Lue keskustelun säännöt.
KESKUSTELLAANKO lasten oikeudesta vanhempiinsa nykyisessä tehoyhteiskunnassa:
26.01.2006 |
http://www.helsinki.fi/agora/yleista/vivere_non_est_necesse.html
Markus Koskela
Vivere non est necesse
Jaana Hallamaa kirjoitti kolumnissaan (Yliopisto 3/2000) yksityisen ja julkisen välisestä ikuisesta ristiriidasta. Mikä on perheiden kannalta parasta? Olisiko lapset hoidettava kotona vai päiväkodissa? Tarvitaanko näiden kysymysten ratkaisemiseen todella tieteellisiä tutkimuksia, eikö tavallinen maalaisjärki ja muun luomakunnan esimerkki riitä? Jos vielä tutkimustulokset seuraavat suhdanteita, niin voidaanko ollenkaan puhua tieteellisestä tutkimuksesta?
Yhteiskunnassamme pidetään itsestään selvänä, että työelämän tarpeet saavat aina mennä lasten edelle. Mitä on ajateltava sellaisesta yhteiskunnasta, joka asettaa laitoksen kodin edelle, oman vanhemman edelle hoitohenkilön?
Paljon puhutaan ja kirjoitetaan nuorison käyttäytymisestä ja ongelmista. Suomalaiset nuoret viettävät aikaansa omissa porukoissaan vanhempien tietämättä mitä he puuhaavat; poliisi kerää ylimääräisiä viinapulloja pois alaikäisiltä ja vapaaehtoiset avustustyöntekijät sammuneita juhlijoita omiin suojapaikkoihinsa. Tämä on suomalaista arki- ja viikonlopputodellisuutta.
Muualla Euroopassa vanhemmat pitävät nuorisolleen huomattavasti tiukempaa kuria; niin ainakin tiedotusvälineissä on kerrottu. Mikä suomalaista perhettä vaivaa?
Sellainen yhteiskunnallinen malli, joka on ristiriidassa elämän peruslakien kanssa, ei voi olla terve. Maailmassa on ollut ja on edelleen yhteiskuntia, joissa vanhempien oikeus omiin lapsiinsa asetetaan kyseenalaiseksi. Lapset kuuluvat valtiolle kuten muinaisessa Spartassa, Hitlerin Saksassa ja joissakin entisissä sosialistimaissa. Tai sitten talouselämälle kuten nykyisin Suomessa. Heidät varastoidaan yhteiskunnan ylläpitämiin päiväkoteihin, koska talouselämä tarvitsee heidän vanhempiaan kipeämmin kuin he itse. Jos yhteiskunnalla on varaa säätää laki, joka velvoittaa kunnat takaamaan päivähoidon kaikille alle kouluikäisille lapsille, niin hoitomuodon valinnassa ei ole kyse taloudesta, vaan ideologiasta.
Kaikki valinnat tuottavat omanlaisiaan tuloksia. Jaana Hallamaakin totesi, että nuorison riehunnan syyksi on jo moneen kertaan ehditty todeta naisten enentynyt työssäkäynti. Oman mielipiteensä tästä väitteestä Hallamaa jätti kertomatta.
Älymystöä ei ehkä miellytä sellainen mahdollisuus, että ilman tieteellistä evidenssiä esitetty väite saattaisi olla tosi. Jotkut asiat kuitenkin ovat sitä ¿ suhdanteista riippumatta. Totta on niin ikään, että suomalaisvanhemmilla ei ole otetta nuoriinsa. Tätäkään ei pidä ihmetellä: markkinataloudessa asiakas yleensä saa sen, minkä tilaa. Eläimet vieroittavat poikasensa siinä vaiheessa, kun nämä ovat kypsiä itsenäisesti selviytymään maailmassa. Suomalaislapsen vieroitus alkaa pahimmassa tapauksessa kohta syntymän jälkeen, jengiytyminen jo päiväkodissa. Ja ylisuurten ryhmien korkea melutaso takaa sen, että jo keski-iässä jengiläiset tarvitsevat kuulokojeen. Aika surkea visio, mutta mitäpä ei ihminen olisi halukas uhraamaan talouskasvun hyväksi.
Roomalaisilla oli sananlasku: " Navigare necesse est, vivere non est necesse." Se tuntuu yhä pitävän kutinsa.
Kommentit (5)
Tämä on käytännössä näin, vaikka paperilla olisi mitä ja juhlapuheissa puhuttaisiin mitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja koska olen vuorotyössä, tämä tarkoittaa, että minulla on useita vapaapäiviä viikossa ja mies on puolestaan aina vapaalla viikonloppuisin. Näin lapsille tulee n 10-14 hoitopäivää kuukaudessa.
Tämä on ollut perheelleemme todella hyvä ja toimiva ratkaisu! Voin suositella!
Ensinnäkin: tuossa ihannoitiin jotakin mystistä " eurooppalaista systeemiä" , jossa nuoret muka parempikäytöksisiä ja paremmin vanhempiensa kurissa. Evidenssi?
Suomessa on maailman pisimpiin kuuluva äitiyslomaoikeus. Alle vuoden vanhana lapsensa vie kodin ulkopuoliseen hoitoon pari prosenttia perheistä, ja tämä on STM:n sivuilta kopioitu FAKTA. Monessa EU-maassa äidillä on pari, kolme kuukautta äitiyslomaa, jonka jälkeen joko lapsi menee päivähoitoon tai kotiin palkataan joku lapsenlikka.
Toiseksi: mikä todellakin ON yhteiskunnan takaaman päivähoidon vaihtoehto? Jos kuntia ei lailla pakoteta takaamaan kaikille halukkaille (huom, se on edelleen vapaaehtoinen valinta perheille) päivähoitoa, kunnat hyvin pian alkaisivat leikata tarjontaa. Ennen paljon haukuttua subjektiivista päivähoito-oikeutta perheet eivät voineet olla varmoja päivähoitopaikoista. Ja niissäkin kunnissa, joissa pk-paikka irtosi, se saattoi irrota vasta kuukausien haun ja valituksen jälkeen.
Jos yhteiskunta ei tarjoa jotakin palvelua, asetetaan perheet taloudellisen tilanteensa mukaan eriarvoiseen asemaan. Rikkaille kotiavun palkkaaminen tai kotiin jääminen ei ole samanlainen ongelma kuin köyhälle. Jos nostetaan kotihoidontukea korkeaksi, se ratkaisee osan ongelmat - mutta onko yhteiskunnalla varaa nostaa kotihoidotuki niin korkeaksi, että se korvaa täysin työssäkäynnin? Ja koko lapsen lapsuusajaksiko?
Kolmanneksi kirjoittaja tuntuu pitävän lastenhoitoa pelkästään naisten velvollisuutena. Miksi NAISTEN työssäkäynti kurjistaa lapset? Miksei miesten?
Neljänneksi: missä on evidenssi siitä, että lapsilla ja nuorilla menee nyt jotenkin katastrofaalisen kurjasti? Pikemminkin sosiologisissa tutkimuksissa on väitetty, että OSALLA menee huonommin kuin ennen ja OSALLA paremmin. Kun yhteiskunta säästää esim. lastenpsykiatriasta ja ongelmaperheiden kotiavusta, se lisää vaikeiden ongelmien - kuten huostaanottojen - määrää. SE on poliittinen virhepäätös: leikata ennaltaehkäisevästä ja alhaisen tason toiminnasta ----> joudutaan maksamaan kovista ja kalliista toimenpiteistä.
hoitamaan lapsia, ja sitten kun mies päättää eräänä päivänä lähteä sihteerinsä matkaan, jää täysin tyhjän päälle. Mutta kannatan keskustelua siitä, miten työelämässä voitaisiin joustaa ja kannustaa sellaisia malleja, joissa vanhemmilla olisi mahdollisuus hoitaa lapsensa kotona mahdollisimman pitkään ja ollessaan työssäkin huomioida lasten tarpeet.
Varsinkin liike-elämässä tuntuu meininki olevan hyvin pitkälle vielä vanhoillista machopaskaa, jossa perhe joutuu aina joustamaan, ja työntekijän odotetaan venyvän ja suostuvan mitä ihmeellisimpiin uhrauksiin.
Tuohan on täysin totta. Oletusarvo on, että menet äitiysloman jälkeen töihin heti. Olettajina ovat toiset naiset ja nykyisin myös miehet. Tässä asiassa me naiset olemme langenneet omaan tasa-arvoloukkuumme, kun olemme lähes pakotetut toimimaan luontoa vastaan ja luopumaan poikasistamme jo pieninä ja avuttomina. Naisethan ovat vaatineet pääsyä työelämään pois kodin piiristä.
Nyt saamme ihailla näitä keski-ikäisiä, aina marisevia tanttoja, joilta on elämän perusarvot hukassa ja elämän mielekkyys kadonnut. Ennen nainen sai keskittyä synnyttämään ja hoitamaan lapsia, hän oli kunnioitettu ja arvostettu NAISENA, toteuttaessaan naisen tehtävää. Mies hankki elannon perheelleen. Nyt nainen käy työssä, vieraantuu jälkeläisistään, tekee suurimman osan myös kotitöistä, katkeroituu miehelleen, kun joutuu sekä hoitamaan lapsensa, kotinsa ja hankkimaan vielä elannon. Naiset ovat ajaneet itsensä umpikujaan, ja siksi juuri saammekin busseissa ja marketeilla " ihailla" näitä keski-ikäisiä, väsyneen ja tyytymättömän näköisiä naisia, jotka murehtivat elämän kiirettä ja hektisyyttä ja lasten ja nuorten valumista ongelmineen pois kodin vaikutuspiiristä.