***Suurperhekuumeilijat,uuteen viikkoon***
Kommentit (31)
Isommat lapset koulussa ja kahden nuoremman kanssa yritän tänään siivota (melko huonolla menestyksellä toistaiseksi). Meillä rupeaa olemaan remontti loppusuoralla, eilen laitettiin miehen kanssa kiinteitä kaappeja kahteen makuuhuoneeseen. Siinä meni kiitettävästi koko eilinen päivä enkä saanut mitään muuta tehtyä, ja huusholli on tosiaan sen näköinen. Nyt tarttis sitten laittaa huusholli järjestykseen ja järjestää vaatteet ja lelut ym tavarat uusiin kaappeihin. Onneksi on tuo pakkanen lauhtunut että saan kuopuksen ulos nukkumaan, niin saapi jotakin aikaiseksi sillä aikaa. Pikkuneiti kun ei oikein tykkää siitä että äitee vaan siivois.
Muuten tuo viikonloppu menikin taas vauhdilla. Vauvakuume kyllä polttelee kovasti, varsinkin kun nyt järjestelen noita vaatteita ja tulee sitten samalla laitettua pieneksi käyneitä pois. Toisaalta mulla on edelleen sellainen olo että ei ihan vielä.. Kuopus täyttää kuukauden päästä vuoden joten aika pienihän hän vielä on. mutta en nyt välttämättä kovin isoa ikäeroa haluakaan, kun miehen kanssa olemme jutelleet että meille yhtä vauvaa vielä toivotaan. No katsotaan, nyt on vähän sellainen fiilis että antaa tulla sitten kun siltä tuntuu. Nyt täytyy lopettaa kun neiti suuttuu totaalisesti.
-Medison-
)
Meillä nelivuotias kaipailee kovasti kaveria. Pikkusisko on vielä niin pieni että lautapelikaveriksi ei hänestä ole. No, kunhan saamme tuon neidin nukkumaan niin otamme pari erää.
Mulla on taas ihan hirvittävän huono omatunto. Meidän neljäs lapsi, 12v poika valitti aamulla vatsakipua ja kertoi, että vatsaan sattuu aina kun hän menee kouluun. Eli häntä jännittää. Meidän kaikkien muksujen koulu menee ihan hyvin; hänellä hyviä numeroita tuntuu tulevan, ilman että hän tekee kotona mitään. En tiedä mitä tehdä. Hän väittää että, häntä painostetaan niin koulussa kuin kotonakin. Opettajan " painostukseen" en usko, opettaja on rento tyyppi, nuori miesopettaja, joka todella hyvin osaa ottaa huomioon erilaiset oppijat.
Mutta ehkä minä sitten olen ollut liian ankara. Mutta jos annan tämän yhden tehdä kouluhommat " vasemmalla kädellä" , niin tasapuolisuuden vuoksi mun pitäisi antaa myös muiden koululaisten toimia niin.
Kokemukset sekä hyvät neuvot olisivat tervetulleita.
Pikkuneiti käryää. Hyvät viikon alkua kaikille kuumeilijoille
Täällähän sitä ollaan.
Onneksi tosiaan pakkaset laski,nyt ei ole kuin -8 ja lunta sataa.
Meillä jääty pesuhuoneessa putket ja niitä nyt sulatellaan,kiva...
Autokin päätti hajota joten nyt pitää sen viedä korjuutettavaksi..
No,lauantaina lähdemme mieheni kanssa sinne risteilylle joten vähän pääsee rentoutumaan:)
Pitäs vaihtaa keittiöön verhot.Odottelen semmosia ilmoja,että voin pestä samalla ikkunat.
Eipä tämän kummempia oikeastaan.
Vauvakuume välillä kova ja välillä taas tasaantuu;)
Ehkäsyä emme ole käyttäneet joten saas nähä.
Pienin on pitänyt huolen ettei äiti ja iskä oikein aktiivisesti ole päässeet " vauvantekopuuhiin" ..Nukkunut aika huonosti yönsä,mutta eiköhän se tästä.
Reissulta kotiuduttu. Meillä on tuon uuden puolen putket jäässä ja ootelen, että putkimies tulis niitä katsomaan. Ei muuten niin kiire, mutta ku pyykkikone on siellä ja on kaikki reisussa olleet lakanat pestävänä, ja muutenkin koko viikonlopun pyykit, niin ois kiva saada kone päälle. Lisäksi tuo nuorimmainen oksensi äsken ja siinä meni mun ja sen vaatteet...Eli pyykkiä on.
Meillä oli lastenhoitaja eilen sairastunu mahatautiin, eli odottelen että milloin tulee sitten meille muille. Onneksi kotona oli vaan nuo 11- ja 9-vuotiaat, eli hyvin niitten kans oli hoitaja pystyny lepäilemään sitten.
Täällä' myös ilmat lauhtuivat ja tuolla pihalla odottelis puuhommia. OIs varmaan 10 kuutiota puita siirrettävänä. Nyt taitaa vaan tuon nuorimmaisen kans jäädä ulkoilut väliin kun yskii niin kovasti. Sillä oksensikin kun yski oikeen kunnolla.
Muuten hyvät fiilikset. Käytiin viikonloppuna katsomassa 1,5 kk:n ikäistä vauvaa ja kyllä tuntuu oma neiti isolta vauvalta. Vauvakuume on välillä kovempi ja välillä lievempi, ei mitenkään kiire sillä asialla kuitenkaan vielä.
Kysyn vielä yhden asian. Tuolla odotuspuolella kävin vakoilemassa ja siellä oli puhetta tästä asiasta. Eli onko teillä muilla suurperhekuumeilijoilla semmoinen olo, ettei voi valittaa omasta jaksamisesta, lasten tappeluista yms. nyt kun lapsia on useampi? Mulla usein semmonen olo, että pitää jaksaa kun on itse lapsia kerran halunnut, eikä oikeen vpoi muille valittaa, kun tuntuu tuoi asenne usein olevan, että mitä niitä lapsia sitten teet. Silloin kun lapsia oli ne sallitut 2, oli luvallista valittaa eri tavalla kuin nyt. Siis yleensä ottaen en edes koe raskaana sitä, että lapsia on useampia, mutta joskus sitä kuitenkin on niitä huonojakin päiviä. Siksikin ihana, kun on muitakin suurperheestä haaveilevia, täällä uskaltaa ilmoittaa sen huononkin päivän.
Iloista alkanutta viikkoa kaikille! Ja Kuramyyrälle vielä, tsemppiä, äläkä oikeesti luovuta.
Nyt ruoan laittoon...
Pipsa ja lapset
mitä odotuspuolella kirjottelivat ja huomasin myös jutun siitä,että tuntuu ettei saa valittaa jos on useampi lapsi perheessä vaan on jaksettava.
Se on kyllä ihan totta!Ei kehtaa valittaa,kun kuitenkin joku sanoo,että itsehän olet lapset tehnyt jne.
Ja myös se pitää paikkansa,että enää ei kaikki onnittele ollenkaan,kun kerrot olevasi raskaana jos lapsia jo useampi ennestään.Päinvastoin pitävät tyhmänä tai kysyvät heti kuuluuko johonki uskonlahkoon tai jotain muuta.
Onneksi on niitäkin jotka ymmärtää meitä suurperheellisiäkin vaikka valitettavasti niitä ei meidän lähipiirissä kovain monta ole!
Toivottavasti ei tule teille vatsatautia,Pipsa!!!!
Se on varmasti yksi keljuimmista taudeista,ainakin jos pieniä lapsia(ja isoillekkin toki)Kun oksentavat minne sattuu ja itse pelästyvät.
Meillä oli joulukuun lopussa pienillä pojilla tosi rankka ripuli-oksennustauti jollaista en toivo edes viholliselle=)=(
Kyllä se tuntuu olevan niin ettei pahemmin parane valittaa,suurperheellisenä.
Jos on vaivaa ja kolotusta raskausaikana on pare pitää suu tiukasti kiinni.On niitä jotka ymmärtävät ettei odotus ole aina helppoa vaikka olisikin monta odotusta jo takana,mutta on paljon niitä jotka kyllä pitävät tiukasti kiinni ajatuksesta:itse hankkinut ja halunnut.Kestäkööt itse!Älä valita.Olisit käyttänyt ehkäisyä.
Mun oma äiti on ihana.Aina kun olen raskausaikana valitellut,milloin mistäkin kolotuksesta hän on sanonut että uskoo ettei ole helppoa kun on niin monta lasta mutta ihmettelee miten hänen oma pieni tyttärensä on noin sitkeä sissi ja menee kaikesta huolimatta eteenpäin=)
Kyllä tosiaan nämä asiat kuuluvat siihen samaan kastiin kun kuulee:Ettekö osaa ehkäistä,ei teidän tarvitse koko maailmaa yksin täyttää,joko taas jne jne
Täytyy vaan osata päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ja oikeastaan olen huomannut että silloin kun odotin ekaa ja tokaa ja valitin jostain kivusta tai särystä neuvolassa oli kommentti yleensä että kuuluu asiaan.Kyllä se siitä.Turhaan huolehdit.
Kun taas jos jotain mainitsin näissä viimeisissä,heti asia tutkittiin ja otettiin vakavasti.Ehkä th ajattelin että on niin tuttua tämä odotuksen ilo ja suru ja tuska että tuskimpa turhaan valittaa.
Että jotain hyvääkin..
Olipa sekavaa tekstiä.Huomaan että ajattelen selkeämmin kun kirjoitan kahden sormen tekniikalla=D
Ja kun luen omia tekstejäni tuntuu välillä ettei se ole minun päästäni vaan jonkun vieraan ihmisen,niin oudosti sen tuon" ulos" (lisää sekavaa sepustusta)
Ja odottavia suurperheellisiä käyn vaklaamassa ihan päivittäin...
L+5
Meillä jälleen uneton yö takana, kuten kaikki yöt n. vuoden verran. En ummärrä miten saisin tämän pienimmän neidin nukkumaan, nyt alkaa vaan välistä tuntua ettei nämä jatkuvat neljän tunnin yöunet oikein kanna, alkaa olla huono-olo ja huimailee, muistikin pätkii. Huoh, tulipas nyt heti ensitöiksi kunnon valitusta :o)...
Pitääpä minunkin vielä kommentoida tuohon suurperheellisen oikeuteen " valittaa" ; elikkä samaa olen huomannut kuin tekin, että kaikesta voi sanoa ja väsymystään valittaa kun on korkeintaan tuo kaksi lasta, onneksi tietysti poikkeuksia aina löytyy. Mutta oletteko itse huomanneet koskaan ärsyyntyvänne jos joku jolla on yksi lapsi , sekin jo leikki-iässä, valittelee kuinka raskasta ja uuvuttavaa tuon yhden kanssa on ?
No nyt pienin tuli syliin eikä kirjoittaminen oikein luonnistu! Mutta tämän sekavan sepustuksen lopuksi toivotan kaikille oikein mukavaa ja touhukasta päivää!!
mami4
Olen ihan ihmeissäni,viikkoa liian ajoissa!!!???
monaasti kuulen 1:n tai 2:n lapsen äideiltä(Lähinnä vierailta)Että miten jaksan viiden kanssa kun heillä yhden /kahden kanssa on niin vaikeeta.Ei nukuta ei syödä ,ei omaa aikaa,lapsi roikkuu lahkeessa ym ym...
Mutta onhan se niin että itsekin tein ensimmäisten lasten kanssa kaiken vaikeimman kautta.Nyt kun on monta lasta osaa karsia turhat ja pääsee" vähemmällä" .Toki vuodet ovat koulineet ja opettaneet.
Mutta monaasti mieheni kanssa nauramme miten silloin matkustimme yhden ja kahden lapsen kanssa ja oli pataljoona kasseja ja pusseja mukana,ja nyt viiden kanssa mennään kahdella matkalaukulla.Ajatuksena jos jotain uupuu sen saa paikanpäältä ostettua.
Ja onhan lapsista seuraa toisilleen ja näin vältyn lahkeessa roukkumisilta=)=)=)
Toivottavasti vatsatauti ei jyllää pipsan perheessä!!
Ja lapsia4:lle toivon parempaa ensi yötä!!!!Syökö pienin vielä yöllä vai heräilee muuten?
Meillä tämä 1v4kk pyysi 2 viikoa sitten vielä 1-2 kertaa yössä pulloa kunnes aloitin tämän pehmeän unikoulun.Ei tarjoilua yöllä ja päivästäkin otin pullon pois.Iltavelli vain tarjotaan pullosta.Ei huuda edes tuttia suuhun yöllä,enää.Viimeyön nukkui klo 20.30-7.15 heräämättä kertaakaan,JEE!!!!
Jos herää yöllä otan kainaloon jossa jatkaa uniaan ihan kivasti.Parempi mielestäni että nukkuu vieressä sitten lopun yötä kuin se että saan juosta hänen luonaan monta kertaa.
Voimia kaikille tarvitseville!!!!
Minä jään kärsimään tätipunaisen tuppautumisesta talooni!!=(
L+5
Minä " teräshermo" tein testin heti kun ne tulivat postista. Mutta ilmeisestikin se oli negatiivinen. En nimittäin nyt osaa tulkita näitä uusia lilliputtitestejä. Mulle tuli se violetti testiviiva, mutta ei mitään siihen viereen. Sinne alemmaksi, valkoisen muoliliuskan päähän tuli ohut viiva. Onko muilla kokemuksia näistä mammaksi.fi testeistä.
kuramyyrä:
Minä " teräshermo" tein testin heti kun ne tulivat postista. Mutta ilmeisestikin se oli negatiivinen. En nimittäin nyt osaa tulkita näitä uusia lilliputtitestejä. Mulle tuli se violetti testiviiva, mutta ei mitään siihen viereen. Sinne alemmaksi, valkoisen muoliliuskan päähän tuli ohut viiva. Onko muilla kokemuksia näistä mammaksi.fi testeistä.
Kyllä se valitettavasti kuulostaa negalta!Mutta ehkä olet aavistuksen liian aikaisin testannut!?!?Tsemppiä!))))halaus((((
Valittelin miehelleni miksi täti tunki liian aikaisin tänne meille ja hän vain sanoi että lähteepä poiskin nopeammin!Ihana mies!!!!!!Voi kun osais itse suhtautua asiaan noin.En ollut yhtään varautunut rättipäiviin,vielä....
Että luonnollinen,tavallinen naisen elämä voikin joka kuukausi tuntua yhtä kurjalta=(
Haihdun manaamasta,L+5
Joten suoraan asiaan, meillä on tämä viides lapsukainen nyt kolmen viikon ajan joko herännyt aamulla klo 5 (jee!) tai jos nukkuu puoli seitsemään, niin on ollut yöllä hereillä noin klo 3-4.30 (toinen jee!). Nyt alkaa itse oleen jo tosi väsynyt, kun on yöt niin rikkonaisia. Muutenkin neiti nukkuu äidin vieressä (isä on jo suosiolla nukkunut patjalla toisessa huoneessa muutaman viikon), ei edes nukahda enää omaan sänkyyn. On meillä muutkin pienenä aamuyöstä tai keskiyöllä tulleet viereen nukkumaan, mutta tämä viides on kyllä tässä asiassa tehnyt taas oman pään mukaan. Hän on ollut jo vastasyntyneenä nukutettavaa sorttia. Muistan miten istuskelin sängyllä ja heijasin vauvaa sylissä tunninkin että sain nukahtamaan. Ei kelvannut rinta eikä maitopullo, niitäkin kokeilin, että jos sillä on kuiteskin nälkä. Ja nykyään siis nukahtaminen tapahtuu niin että äidin on mentävä viereen. Olenkin jo uhannut laittaa koko pinnasängyn pois turhana. Olisko kellään mitään hyviä vinkkejä miten tällainen vajaa vuoden vanha oppis nukkumaan omassa sängyssä, vai täytyykö vaan tyytyä tilanteeseen?
Haluaisin senkin takia muutosta tähän nukkumis systeemiin, kun tekis mieli vauvaa, mutta ei jaksa oikein kahden kanssa tuota yö- ja nukkumisruljanssia (sen verran mukavuudenhaluiseksi on näin vanhemmiten tullut).
Toinen asia onkin sitten neiti nirson ruokailu! Ikää on 11kk ja neiti syö vain 5kk piltti lihasoseita (bona ei kelpaa kun on hiukan paksumpaa). Nyt olen viikon verran " piilottanut" joukkoon lusikallisen kokkaresosetta, ja ihme kyllä on ihan hyvin syönyt, joten toiveissa eletään että rupeis nuo paksummat ja kokkare ruoatkin maistumaa. Muuten hänen ruokavalionsa koostuu maidosta ja vellistä tuon lihasoseen lisäksi. Ei kelpaa hedelmäsoseet, ei puurot, ei itse tehdyt ruoat... Eilen joi kiltisti nokkamukista maitoa joten ajattelinkin kokeilla josko saataisi tuttipullo pois. Ehkä tämä ruokailukin pikkuhiljaa helpottaa...
Säästättekö te muut suurperheelliset vauvanvaatteet ja -tarvikkeet, vai kierrätättekö niitä? Minä olen säästänyt kaiken ja eilen kun järjestelin paikkoja, totesin taas kerran että kylläpä sitä tavaraa ja vaatesäkkejä on kertynyt paljon. Mutta en ole niitä viitsinyt poiskaan laittaa, kun kerta toiveissa olisi vielä pienokainen..
Jaha, kerholainen saapui kotiin, joten täytyy lopettaa ja lämmittää vähän ruokaa. Mukavaa päivänjatkoa kaikille.
piti minunkin kommentoida tuota valitus ym. juttua. Olen todennut saman, että kun lapsia on useampia niin helposti on asenne tuo että itse olet lapsesi hankkinut, kestä se. Ja saman kuin Leanna (oliko nikki oikein) että kun raskauksia on useampia niin neuvolan th tosiaan ottaa valituksen vakavammin, ja myöskin se että joissakin asioissa kommentti on ollut vaan että ollaan näillä viikoilla ja kyllähän sinä muistat kun on jo neljäs/viides raskaus. Ja jopa vauvan neuvolassa on joskus tullut kehitysvaiheissa näin että kyllä sinä tämän vaiheen tiedät. Onko muut huomanneet tällaista vai onko vain meidän th?
Ja meillä ainaskin on niinkin, että kun kolmella ensimmäisellä on lyhyet ikäerot (1,6v) niin lapset on aina leikkineet paljon yhdessä eikä ole ollut tuota lahkeessa roikkumista. Sitten neloseen onkin 3,8v ikäeroa ja kun isommaton olleet koulussa niin tämä pikkumies sitten on vaatinut erilailla seuraa äitistä.
Ulkoa tultiin pikkutyttöjen kanssa ja laitoin sitten päikkäreille,kun ajattelin unen maistuvan,mutta eipä siltä kuulosta!
Tämä 2v8kk ei enää meinaa suostua päikkäreille ja keksii koko ajan jotain touhua ettei sitten pienempikään malta nukkua.Aika hermostuttavaa...
On meilläkin yöt katkonaisia.Meidän pikkuneiti 1v4kk heräilee vaihtelevasti joka yö.Olen yrittänyt olla antamatta pulloa,mutta huutaa niin,että pian siihen herää toiseksi pienin ja pian siinä huutaa sitten molemmat:(
Joskus riittää kun laittaa tutin suuhun,mutta aika harvoin.
Hampaita neidillä 4 joten niitäkin varmaan lisää tulossa joten sekin voi olla syynä heräilemiseen ja sitten voi olla särkyä jaloissa(kampurajalat).
Tämä pienin kyllä kaikista lapsista se huonoin nukkuja yöllä.
No,kyllä ne hyvin nukkuu ainakin,kun kouluikään tulevat:)
Jahas,pitäs tyhjentää astianpesukoneen ja täyttää jne.
Mieskin on tänään myöhempään töissä.
Mukavaa tiistaita kaikille teille!
Tilasin sellaisen tavallisen testin ja teen sen perjantaina, jos vuoto ei ole alkanut; tai muuten olo on taas sellainen kuin alkuvaiheen keskenmenoissa on. Meillä on myös neiti 9kk ollut pari yötä todella levoton, ja ehdin siinä paaperoistani taputellessani miettimään jo jatkoja. Eli me sovimme puolison kanssa, että heinäkuu on se ehdoton " dead line" . Hän laittaa nyt vihdoista viimein sen vasektomian vireille. Mahdollisesti enemminkin. Mun keuhkot on nyt ihan ok, mutta yksikin rajumpi räkätauti, niin joudun syömään kortsonia ja se sotkee kierron pitkäksi aikaa.
Mä olen aika rehellisesti valittanut, kun niitä huonoja päiviä tulee. Mulla ei sellaisia hiekkalaatikkokavereita ole, vaan mun ystäväpiirini koostuu ihmisistä, jotka ovat olleet mun elämässä jo ihan lapsuudesta asti; taikka tulleet kuvoihin mukaan kun perhe oli vielä pieni. Mun ystäväni (yhden tai kahden lapsen äidit) ovat kertoneet, että jos " filmaan" heille niin he kokevat riittämättömyyden tunteita.
Mä olen säästänyt vain kaikkein siisteimmät pienet vaatteet; edellisessä vintinsiivousyrityksessä meni monta säkillistä kakkosvaatetta kierrätykseen.
..siis vaikee keksiä tuota otsikkoa. Meillä oli kerhopäivä ja just tultiin kotiin, ku tytöt jäi vielä laskemaan mäkeä sinne pihalle. Koululaiset on vielä koulussa. Nuorin on tässä tissillä, eli yhdellä kädellä kirjoittelen.
Meille ei ainakaan vielä oo mahatauti iskeny, ja maitohappobakteereita ollaan syöty, josko ne auttais ja vältyttäis siltä. Ollaan lähdössä helmikuun alussa viikoksi lomalle miehen ja tän nuorimmaisen kans, niin jos on tauti tullakseen, ottaisin sen mieluummin nyt kuin sitten.
Meillä myös huonosti nukuttu yö takana. Tää nuorimmainen tekee hampaita ja heräs yöllä x kertaa huutamaan. Ikenet on ihan pullollaan, ekat hampaat ois tulollaan. Ikää neitillä nyt 8kk. Lisäksi tuo pian 6v itki yöllä ja tuli meidän huoneeseen nukkumaan. Meillä on nyt ollu patja lattialla just näitä öisin vaeltavia lapsia varten. On ollu ihan hyvä systeemi, niin ei sänkyyn tuu niin ahdasta.
Oolen luonteeltani melkoinen hamsteri ja säästäisin varmaan kaikki vauvan vaatteet ja tarvikkeet ihan tunnesyistä. Nyt oon (onneksi), joutunu luopumaan aika paljosta ylimääräisestä tavarasta, ku ei tilat riitä. Mulla myös mies on samanlainen, eli arvaatte, että tavaraa on kertyny. Nyt tän laajennuksen aikana ollaan tosi paljon heitetty tavaraa pois ja enemmänkin ois vielä mitä heittää, mutta ku ei raski. Siispä oon aika paljon vauvan vaatteita säästelly,ja mun sisko joskus katsoi kun pakkailin vauvanvaatteita pois, ja sanoi että sulla riittäis nuo vaatteet kolmosille. Nyt kyllä oon heittäny surutta pois kaikki huonokuntoisemmat, että nyt ehkä riittäis enää vaan kaksosille. Onahn se hyvä varautua ; ).
Jotakin muutakin piti kommentoida, mutta en enää muista mitä. Mutta toivottavsti kaikki huonosti nukkuvat lapset alkais pian nukkumaan paremmin. On kyllä raskasta pitemmän päälle heräillä monesti yössä.
Ja Kuramyyrälle peukut on pystyssä.
Niin ja Leanna, sulla on kyllä ihan äiti ku suhtautuu noin. Meillä äiti kyllä hirveesti tykkää lapsista, ja onnitellut on aina kun olen ilmoittanut raskaudesta, mutta kyllä suhtautuminen on enemmän, sitä, että ette kai te enää aio...
Nyt täytyy mennä.
Pipsa ja 5 (p-95, t-96, t-00, t-01 ja t-05) (Siis eikö jatkuiski hyvin ku ois seuraava -06)
isommat tytöt viety harkkoihin , 3v nukkuu ja kuopus viihtyy ihanasti lattialla kun saa tyhjennellä laatikosta muovikippojen kansia :o). Siis hetken verran suhteellisen rauhallista, vaikkakin tämä on äärettömän huono aika nukkua ns. päiväunia, mutta aina tuonne autoon neito nukahtaa eikä sitten millään tahdo herätä.
" Ihana" kuulla etten ole ainoa yökypelin äiti. Meillä siis nuorimmainen tänään tasan 11kk. Hän ei syö yöllä , mutta huutelee minua sängynlaidalla. Ensialkuun koitan saada takaisin omaan sänkyyn ja jossain vaiheessa otan viereen. Neiti on nukkunut aijemmin pääsääntöisesti meidän välissämme, mutta viimeaikoina se on ollut yhtä päällehyppimistä ja leikinkiljahduksia ! Tästä syystä yritämme nyt saada hieman pysymään omassa sängyssään, jotta saisimme itsekkin hetken levähtää. Se on kyllä totta, että kyllä sinne kouluikään mennessä alkaa nuo yötkin helpottaa, tämä ajatus ei vain aina öisin sitä lohtua tuo :O)!
Pipsa_75 sinulla on todella mukavan kuuloinen sarja ja tuo -06 sopisi kyllä hyvin joukonjatkoksi!
Hyviä öitä kaikille !!!
Teillekin kerrottava miehen kommentit, kun on koettanu puhua mua ympäri, et rakennetaan/muutetaan maalle. En vaan kirveelläkään tahdo juuri sinne kuntaan mihin mies. Rupesi tässä puhumaan:" Muistatko sen mun entisen työkaverin, se xxxxx jolla oli kaks lasta?" Minä:" Joo, mitä siitä?" " No, ne muutti maalle, ja nyt niillä on ainakin seittemän lasta! Joko ruvetaan kattomaan tonttipaikkaa?!" Heh heh.. Tietääpä mies mistä narusta nykäistä! Ehkäpä se maalle muutto ei sittenkään olis niin paha juttu.. ;) Tai kyllä mä itsekkin olen halunnu jonnekkin syrjempään, saatikka nyt sit jos.. ;D (Sikäli kun enää pystyn ikinä raskautumaan ilman mitään hoitoja mies kun ei niihin suostu. :()
Tiputteluvuoto alkoi aamulla, joten ne testit jäävät odottamaan seuraavaa piinaviikkoa. Olo on ihan hyvä. Olen tämän lapsentekohistoriani aikana jo kahdesti ollut varma, että meidän lapset on jo saatu. Muistan elävästi sen huhtikuisen illan kuusi vuotta sitten. Aktiivista yritystä oli takana 9 kk, ehkäisy oli jätetty pois jo puolisen vuotta ennen sitä. Tyly lääkäri oli hetki sitten tehnyt ylimalkaisen tutkimuksen ja lopuksi antanut kierron tasoittamiseksi keltarauhashormonireseptin. Tabletit taskussa kävelin pysäkiltä kotiin. Jokainen voi arvata tunnelmat.
Vuoden päästä ihailin kevättä parin viikon ikäisen poikavauvan kanssa.
Laittakaa te nuoret töpinäksi, että saadaan plussia tähän pinoon.
kuramyyrä:
Tiputteluvuoto alkoi aamulla, joten ne testit jäävät odottamaan seuraavaa piinaviikkoa. Olo on ihan hyvä. Olen tämän lapsentekohistoriani aikana jo kahdesti ollut varma, että meidän lapset on jo saatu. Muistan elävästi sen huhtikuisen illan kuusi vuotta sitten. Aktiivista yritystä oli takana 9 kk, ehkäisy oli jätetty pois jo puolisen vuotta ennen sitä. Tyly lääkäri oli hetki sitten tehnyt ylimalkaisen tutkimuksen ja lopuksi antanut kierron tasoittamiseksi keltarauhashormonireseptin. Tabletit taskussa kävelin pysäkiltä kotiin. Jokainen voi arvata tunnelmat.
Vuoden päästä ihailin kevättä parin viikon ikäisen poikavauvan kanssa.
Harmin paikka kuramyyrä =(
Itselläni maanantai toi taas nuo pettymyksen hetket elävästi mieleen, harmittaa vietävästi... Ensin piti tulla juhannusvauva ja seuraavaksi syysvauva, mutta molemmat jäivät haaveeksi vain. Tuosta surusta ja hukkaan menneistä haaveista ei oikeastaan voi puhua kuin täällä, koska meilläkin talossa kahdeksan lasta ja nuorin täyttää huomenna (vasta) 7kk, kukaan ei ymmärtäisi kuitenkaan, paitsi muut suurperhekuumeilijat.
Pakko kuitenkin jaksaa hymyillä, jospa meille sitten se joulunyytti tulisi =) Tsemppiä kuramyyrä sinullekin =)
niin alhaalla.
Ja samalla huhuilen teitä,kadonneita suurperhekuumeilijoita.HUHUU???!!!
Missä kaikki????
Kolme vanhinta on jo koulussa ja esikoulussa.Pienimmän kanssa menen kohta astma kontrolliin ja sitten pitäisi jaksaa kauppaan.
Koiralle pitäis tilata lääkäri.
Iltapäivällä menen kaverin luokse jolla 4 lasta.Pistetään 9 lapsen voimin hulinaksi!=)
Pidemmittä puheitta,mieskin näytti tulevan pihaan ja kahville.Siispä haihdun,toistaiseksi!
L+5