Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tyttöni 3v teki lumienkelin naapurin pihaan- naapuri sai raivarit :((

Vierailija
27.01.2006 |

Ensin hieman pohjustusta. Asumme tiheähköllä omakotitaloalueella. Meillä kaksi pientä lasta 3v tyttö ja 1,5v poika. Naapurit ovat kaikki mukavia ja tulemme heidän kanssaan toimeen, tosin harvoin olemme tekemisissä. Olen kotona päivät lasten kanssa ja ulkoilemme aina aamupäivisin. Näin talvisin emme ole juuri koskaan omassa pihassa vaan menemme aina puistoon. Kesäisin sitten puuhataan omassa pihassa.



Olen aina ollut tosi tarkkana siitä että lapset pysyvät omassa pihassa. Naapureiden lapsilla on tapana juoksennella pihojen läpi ja leikkiä meidänkin pihassamme, silloinkin kun emme ole kotona. Tämä ei minua haittaa, paitsi se, että tavaroita häviää ja rikotaan, se ei tunnu kivalta. Lapset eivät ole ikinä yksin pihalla! Koskaan eivät ole olleet naapurin pihassa, muuta kuin luvan kanssa, sitenkin ehkä 5krt kolmen vuoden aikana.



Tänä aamuna sitten olin lasteni kanssa pihallamme. Maahan oli satanut uutta lunta ja lapset oli tosi innoissaan. Meillä on iso takapiha, missä kesäisin jalkapallokenttä. Rajaa naapurin kanssa ei huomaa talvella muuten kuin joistain puista osaa itse katsoa. Lapsi ei rajaa voi huomata.

Puuhasimme kaikkea pientä, katselimme eläintä jälkiä jne. Koko ajan olimme kaukana rajapyykistä. Sitten tyttöni 3v juoksi vähän matkan päähän, kävi istumaan lumeen ja siitä selälleen niin, että ehkä vyötäröstä ylöspäin oli naapurin puolellla ja teki lumienkelin. Lapsi oli ylpeä ja minä kehuin. Sitten lähdimmekin kävelemään sisälle päin kun naapurin pihasta kuuluu kamalaa huutoa. " PERKELE, jos ei mukuloilla ole rajat tiedossa, niin tarvitsee varmaan tulla opettamaan" , naapurin mies karjuu pää punaisena. Minä tietysti ihan pihalla tilanteesta. Aluksi vähän naurahdin, kun luulin sen olevan pilaa. Näiden naapureiden kanssa emme ole ikinä olleet missään tekemisissä joten en ihan tiennyt miten reagoida kun en kyseistä miestä tunne.Tästäkös mies innostui ja huusi lapsille, että ei oo sitten asiaa heidän pihaansa, kun ilman lupee tunkevat+ lisää kirosanoja. Minä nappasin muksut kainaloon ja lähdin sisälle. 3v itki kaulassani " anteeksi äiti, en minä tiennyt ettei enkeleitä saa tehdä!" . Kyllä vuoti sydän verta! Mitä HELVETTIÄ tuon miehen päässä pyöri!?

Kerrottakoon vielä, että tämän naapurin kaksi lasta ovat rikkoneet leikkimökistämme ikkunan, pihasuihkun ja pari hiekkalelua. Viime kesänä toinen pojista 4v sanoi tytöllemme, kun tämä leikki hiekkalaatikolla että " vedä h**** v**** päähäs!

Että sellaista.

Kommentit (50)

Vierailija
41/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


uskonnonvapautta, että tuodaan jotain uskonnollisia symboleja takapihalle.

BBBBBBBBUUUUUUUAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH

Vierailija
42/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en olis kauhean ylpeä siitä että kirjoitan itsekeksityn pitkän tarinan ja palaan päivittämään sitä vielä parin päivän jälkeen ;)



mutta huomiota se on netissäkin saatu huomio!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

tällä palstalla tulee ilmeisesti vainoharhaiseksi. ymmärrettävää kyllä.

Vierailija
44/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


joku tulisi pilaamaan juurisataneen lumipeiton jollain tyhmällä fanaattiseen uskonnollisuuteen viittaavalla enkelillä.

Vierailija
45/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja miksi vastaisin itselleni?? Ei ymmärrä ei. Ehkä en ole vielä ihan päässyt sisään tämän palstan etikettiin....

ap

Vierailija
46/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti meilläkin on kokemuksia ihan kauheista naapureista. Pitäis ostaa omakotitalo ja kyllä pelottaa jo valmiiksi että mitä jos naapuri/naapurit on ihan sekoja.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

En lukenu koko ketjua, niin en tiiä onko tästä ollu jo puhetta.



Meillä oli ennen hankalat naapurit molemmilla puolilla, vuosia kituuttettiin ja yritettiin tulla toimeen, mutta vaikeaa oli. Toiset oli millintarkkoja just rajanylityksestä, meidän lasten meluamisesta (normaalia lapsiperheen elämää) ja esim. siitä, että meidän puista lentää lehtiä heidän pihalleen! Toisen koira haukku kaiket päivät ulkona häkissä, nuoriso mökäsi viikonloppuna ja päiväsaikaankin melusivat pihalla ja joka toinen sanahan oli tietysti v***u, autoilla kaasuteltiin ja stereot huusivat.



Me myytiin talo ja muutettin kaupungista maalle. Ihana rauha! Meillä on hehtaarin tontti, joten ei häiritse naapurit, eikä me häiritä heitä. Tosin ei täällä ihmiset ole ollenkaan niin tarkkoja, mekin käydään naapurissa katsomassa hevosia heidän pellollaan ja polku sinne menee naapurin pihan läpi. Toisen naapurin lampaita käydään syöttämässä, sinne menee polku suoraan meidän pihasta. Lapset käy kylässä yhdellä naapurin mummolla harva se päivä ja ilo on molemmin puolista. Ei täällä oikein aina ole edes tonttirajat niin selvilläkään. Suosittelen väljempiä " vesiä" ...

Vierailija
48/50 |
01.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

tässä tapauksessahankyse ei ole ollut LAINKAAN mistään enkeleistä tai siitä että lapsesi on pikkuvarpaallaan ylittänyt rajan vaan siitä että naapurillasi on ihan muista syistä pinnakireällä....alkoholiongelma???? käyttäytyvät yleensä noin ja se selittäisi senkin miksi vaimo vaikuttaa niin alistuneelta ja kiirehtii sopimaan miehensä aiheuttamia riitoja.



Turhaan siis ihmettelet enää asiaa...mies olisi tod.näk. raivonnut vaikka kohdalle olisi osunut pikkuorava tai roskisauto...



Ymmärrätkö siis pointtini...katso asiaa laajemmin. Ja yritä jotenkin ymmärtää sen miehen käytöstä (älä lue:hyväksy). Kas kun juuri noin käyttäytyy kira, katkeroitunut ihminen. Olet varmasti itsekin siihen joskus syyllistynyt vaikket ehkä samassa mittakaavassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/50 |
02.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai okt-asuminen tarkoita, ettei ole enää sosiaalista elämää

Vierailija
50/50 |
02.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi porukka oli sellainen, että aina kun tuli oikein nättiä pakkaslunta, toivat mattonsa hetimiten ulos ja levittivät ne hankeen, kaikkien muiden pihoille paitsi omalleen. Oli nääs osakassopimuksen mukaan kaikki yhteistä aluetta...









Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi kuusi