vinkkejä kipeän niskan hoitooon kotikonstein..ei ole rahaa mennä hierojalle ja..
oikean puolen niska ja selän lihaket ihan jumissa ja niin kipeät ettei voi venytellä.
tän siitä liiasta kantamisesta ja hyssyttämisestä sitten on saanut..
Kommentit (7)
niskalihaksia, älä venytä kädellä painamalla, koska pää itsessään jo painaa ihan tarpeeksi. Pidä venytyksessä minuutin verran. Lyhyempi aika ei vaikuta lihaksiin vielä mitenkään. Puolen minuutin päästä lihakset vasta alkavat relaksoitumaan.
Toista sama vasemalle eteen ja etuviistoihin. Etsi oikea kohta liikuttamalla päätä. Älä tee taaksepäin.
Istu suorassa. Nosta oik.polvi sen verran ylemmäs että sormet ylettävät ristiin polven alapuolelle. Anna jalan roikkua rentona ja pidä niska ja selkä rentona. Toista vasemmalle puolelle sama.
Ensin olkapäitä ylös alas että vähän lämpenee.
Sitten katso vuorotellen oikealle ja vasemmalle, varovasti niin pitkälle kuin menee.
Sitten pyöritä päätä puoliympyrässä vartalon etupuolella. Siis pää oikealle kallelleen, siitä etupuolen kautta vasemmalle ja takaisin.
Lopuksi jos uskallat varovasti eteen, taakse. Aikanaan koulussa opetettiin ettei tuota taaksepäin kallistamista pitäis tehdä, mutta olen tehnyt silti joskus koska toi liike tuntuu niin sairaan hyvältä.
Ei kestä kauaa noi liikeet ja toimii mulla hyvin.
Maksaa alle 10 euroa esim. Sokokselta. Se voi vähän laukausta jymähdystä ja sitten voit venytellä.
Joo, samasta vaivasta olen kärsinyt ja ihan samasta syystä.
Ota selvää tekeekö sinun terveyskeskuksessasi kukaan lääkäri akupunktioita. Itse olen saanut avun siitä ja rahaa ei mennyt kuin norm. tk-maksu!
Mobilat tms. auttaa ihan oikeasti! Kaurapussikin on hyvä apu. Joku lihasrelaksanttikin saattaisi tehdä terää. Sitten vain jumppaa!
Nimenomaan pilateksen. (Osta sellainen pilates-dvd niin voit tehdä sarjaa kotona koska vaan). -Ainoa liikunta, joka auttoi minulla kroonisesti huonoon selkään ja kipeisiin niskoihin. Parempi kuin fysioterapeutin määräämät kotivenytykset ja lihasrelaksantit.
Vaikka väkisin. Se auttaa. Toinen hyvä konsti on ne yksinkertaiset käsien pyöritykset ja " uintiliikkeet" käsillä, joita meillä ainakin tehtiin koulun liikuntatunneillakin. Käsiä vaan pyörimään kumpaankin suuntaan pitkään ja hartaasti.