Vaatimattomasti elävät vanhemmat -> syrjäytynyt lapsi?

lisää kommentteja.

Ja kaikki eivät ole pinnallisia, on niitä aika paljon nuoriakin joiden päässä liikkuu muutakin kuin kalliit merkkivaatteet. tietyntyyppiset ihmiset vaan hakeutuvat toistensa seuraan ja esim nämä vuittonpissikset on se näkyvä osa nuorisosta. En sanoisi syrjäytymiseksi sitä että ei vietä kaikkea aikaansa peilin edessä ja kauppakeskuksissa..

Ainakin itse tiedän muutaman tapauksen

raha ja rahankäyttö eivät välttämättä aina liity toisiinsa. Tunnen monia tosi varakkaita perheitä, joiden kodit ovat todella vaatimattomia ja lapsia on kasvatettu ihan muiden arvojen mukaan. Itse pääkaupunkiseudulla asuvana teinin vanhempana hämmästelen tätä menoa, ja olen todella onnellinen siitä, että hänellä on sellaisia kavereita usemapiakin, joiden kotona ei materiaalisuus ole se tärkein asia.

Vanhempien elämänarvot heijastuvat lapsiin, joten poika oli oppinut vanhemmiltaan tuollaisen arvostelemisen. Mutta ei vaatimattomuus tarkoita että lapsesta tulee syrjäytynyt jos asiat ovat muuten kunnossa..

Jos aina hakailet, että meillä ei taas ole siihen ja siihen varaa voi tulla ongelmia. Jos taas ilolla osaat olla aidosti onnellinen terveydestä, ruoasta, puhtaista vaatteista ja yhdessäolosta kaikki menee paremmin!

Aina löytyy myös muita saman henkisiä, etsikää heitäkin kavereiksi!

...olen itse vaatimattomasta perheestä ja häpesin kanssa aikoinaan " rumaa" kotiani. Itse kyllä nyt kiinnitän huomiota sisustukseen ja tykkään puuhasta. On kiva, kun asiat sopivat toisiinsa ja on nättiä.



Välttelen kyllä itse materialisteja ja olen opettanut omille lapsilleni hyvät käytöstavat. He eivät takuulla arvostele toisia materian tai ulkonäön perusteella.



Lasteni kavereissa (ja heidän vanhemmissaan) on aika toivottomia tapauksia tuon tavaranhimon suhteen. Ihan sääliksi käy, kun seurailee sitä tuskaa, jonka esim. naapurin uusi auto tai polkupyörä aiheuttaa. Siinä menee monta päivää, kun etsitään vähän hienompaa...

Vitonen vastasi naulankantaan, riippuu elämänarvoista ja asenteesta.

Olen aidosti iloinen perheestämme. Olen kuitenkin huolissani ympäristön arvoista. Asumme pienellä paikkakunnalla jolla on tärkeää näyttää että on millä mällätä - vaikkei ehkä todellisuudessa sitä varaa olisikaan. Huolissani olen siitä mitä lapsi joutuu kohtaamaan siinä vaiheessa kun kaverit alkaa olla tärkeämpiä. Täytynee äitinä vahvistua vielä kovasti!

ap

Nythän on oikein tutkimuksiakin, joiden mukaan näiden uraohjuksien lapset ne vasta kärsiikin kun vanhemmilla ei ole aikaa.

arvostelevan toisten koteja, vaatteita yms. Siitä ne lapset oppii ja kun eivät ymmärrä mitä tarkoittaa niin juttelevat niitä näitä. Itselleni aikanaan kävi niin että naapurin tyttö lainasi yhtä kietaisuhamettani, naapurin poika sanoi että ompas ruma hame. Pojan vanhemmat kantoivat minulle erittäin paljon kaunaa erinäisistä asioista ja eniten heitä vaivasi juuri se että panostan vaatteisiini ja ulkonäkööni, joten ovat varmaan pojan vanhemmat arvostelleet hameenkin kun se on päälläni ollut.Pojan äiti oli semmoinen vaatimaton hissukka.

Vastasin, etten tiedä, eikä sillä ole väliä, sillä siitä tulee meidän koti. Jostain ne lapset oppivat tuollaisia ja vanhemmat eivät aina ole syyllisiä.

Ajatteleppas tätäkin esimerkkiä, asumme alueella jossa on moniarvoisuutta oikein olan takaa. Lapseni koulutoveri oli ekalla viikolla sanonut lapselleni, että " mahdoatte olla tosi köyhiä" (lapseni oli kertonut ettei ole kännykkää).



Totuus on kuitenkin aivan päinvastainen! Olemme melko varakkaita, mutta olen kotona joten lapsellani ei ole vielä kännykkää kun kuljetan häntä kouluun.



Eli lapset ovat lapsia, toiset ovat materialistisita perheistä, se miten varakkaita he ovat ei ole sen kanssa mitään tekemistä! (niinkuin jo totesitkin).

Usko itseesi ja omaan perheeseesi! Yhdessä kokemalla annat lapsellesi aimo verran enemmän kuin tavaroilla koskaan!

Meidän 4- ja 6-vuotiailla lapsilla on menossa hienompi-parempi-kauniimpi- kausi. Mutta tietysti sitä vanhempana toivoisi, etteivät omat lapset nyt kaikenlaisia sammakoita suustaan päästelisi.

Minun lapsuudenkodissani oli riittävästi rahaa, mutta vanhemmat eivät ole yhtään materialisteja ja minä jos mahdollista vielä vähemmän, myöskään sisarukseni (3 kpl) eivät ole materialisteja. Merkkikuteet ym. jäi ostamatta, koska kukaan ei huomannut, että niitä olisi tarvittu - vaatteita saatiin paljon käytettyinä tutuilta ja kierrätettiin vielä meidän perheessäkin. Auto oli aina vanha, isäni ei halunnut vaihtaa. Talo oli mielestäni kiva ja kotoisa, lapsilla oli kyllä yhteiset huoneet eikä omia. Pienenä en ikinä huomannut, että meillä olisi ollut mitään vähemmän kuin muilla. Joskus koulussa joku koitti kiusata farkuista (jotka ei olleet levikset) se loppui lyhyeen.



Minusta voi riippua myös lapsesta, että kärsiikö hän ei-materialistivanhemmistaan. Jotkut lapset ovat kovasti lelujen perään, vaikka vanhemmat eivät sellaista mallia antaisikaan, itse en ollut.



Muuten, ei teillä kyläillyt poika välttämättä ollut huonosti kasvatettu tai oppinut arvostelua vanhemmiltaan. Ehkä uuden omakotitalon myötä kaikenlaiset sisustusratkaisut ovat kotona olleet pinnalla. On selailtu luetteloita ja käyty kaupoissa, vanhemmat miettineet keskenään että " noi kaapit on rumemmat kuin noi toiset" tarkoittamatta mitään pahaa, vaan valitakseen mielestään kivoimmat kaapit. Lapsi on poiminut näitä lauseita ja oppinut ne, niin kuin lapset oppivat. Käyttää sitten mielestään sopivassa tilanteessa, mutta arvostelukyvyssä on vielä vikaa. Älä ota itseesi, äläkä ole lapsesi puolesta pahoillasi. Eiköhän kotinne ollut lapsen äidinkin mielestä kivaksi laitettu, lapsi vaan ei vielä osaa valita aina sanojaan oikein.

Samaan kategoriaan kuulunee nuo muutkin jutut. Aikuisenahan ne ymmärtää?



Kännyköistä olen ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, ettei niitä kovin pienille lapsille tarvitsisi edes hankkia. Mitä parempaa laatua ne ovat lasten elämään tuoneet? Muuta kuin sen, että vanhempi voi soittaa ja " kuvitella" tietävänsä missä lapsi on? Jos jotain on sattuakseen, on ihan yksi hailee onko sitä kännykkää vai ei...

Ja tämä on totuus, joka ei miksikään muutu, joka ainoa tutkimus ja jokaisen oma ympäristökin varmasti todistaa sen. Opettajana voin sanoa omasta kokemukstani, että niin kauan, kun lapsi muuten " sulautuu" ympäristöön, ts. normaaleissa vaatteissa ja kengissä ja normaali hygienia, suunnilleen normaalit urheiluvarusteet ym., niin syrjäytyminen vs. suosittuna oleminen ei johdu ulkoisista tekijöistä. Lapset nyt vain ovat tuollaisia, tokaisevat tosi ikäviä asioita, mutta on vanhempien tehtävä puuttua asiaan. Toivon totisesti, että kaverisi puhui lapsen kanssa kotona aiheesta kunnolla, ellei teillä sanonut mitään lapselle (olisi kyllä pitänyt.)

Tiedänhän minä miten se asia syvimmiltään on. Sitä vain haluaisi säästää lastaan kaikenlaiselta... mahdoton tehtävä.

Tämän uuden tuttavan lapsesta en osaa sanoa sen enempää. Toivon että lapsella on kaikki hyvin.En harmistunut hänen puheistaan vaan arvoista jotka ehkä niistä heijastuvat. Omat muistotkin tietysti tulivat mieleen.

ap

Pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät toisensa ja joillakin saattaa olla tarve elää leveämmin kuin olisi varaa sen takia, että saisi jotain sosiaalista lisäarvoa hienoilla tavaroilla ja isolla omakotitalolla ja autolla.

Eikö se surullinen tapaus Porvoossakin, missä äiti tappoi koko perheen ja itsensä, johtunut kaiketi yli varojen elämisestä?