minä vain murehdin ja itken ja murehdin ja itken.

on täällä Suomessa aika moni samassa asemassa. Ja samoin kokevat myös monet miehet (höm).

pyydät lähetteet mielenterveystoimistoon taikka mikä se tässä tapauksessa olisikaan parempi paikka - kenties parisuhdeneuvonta. Ota asiaa siis nurkasta kiinni ja ala hoitaa itsellesi iloinen mieli.

Nyt otat kuule itseäsi niskasta kiinni ja katsot totuutta silmiin: onko tämä se elämä jonka haluat? Jos se ei ole, niin sanot sen myös miehellesi että tämä peli ei vetele, joko yritetään yhdessä muuttaa tilannetta tai lähdet.



Jos taas haluat olla säälittävä rassukka, jatkat asian vatvomista itseksesi itkien tai haet mielialalääkkeitä joiden avulla kestät vielä. Mutta kannattaa miettiä että miksi jaksat.

Asiathan kehittii tuohon (tähän) pisteeseen vähitellen. Ensin siitä saunasta tai seksistä on vain kuukausi, tuntuu paljolta mutta ei kukaan sen takia eroa ota. Ei puolesta vuodestakaan vielä. Sitten yhtäkkiä huomaa että siitä on vuosi ja alkaa huolestua. Siinä vaiheessa minä yritin jo tosi kovasti, puoli vuotta, enkä saanut miestä mihinkään perheterapiaan. Mies siinä olisikin pitänyt saada mielialalääkitykselle eikä minua. Minä masennuin kyllä sitten myös siitä (kukapa ei) ja siinä vaiheessa on myöhäistä sanoa " ryhdistäydy" . Sitten auttaa vain terapia, lääkkeet ja sairasloma. Enkä tiedä tuleeko tästä enää avioliittoa, minä ainakin haluan vain erota.



Silti suurin osa kenelle valitan vieläkin sanoo " eihän se avioliitto voi aina KIVAA ja HIMOKASTA olla. Täytyy sitä alamäkiäkin kestää" . Ihmisiä jotka taatusti eivät tajua mitä on elää jonkun kanssa joka ei puhu, katso, hymyile tai kosketa. Tai ei tehdä mitään yhdessä.



Sinulla on tosi paha tilanne ja mene ensin lääkäriin saamaan lääkkeitä ja sitten perheneuvolaan saamaan neuvoja. Mene sinne ensin ilman miestä, turhan yrittää sille nyt saada vakuutettua että jotain on huonosti jos ei se sitä ole huomannut tähänkään asti. Sanot sille että teet näin ja tulee sitten mukaan kun alkaa tajuta että pieleen menee.

Mä toivotan sulle jaksamista.



Meillä on yksi lapsi ja häntä rakstamme molemmat tosi paljon. Rakkaus lapseen pitää meidät yhdessä, ei tapella eikä juoda tms., mutta läheisyys on kadonnut.



Pohdin aivan samoin kuin sinä; miksi ei osannut valita paremmin.



Koita jaksaa. t.kohtalotoverisi

mutta otin asian puheeksi meiheni kanssa ja sain sen puhumaan asioista ja otti vielä tosissaan kun sanoin että nyt ei saa suuttua mutta olen päättänyt että jos asiat ei tästä ala muuttumaan niin mun on pakko muuttaa pois.

KERRANKIN se otti sen tosissaan ja heti seuraavana päivänä (siis eilen) alkoi asiat muuttua... nyt vaan pelkään että se jäi tuohon yhteen kertaan...

Mutta annoin sille aikaa elokuuhun asti ja jos sitten on vielä samanlaista niin minä lähden, en aio pilata elämääni sillä että olen koko ajan suhteessa onneton ja mies ainoastaan tyytyväinen.

minä koitin jaksaa juuri tuollaista tilannetta, kunnes masennuin (sinä kuulostat jo tosi masentuneelta) ja se on oikea sairaus. Siis jos " koitat jaksaa" niin sairastut, et pian pysty hoitaan itseäsi, lastasi, kotiasi etkä työtäsi. Kokemusta on. Hanki apua ja hoitoa ja tarvittaessa ero, ennen kuin tuo tilanne ja mies sairastuttaa sinut pahasti.