Itkuherkkä 4-vuotias
Ajattelin laittaa tämän viestin myös tänne isompien lasten osioon leikki-ikäisten lisäksi, koska ajattelin täältä löytyvän äitejä, joilla on kokemusta jo hieman vanhemmistakin lapsista.
Kysymykseni koskee siis 4-vuotiasta poikaani. Hermoni alkavat todella mennä herkästi itkevän poikani kanssa ja kaipaisin kokemuksia vastaavista lapsista. Poika on aika herkkä ja ujo. Toisaalta tietyissä tilanteissa erittäin reipas ja " iso poika" .
Tällä hetkellä hän elää ilmeisesti läpi voimakasta uhmaikää. 4-vuotiaaseen onkin mielestäni välillä vaikea suhtautua, kun toisaalta on jo aika iso, toisaalta vielä pieni, joka kaipaa paljon turvaa ja tukea.Mielestäni hän tätä saakin yllin kyllin.Päiväkodissa hän pärjää erinomaisesti eikä siellä itkeskele. Toisaalta ei ole hoidossa joka päivä eikä täysiä päiviä, joten hoitoväsymyksestä tuskin on kyse.
Ongelma on tosiaan itkut, jotka alkavat pienistä asioista ja itku yltyy helposti, jos puutun asiaan. Jos jokin ei mene juuri hänen tahtomallaan tavalla, alkaa itku. Pettymyksen ja epäonnistumisen sietokyky on nolla. Olen yrittänyt selittää hänelle, että voisi kertoa reippaasti, mikä on hätänä. Auttaisin ja ymmärtäisin varmasti. Mutta kun se itku vaan alkaa, ja useimmiten ihan turhaan. Tuntuu, että 4-vuotiaan pitäisi jo osata ilmaista itseään ja suuttumustaan muutenkin.
Näin ison lapseen itku kun on vielä äänekästä ja hermoja repivää niin, että itselläni myös palaa pinna helposti kun vollotus alkaa.
Onko teillä ollut vastaavaa ja onko mennyt jossain vaiheessa ohi tällainen kausi ja käytös?!
4-vuotias tyttömme on itkuherkkä. Erityisesti jos asiat menevät vähänkin " huonosti" tai hänelle ei niin mieluisalla tavalla. Kun sanotaan illalla, että pitäisi alkaa syömään iltapalaa, niin heti alkaa itku. Tai tänään kun tultiin autolla kotiin ja sanoin, ettei tarvitse laittaa hanskoja kunnolla, kunhan laittaa vaan sinne päin, niin tyttöhän alkoi itkeä ihan lohduttomasti. Loppujen lopuksi sitten selvisi, että hän halusi, että hanskat pitäisi olla kunnolla kädessä (huom, matkaa autolta sisälle 3 metriä).
Yritän nykyisin aina esim. leikkien lopettamisesta käydä varttia ennen ilmoittamassa, että kohta loppuu leikit, nyt voisitte lopetella. Se on auttanut jonkin verran iltaitkuihin. Ja muistutetaan aina, että pitää kertoa, jos on joku hätänä, ei saa alkaa vain itkeä, että me emme ymmärrä itkusta sitä ongelmaa. Jos kertoo reippaalla äänellä, niin sitten osataan auttaa. Meilläkään ei hoidossa kuulemma itkeskellä.
Eskoisen kanssa ei tällaisia juttuja ollut, mutta elän toivossa, että kyseessä on jokin ohimenevä vaihe :)