Mies jättää mut kohta, miten korjaan tilanteen?

Ei meillä ainakaan kumpikaan kestäisi elää suhteessa, jossa toinen koko ajan pitäisi itseään pätevämpänä ja parempana kodinhoidossa ja olisi sitä mieltä että on sen vuoksi oikeutettu päättämään kaikista asioista yksin tai määräämään ja komentamaan toista.

ap:han sanoi pariin otteeseen, että ongelmana ei ole kodinhoito.

meillä mies saa ihan vapaasti päättää. Mutta usein hän ei halua päättää. Ja alunperin yhteen muuttaessamme hän ei osannut lainkaan laittaa ruokaa eikä tiennyt siivoamisesta mitään. Siis yhtään mitään, ei ollut koskaan kotonaan joutunut siivoamaan ja ruokakin kannettu eteen. Eikö sinun mielestäsi tällaisessa tilanteessa sovi neuvoa ja opastaa, vaan olla hiljaa ja tehdä itse? Kyse on kuitenkin yhteisestä kodista! Ja kun mies tekee ja jos tiedän itse helpottavan, nopeuttavan jne. keinon, tottakai kerron sen hänelle! Laiska kun olen niin haluan ehdottomasti välttää turhaa hommaa...



Siivousrytmin ja teoreettisen siisteystason päätän tosiaan minä, sillä miehen mielestä imurointi ja vessan pesu kerran kolmessa kuukaudessa on tarpeeksi. Mutta kyllä lapsiperheessä ihan sairastelujenkin välttämiseksi on pestävä vessa useammin ja jotta lapset voivat leikkiä lattialla myös imuroitava suht usein. Ehkä tämä on sitten hirveää pirttihirmuilua :O



Ihan eri asia sitten olisi jos sanoisin, että lavuaari on ehdottomasti pestävä pyörivin harjanliikkein, ja imuroidessa on edettävä vasemmalta oikealle. On hieman eri asia kertoa toiselle miten ylipäätään siivotaan kuin miten MINÄ haluan siivottavan. Ja minulle saa, ja tuleekin kertoa jos teen jonkun kotityön (oli se sitten "miesten" tai "naisten" työ) joko liian harvoin, turhan hankalasti, hassussa järjestyksessä tms.



Terv. 12

18: Kyllä, mutta vasta viestini jälkeen eli siinä vaiheessa kun kirjoitin viestini luulin (ja niin luuli moni muukin), että ongelma olisi ainakin osittain kodin ja lasten hoito.



19: Sinänsä teoreettinen tilanne minulle, etten ikinä huolisi miestä, joka ei osaa kotihommia tehdä. Minusta on ihan käsittämätöntä, että joku sellaisen otuksen kasvattaa ja vielä käsittämättömämpää että joku ryhtyy suhteeseen sellaisen kanssa. Sitäpaitsi ei meillä nykyisellään ehditä imuroida kuin ehkä kerran, pari kuukaudessa ja vessatkin on ollut jo toista kuukautta pesemättä eikä kukaan silti sairastele. Itse asiassa lapsemme ovat tämän pöpöaltistuksen myötä kehittäneet niin hyvän vastustuskyvyn etteivät sairastele juuri koskaan (9- ja 8-vuotiaat ovat elämässään syöneet yhden ab-kuurin molemmat, 4-v kuopus ei koskaan ainuttakaan).



t. 5 & 17

Koita vaikka millä hölmöllä metodilla saada itsesi käsittämään, että esim nopeus tai fiksuus ei ole hyve, se on vain ominaisuus. Fiksuutta on niin kauhean montaa lajia! Sun ei tarvitse "olla kiltti", vaan aikuinen ja hyväksyä muut ihmiset (miehesi, lapsesi jne) sellaisina kuin he ovat. Suahan harmittaa varmaan 24/7 kun muut ei ole niin nopea-älyisiä ja "erinomaisia" kuin sinä. Säästä energiasi johonkin muuhun. Laske kymmeneen, Napoleon laski vastaavissa tilanteissa 30:een kerrotaan. Mene toiseen huoneeseen, avaa ikkuna, työnnä kätesi muropakettiin ja rusenna niitä muroja mutta pidä suusi kiinni ... Kukaan ei ihan oikeasti osaa eikä tiedä kaikkea, ja se on ihan oikeasti hieno juttu!



Nimim.

ex-nalkuttaja

Tuo murojen rusentaminen on mahtava vinkki, kiitos;)



Niin, tämä meni aika pitkälle kodinhoitamiskeskusteluksi. Minä siis olen meillä se, jota siivoaminen ei niin kiinnosta. Eli tämä ongelma ei millään tavalla liity siivoamisiin tai lastenhoitoon.



Eikö kellään teistä muista ole etukäteen visioita siitä, miten jonkin asian pitäisi mennä? Ettekö ikinä turhaudu, jos olette suunnitelleet jonkun päivän kulun todella tarkkaan ja sitten kertoneet siitä miehellenne ja lopulta tämä on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka lapsen ristiäispäivä. Siis että mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Tämä on siis yksi ongelmani, en vain tunnu kestävän tilanteita, että toinen voisi pahimmillaan lähteä vaikka viikon lomalle miettimättä hetkeäkään, pitääkö lapsille pakata jotain erityistä mukaan tms.



Ihan varauksella sanoin, että olen "fiksumpi". En pidä omaa älykkyyttäni parempana (matemaattis-looginen), vaan paljon mielummin ottaisin vaikka mieheni sosiaalisen ja empaattisen älyn. Tämä nyt vain on tilanne, minkä kanssa pitäisi elää, ja kuten sanoin, menetän liian helposti hermot tilanteissa, missä hommat eivät mene toiselle jakeluun.



Kiitos tähänastisesta keskustelusta, jatkoa odotellessa



Ap

mutta jollain on vessa toista kuukautta pesemättä???? Siis YÖK!

joissa esim. aikataulun pitäminen on ongelma, ehdottaisin ennakointia.



Eli keskustelkaa asiasta etukäteen: pidättekö molemmat aikataulun pitämistä tärkeänä, vai onko ongelma jo tässä? Onko toinen sitä mieltä, että aikataululla ei ole väliä ja toinen sitä mieltä että se on tärkeä? Jos olette molemmat yhtä mieltä aikataulun pitämisen tärkeydestä ehdotan, että teette yhdessä KIRJALLISEN aikataulun, josta lupaatte pitää kiinni. Jos olette eri mieltä aikataulun tärkeydestä, niin keskustelette asian läpi ja sovitte vaikka, että joissakin tilanteissa tehdään aikataulu ja joissakin toisissa tilanteissa luovutaan aikatauluttamisesta, siis että molemmat joustavat.



Sitten kun se kirjallinen aikataulu tehdään, niin se pitää tehdä yhdessä. Aikataulun tekeminen aloitetaan takaperin - siis mietitään, että mihin aikaan esim. kakien pitää olla valmiina niitä ristiäisiä varten. Sitten mietitään, kuinka paljon aikaa mihinkin toimintaan menee ja rustataan kaikki paperille tyyliin:

klo 10.30 saakka siivous, ruoat

klo 10.30 - 11 suiku,...

klo 11-12 viimeiset siivoukset, pöydän kattaminen, ristiäispöydän laittaminen valmiiksi

klo 12-13 ruokien ja kakkujen viimeistely

klo 13-13.45 vaatteiden vaihto, viimeistely

klo 14 vieraat tulevat

Molemmat sitoutuvat aikatauluun. Jos ollaan myöhässä aikataulusta, niin kiirehditään, jos ollaan etuajassa, niin sitten saa välillä lepäillä ja istuskella. Myös lista siitä, mitä kaikkia asioita pitää tehdä auttaa hahmottamaan sitä, kuinka paljon on tehty ja kuinka paljon on vielä jäljellä. Näin toimien ei pitäisi olla kellekään epäselvää, mikä on tilanne kullakin hetkellä.



Voin kertoa, että nämä listat ja aikataulutukset eivät ole mikään oma ideani, vaan alkuun itse jopa vastustin niitä, mutta mieheni on meillä se, joka on listoja halunnut. Silloin kun on oikeasti joku tärkeä juttu, niin listat kyllä todellakin helpottavat asioita, ei ole koko ajan sellainen kiireinen ja hermostunut olo, vaan tuntee paremmin hallitsevansa tilannetta. Kaikkiin tilanteisiin en listoja halua, mutta silloin sovitaan erikseen, että tässä tilanteessa aikataululla ei ole väliä. Nykyisin meillä käytetään listausta suurempiin juhliin ja esim. jouluna. Tuo joulun aikataulutus tuntui aluksi hassulta, mutta on osoittautunut tosi hyväksi ratkaisuksi: kun kaikki on tehty ja sujuu, niin on helpompaa rentoutua kun ei koko ajan tarvitse miettiä, mikä on vielä tekemättä.



t. 5,17,20

siis että yritän ennakoida asioita mahdollisimman paljon ja kun asiat ei aina menekään kuten mä suunnittelin, niin sekoan - aikaisemmin sain raivarit, nykyään painun vessaan itkemään kun kaikki menee aina pieleen. joka tapauksessa mun on jotenkin mahdotonta vaan muuttaa suunnitelmia siitä pisteestä alkaen ja visioida uudet kuviot, menen tavallaan lukkoon. pahitenhan tästä kärsivät juuri mies, ja lapsetkin, vaikka juuri siksi mä nykyään painunkin vessaan itkemään sen sijaan että rupean riehumaan. kyllähän he kuitenkin ihmettelevät, kun äiti painuu ihan yhtäkkiä, heidän mielestään ilman syytä, vessaan ja palaa sieltä puolen tunnin päästä punasilmäisen kampelan näköisenä.



mä olen käynyt psykologin kanssa tästä juttelemassa, tai en alunperin tästä asiasta mutta tämäkin nousi siellä esiin ja sai selityksen - tämä piirre on nimenomaan sitä, että mulla on mieletön tarve kokea hallitsevani elämääni, ja kun huomaan, etten voikaan kaikkea hallita, mä romahdan.



eli terapia-/keskusteluapua saattaa hyvinkin löytyä, ja tosissaan kannattaa itsekseenkin miettiä sitä , miksi sä oikein toimit noin - mitä tarpeita se sulla palvelee? turhanpäiten ihmiset harvemmin tekee mitään, se vain ulkopuolisen silmin saattaa näyttää siltä...



mulla helpotti paljon jo senkin hyväksyminen, että mulla on tällainen piirre, josta mä en välttämättä koskaan pääse eroon, mutta mä voin oppia elämään sen kanssa, hallita sitä sen sijaan että se hallitsee mua. lisäksi mä päivittäin hoen itselleni, ettei mun mieheni, lapseni eivätkä työkaveritkaan ole ajatuksenlukijoita, eli he eivät pysty tietämään miten mun mielestäni asioiden pitäisi mennä - mun on siis kerrottava se heille. meillä matkat, juhlat ja kaikki mahdolliset asiat käydään älyttömän tarkkaan etukäteen läpi (siis kotona miehen kanssa), koska mies tietää mun ahdistuvan "yllätyksistä" ja on valmis helpottamaan mun oloani keskustelemalla asioista etukäteen, jotta niihin voidaan varautuakin, ainakin jonkin verran. ja mä olen opetellut yksinkertaisesti sanomaan niissä tilanteissa, joissa musta alkaa tuntua että se hallinnan tunne lipsuu mun käsistäni, että nyt tuntuu siltä, samoin kun ennen vessaan lukittautumisiani totean, että nyt äitin on pakko olla hetki yksin.

Eikö kellään teistä muista ole etukäteen visioita siitä, miten jonkin asian pitäisi mennä?

Ei minulla ainakaan, jokainen päivä menee omalla tavallaan.

Ettekö ikinä turhaudu, jos olette suunnitelleet jonkun päivän kulun todella tarkkaan ja sitten kertoneet siitä miehellenne ja lopulta tämä on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan.

Meillä eletään tässä hetkessä, eikä suunnitella valmiiksi kokopäivää.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka lapsen ristiäispäivä. Siis että mitä tapahtuu missäkin vaiheessa.

Jokin ristiäispäivä nyt on suurinpiirtein tiedossa joo, vieraat tulee johonkin aikaan ja pappi johonkin, mutta itse kastaminen voi venyä jopa 20 minuuttiakin, eihän kukaan voi aikatauluttaa elämäänsä pilkulleen.

Ap

Välillä kanssa havahdun siihen että nyt menee överiksi. Eikä meilläkään mies pakkaa mitään muuta kuin itsensä kun lähdetään viikon reissulle. Minä pakkaan itseni, lapset, vuodevaatteet, lääkkeet, pyyhkeet, hoitokassin ja tarkasta että mahdollinen matkasänky on mukana. Sen jälkeen laitan kassit ovelle ja mies pakkaa ne autoon (siihen mulla ei ole kuulemma asiaa ottaa kantaa...). Minä olen hyvä pakkaamaan kamat kasaan ja hän on hyvä pakkaamaan ne autoon.



Mutta kun tulee purkamisen aika, niin mitäänhän ei hänen puoleltaan tapahdu viikkoon. Sitten kun sanon, että en ole mitenkään itselleni varannut optiota purkaa kaikkien kasseja reissun jäljiltä, hänkin huomaa että varmaan pitäisi jotain tehdä :-)



Nyt olin taas hermo pinkeenä, kun olen ollut sairaita lapsia hoitamassa monta päivää kotona ja hän on PÄÄSSYT töihin. Onneksi itselläni oli viikonloppu töitä ja nautin siitä täysin siemauksin. Jätin tahallaan käymättä kaupassa ja kyselin vaivihkaa, että mitä hän on ajatellut tarjota lapsille viikonloppuna? Siitä sitten hoksasi, että hän saa päätttä, kävi kaupassa ja hyvät ruuat onkin laittanut koko viikonlopun ja lapset tyytyväisiä.



Lisäksi hoiti vielä siivouksetkin. Olisikohan sillä mitään tekoa, kun totesin rättiväsyneenä pe-iltana, että "ihanaa, koko viikonloppu töitä, ei tarvitse tehdä mitään ruuan suhteen eikä lasten nukkumaan menon suhteen".



Minäkin huomaan olevani ajatukseltani nopeampi kuin hän. Mutta hän on kirjafiksumpi kuin minä. Toinen käytännöllisempi ja toinen matimaattisempi. Hyvin täydennetään toisiamme. Ja rauha säilyy kun itse tajuaa vähän höllätä välillä :-)

ja hyvä, että haluat hakea apua. Apua tarvitset, sillä yksin et pääse ongelmasta yli. Ehkä on parasta, että hakeudutte yhdessä terapiaan, sillä miehesi taitaa rakastaa sinua suuresti ja uskoa rakkauden "parantavaan voimaan", kun ei ole jo jättänyt sinua.

Mutta tälle alla olevalle sanoisin, että ymmärrän täysin, miksi mies ei enää jaksa. Jos hän tekee parhaansa ja saa aina vain neälleen, on mitta jonakin päivänä täynnä. Kukaan meistä ei ole ansainnut kumppaninsa väheksymistä ja nalkutusta. Minä en kutsuisi tällaista vieressäeläjää kumppaniksi. Kumppanin ensisijainen tehtävä on arvostaa ja kunnoittaa kumppaniaan. Samaa mieltä ei tarvitse olla. Mutta toista täytyy kohdella kunnioittavasti.

Miehesi on luultavasti kestänyt tilannetta, koska hän rakastaa sinua lastensa äitinä ja hän on yrittänyt etsiä ratkaisua tilanteeseen muuttamalla omaa käyttäytymistään.

Koska hän ei kuitenkaan voi muuttua aivan toiseksi kuin minkälainen hän pohjimmiltaan on, ei mikään muutos näytä tyydyttävän sinua, joka lienet perfektionisti ja joka ei näemmä siedä "kilttiä" miestä. Usein nalkuttajat ja toista väheksyvät muuttuvat erittäinkin säyseiksi ihmisiksi, kun saavat kumppaneikseen yhtä voimakkaan ja ilkeän ihmisen. Mutta sitähän et halua.

Kirjoittamani saattaa tuntua kovalta, mutta tiedäthän itsekin, että tavallasi ei käyttäydytä rakastamaansa ihmistä kohtaan.

Ajattelpa, minkälaisen mallin annat lapsillenne? Toivotko, että he saavat samanlaisen nais-mies -vastakkaisasettelumallin elämäänsä?

Voimia avun etsimiseen.

Ongelma on varmaan jotain sen suuntaista, että yrität ylläpitää järjestystä ja pyrkiä siihen, sillä kaaos pelottaa ja edustaa jotain ikävää, muistuttaa esim. lapsuudenkodistasi tms. Mulla ainakin näin, olen siis itse tosi nipo.

Mutta miksi miehesi ei voisi tehdä asioita tavallasi? Tuskin vaadit älyttömyyksiä tai ilman syytä? Kuinka vaikeaa miehellesi olisi tehdä asiat niinkuin tahdot kun se kerran rauhoittaisi sinua?

Parasta olisi jos molemmat tulisi vastaan. Sinä yrittäisit relata ja miehesi organisoitua.

Itse voisit miettiä, mitä kauheaa oikeastaan käy jos miehesi tekee asiat väärin, tai asiat eivät muuten mene prikulleen niinkuin sinä toivot. Jos miehesi tyyliin siivoaa tiskiharjalla kissan oksennuksia (kuten minun mieheni teki!), on ihan syytäkin nipoilla. Mutta jos hän pyyhkii pölyt ennen imurointia, niin pahin seuraus on se, että pinnoilla on uudelleen näkyvää pölyä hiukan aiemmin... Onko se sitten kuolemanvakavaa? Tuskinpa, vaikka ärsyttävää onkin, ja turhan työn tekemistä...

Henkilökohtaisesti en ymmärrä, että mies haluaa hajottaa perheen kertomastasi syystä. Ymmärrän, että hänellä on vaikeaa, mutta fiksumpaa olisi yrittää kasvaa yhdessä kuin lähteä karkuun.

Tsemppiä!

hei mä taidan tietää mitä ap ja ID 1572349) käy läpi.



mulla taitaa olla samaa ongelmaa, ja tässä pohdittuani taidan tietää mistä tää mulla johtuu, ensinnäkin olen lapsuuden perheeni esikoinen(8pienenpää sisarusta), mulla oli aika vastuu pienimmistä jo lapsena, jotenkin sitä oli vaan pakko organisoida asioita jo silloin ikäänkuin pitää kaikki johhdot käsissä ettei tilanne ryöstäydy käsistä. sittenmin olin yh vauva-3vsaakka, erittäin vaativan vauvan->lapsen kanssa(ja pyrkimykseni täydellisyyteen myös äitiydessä ei yhtään helpottanut tätä), sitten tuli mies kuvioihin ja sitä myöten vauva. ja mua ärsyttää suunnattomasti se kun mies ei pyri ennakoimaan tilanteita esim.vauvan täytyy huutaa ennenku reagoi(sittenkin viiveellä), kun taas minä reagoin jo siihen tyytymättömään äänen sävyyn mikä tulee ennen huutoa(näin vauva itkee paljon vähemmän=tarpeet on tyydytetty nopeasti).



ja minä ajattelen miestä oma-alotteisesti esim.annan hänen jäädä nukkumaan aamulla pitkään, ja odotan että mies vastaavasti ajattelee mua esim.oma-alotteisesti antaa mun nukkuä päiväunet vauvan kanssa(vie isomman ulos vauvan uniaikaan) tai sitte nousisi lasten kanssa seuraavana aamuna ja antais mun nukkua. niin ei voi tajuta itse ajatella. tosin eipä se meinaa tulla mieleen edes kymmenien itkujen ja huutojen jälkeenkään,vaikka oisin kuinka väsynyt. pakko sanoa että ota vanhempi lapsi ja mene ulos sen kanssa mä menen nukkumaan,ja tee se nyt heti! muuten ei ole mitään toivoakaan että mä saisin joskus nukkua. ja mua suorastaan vituttaa tää tilanne! mies on saapas. ja minä tällänen#piip# joka varmasti joutuu jätetyksi.

Eli sä kyykytät miestäs mennen tullen koita tajuta että sun miehes on aikuinen, eikä sun tartte olla sille äiti joka käskee.

Sun miehes tekee asiat omalla tavalaan ja joka sä hyväksyt sen tai sitten menetät miehes.

Jos olisin miehesi minäkin lähtisin. VAikuttaa siltä, että miehelläsi on oikeasti parempi ilman sinua.

Olen katsellut ruudusta sarjaa: Couple therapy ja on kyllä tosi mielenkiintoinen.

Usein taustalta löytyy joku lapsuudesta johtuva trauma, joka saa ihmisen käyttäytymään erikoisesti.

Kannattaa muistella omaa lapsuuttaan ja mitä siellä tapahtui.

Tuntuu, että jokaisella on joku tunnelukko lapsuudesta. Todella harvinaista, että mitään ei ole.

Todella huono provo.