Perhanan uhmaikä! (ov)

Mä tulen kohta hulluksi noiden poikien kanssa. Ikää heillä on 2v2kk ja uhmaa on, vaikka muille jakaa. Esim. tänään:

Aamu alkoi kiukulla, toinen heräsi kesken unien ja herätti sitten veljenkin. Ja siitähän se riemu sitten alkoi (pojat heräävät yleensä klo 8-8.30 ja tänään he heräsivät jo klo 6!). Herättivät sitten siinä samalla myös isonsiskonsa ja minut (olen viimeisilläni raskaana). Mikään ei kelvannut (koska unet siis jäivät kesken molemmilta tai oikeastaan koko konkkaronkalta). Jos mies olisi ollut kotona niin hän olisi valvonut mielellään lasten kanssa, mutta kun hän on töissä, niin eipä hänestä ollut mitään apua (hän on palomies).

Tuli aamupalan aika ja mikään ei kelvannut, ei sitten mikään. Lopulta multa meni hermot ja sanoin pojille, että antaa olla. Olette sitten ilman ruokaa lounaaseen asti. Ulos lähtiessä taas sama mankuminen; ei ulos, ei sitä, ei tätä ja plaa, plaa, plaa ja taas meni hermot. Puin molemmille huutaville lapsille vaatteet päälle ja ulos. Ulkona eivät halunneet tehdä mitään, muuta kuin istua keskellä pihaa ja marista. Ei edes sisko kelvannut leikkikaveriksi ja tunnin oltiin ulkona. Enempää en jaksanut kuunnella heidän mankumistaan.

Lounas ei maistunut kummallekkaan, pari pientä närkkimistä ja se oli siinä. Ruoka oli iso yök ja he halusivat ihan muuta ruokaa kuin mitä oli tarjolla. Taas meni hermot ja sanoin, että jos ei kelpaa, niin pois pöydästä.

Kumpaakaan ei saanut ollenkaan päiväunille; kumpikin pomppivat pois sängystä, rämppäsivät valoja jne. Ja taas meni hermot, katsoin tuota menoa n. tunnin ja kun eivät nukkuneet, niin päätin, että nyt riitti ja laitoin heille videon pyörimään. Siinä olikin sitten rauhallinen puoli tuntinen, kunnes tappelu ym. alkoi taas kerran. Ja itseäni alkoi supistamaan oikein kunnolla. Supistukset onneksi loppuivat melko pian.

Iltapäivällä ajattelin, että voisi käydä kaupassa (kun olisi pitänyt muutenkin käydä) ja taas se pukemisrumba marmatuksineen. Ja kukas se sitten änkeää ovesta sisään; armas anoppi. Joka sitten jää haavi auki seisomaan siihen, kun itse puen rimpuilevalle ja kuuppa punaisena huutavalla lapsella päälle. Ja anopin kommentti oli, että voi hellantuuteli, mitä tuo äiti tekee sulle kullanmuru (puhui siis lapselle) ja mulkoili mua kuin mikäkin. Anopin mielestä lapsilla ei ole uhmaa, kun eihän hänenkään lapsillaan ollut. Kissan paskat sanon minä, apen mielestä varsinkin miehelläni oli paha uhma.

No anopilla ei ollut mitään asiaa ja sainkin hänet melko pian ovesta ulos ja lapset autoon ja ei, kun menoksi. Kaupassa käynti meni melko hyvin, mitä nyt kumpikin poika tahtoi auto kärryyn eikä olisi halunnut kävellä. Ei edes pikku kärryt kelvanneet. Eli jouduin " raahaamaan" parkuvaa lasta mukanani ja mummot tietenkin mulkoilivat kuin mitäkin.

Ja eikös kumpikin pojista nukahtanut heti kotimatkalla autoon ja nukkuivat koko kotimatkan (n. 20 minuuttia) ja siitäkös se riemu repesi, kauhea huuto ja parku. Päivällinen olikin sitten taas yök ja taas laitoin molemmat pois pöydästä.

Myöhemmin illalla molemmat kävivät ylikieroksilla tuon aikaisen heräämisen, autossa nukkumisen ja päiväunien pois jättämisen jälkeen. Olivat koko ajan pahan teossa; läpsivät toisiaan, samoin siskoaan, toinen otti ja puri toista poskeen oikein kunnolla ym. ym. ym. Ja sitten mulla paloi pinna lopullisesti ja mä todellakin karjuin kaikille kolmelle lapselle kurkku suorana (jota en todellakaan kovin usein tee). Ja eikös sitten jehovan todistajat koputa ovelle ja menin kiukkuisena avaamaan oven ja huusin heille päin naamaa, että mitä V****A???!!?!!?!? Ja siinä hässäkässä supisteli taas todella rankasti.

No onneksi mies sitten kotiutui töistä ja annoin lapset hänen hoiviinsa ja mitä tekevät lapset? Ovat kuin pieniä enkeleitä. Ja mies kysyi todella ihmeissään, että ei mulla ole voinut olla rankka päivä.