Ettekö te äidit puhu ollenkaan pojille kun niiden kielen kehitys on niin paljon tyttöjä myöhässä?
Kommentit (60)
mutta vittu kun te olette niin tyhmiä, että jos aloittaa asiallisesti, kukaan ei vastaa
Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen poika kertoi äsken, että
- Huomenna, kun me olimme kaupatta, tattui ulkona kolari. Meidän piti ajaa varovatti varovatti autojen välittä. Titten tinne tuli poliiti.
Aikakäsitys on vielä hukassa, samoin s-kirjain, mutta niinpä taisi olla tyttärillänikin samassa iässä.
Meidän poika on ainakin ikäisiään edellä puheessa, njänjänjää. :P
mutta mikä suomalaisessa kasvatuksessa on niin väärin, kun pojat ovat alakynness' ä?
sana tuli 7kk iässä. Kymmenkuisena tuli jo pari pientä parin sanan lausetta. Ja nyt 1v11kk iässä puhuu jatkuvasti selkeitä, kenen tahansa ymmärrettävissä olevia viiden sanan lauseita.
Lapset oppii aikaisin sitä, mihin heitä ohjataan. Eikä muuten kannata tulla kertomaan, että kyllä meillä tytöt vaan oppi niin paljon aikaisemmin kuin pojat, vaikka samalla tavalla kohdeltiin. Kun pointti juuri on se, että useimmat ei kohtele samalla tavalla, vaikka luulisivat. Oletukset siitä, minkälaisia tytöt ja pojat ovat, vaikuttavat niin paljon.
Ja vastaus kysymykseesi, kyllä,puhun/luen/laulan paljon myös pojalleni. Sen lisäksi jatkuvana puheentuottajana toimii isompi sisko joka höpöttää veljelleen tauotta. Silti, poikani tuottaa vähemmän puhetta kuin siskonsa aikoinaan tässä iässä. Ei kai sitä väkisinkään tuosta lapsesta nyhdetä :)
Ettekö te äidit puhu ollenkaan pojille kun niiden kielen kehitys on niin paljon tyttöjä myöhässä?
Vierailija:
mutta vittu kun te olette niin tyhmiä, että jos aloittaa asiallisesti, kukaan ei vastaa
koulunumeroita katsotaan. Mutta entäpä sitten, jos katsotaan esim. sitä, miten miehet pärjäävät työmarkkinoilla ja elämässä noin muuten? Se, oppiiko puhumaan 1v vai 2v, ei lopulta ratkaise paljonkaan.
t. pojan äiti, joka ei ole tippaakaan huolissaan siitä, että pojat olisivat jotenkin alakynnessä
Hänelle onkin luettu parikuisesta lähtien ja laulettu aina.
Miksi? Jotta ap:n esittämä näkemys vaikuttaisi oikeammalta ja jäisi käsitys, että jokainen poika oppii puhumaan myöhemmin, niinkö?
Vierailija:
No niin nyt tähän tietysti vastaavat vain ne, jotka saavat asiakseen kertoa, että heidän 12kk poika puhuu 70 sanaa ja 5-osaiset lauseet
mutta mikä suomalaisessa kasvatuksessa on niin väärin, kun pojat ovat alakynness' ä?
että meidän kuopus on elänyt suuremmassa viriketulvassa (puhetta/lukemista) kuin siskonsa aikanaan. Silti jälkimmäisen puhe on myöhemmässä kuin ensimmäisen. SItä en voi sanoa että millä tavalla puhun/luen kirjoja erilailla tokalle kuin ekalle, ainoana erona se että jälkimmäinen tykkää enemmän autokirjoista kun taas eka diggasi eläinkirjoja. Piilisköhän tässä se ratkaisu siihen että meidän jälkimmäinen puhuu vähemmän kuin eka samassa iässä ;)
Ps. Ne eivät myöskään kävelleet samassa iässä, eivätkä oppineet potalle samassa iässä. Ai, niin, ne on eri lapsia ;)
Oisko johtunut sitten siitä, että oli sisko joka oli koko ajan äänessä?, vai mistä lienee?
Aloituksesi muuten ei ollut ihan asiallinen, kysyit emmekö puhu ollenkaan pojille? aika provosoivaa ja poikalapsia vähättelevää.
jutellaan päivät pitkät pojan kanssa. Poika silti vastailee toistaiseksi omalla kielellään, joka kuulostaa lähinnä kiinan- ja norjankielen sekoitukselta, muutamalla kakka- ja äiti-sanalla höystettynä :) Ikää herralla 1 v 8 kk.
Vierailija:
Hänelle onkin luettu parikuisesta lähtien ja laulettu aina.
lauseita vähän reilun vuoden iässä. Lukemaan oppi 3 v 2 kk iässä.
on laulettu 2pvän ikäisestä. Kun laitokselta kotiuduttiin ja rintaa piti antaa, niin sain esikoisen pysymään suht lestissään kun lauloin, lauloin, lauloin ja lauloin. Tauotta jotta esikoinen tanssi samalla :)
Niin ja jos ei laulettu niin luettiin. Esikoinen (tyttö) kainalossa, kuopus (poika) rinnalla. Ja siltikään, prskles, kuopus puhuu vähemmän kuin tyttö tässä iässä.
...tiedoksi, että omat poikani puhuivat eka sanansa ALLE vuoden ikäisenä ja puolitoista vuotiaana molemmat puhuivat jo lauseita. Sen sijaan ystäväni tyttäristä toinen oppi puhumaan kunnolla vasta 3-vuotiaana ja toinen reilu kaksi vuotiaana. Että se siitä sitten taas.
Huudetaan vaan........................................
kotonakin on sitten rauhallisempaa kun poika ei ole koko ajan äänessä.
Lasten puheenkehityksellä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, miten paljon heille puhutaan/luetaan, kun puhutaan siis normaaliperheistä, joissa ylipäänsä puhutaan kotona. Eli jos nyt ei ole puhe täysin mykästä ympäristöstä, niin puheen määrällä ei ole tekemistä sen kanssa, missä vaiheessa lapsi oppii puhumaan. Tärkeämpää ovat yksilölliset valmiudet ja kypsyys.
Pojat kehittyvät eri tahtiin kuin tytöt- usein ensin motorisesti ja sitten kielellisesti. Oppivathan pojat esim. kuivaksikin tyttöjä myöhemmin. Tuskimpa kyse on siitä, ettei poikia käytettäisi potalla tarpeeksi usein??!!
ja tämäkin on tutkittu: tyttölapsille puhutaan eri tavalla, kuin pojille. Poikalapsia pidetään usein osaavampina ja älykkäämpinä ja tästä johtuen lauserakenteet saattavat jäädä lyhyiksi ja tökeröiksi- tytöille lirkutellaan ja lässytetään enemmän. Ehkä se kielellinenkin kehitys sitten kehittyy nopeammin.
Oma poikani puhuu tosin jo lauseilla, ikää 1v8kk