Mitä mä teen?
Miks mä hakkaan päätäni seinään tässä asiassa? Siis jälleen kerran kyseessä..mies (kuinkas muuten).
Ollaan oltu naimisissa kohta 8 vuotta, lapsia on 3 (kaikki alle kouluikäisiä). Olemme molemmat arkisin töissä. Jotenkin kummasti minulle jää lastenhoito ja kotityöt. Ukko vaan makaa, istuu koneella tai valittaa tekemättömistä töistä. Minä hoidan lapset aamuisin tarhakuntoon ja mies nousee sängystä pukee päällensä ja sit mennään. Illalla kun tullaan kotiin minä laitan lasten vaatteet kaappiin, laitan ruuan, siivoan keittiön, laitan iltapalat, pesen pyykit jne jne.
Sit mies kummastelee kun oon aina väsynyt eikä sänkypuuhat huvita!! Ärsyttää. Joskus kun olis kiva kun vaan sais olla rauhassa huoh.
Mitä ihmettä mä teen? Ollaan käyty perheneuvolassa, tilanne aina paranee hetkeksi mut sit taas ollaan samassa pisteessä. Tää on toivotonta.
=(
Kommentit (6)
muista sitten että pötköttelet ihan sujuvasti sohvalla kun miehesi tekee vaikka ruokaa
muutama aviovuosi ja 1 lapsi vähemmän. Mies osallistuu arkeen hakemalla pienimmäisen hoidosta + leikkii lasten kanssa. Piha ja autot ovat hänen reviiriään.
Olen vaatinut kodinhoidon puolitttamista - meihen ratkaisu on siivooja. OK, sopii minulle. Valitettavasti kerran viikossa siivoaminen ei riitä kodin pitämisessä edustuskunnossa.
Pari viikkoa sitten tein lakon. En siivoa yhtään tippaa ennen kuin saan nukkua muutaman kokonaisen yön. Vauvan yöhoito on aina ollut minun heiniäni. Keittiön olen kuitenkin siivonnut kun ei ole kiva olla siellä itselläkään, mutta leluihin tms en ole koskenut.
Pointti meni perille ainakin hetkellisesti. Tosin kyllä tästä taas takaisin vanhaan palataan. Aina ennenkin on palattu.
JIppii, en ole ihan yksin kotiorja!
Meilläkin mies kuluttaa ajan sohvalla tai tietokoneella. Syyllistäminen auttaa yhdeksi illaksi kerrallaan, sitten se kai ajattelee, että esim. kaupassa käynti toisen lapsen kanssa auttaa mua viikoiksi eteenpäin, kun saan tunnin " omaa aikaa" toisen lapsen kanssa. Pahinta on, ettei tämä koskaan muutu. On ollut 10 vuotta aikaa muuttua. Raskauspahoinvointien ja imetyksen aikana mies imuroi kerran viikossa ja joskus teki ruokaa. Lasten kanssa kävi ulkona kesällä silloin tällöin. Tietysti lupasi, että säännöllisesti. Tunnen itseni luuseriksi, kun en saa tuohon Isoon Lapseen ytyä. Nyt olen kotiäiti, niin toisaalta en ole siinä asemassa, että voi vaatia kotitöiden puolitusta. Mutta kyllä sen tietää miten käy, kun menen töihin. Pelottaa jo valmiiksi. Olen siis neuvoton minäkin...
Olen miettinyt, että mun pitäis miehen vuosiloman aikana lähteä itse hotelliin löhöämään ja jättää kylmästi koko hoito miehelle. Selviäisköhän päivääkään!? Sisko on usuttanut, että toteuta toi suunnitelma, mutta lasten takia se tuntuu jotenkin itsekkäältä. Tai ehkä lapset tykkäis vaihtelusta (eli karkkia ja videoita kaikki päivät)...
Olen vaatinut kodinhoidon puolitttamista - meihen ratkaisu on siivooja. OK, sopii minulle. Valitettavasti kerran viikossa siivoaminen ei riitä kodin pitämisessä edustuskunnossa.
Minunkin mieheni sanoo että hankitaan siivooja.
Minä sanon että samalla vaivalla kun hän näyttää siivoojalle tavara kerrallaan niiden säilytyspaikan, hän voi itse pistää ne paikalleen.
Siivooja kun ei mahdu pyyhkimään pölyjä tai moppaamaan lattioita ellemme itse siivoa ensin roiniamme pois tieltä. :)
Ja kun ne tavarat ympäriinsä on kerätty paikoilleen, onkin jo niin siistiä ettei tarvita mitään siivoojaa. :)
Meillä ihan sama juttu, kulutin itseni loppuun.Kaikki vastuu kotitöistä oli mulla, mies teki vain jos käskin.Jos en käskenyt, jouduin tekemään itse tai homma jäi tekemättä. Yksinhuoltajana olisin jaksanut, koska kaikki olisi luonnollisesti mun vastuulla.Vaikeinta on se että toinen on vain fyysisesti paikalla.Masennuin ja ahdistuin, nyt napsin masennus- ja nukahtamislääkkeitä.Parisuhdeterapia auttoi.Nyt meillä on jääkaapin ovessa kotityö- ja sääntölista.Kaikki kotityöt on jaettu tasapuolisesti yhdessä niin että kumpikin on tyytyväinen, esimerkiksi minä huolehdin poikien hoidosta ja ruokinnasta luonnollisesti kun mies on töissä ja kun hän tulee kotiin siirtyy se homma hänen vastuulleen.Silloin on minun vuoroni alkaa tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä.Jos toinen haluaa istua sohvalle hetkeksi lepäämään ja juomaan kahvia sitä kysytään toiselta kohteliaasti että sopiiko nyt vai onko joku myöhempi hetki sopivampi jos joku homma on kesken.Minun vastuulla on pyykit, miehellä tiskit.Minun ei tarvitse enää stressata onko tiskit tiskattu eikä miehen onko pyykit pesty.Hommia voi vaihdella keskenään jos alkaa tympimään, vaihtelu virkistää.Minulla on parempi olo kun voi keskittyä yhteen asiaan kerraallaan, ei tarvitse kesken pyykkirumban tulla keittiöön hirnumaan onko pojat ja kissat ruokittu ja roskat viety yms. Sotaan ei kannata ryhtyä, kokeilin tyhmänä sitäkin, kieltäydyin kaikista kotitöistä, tilänne paheni ja karkasi käsistä.Kannattaa hakea apua ennen sitä, lapset kärsivät vanhempien valtataistelusta valtavasti, se haittaa heidän kehitystään, he eivät ehdi oppimaan uutta kun joutuvat koko ajan stressaamaan ja vahtimaan vanhempiaan milloin seuraava riita puhkeaa.
että et ole yksinhuoltaja joten miehesikin joutaa osallistua. Sopikaa työnjako ihan konkreettisesti tyyliin sinä tätä minä tota (jos mies ei osaa, opetelkoon, ei ne taidot naisillekaan synnyinlahjana tule). Äläkä tee niitä miehen töitä! tämänähn se ainakin mulla on se ongelma että en jaksa oottaa et mies tekee (lue kiukkuaa ja tekee), ja teen ite, jonka mies tietää ja tietysti vetkuttaa...
Muista että et ole miehesi huoltaja ja sano se myös hänelle.
Sitkeyttä asian läpivientiin!