Lue keskustelun säännöt.
Olen niin tyytyväinen siihen että meidän lapsi syö ihan mitä
24.01.2006 |
vaan hyvällä ruokahalulla että tekisi mieleni kehuskella konsteillani. Mutta onko ennen uhmaikää syytä röyhistellä rintaa?
Kommentit (8)
...paitsi nyt, kun esikoinen on lähes 4 v! Hän on alkanut ronklata tosi monista ruoista... lisäksi hän hyppii pöydästä kesken syönnin ja testaa viimeiseen asti rajojaan. Usein ainut keino saada hänet syömään on uhata heittää ruoka pois, ellei hän tule heti takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
No joo, silli ei ole oikein herkkua, mutta eipä tuota tarvitsekaan välttämättä syödä :) Mutta vihannekset, hedelmät ja ihan kaikenlainen perusruoka maistuu tosi hyvin. Ja ikää pikku kulinaristilla on 3 vuotta.
tytölle siili kelpaa! valittaa että piikit pistlee, vaikka tasavarmasti on aina läpikypsytetty!
Meillä esikoinen on aina ollut täysin ennakkoluuloton ja muutenkin hyvä syömään. Ja on sitä edelleen 6-vuotiaana. Toinenkin söi mielellään melkein mitä vaan - kunnes tuli 4-vuotiaaksi. Mutta sitten, ah ja voih tuota nirsoilijaa ja ruoalla värkkäilijää. Sipuli on yäkkiä, en tykkää lihasta, en halua tätä.....................
Onneksi en kovin laajalti ehtinyt kasvatusvinkkejäni levitellä, ettei nyt tarvitse kovin hävetä.
itsestään selviä, mutta mulla on muutama tuttu, joille en ole kehdannut sanoa että älkää nyt ihmeessä tehkö noin niin kuin teette. Joten ehkä jokunen immeinen voisi kuitenkin saada ideoita...
- En kommentoi lapsen ruokailua. En kiittele lasta jos syö hyvin tai moiti jos syö huonosti. Satunnaisesti kyllä kehun oppittuja taitoja, esim. siitä miten hienosti osaa käyttää lusikkaa tms. Erittäin harvoin kommentoin syödyn ruoan määrää ja silloinkin vaan hyväntahtoisesti ilman suurempaa hulabaloota.
- En tuputa. Usein väsyneenä ja nälkäisenä käy niin että kun laitan lautasen lapsen eteen alkaa huuto ja lapsi kääntyy ruoasta poispäin. En kommentoi sitä mitenkään vaan jatkan normaalia keskustelua ja laittelen ruokaa pöytään ja lopulta alan itse syödä. Yleensä en kyllä ehdi pöytään istua ennen kuin lapsi alkaa syödä pelkkää TYLSISTYMISTÄÄN tai uteliaisuuttaan, jos on uutta ruokaa.
- Jos lapsi ei syö, en tarjoa mitään muuta. En kysy haluaisiko sitä tai tätä. Sitä syödään mitä on ruokana. Minä laitan ruoat tarjolle ja lapsi syö niistä mitkä haluaa, tavallisesti menee suurin piirtein kaikkea mitä on tarjolla. Silloin harvoin kun syö vähän, sitten voin hieman aikaistaa välipalaa tms.
- Salakuljetan salaatit ja muut ei niin herkulliset ruoat ruoanlaiton yhteydessä. Siis ne ruoat, jotka on muuten vaarassa jäädä lautasen reunalle. Laitan ruokaa laittaessani nälkäisen lapsen syöttötuoliin ja isken eteen kaalisalaattia (suolaa, öljyä, mausteita seassa) jota olen tehnyt etukäteen jääkaappiin, keitettyjä pakastevihanneksia jne. Näkäinen ipana napostelee niitä odottaessaan eikä roiku lahkeessa.
Nuo nyt tuli ekana mieleen...
Joskus on saattanut johonkin ruokaan tottumiseen mennä pidempi aika, mutta kaikkea on syöty. Silti lapsilla on inhokkeja, joita eivät söisi mielellään. Esikoisella se on tilli, toiseksi vanhimman lempiruokaa taas on " ihan mikä vain kunhan se ei ole kukkakaalimuusi" . Minäkään en pidä lantusta, mutta laitan sitä, koska se on mieheni suurimpia herkkuja ja lapsetkin syövät omia inhokkejaan, kunhan ei hirveästi tarvitse mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä tarvi salakuljettaa kun lapsi tykkää kaikesta, erityisesti salaatista ja vihanneksista. Ja homejuustosta ja valkosipulista jne.
Mutta arvatkaapas mitä? Koulussa ne luulevat että lapsi syö siksi hyvin kun kotona ei saa ruokaa. Vaikka luulisi näkevän sopusuhtaisesta olemuksesta ett puutteessa ei eletä vaikka ylipainoakaan ei ole. Ovat joskus oikein kyselleet asiasta...
No joo, silli ei ole oikein herkkua, mutta eipä tuota tarvitsekaan välttämättä syödä :) Mutta vihannekset, hedelmät ja ihan kaikenlainen perusruoka maistuu tosi hyvin. Ja ikää pikku kulinaristilla on 3 vuotta.