Ikään liittyy samantyyppinen itsenäistymisvaihe kuin 2–3-vuotiailla. Joillakin 6-vuotiailla itsenäistymisvaihe menee ohi ilman suurempia kuohuja. Joissakin 6-vuotiaiden kodeissa taas elää vaihtelevan pitkän ajan tunnemyrskyissä kamppaileva ”pieni murrosikäinen”. 

6-vuotias on valloittavassa iässä. Hän on mainiota keskusteluseuraa. 6-vuotiaan käytös on aiempaa joustavampaa ja ennakkoluulottomampaa, hän voi esim. maistella rohkeasti uusia ruokia. 

Itsenäistymisvaiheet ajoittuvat useilla lapsilla selkeimmin 2–3 vuoden ja 6 vuoden ikään sekä esimurros- ja murrosikään. Vaiheet ovat usein vanhempien näkökulmasta koettelevia ja lapsellekin haastavia. Ne ovat kuitenkin tärkeitä kehitysvaiheita, jotta lapsi voi kasvaa itsenäiseksi minäkseen ja löytää paikkansa maailmasta. Tämä vaatii eri ikävaiheissa erilaista irtautumista vanhemmista – ja samalla vanhempien läheisyyttä, hyväksyntää ja turvaa. Kunkin itsenäistymisvaiheen läpi käytyään lapsi on kehityksessään askelta kypsempi ja varmempi.

Lapsi pelkää, vertaa ja pohtii

6-vuotias voi verrata kykyjään muihin ja epäillä niitä. Hän voi kokea alemmuutta, vaatia itseltään liikaa, pelätä epäonnistumisia, väsyä ja kyllästyä helposti. Lapsi tarvitsee runsaasti kiitosta, kannustusta ja onnistumisten huomioimista, ei liikoja paineita.

6-vuotiaalla on usein erilaisia pelkoja, esim. nukahtaminen voi olla vaikeaa. Lapsi voi olla vanhempaan takertuva ja pelätä kuolemaa tai omaa tai vanhempien sairastumista. Yökylään tai vieraan luo hoitoon meneminen voi olla vaikeaa, vaikka se olisi sujunut 5-vuotiaana. 

Elämän alkamiseen ja päättymiseen liittyvät asiat pohdituttavat lasta. Hän alkaa ymmärtää kuoleman lopullisuutta. Lapsi tarvitsee rinnalleen aikuista kuuntelemaan, keskustelemaan ja vastaamaan kysymyksiin. Hän tarvitsee myös hellyyttä ja aikuisen turvaa, vaikka ei välttämättä halua syliin.

Harjoitellaan koululaistaitoja

Lapsen kehitys voi vaikuttaa taantuneelta. Tämä voi hämmentää vanhempaa: ”Kohtahan sinun pitäisi olla kypsä kouluun! Mitä tästä mahtaa tulla?” Useimmista esikoululaisista sukeutuu kuitenkin kelpo koululaisia. Lapsen uskoa omaan selviämiseen ja pärjäämiseen kannattaa tukea. Koulusta ja siellä selviämisestä ei pidä tehdä peikkoa. 

Hyviä koululaistaitoja, esim. wc:ssä käyntiä, käsien pesua, kenkien pukemista, askartelua ja piirtämistä, voi harjoitella arjessa ilman, että niistä tehdään suurta numeroa. Keskittymistä ja vuoron odottamista voi harjoitella lautapelien avulla. On tarpeen myös malttaa kuunnella muita ja osata ilmaista itseään puheella.

Arjen iloa
”Lapset ovat välittömiä ja rehellisiä, heidän kanssaan pystyy keskustelemaan asioista ja tekemään kaikenlaisia asioita yhdessä. He ovat kiinnostuneita kaikista asioista ja se pitää omankin kiinnostuksen asioihin yllä. On kiva käydä lasten kanssa erilaisissa kerhoissa ja vanhin kun on eskarissa, on hetki päivästä vähän jo rauhallisempaa. On ihanaa askarrella, peuhata, laskea mäkeä, laittaa ruokaa yhdessä, pelata pelejä, olla vaan ja jutella. On ihanaa, kun ei tarvitse kokoajan olla ihan varpaillaan, kun kukaan ei ole enää aivan avuton ja kaikki ovat juuri nyt vielä kotona yhdessä.”

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/6_7-vuotias/persoonallisuus_ja_tunne-elama/

Vierailija

Kiitos linkeistä ja tiedoista, tuttuja asioita ovat. Tilaan lapselle ajan juttelemaan jonkun asiantuntijan kanssa. Kimpaannuin tänne kirjoittamaan, joku väsymyspiste tänään täyttyi. Olen esikoulussa puhunut asiasta ja kaikkialla muualla ja toisten aikuisten kanssa lapsi käyttäytyy kuin enkeli. Kotona minulle purkaa kaiken, esikoulussa kyllä ovat nähneet että kun tulen hakemaan, lapsi lyö ja huutaa minulle.  Mutta ovat pitäneet sitä normaalina.. mutta olen tuonut huoleni esille, että osaisin paremmin tukea lasta erokriisissä.

AP

Neljän äiti

Älä missään nimessä anna lasten haukkua saati lyödä itseäsi. Jämäkkä kielto ja siirto miettimään asiaa toiseen huoneeseen. Sitten keskustelu. Ehdoton nollatoleranssi tällaiselle. 

Toisaalta ota huomioon, että lapsi on erosta järkyttynyt, ja se on täysin ymmärrettävää. Hankkikaa ammattiapua sekä sinulle että pojalle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lapsen erosta johtuvatn raivoamisen, mutten sitä, että vielä 6-vuotiasta pitää auttaa vessassa. Mitä jos veisit lasta esim. perheneuvolaan käsittelemään tunteitaan eroon liittyen. 

Jumaliste! Opettele lukemaan ennen kuin neuvot uupunutta! Siellä oli neljävuotias joka odotti pyyhkijää.

Vierailija

En annakkaan lyödä tai haukkua, sanon siitä aina ja pyydätän anteeksi. ja kaupungilla sylkemisen takia lähdettiin kotiin. jonne mummi heidät sitten vei takaisin.

ap

Vierailija

Minä en osaa neuvoa muuta kuin että hae apua vaikka perheneuvolasta. 

Onko tuo mummi sinun vai lasten isän äiti? Käyttäytyy nimittäin hemmetin tökerösti. Ottaisin kyllä välimatkaa.

Vierailija

Voi ymmärrän väsymyksesi. Jos jotain myönteistä haluaa etsiä, niin se, että lapsi käyttäytyy muualla ok ja sinun kanssasi huonosti: vaikka se kuulostaa kamalalta, niin se on merkki siitä, että sinä olet lapsen mielestä se turvallinen ihminen, jolle voi näyttää oman pimeän puolensa. Tuollaiset muka-auttajat kuin äitisi ovat kyllä vihoviimeisiä. No kiva, että hoitaa lapsia, mutta mitä olen lähipiiriäkin katsellut, niin kyllä ne tuulella käyvät ja muutenkin omituiset kasvattajat ovat usein isovanhempia. Ehkäpä hän on jotenkin tyrmistynyt erosta tai käy läpi omia ongelmiaan, mutta se EI saa jatkua, että kääntää lapset sinua vastaan. Suosittelen ehdottomasti perheneuvolaa tms. Mutta kaikelle syljeskelylle ja lyömiselle ehdoton ei (en tiedä miten toimit), sillä vaikka lähtökohtana olisi vaikea ero isästä, vaikea kehitysvaihe jne., niin ikinä ei väkivalta ole ok.

Vierailija

"On ihanaa askarrella ja paskarella ja lässynlää"

Tässä teidän syvällä rintaäänellä lausutut elämän viisaat neuvot, kun yksi äiti yrittää jossakin päin Suomea selvitä yksin kahden alle kouluikäisen kanssa.

Miltä tuntuu, kun ei ole toista aikuista tukemassa, ottamassa ohjia silloin kun itse haluaisi vain itkeä tai nukkua. Miltä tuntuu kun oma äiti syyttää elein ja teoin huonoudesta ja samalla nostaa itseään kultaiselle jalustalle. Miltä tuntuu kun oma äiti tuo omaa paremmuttaan lasten kasvattajana esille, vaikkei itse ole kokenut omien lastensa kanssa samaa. Miltä tuntuu, kun lasten isä ei ota minkäänlaista vastuuta. Miltä tuntuu kun lasten isän puoleinen suku ei ole missään tekemisissä.

Silloin vituttaa.

Vierailija

mummi on mun äiti. miehen äiti ei ole missään tekemisissä.

jos sanon äidilleni, että miltä tämä minusta tuntuu, se suuttuu ja alkaa syyttelemään minua, ja että minun pitäisi hakeutua hoitoon, että minusta johtuu, että lapset riehuu minun kanssa. kun ei muiden kanssa riehu. olen aivan kädetön. hänessä ei koskaan ole vikaa.

joo, olen tajunnut, että tarvitsen tähän jonkun pitämään mun puolia, koska mun kasvatusperusteet on kuitenkin aina ne samat, tutut turvalliset rutiinit. ja annan huomioo ja kiitän ja kannustan lapsia, silloin kun eivät riehu.

en uskalla nyt ottaa yhteyttä mummiin, kun pelottaa, että mikähän purkautuminen siellä on sitten vastassa. voi että tätä tilannetta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lapsen erosta johtuvatn raivoamisen, mutten sitä, että vielä 6-vuotiasta pitää auttaa vessassa. Mitä jos veisit lasta esim. perheneuvolaan käsittelemään tunteitaan eroon liittyen. 

No voi jestas. Sehän tässä olikin suurin pointti, se että joku 6 v voi kaivata apua pyllyn pyyhkimisessä. Lapsia on monenlaiset ja erityiset/kehitysongelmaiset erikseen. Turha jeesustella tälläisellä asialla, varsinkaan kun aloituksessa vessa-apua kaipasi 4 v. 

Vierailija

ehkä tämä pyllyn pyyhkiminen nyt ei tässä asiassa ole se ongelman ydin. pylly tuli pyyhittyä!

kiitos paljon kannustavista kommenteista! tuntuu, että tässä taas jaksaa, ja pahin kiukku oman äidin tapaan toimia alkaa laantua. mutta otan yhteyttä perheneuvontaan, saamme molemmat tukea eroon ja saan lapselle sen ymmärryksen, että yritän häntä auttaa. jospa se vielä vahvistaisi meidän välejä.

Vierailija

10 jatkaa. Älä nyt sitä stressaa, mitä äitisi sinulle mahdollisesti sanoo. Pidät yhteydenpidon ihan minimissä, hänestä ei ole sinulle iloa ja tukea, päinvastoin, ja vähän on kyseenalaista pitkällä tähtäimellä, onko sellaisesta mummosta lapsillekaan iloa, joka syöttää heidän päähänsä omia narsistisia haaveitaan. Tosi kurja tilanne sinulla, mutta jos vain pystyt, niin yritä ajatella niin, että voit olla ylpeä jaksamisestasi. Niin, jaksamisestasi. Kuinka moni jaksaisi tuossa tilanteessa olla se johdonmukainen, rakastava vanhempi. Olet lapsillesi kullanarvoinen. Mutta hae ehdottomasti apua vaikka sen perheneuvolan kautta, ehkä voisit löytää jotain yksinhuoltajien keskusteluryhmiä tms.? Nostan sinulle kyllä hattua!

Vierailija

Varmaan tosi raskasta. Iso tsemppaus täältä. Toivottavasti saat välillä aikaa olla ilman lapsiakin. Rohkeasti olet lähtenyt huonosta liitosta. Kaikkea hyvää.

Vierailija

Tiedän tuon tilanteen tosi hyvin, minunkin 6-vuotiaani purkaa eronjälkeisiä ikäviä tunteitaan minuun. Ja vaikka kuinka tietää, että lapsi kiukuttelee läheisimmälle ihmiselleen, sille, johon on vahvin tunnesuhde, niin kyllä se on vaikeata kestää ja ottaa vastaan. 

Hyvä jos etsit ulkopuolista apua asiaan! Meillä siitä on ollut apua. Ja se mitä jaksat nyt, pysyä turvallisena, johdonmukaisena, turvallisena aikuisena (mitä vaikutat olleen, ole ylpeä siitä!), sitä enemmän se helpottaa tulevaisuutta. 

Tarvitset kuitenkin jaksaaksesi myös omaa aikaa ja lepoa. Äitisi on ehkä huolissaan ja hätääntynyt ja käyttäytyy siksi tyhmästi - hänellä ei ole työkaluja käsitellä kaikkea tätä. Yritä vielä jutella hänen kanssaan, ja yritä vaikka ottaa hänet mukaan perheneuvolaan tms. jos hän on läheinen lapsille. Hänen pitää nyt pelata samaa peliä sinun kanssasi ja tarvitset hänen apuaan. 

Jos vain onnistuu, ota ne omat hetket rauhallisessa tilanteessa ja koita olla antamatta lapsille kuvaa ettet jaksa heitä - vaikkei se aina siltä tunnukaan, että jaksaisi, tiedän. 

Voimia ja halaus! Olet tosi raskaassa tilanteessa. Halaus kohtalotoverilta!

Vierailija

On kyllä raskasta. Nyt kun tätä tänne kirjoittaa, niin tajuaa, että tämähän on tosi raskasta. Että pitää alkaa miettimään todella tätä koko kuviota. Kuka hoitaa lapsia ja millä, että en anna myöskään vanhempieni kohdella itseäni epäkunnioittavasti. Kiitos kannustuksesta. Joku totaali yksinhuoltajien vertaisryhmä olis kyllä hyvä löytää.

Vierailija

Erosin vajaa vuosi sitten lasteni isästä. Puoli vuotta meno oli kuin ap:llä, sylkemistä, riehumista, lyömistä yms. Lapseni ovat saman ikäisiä kuin ap:n. Sitten alkoi helpottaa. Onneksi lasten isä alkoi osallistumaan eron jälkeen lastensa elämään, joten raivoamisvaihe meni nopeammin ohi ja sain siitä edes joskus taukoja.

Tsemppiä ap, en ymmärrä miten jaksat aivan yksin, itsellä meinasi pää hajota. Etenkin kun takana oli pitkä liitto, jonka viimeiset vuodet mies kohteli minua aivan törkeästi ja itse yritin sinnitellä lasten vuoksi, joten voimavarani kohdata omien lasteni eroahdistus oli jo lähtökohtaisesti vähissä. Olisinpa eronnut aiemmin ja säästänyt voimiani lapsilleni.

Vierailija

Minusta on hyvä, että tiedostat lapsen kiukun johtuvan erosta ja osaat ottaa lapsen kiukkua ja vihaa vastaan. Varmasti osa lapsen käytöksestä selittyy myös sillä, että on 6-vuoden uhka. Voin kolmen lapsen kokemuksella sanoa, että on toooodella raivostuttava ikä muutenkin ilman erokipuilua.

Sinuna pyrkisin kaikin mahdollisin tavoin ottamaan arjen haltuun. Luo selkeät rutiinit, esim. meillä kiukuttelua väheni ihan se, että joka ikinen päivä päiväkodin ja eskarin jälkeen istuin kaikkien lasten kanssa pitkäksi aikaa lukemaan kirjaa. Saivat valita, että syödäänkö ensin vai luetaanko. Rutiinista muodostui tosi tärkeä meille. Luo tällaisia turvallisia hetkiä, jolloin kaikki tietää, että silloin on hyvä olla (myös äidin).

Unohda hetkeksi kaikki ulkopuoliset ihmiset. Usko itseesi äitinä, ja siihen, että sinä tiedät, mikä lapsellesi on parasta. Jos tarvitset lastenhoitoapua, äitisi kuulostaa niin törkeältä, että miettisin hyvin tarkkaan ja valikoiden, minä hetkinä pyytäisin hänen apuaan. Tarvittaessa ole yhteydessä neuvolaan jos haluat tukea kasvatukseen.

Unohda kaikki suorittaminen ja muut kuin pakolliset kotityöt. Tilanteesi kuulostaa niin haastavalta, että siitä selviäminen vie paljon energiaa. Anna itsellesi lupa esim. muutaman kuukauden lupa laiskotteluun ja vaikka valmisruokiin ja keskity nyt hetkeksi vain lapsiin.. Kun sinulle tulee kasvattajana niin vahva olo, että luotat itseesi enemmän, voimia vapautuu taas kodin pyörittämiseen. 

Lyöminen, sylkeminen, tyhmäksi haukkuminen jne. kokonaan pois. Kiellot harvemmin enää tuossa vaiheessa toimii, joten kokeile jotain muuta. Meillä toimii nykyisin jäähy mutta voisit ihan yksinkertaisesti kokeilla, esim. karkkien pois ottamista yksitellen jokaisesta lyönnistä jne. Tai sitten peliaika vähenee joka kerta tai jotain muuta lapselle tärkeää. Panosta kuitenkin kaikkeen mukavaan äläkä ala kuitenkaan esim. uimahallireissua ottamaan pois lyömisestä. Pitäkää perhekokous ja sopikaa säännöt yhdessä. Anna lasten miettiä heidän mielestään tarpeellisiä sääntöjä ja mitä siitä seuraa, jos sääntöjä rikotaan.

Ole jämäkkä ja asiallinen. Vaikka lapsi miten kipuilisi, huonoa käytöstä ei tarvitse sietää. Hyvinä hetkinä puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Kysy lapselta, mitä hän ajattelee isästä ja tuntuuko pahalle kun isää näkee harvoin. Kerro, että ymmärrät ja että itsekin niin kovasti toivoisit isän pitävän enemmän yhteyttä. Että sinua harmittaa, miten mahtavan tyypin seurasta isä jää nyt paitsi. Yritä isän kanssa vaikka sopia joku aika, jolloin voisi edes soittaa joka kolmas päivä. Anna lapsesi työstää hylkäämistä. Lapselle voi olla rehellinen ja avoin mutta samalla ei saa kuitenkaan vähätellä isää. 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat