Lue keskustelun säännöt.
Tyttären todella vaikea murrosikä
16.08.2015 |
Miten helvetissä sitä iästä voi selvitä järjissään? Tyttö on niin näsäviisas, ilkeä, ylimielinen ja uhmakas. Meikkaa kilon joka aamu ja arvostelee kovaan ääneen kaikkia muita. Olen niin mitta täynnä että tekisi mieli paiskoa laseja seinään juuri nyt!
Kommentit (38)
Murrosikäisen äitinä olo on yhtä helvettiä! Jos nuori ei tee kotitöitä ja on aina puhelimella tai tietokoneella, niin ota puhelin tai tietokone pois määräajaksi. Jos muu ei auta, niin sulje liittymä. Alaikäisen vanhempana saat suljettua liittymän. Jos nuori on holtiton rahankäyttäjä, älä anna hänelle rahaa. Katso myös, ettei nuori varastele rahaa kotoa tai kinua rahaa sukulaisilta. Jos nuori ei usko kotiintuloaikoja, laita hänet kotiarestiin. Jos nuori kiroilee, niin anna hänelle saippuaa suun pesuun. Jos muu ei auta, niin soita kuntasi lastensuojeluun ja pyydä, että tyttäresi otettaisiin määräajaksi huostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytöt ovat murrosiässä vaikeampia kuin pojat. Meillä äiti on ollut perinteisesti perheen likasanko ja isä on päässyt kuin koira veräjästä. Äiti joutuu kuulemaan ja kuuntelemaan noin 95% murrosikäisten kiukuttelusta, uhmasta, ilkeilyistä, vihasta ja pa##asta. Jos sinulla on ns. normaali perhe (ei päihdeongelmia tai mielenterveysongelmia perheessä), niin et saa apua mistään. Etenkään murrosikäisen lapsen vanhemmat eivät saa apua mistään. Sukulaisilta on turha pyytää mitään apua mihinkään asiaan. Apua on saatu 0 tuntia vuodessa. Omat vanhempani ovat jo kuolleet ja appivanhemmat ovat laiskoja kermankuorijaisovanhempia. Appivanhemmat eivät ole tehneet mitään auttaakseen, vaan haluavat päästä mahdollisimman helpolla.
Murrosikäinen lapsi osaa myös muuttaa käytöstään sukulaisten aikana. Vieraiden aikana tai kyläillessä murrosikäinen ei huuda, ei kiukuttele, ei kiroile, ei puhu töykeästi vanhemmilleen, ei pyörittele silmiään, ei ilmeile, ei käyttäydy epäkohteliaasti ja röyhkeästi, ei kiusaa sisaruksiaan. Nykyään lähes ainut keino saada edes tilapäistä apua lapsiperheeseen on tehdä lastensuojeluilmoitus omasta lapsesta. Äidit ja isät ovat lastenhoitajina ja kasvattajina todella yksin!
Remmiä vaan nulikalle niin loppuu kiukuttelu
Vauvat on niin ihania ja äidit niitä haluavat,
Vierailija kirjoitti:
Hyvä puoli siinä oli se että oli alaikäinen ja me vanhemmat pystyttiin puuttumaan moneen asiaan. Kaverin tyttö oli tosi kiltti alaikäisenä, nyt 19 vuotiaana on ihan holtiton ja todella ikävä äidilleen joka on kaiken lisäksi yksinhuoltaja. Itse olen joutunut/päässyt paikanpäälle kuuntelemaan miten puhuu äidilleen ja voi kurjuus miten on rumaa kuultavaa. Lisäksi kun on täysi-ikäinen niin äiti ei oikein voi millään menoa hillitä, asuu siis kotona vielä tyttö.
!
En nyt oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana? Jos täysi-ikäinen perseilee tuolla tavoin voi kantaa neidin niska-perse-otteella ovasta ulos ja heittää tavarat perässä.
Takaisin saa palata kunhan on oppinut käyttäytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murrosikä on toinen uhmäikä. Sanotaan että narsismi, maailmannapaisuus alkaa uhmaiässä. Voi sitten kertautua murkkuna se alku. Älä suutu tunnekuohulla, vaan pysy järkevänä ja asiallisena.
Muistatteko omaa murrosikäänne? Muistelin tässä juuri miten kiroilin autossa 4 v. pikkuveljen kuullen, ovat paukkuivat ja riitelin vanhempien kanssa.
Ihan fiksu minustakin silti tuli 🙄
Jutelkaa teinin kanssa silloin kun teinillä on asiaa. Tiedättekö mistä teini pitää, mitä musiikkia kuuntelee, mitä elokuvia katselee jne...
Teini-ikä voi alkaa kovin eri aikoihin, toisilla 12-13 v. ja toisilla 17 v.
t. 50 v. täti-ihminen ja teinin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itsekin todella vaikea murrosikäisenä. Siis ihan kamala. "Kuole", "toivottavasti kuolet" ja "mee tappaa ittees" kuului vakilauseisiini. Tavaroita rikoin jne. Pahin vaihe oli siinä 14-16-vuotiaana, 19-vuotiaana olin jo käytökseltäni ihan eri ihminen. Huostaanotto auttoi itseäni hyvin paljon, kotiin tuli ikävä.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:12"]Mä olin kanssa aivan hirveä murrosikäisenä, mutta mulla oli oikeasti todella paha olla aivan koko ajan. Hormonit heittelivät mielialoja miten sattuu, kaikki oli vaikeaa ja ärsyttävää ja kaiken kukkuraksi vielä diagnosoimaton ADHD joka ei helpottanut sitä tunnetta ettei kukaan ymmärrä. Koita kestää ap :(
ADHD on lääketeollisuuden keksimä "sairaus", jolla kuria kykenemättömille pitämään vanhemmille myydään tabuja, joita syöttävät lapsilleen.
No ei sillä mun vanhempia ainakaan rahastettu kun diagnoosi tuli 25-vuotiaana. Lääkkeet ei paljoa auta, neuropsykiatrinen kuntoutus kyllä. Kerro miten raivohullun esiteinin saa kuriin? Tai AP:n tapauksessa ihan varsinaisteinin? Pitää sanoa napakasti?
Miksi pitää saada kuriin? Miksei tunteita saa näyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette järkeviä ja tasapuolisia vanhempia niin kaikki järjestyy kyllä.
Itselläni oli vanhempieni mukaan vaikea murrosikä. Varmasti olin itse piru, mutta aihettakin oli. Nuorimpana lapsena ja 4 vanhempaa sisarusta olin saanut ”nauttia” perheen ”hauskoista” jutuista minua kohtaan koko lapsuuteni. Suomeksi sanottuna minua kiusattiin ja pilkattiin. Jos halusin jotain vaaleanpunaista ja söpöä -> lällättelyä. Jos pelkäsin jotain minut altistettiin sille ja röhöteltiin (esim telkkariohjelma). Jos sanoin ja pistin vastaan, aina pistin, niin vanhemmat sisarukset tietysti kehityksessään älykkäämpänä osasivat pistää minua alaspäin ja kunnolla. Minusta kasvoi kiukkuinen, pikkuvanha lapsi ja saamarin vaikea teini. Tästä seurasi se, että sisaruksiani suosittiin entistä enemmän ja minua taas härnättiin.
Nyt olen kaikki välit perheeseeni katkonut ja olen vasta aikuisena saanut selville, että olen ihan kiva, järkevä, enpaattinen ja rakastava ihminen mutta perheeni ei sitä kaikelta härppimiseltään koskaan saanut selville.
Meillä on kaksi teiniä talossa, molemmat tyttöjä. Ja kyllä, hormonit hyrrää ja tunteet kuohuu. Hiuslakka ja hajuvesi pilvet kyllästävät molempien huoneet, jotka aina kaaoksen vallassa.
Välillä pinnaa kiristää, kumpikin tuntuu taantuneen siitä mitä olivat esim. 10-vuotiaina...nyt pitää jankata joka asiasta.
Silti ovat ihania tyttöjä. Ja meneehän tämäkin vaihe ohi. Muistelen omaa aikaani teininä, kun kaikki pienekin uhman merkit latistettiin väkivallalla. Omilla tytöilläni on turvallinen koti, jossa keskustellaan ja vaikka teininä on joskus kovaa, yritän olla ymmärtäväinen ja lempeä. Silti piä olla rajat.
Lisäksi meille on kaverit aina tervetulleita, ja usein tuntuukin että talo on täynnä ja jääkaappi tyhjä. Mutta tunnen tyttöjen kaverit ja kun roikkuvat meillä paljon, tiedän missä ovat.
Tämä aika vaatii vanhemmilta paljon, ehkä enemmän kuin pikkulapsi-aika, mutta antaakin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vaikea murrosikä enteili epävakaata persoonallisuushäiriötä.
Pahinta olisi, jos lapsella ei olisi murrosikää. Silloin lapsi ei ikinä kasvaisi aikuiseksi eikä irtautuisi lapsuudenkodistaan, mikä on koko nuoruuden tärkein kehitystehtävä.
Se irtautuminen on kivuliasta ja rankkaa, mutta se on välttämätöntä. Aikuinen on kuitenkin aikuinen eikä mikään toinen murkku talossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli aikoinaan rankka koti, ja itselläni vaikea murrosikä. Olin varmasti äitini mielestä hankala kun pistin vastaan (vaikka yleensä olin yli-kiltti), vaikka käytännössä pistin ekaa kertaa vastaan ihan fiksuista syistä. Äiti joi, juhli ja poltti sisällä, joista otin nokkiini. Lisäksi haukkui, huusi ja raivosi milloin mistäkin, milloin annoin samalla mitalla takaisin. Todella uuvuttavaa!
Kuitenkin tärkeää että lapsella on niin "turvallinen" olo että uskaltaa olla se murrosikäinen, sillä se on tärkeä itsenäistymisprosessi nuorelle ihmiselle. Voi tarkoittaa siis myös raivoamista vaikkei olisi syytä. Itselläni mielestäni edelleenkin ne syyt oli, mutta muistan kyllä että joku kaveri sai pultteja jopa jos äiti kysyi että tuoko kaupasta jotain tiettyä :)
Vierailija kirjoitti:
Tytöt ovat murrosiässä vaikeampia kuin pojat. Meillä äiti on ollut perinteisesti perheen likasanko ja isä on päässyt kuin koira veräjästä. Äiti joutuu kuulemaan ja kuuntelemaan noin 95% murrosikäisten kiukuttelusta, uhmasta, ilkeilyistä, vihasta ja pa##asta. Jos sinulla on ns. normaali perhe (ei päihdeongelmia tai mielenterveysongelmia perheessä), niin et saa apua mistään. Etenkään murrosikäisen lapsen vanhemmat eivät saa apua mistään. Sukulaisilta on turha pyytää mitään apua mihinkään asiaan. Apua on saatu 0 tuntia vuodessa. Omat vanhempani ovat jo kuolleet ja appivanhemmat ovat laiskoja kermankuorijaisovanhempia. Appivanhemmat eivät ole tehneet mitään auttaakseen, vaan haluavat päästä mahdollisimman helpolla.
Murrosikäinen lapsi osaa myös muuttaa käytöstään sukulaisten aikana. Vieraiden aikana tai kyläillessä murrosikäinen ei huuda, ei kiukuttele, ei kiroile, ei puhu töykeästi vanhemmilleen, ei pyörittele silmiään, ei ilmeile, ei käyttäydy epäkohteliaasti ja röyhkeästi, ei kiusaa sisaruksiaan. Nykyään lähes ainut keino saada edes tilapäistä apua lapsiperheeseen on tehdä lastensuojeluilmoitus omasta lapsesta. Äidit ja isät ovat lastenhoitajina ja kasvattajina todella yksin!
Siis mitä. Ensin sä valitat pitkän viestin ajan että kun apua ei saa mistään, mutta sitten loppuun itsekin toteat että lastensuojelusta saa apua kun tekee lastensuojeluilmoituksen.
Minkä tahon sitä apua teille olisi pitänyt antaa? Terveydenhuollon? Kaupan kassan? Kirkon? Katsastusmiehen? Vai olisko se kuitenkin just se sosiaalihuolto ja lastensuojelu se taho, josta sitä apua haetaan ja saadaan tälläisissä asioissa?
Vierailija kirjoitti:
Tytöt ovat murrosiässä vaikeampia kuin pojat. Meillä äiti on ollut perinteisesti perheen likasanko ja isä on päässyt kuin koira veräjästä. Äiti joutuu kuulemaan ja kuuntelemaan noin 95% murrosikäisten kiukuttelusta, uhmasta, ilkeilyistä, vihasta ja pa##asta. Jos sinulla on ns. normaali perhe (ei päihdeongelmia tai mielenterveysongelmia perheessä), niin et saa apua mistään. Etenkään murrosikäisen lapsen vanhemmat eivät saa apua mistään. Sukulaisilta on turha pyytää mitään apua mihinkään asiaan. Apua on saatu 0 tuntia vuodessa. Omat vanhempani ovat jo kuolleet ja appivanhemmat ovat laiskoja kermankuorijaisovanhempia. Appivanhemmat eivät ole tehneet mitään auttaakseen, vaan haluavat päästä mahdollisimman helpolla.
Murrosikäinen lapsi osaa myös muuttaa käytöstään sukulaisten aikana. Vieraiden aikana tai kyläillessä murrosikäinen ei huuda, ei kiukuttele, ei kiroile, ei puhu töykeästi vanhemmilleen, ei pyörittele silmiään, ei ilmei
On seksististä ja idioottimaista väittää että tytöt ovat muka vaikeampia kuin pojat murrosiässä.
Jotkut tytöt ovat ehkä vaikeampia kuin jotkut pojat, mutta ei kannata yleistää...
Jotkut pojat voivat olla vaikeampia kuin tytöt.
Yksittäisten tapausten perusteella kannata tehdä mitään yleistettyä johtopäätelmää...
P.s.
Olen nainen. Jos olisin kokenut että minulla oli vaikeampaa murrosiässä kuin veljelläni, olisin vaihtanut sukupuolta heti 18-vuotiaana...
Olisin todennäköisesti nykyään transmies tai muunsukupuolinen...
Vierailija kirjoitti:
Remmiä vaan nulikalle niin loppuu kiukuttelu
"Remmiä vaan nulikalle niin loppuu kiukuttelu."
Toivottavasti sanoisit nuo sanat, jos ap:n lapsi olisi "tuhman teinitytön" sijasta
"tuhma teinipoika..."
Milloin tämä helpottaa? Meillä on aivan hirveää uhmaamista ja suun soittoa. Milloin voisin sanoa olevani paremmalla puolen? Nyt ysillä.