Jos nyt saisit päättää uudelleen, jäisitkö lapsettomaksi vai ryhtyisitkö perheenperustamispuuhiin?

toki joskus saattaa kaduttaakin, mutta silti en vaihtaisi tätä arkea mihinkään! tosin jos nyt vasta alkaisin perhettä perustamaan niin luultavasti hankkisimme vaan yhden lapsen... olen 27v ja meillä on nyt 5v ja 1v lapset. olen aina halunut lapset nuorena.. =)

Tämä äitiys on minua varten enkä kaipaa lapsetonta aikaa yhtään. Tämä on ollut myös antoisampaa kuin luulin. Vaikka olenkin yh, en koe elämää vaikeana, kiitos ystävieni =)

Kotona kesään saakka poikieni kanssa, sitten jokuseksi vuodeksi takas töihin ja sitten lisää vauvoja!



Pitää huolehtia itsestään, tuntea että näyttää ja tuntuu yhä naiselta, tehdä itsekkäästi omia juttuja yksin ja olla muutakin kuin äiti.

Parisuhteesta pitää välittää yhtä paljoin kuin ajalla ennen lapsia, pitää kiinnostua toisesta ja " vaatia" (positiivisessa merkityksessä) toiselta sellaista huomiota mitä kaipaa! Jos haluaa romantiikkaa niin järjestä sitä tai vihjaile kukkasista..



Pitää vaalia arkea ja pyrkiä siihen että kaikilla on hyvä olla -eikä unohtaa itseään!



Näin mää pysyn virkeenä ja ilosena. Lapset oon aina halunnu ja väsyä saan siinä missä muutenkin ja lasten annan nähdä että oon väsyny ja että siitä selvitään, samanlailla kuin että joskus ollaan vihasia.



Jos arki käy liian harmaaksi eikä sitä saa omin avuin paremmaksi niin osaan hakea apua neuvolasta, sitä varten he ovat!

Jos olisin tiennyt millaisen onnen äitiys antaa, miten hyvää se tekee parisuhteelle ja ennen kaikkea miten ihania lapset on, olisin tehnyt paljon aiemmin esikoiseni.



Vaikka arki on välillä raskasta, niin lapsien tuoma ilo ja ylpeys kyllä korvaa kaiken. Mies lukemassa iltasatua pieni tyttö sylissään saa unohtamaan ne huonosti tiskatut tiskit:)



Äitiys on ihanaa:):)



Elikkä vastaus kysymykseen, tekisin juuri näin!!!

Olisin vaan aloittanut lasten hankkimisen vieläkin aiemmin (sain esikoisen 25-v) ja toivoisin että olisin saanut vielä pari lisää.



Eikä mulla etukäteen kovin selkeitä mielikuvia tästä ollut, ruusuisia vauvaunelmia tietenkin -mutta ymmärsin ne epärealistisiksi (vaikka vauva-aika olikin huippuihanaa :)) enkä siis pettynyt missään kohtaa.

ehdottomasti tämä elämä lasten kanssa. Eilen viimeksi sanoin miehelleni kuinka kiitollinen näistä pienistä olenkaan. Elämä on yksinkertaisesti antoisaa. Kaksi lasta vauva 6kk ja vanhempi 2v 5kk. Tekisin varmaan kaksi lasta lisää, jos saisin miehen puhuttua yli. Hyvä työpaikka odottaa kyllä, kun töihin joskus palaan, mutta nyt kotonaolo on mukavaa, vaikka omaa aikaa ei ole ja tekemättömiä töitä ja remonttia talossa vielä vaikka kuinka pajon:)

Vaikka rankkaa on ajoittain ollutkin ja omat ongelmansa ollut mm. parisuhteessa niin kammottava ajatus että jos olisin yli kolmekymppinen vanhapiika, pahimmassa tapauksessa siis.

alan olla niin loppu etten enää tiedä mitä täs tekis....

Ehdottomasti valitsisin perheen jos nyt pitäisi tällä kokemuksella päättää.

Noin viisi vuotta olisi riittänyt, olisin opiskellut ja elänyt sinkkuelämää, itsenäistynyt kunnolla.

Olisin kyllä tosiaan ehtinyt perustaa perheen 25-vuotiaanakin, ei silloin vielä toivottoman vanha ole.

oliko se nyt 6. Eli kyllä ehdottamasti perheen perustaisin, mutta jo aikaisemmin. Tämä on sitä mitä halusin.

siis jos nykytiedoilla tietäisin mitä nyt tiedän, niin pakkaisin kamani ja suuntaisin miehen kulmille takapuolta keikuttamaan ;)



Vaikka olen tinkinyt omista harrastuksistani, niin nyt kun esikoinen aloittaa koulun vuoden päästä, tajuan miten nopeasti aika on mennyt ja en ole tinkinyt turhaan. Entiseen sinkkuelämään en vaihtaisi. Minulla on enemmän ystäviä kuin silloin, lasten kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja vanhojen harrastusten tilalle on tullut niitä, joista silloin haaveilin mahdottomina sinkulle, kuten puutarha.



Elämä sinkkuna oli aika tyhjää, kun sitä nyt miettii. Vapaata mutta tyhjää.

Tällä kertaa valitsisin tosin lapsen isän huolellisemmin enkä ottaisi ensimmäistä vastaantulijaa. Asuisin isäehdokkaan kanssa yhdessä ainakin kaksi vuotta ennen lastensaantia ja tutustuisin hänen vanhempiinsa ja muutenkin perheeseensä ensin kunnolla. Tai sitten hankkisin lapsen yksin. Lapsiani en kadu hetkeäkään mutta isän valintaa kyllä.



Minulla ei ollut kummempia kuvitelmia vauva-arjesta ennen lastensaantia ja kun ei mitään odotuksia ollut, kaikki on mennyt ihan luonnostaan. Välillä on tietysti ollut rankempia jaksoja yövalvomisinee jne. mutta aina on jotenkin selvitty. Lasten saanti oli luonnollinen jatkumo elämässäni ja onneksi minua niillä siunattiin.



Elämä ilman lapsia tuntuisin ontolta ja sisällyksettömältä, mutta toisaalta eipä sitä tietysti tietäisi, jossei lapsia olisi koskaan saanut.